Granaattiomenadrinkki

Granaattiomenan siemet ovat kuin pieniä rubiineja

Olen kyllä kuullut, että pakastealtaassa on oikein hyviä granaattiomenan siemeniä käyttövalmiina. Silti sesonginaikaan tykkään ostaa hedelmän kokonaisena ja irrotella itse siemenet. Joskus hedelmän valinta epäonnistuu. Kuvienkin granaattiomenissa siemeniä oli vain vähän ja maltoa paljon, mutta onneksi maku oli kohdillaan. 

Tykkään keitellä granaattiomenamehusta siirappia. Siirappi on tämänkin drinkin juju. Lisäksi siirappia voi lisäillä mausteeksi rahkaan tai luonnonjogurttiin. Ja voipa tuolla aromikkaalla siirapilla hakea sekä makeutta että hapokkuutta erilaisiin kastikkeisiin. Siirappi toimii niin makeissa kuin suolaisissa kastikkeissa.

Sen verran nuuka-Maija minussa herää, että siirappia en malta keitellä kalliin hedelmän siemenistä. Oikaisen ostamalla saksalaismarketista granaattiomenamehua. Valmiiseen mehuun kun lisää sokeria ja keittelee kasaan niin siirappiahan siitä syntyy. Koska en ole baarimestari, tämä drinkki syntyy helposti sekoittamalla. 

Granaattiomenadrinkki

4 cl giniä

2 cl granaattiomenasiirappia

jäitä 

hapotettua vettä

Laita lasiin jäitä. Mittaa joukkoon gini ja siirappi. Kaada päälle hapotettua vettä ja sekoita. Halutessasi jouluisen drinkin voi koristella granaattiomenan siemenillä tai kanelitangolla.

Granaattiomenasiirappi

2,5 dl granaattiomenamehua

2 dl sokeria

Mittaa aineet kattilaan ja kiehauta. Alenna sitten lämpöä ja keitä hiljaa poreillen kunnes seos alkaa paksuuntua. Tähän menee noin 15-20 minuuttia. Nosta siirappi jäähtymään. Siirappi paksuuntuu vielä jäähtyessään.

Drinkki valikoimaa laajemmaksi

Drinkki maistuu myös alkoholittomana. Alkoholittomaan drinkkiin kannattaa lisätä vähän enemmän siirappia ja juoman pidentämiseen voi käyttää myös tonic-vettä. Eilen illalla näin telkkarissa kun Jamie Oliver teki samanlaisen drinkin, mutta käytti alkoholina vodkaa. Sitäkin voisi kokeilla.

Viime aikoina erilaiset drinkit ovat kiinnostaneet kovasti. Harkitsin jopa eggnogin tekemistä, mutta toistaiseksi puoliso ei lämmennyt ajatukselle lämpimästä maidosta. Toisekseen sour on kummitellut mielessäni pitkään. Ehkä joulun pyhinä sekoitan jonkin uuden juoman. Yleensä drinkkivalikoima on tässä taloudessa varsin suppea: gin tonic, negroni tai vodka martini. Kesäkaudella listaan voi lisätä muutaman campari-pohjaisen juoman ja mojiton. 

Mutta ennen kesä kautta nautitaan talvesta, joka toivottavasti tulee ja joulusta, joka on jo täällä. Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Karpalojäädyke

Jäädyke on kokille mukava jälkiruoka

Tykkään siitä, että jälkiruuan voi valmistaa hyvissä ajoin ennakkoon, ja jäädyke on juuri sellainen. Jäädyke pitää tehdä vähintäänkin useita tunteja ennen tarjoamista, mutta sen voi tehdä vaikka useita päivä etukäteen. Kokille mukava jälkiruoka. Jäädyke ei ala heti maistua pakastimelta, mutta viikko kaupalla jäädykettä ei kannata pakastimessa säilöä.

Toinen juttu mikä jälkiruuissa vetoaa minuun on se, että niissä on käytetty marjoja. Kesällä tietysti kauden mansikoita, vadelmia ja vähän myöhemmin myös mustikoita. Talvella marjat voi kaivaa pakasteesta, kotoa tai kaupasta. Moni lempijuttuni syntyy tyrnistä tai juurikin karpalosta, kuten jäädyke, jonka resepti on nyt tässä:

Karpalojäädyke 

4 munankeltuaista

1 dl tomusokeria

2 dl kuohukermaa 

1 1/2 dl maitoa

1 dl glukoosisiirappia

200 g karpaloita

1 tl kanelia

1/2 tl inkiväärijauhetta

100 g valkosuklaata rouhittuna

Koristeluun

karpaloita, marenkia, kanelia, piparia

Vaahdota keltuaiset ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Mittaa kasariin kerma, maito ja glukoosisiirappi. Kiehauta. Jäähdytä hetki ja valuta keltuais-tomusokerivaahdon joukkoon. Sekoita.

Rouhi kohmeiset karpalot esimerkiksi sauvasekoittimella pieneksi ja lisää ne muiden ainesten joukkoon. Mausta massa kanelilla ja inkiväärillä. Sekoita lopuksi karkeaksi rouhittu valkosuklaa jäädykkeeseen.

Vuoraa leipävuoka kelmulla. Kaada seos vuokaan ja laita pakastimeen vähintään yön yli.

Nosta seos huoneenlämpöön hetki ennen tarjoilua, koristele ja tarjoile.

Jäädyke sopii myös kahvipöytään

Muistatteko viennetta-jäätelökakut? Sellaista en ole syönyt aikoihin, ehkä niitä on vieläkin kaupassa. Ennen muutamakin vanhempi sukulaistäti tarjoili viennettaa kahvipöydässä. Se herättää mukavia muistoja. Myös jäädyke sopii hyvin tarjoiltavaksi myös kahvipöydässä.

Glukoosisirapilla tehtynä jäädykkeestä tulee hyvin jäätelömäistä, ei ihan yhtä pehmää, mutta rakenne on kuitenkin tasainen, eikä kiteitä pääse muodostumaan. Sattumia toki on, mutta ne ovat valkosuklaata. Sanoisin, että ohjeen mukaisesta annoksesta riittää hyvin neljälle, jopa 6 syöjälle.

Namelakaa, pekaanipähkinää, suklaata, granaattiomenaa ja marenkia

Jälkiruokamopo lähti lapasesta

Aina välillä innostun jälkiruuasta. Tarkoitan, että todella innostun. Mulla lähtee helposti mopo käsistä. Jälkiruuan suhteen se tarkoittaa sitä, että rakentelen niin kovatöisen jälkiruuan, että jälkiruokakokkailuinnostus tulee tainnutettua pitkäksi aikaa. Tämän ovat nähneet monet instagram-seuraajani, jotka ovat saaneet todistaa, että upeankin illallisen jälkiruokana on useinmiten tuplaa, pätkistä, lakua ja jos sun mitä.

Tämän kertainen jälkiruokaviritys lähti liikkeelle namelakasta, mutta eihän vanukasta voi syödä sellaisenaan. Ja sitten se olikin menoa. Namelakan alle leivoin torttua pekaanipähkinästä ja suklaasta. Pakastinta järjestellessä näin valkuaisia, ja tuumasin, että paistan niistä marenkeja ja rapeutta jälkiruoka-annokseen. Tottahan hyvä jälkkäri vaatii myös vähän jotain hapokasta ja raikasta. Senpä vuoksi päädyin vielä keittelemään siirappia granaattiomenan siemenistä. Käykö kellekään muulle koskaan näin?

Mitä on namelaka?

Viime viikolla Master Chefissä tehtiin namelakaa. En ollut koskaan kuullutkaan moisesta ja niinpä lähdin selvittämään asiaa googlettamalla. Namelaka on japanilaisvaikutteinen vanukas, joka keitetään kermasta ja valkosuklaasta. Siihen käytetään vain hyvin pieni määrä liivatetta. Silkkistä rakennetta tavoitellessa massaan lisätään hieman glugoosisiirappia. Namelaka vaatii asettumista, joten sen voi tai se pitää valmistaa hyvissä ajoin ennen nauttimista, riippuen siitä kuinka asian näkee. Namelakaa voi pursottaa tai hyytyneenä siitä voi lusikalla muotoilla palloja.

Ystäväni Terhi ehti jo kysellä reseptiä ,ja hänelle vinkkasinkin englanninkielisen sivuston. Suomeksi löysin namelakasta hyvin vähän mitään. Terhikään ei ollut kuullut namelakasta. Yksissä tuumin totesimme, että johtuu varmasti siitä, ettei ole tullut paljon pelattua glukoosisiirapin kanssa. Hyvinkin voi olla, että namelakaa on tullut syötyä esimerkiski leivoksissa tai kakuissa, mutta eihän kaikelle aina välttämättä ole nimeä.

Namelaka-, pekaanipähkinä-, granaattiomenajälkiruoka 

Namelaka

170 g valkoista suklaata
liivatelehti
1 dl täysmaitoa
1 tl glukoosisiirappia
2 dl kuohukermaa

Laita liivatelehti kylmään veteen. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa.

Lämmitä maito ja glukoosisiirappi kiehumispisteeseen. Sekoita liivatelehti joukkoon.

Kaada 1/3 kuumasta maito-siirappiseoksesta sulatetun suklaan joukkoon ja sekoita voimakkaasti. Kun massa on tasaisita sekoita loput maitoseoksesta suklaan joukkoon.

Lisää kerma ja sekoita voimakkaasti muutaman minuutin ajan sauvasekoittimella tai sähkövatkaimella niin, että massa on kauttaaltaan tasaista ja sekoittunut. Vältä ilmakuplien muodostumista.

Peitä seos elmukelmulla ja laita jääkaappiin asettumaan vähintään 6 tunniksi.

Pekaanipähkinä-suklaatorttu

3 dl pekaanipähkinöitä rouhittuna
125 g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
kananmuna
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5dl kaakaojauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 rkl vahvaa kahvia

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit keskenään. Lisää muna ja jatka vielä vatkaamista.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinan joukkoon. Lisää rouhitut pähkinät ja sekoita tasaiseksi.

Voitele torttuvuoka (halkaisija 24 cm) ja levitä taikina siihen. Voit paistaa leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä 175 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Testaa kypsyys tikulla.

Koristeluun

granaattiomenasiirappia, granaattiomenansiemeniä ja marenkia

Kokoa annos pekaanipähkinä-suklaatortusta ja namelakasta. Koristele marengilla, granaattiomenan siemenillä ja siirapilla sekä marenginlla.

Kannattiko työläs jälkiruoka?

Ehdottomasti! Ensinnäkin namelaka oli silkkisen pehmää ja valmistui helposti. Kiinnostaisikin kuulla miten se toimii pursotettuna. Oletteko vatkanneet se uudelleen juuri ennen pursotusta? Toisekseen maut ja rakenteet kävivät hyvin yksiin. Kunhan vain joku opettaisi asettelua ja kärsivällisyyttä. Tai kai se on pikemminkin toisin päin. Ehkä kärsivällisempi ihminen saa kauniimman lopputuloksen aikaiseksi.

Sen verran työläs tämä jälkiruoka kuitenkin oli, että nyt on suuri riski palata Tupla-linjalle. Tosin nyt minulla on pakastimessa jalostettavaksi ainakin neljään jälkiruoka-annokseen pekaani-pähkinätorttua, kaunis lasipullollinen granaattiomenasiirappia ja iso lasipurkillinen marenkeja. Ainoastaan namelaka tuli syödyksi kokonaan. Sanoisin, että reseptin määrästä tulee 6 annosta. Kumpikin tyttäristä söi nimittäin kaksi annosta.

Limoncellosorbetti - jälkiruokaa aikuisille

Tästä taitaa olla jo pari kesää, kun saimme lahjaksi ja tuliaisiksi Italianmatkaajilta oikein ison limoncellopullon. Makeaa likööriä on silloin tällöin nautittu jälkiruokana, mutta kun se ei tunnu juomalla loppuvan, olen kokeillut sitä ruuanlaitossa.  Kokeili kerran marinoida sillä lammasta. Siinä hyvä juoma taisi mennä haaskuuseen. Kokkikaverini oli sitä mieltä, että samaan lopputulokseen olisi päässyt ihan sitruunallakin. Epäonnistunut kokeilu limoncellopossu ei missään nimessä ollut vaan lopputulos oli erinomaisen herkullinen. Siltikin tuota kokeilua onnistuneenpi oli limoncellosta tehty sorbetti. Silmäilin Sillä Sipulia-blogista vanhaa gin and tonic sorbetti -reseptiä ja sen mittasuhteita. Päädyin kuitenkin ihan vähän fiksaamaan nesteen määrää. Minulla ei ole jäätelökonetta, joten limoncellosorbetin resepti on sorvattu sellaiseksi, että sorbetti onnistuu ilman jäätelökonetta.  

*

Limoncellosorbetti

250 g vettä

150 g sokeria

70 g limoncelloa

200 g sitruunanmehua

1 munanvalkuainen

Laita kattilaan sokeri ja vesi. Kuumenna hiljakseen kunnes sokeri on liuennut. Anna jäähtyä kunnolla. Lisää sitruunanmehu ja limoncello.

Lisää joukkoon vielä valkuainen voimakkaasti sähkövatkaimella vatkaten. Laita seos pakkaseen jäähtymään, mutta sekoittele sitä sähkövatkaimella noin parinkymmenen minuutin välein, kunnes sorbetti alkaa jäätymään. 

Tarjoile sorbetti jälkiruokana tai sen osana. Saattaapa se maistua pienenä väliruokana alkupalan jälkeen ennen pääruokaakin.

*

Limoncellosorbetti oli mulla todella mieluinen jälkiruoka. Makeudessaan ja kirpeydessään sitä riittää ihan pieni annos. Mahtaiskohan äiti tykätä?

Cannoli di Sicilia mascarponella ja pistaasilla - jälkiruokaa joskus ja jouluna

Ostin heräteostoksena Tampereen reissulta Culinaria keittiöelämästä pistaasitahnaa tietämättä mihin sitä voi edes käyttää. Pistaasi on suurta herkkuani. Oikein erityisesti pidän pistaasijäätelöstä, mikä on varsin kumma juttu. Jäätelö ei nimittäin kuulu lainkaan suosikkeihini. Kotona keksin varsin nopeasti mihin makeaa, silkkisen pehmeää ja kauniin vihreää pistaasitahnaa käyttäisin. Koronan aikaan kotinurkkia tutkiessa keittiön kaapeistakin on löytynyt vähän yhtä sun toista. Viimeisin "löytö"  olivat käyttämättä jääneet cannolikuoret, joissa päiväys jo lähestyi uhkaavasti. Siinähän se sitten jo olikin Cannoleita, joiden täyte maustetaan pistaasitahnalla.

Cannoli on makea, rapea, sisilialainen leivonnainen, joka sitten täytetään jollakin herkullisella. Cannoloja voivat kyllä sellaiset henkilöt, joiden kärsivällisyys kestää, leipoa itsekin. Minä olen ostanut kuoret aina valmiina Culinariasta. Blogista löytyy ennakkoon jo yksi yksi Cannoli di Sisilia resepti, jossa tein täytteen perinteiseen tapaan ricottasta. Tällä kerralla jääkaapista löytyi mascarponea ja kermaa, jotka maustoin pistaasitahnalla ja pursotin kuoren sisään. Taitaa siis olla vähän epäortodoksinen tämä cannolitäytteeni, mutta suomalaiseen suuhun kyllä ihan sopiva.

*

Cannoli di Sicilia mascarponella ja pistaasilla

12 cannoli-kuorta

täyte

125 g mascarponejuustoa

1 dl kuohukermaa

1 rkl tomusokeria

50 g crema di pistacchio -tahnaa

Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon sokeri, mascarpone ja pistaasitahna. Laita massa pursotinpussiin, jossa on iso tylla ja pursota täyte cannolin sisään.

Halutessasi voit vielä koristella cannolit esimerkiksi pistaasimuruilla tai suklaahipuilla.

*

Ainakin tässä tapauksessa, kun täyte ei ollut kovin vetistä, kuoret kestivät rapeina usean tunnin säilyttämisen jääkaapissa. Teini taisi syödä ylijääneet vasta seuraavana päivänä jääkaapista. Häntä ei pieni pehmeys haitannut. Cannolit kannattaa nostaa pöydälle hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Maut tulevat paremmin esille, kun täyte ei ole jääkaappikylmää. 

Täytettä oli hieman enemmän kuin 12 kuorta vaati. Lopun täytemassan laitoin nätteihin pakkasen kestäviin astioihin, ja ajattelin kokeilla toimiiko täyte jälkkärinä vähän jäätelön tapaan. Pinnallehan voi vielä lisätä pistaasinmuruja, ennen nauttimista. 

Tälläistä tämä ruokaharrastajan elämä on. Cannolit on nyt käytetty loppuun, mutta pistaasitahnaa on vielä puolipurkkia jäljellä. Yhdestä vanhasta kun pääsee, tilalle tulee vähintään yksi uusi. Siinä vaiheessa, kun joku hylly ruokakaapista on tyhjä, piirrän rastin olohuoneen seinään. Mihin sinä suosittelisit käyttämään pistaasitahnaa?

Pähkinäiset toffeeomenat ja mantelimaito

Olin yllättynyt, kun näin Lidlin hedelmätiskissä kotimaisia (ahvenanmaalaisia) omenoita. En ole aiemmin kotikaupungissa bongannut kotimaisia omenoita enää tähän aikaan vuodesta. Välittömästi alkoi tehdä mieli uuniomenoita. Ajattelin laittavani niistä terveellistä jälkiruokaa. Ajatus terveellisyydestä vesittyi kuitenkin jo siinä vaiheessa, kun päätin täyttää omenan fudgella. Kotona tutkailin jääkaappia, ja totesin, että maapähkinävoipurkin lopun voisi käyttää omenan täytteenä myös. 

Sinänsähän nuo raaka-aineet ovat ihan hyviä, ja periaatteessa kohtalaisen terveellisiäkin, ainakin puhtaista raaka-aineista valmistettuna. Kävi kuitenkin niin, että tuoteselosteesta huomasin fudgen sisältävän pahaa-pahaa palmuöljyä. Luultavasti palmuöljyttömiäkin vaihtoehtoja olisi ollut. No meillä syödään kovin vähän mitään valmista, joten luultavasti ruokavaliomme on lähes palmuöljytön. Kokonaanhan sitä ei pysty välttämään, enkä oikein osannut ajatella, että sitä olisi fudgessakin.

*

Pähkinäiset toffeeomenat ja mantelimaito

4 annosta

4 omenaa

täyte

2 rkl maapähkinävoita

50 g huoneenlämpöistä voita

1/2 tl inkivääriä

2 rkl ruokosokeria

4 fudgea

tarjoiluun

mantelimaitoa

kanelia

pähkinöitä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Pese ja halkaise omenat. Pyöräytä omenan siemenkota irti ja asettele omenat uunivuokaan.

Sekoita täytteen ainekset keskenään fudgea lukuunottamatta. Aseta toffeekaramelli omenan puolikkaan keskelle ja lusikoi päälle täytettä.

Kypsennä omenoita uunissa noin 20 minuuttia omenoiden koosta ja lajikkeesta riippuen.

Tarjoa omenat kylmän mantelimaidon, kanelin ja saksanpähkinöiden kera.

*

Omenat eivät olleet kovin makeita lajikkeita, ja osa perheestä olisikin kaivannut lisää sokeria. Lapset olisivat halunneet vanilijakastiketta, mutta sitä ei ollut, joten mantelimaitoon oli tyytyminen. 

Vaikka korona tuntuu tehokkaasti tyhjentävän kauppoja, uuniomenajälkkäriin luultavasti löytyy ainekset helposti ehkä jopa kotoa kaapeista. Useammassa taloudessa kai on kotivaraa ihan tavallisesti. Minä päätin, että en ala koronan vuoksi hamstraamaan mitään. Toisaalta ruuanlaitto harrastuksen myötä minulla on kaapeissani kohtalaisen hyvä kotivara muutenkin. 

Mun kotivara koostuu sellaisista aineista, jotka meillä kuuluu ihan normaaliin arkiruokaan. Pakastimessa on lihaa, kalaa, marjoja ja leipä. Kuiva-ainekaapissa pastaa, riisiä, nuudelia, hiutaleita, suurimoita, hernekeittoa, tomaattimurskaa, tonnikalaa, linssejä, kikherneitä, teetä, kahvia, kaakaota ja niin edelleen. Varasto kiertää hyvin. Sen huomasin tänään pakastinta siivotessani. Siellä ei jään lisäksi ollut juurikaan poisheitettävää. Jäätä olikin sitten aika reippaasti... Muutaman ison suutarin heitin menemään. Kiinnostaa ehkä miksi meillä oli suutarin kaltaista roskakalaa pakastimessa. No suutareita on ongittu ja pakastettu ravuille syötti kaloiksi. Ajattelin, että ongitaanpa ensi kesän rapumertoihin tuoreet kalat ja tehdään tilaa ihmisten ruualle.

Limeposset - maailman helpoin jälkiruoka

Posset on maailman helpoin jälkiruoka. Valmistusmetodi on hyvin yksinkertainen. Kermaa ja sokeria keitettään kattilassa. Lopuksi seokseen lisätään happoa, joka hyydyttää seoksen muutaman tunnin jääkaappi säilytyksessä. Sitruksella hyydyttäminen on laiskalle kelpo vaihtoehto. Ja ainakin meillä löytyy aina jääkaapista, joka sitruunaa tai limeä. Usein molempia. En aluksi meinannut uskoa, että kerma hyytyy pelkällä hapolla, mutta totta se on. Aina ei tarvitse pelailla liivatteen kanssa. 

*

Limeposset

4 annosta

2 dl kuohukermaa

0,75 dl sokeria

0,75 dl limen mehua

koristeluun 

tummaa suklaata

Laita kerma ja sokeri kattilaan. Keitä sekoitellen noin viisi minuuttia. Seoksen ei tarvitse kiehua kovasti vaan ennemminkin se voi olla juuri ja juuri kiehumispisteen alapuolella.

Ota kattila pois levyltä ja kaada limen mehu keitetyn kerman sekaan. Annostele kerma tarjoiluastioihin ja laita jääkaappiin hyytymään. Posset hyytyy yleensä noin 3-5 tunnissa.

*

Posset on parhaimmillaan tuhdin aterian jälkiruokana. Pieni täyteläinen, mutta kirpeä jälkiruoka ei enää juuri täytä vatsaa, mutta se on juuri sellainen makupala, jota aterian päätteeksi kaipaa. Olen kokeillut tehdä possetin erilaisilla hapoilla. Kotimaiset marjat ovat suosikkejani kerman hyydyttäjinä. Täältä blogistakin löytyy ohjeet tyrnipossettiin, raparperipossettiin ja mustaherukkapossettiin, jota innostuin kokeilemaan, kun eräs instaseuraaja sitä ehdotti.  

Viikko vielä töitä ja sitten on hiihtoloma. Eteläsuomalaisen silmin keli ei vaikuta lupaavalta, mutta onneksi on taas mahdollisuus lähteä Lapin lumoihin. Jos blogi päivittyy vähän vaihtelevalla vaudilla, kannattaa ottaa Viikonloppukokki seurantaan myös instagramissa ja facebookissa.

Vispipuuroa punaherukoista

Puurofania hemmotellaan nyt, kun vispipuuroa saa tuoreista marjoista. Puolukoiden kypsymistä odotellessa tein vispipuuron punaherukoista, tai punaisista viinimarjoista kuten minä niitä kutsun. Vispipuuroa olen tehnyt myös omenoista, ja se onnistuisi myös vadelmista. Tosin minä en malttaisi vadelmia laittaa vispipuuroon edes sellaisena vuotena kun niitä on yllinkyllin. Tänä vuonna vadelmasato jäi näillä nurkilla poikkeuksellisen huonoksi. Puolukkavispipuuro on ehdottomasti mielestäni parasta, mutta huonoksi ei jäänyt tämä herkukkavispikään.

*

Vispipuuro punaherukois

1 l vettä

1 1/2 dl mannasuurimoita

5 dl punaherukoita

1 dl sokeria

ripaus suolaa

Lisää punaherukat veteen. Keitä punaherukoita vedessä muutama minuutti. Jos haluat puurosta aivan sileää, kaada neste siivilän läpi kulhoon. Marjoista kannattaa puristella kaikki mehut talteen esimerkiksi lusikan avulla. Kaada herukkamehu takaisin kattilaan. Jos sattumat eivät haittaa, kannattaa marjat jättää puuron sekaan ja unohtaa siivilöiminen ja paseeraaminen. Tuleepahan enemmän vitamiineja ja kuituja lopputuotteeseen, kun kuoret ja sattumat ovat puurossa mukana.

Vispilöi kiehuvaan veteen mannasuurimot, sokeri ja suola. Keitä puuroa noin 5 minuuttia, välillä sekoitellen.

Anna puuron jäähtyä kylmäksi. Vatkaa jäähtynyt puuro sähkövatkaimella tai monitoimikoneella kuohkeaksi. Jäähtynyt puuro vaahtoutuu helpommin ja kuohkeammaksi.

Nauti sellaisenaan tai maidon ja sokerin kera välipalana tai jälkiruokana.

*

Vispipuuro on oikein salonkikelpoista jälkiruokaa. Nätillä esillepanolla on tietysti merkitystä. Onhan se nyt hienoa syödä hopealusikalla ja kauniilla koristeilla jälkiruokaa. Näin hienosti marengeilla koristeltuna meillä syötiin yhdet annokset sunnuntaisen päivällisen jälkiruuaksi. Sekaan lorautettiin tilkka mantelimaitoa ja halutessaan päälle sai ripotella sokeriakin.  Loput puurot apukokit pistelivät paljon arkisemmista astioista ja arkisemmin tykötarpein välipalaksi koulun jälkeen.

Aikaisemmin vannoin mannapuuroa keitellessä perinteisen Anna-mannan nimiin. Sittemmin olen löytänyt hieman terveellisemmän vaihtoehdon mannasuurimoille ja nykyisin käytän täysjyväspelttimannaa, joka toimii oikein hyvin vispipuurossakin. Mutta myönnettävä kyllä on, että ei ole Anna-manna pakkauksen voittanutta. Vaikka pakkaus on retro, siinä on jotain mikä miellyttää. Ehkä taika on siinä hymyilevästä lettipäästä, jota katsellessa tulee ihan hyvälle mielelle.

Puhtaan valkeat marengit ja voittajan fiilis

Marenki on pitkään ollut mulla sillä listalla, jossa on epäonnistuneita ruokajuttuja. Vaan eipä ole enää! Aina ennen tuli ruskeita marenkeja. Eihän niiden väriä saaneiden maussa mitään vikaa ollut, mutta eivät ne ole niin nättejä kuin puhtaan valkeat. Koska puhtaan valkeat eivät onnistuneet oikeastaan muusta kuin aquafabasta eli kikherneiden liemestä syyttelin leipurin taitojani ja syyttelin uunia. Aloin värjätä marenkeja ties millä. Esimerkiksi lakritsajauheesta tulee väriä ja makua. 

Olen aina ollut sitä mieltä, että olen enemmän kokki kuin leipuri. Eivätkä nämä marenkiseikkailut ainakaan hivelleet leipurinitsetuntoani. Hain uusia ohjeita ja noudatin niitä pilkun tarkasti. Oletteko huomanneet useissa ohjeissa kehotetaan lämmittämään uuni 100, jopa 150 asteeseen. Ja juuri tuo on se kohta, joka saa marengit epäonnistumaan! Kokeilin tavallisella uunilla, kokeilin kiertoilmalla asteita varovasti pienennellen. Kun itkin marenkituskaani facebookissa, sain neuvoksi pistää uunia reilusti pienemmälle. Marenkia ei paisteta, vaan se kuivatetaan. Arvatkaapa mitä? Säädin kiertoilmauunin 60 asteeseen ja tsä-dää: muutamassa tunnissa puhtaan valkeita marenkeja. 

Keittokirjat, lehdet ja netti ovat marenkiohjeita pullollaan. Helppoa kuin heinänteko luulisin, mutta todistettavasti olen epäonnistunut useita kertoja. Lisäksi työpaikan kahvipöytäkeskustelujen perusteella tulkitsen, että valkoisten marenkien metsästäjiä on muitakin. Joten tässä vielä oma ohjeeni ja vinkit marenkien valmistamiseen.

*

Valkeat marengit

3 valkuaista

2 dl (tomu)sokeria

2 tl maissitärkkelystä

1 tl sitruunamehua

Vaahdota huoneenlämpöiset valkuaiset kevyesti vaahdoksi mielellään lasi- tai teräskulhossa. Lisää sokeri muutamassa erässä valkuaisvaahtoon voimakkaasti vaahdottaen. Maissitärkkelys kannattaa lisätä viimeisimpään sokerierään, jolloin se sekoittumaan tasaisemmin vaahtoon.

Jatka vaahdottamista niin kauan, että seos on kiiltävää, valkoista ja kovaa. Aivan lopuksi lisää happo, joka voi olla esimerkiksi valkoviinietikkaa, balsamicoa tai sitruunamehua.

Asettele tai pursota valkuaisvaahto uunipellille leivinpaperin päälle

Laita marengit noin 50-70 asteiseen uuniin noin 2 tunniksi. Kypsä marenki on kevyttä, kuivaa ja vaaleaa ja irtoaa hyvin leivinpaperista. Kypsymisaikaan vaikuttaa luonnollisesti myös marenkien koko. Kuvan pienehköt marengit olivat uunissa vähän vajaa 2 tuntia. Sen jälkeen sammutin uunin ja marengit lepäsivät jäähtyvässä uunissa luukku raollaan vielä reilun tunnin ajan.

*

Kyllä voi ihminen pienestä tulla niinkin pienestä onnelliseksi kuin valkeasta marengista. Marengin valmistaminen ei ole vaikeaa. Oikein harmittaa, että verkossa ja painetussakin materiaalissa on niin paljon virheellistä tietoa uunin lämpötiloista. Loppuun vielä muut vinkkini onnistuneen marengin  valmistamiseen ja muutamiin seikkoihin, joihin kannattaa kiinnittää huomiota: 

• Käytä mielellään lasi- tai teräsastiaa. Muovikulhoon saattaa jäädä rasvajämiä, jotka vaikeuttavat vaahdottamista
• Pidä huoli, että vatkain ja astiat ovat täysin kuivat, eikä niissä ole yhtään vettä. Vesi pilaa marengin välittömästi.
• Vaahdota valkuaiset huoneenlämpöisinä.
• Lisää sokeri pienissä erissä, jotta se ehtii sekoittua ja sulaa taikinaan. Jos sokeri ei ole sekoittunut kunnolla, se erottuu uunissa.
• Älä laita marenkia liian kuumaan uuniin. Liian kuumassa uunissa marenki paistuu ruskeaksi eikä jää kauniin valkoiseksi. Marenkia ei paisteta, se kuivataan.
• Uunit ovat hyvin erilaisia, tarkkaile oman uunin lämpöä
• Lisää myös happo. Se on sitkeän sisuksen ja rapean kuoren salaisuus.

Valmistan marengin muuten lähes poikkeuksetta pakastetuista valkuaisista. Pakastan aina ruuan valmistuksesta ja leivonnasta ylijääneet marengit ja otan ne käyttöön. Ylimääräisiä valkuaisia voi hukuttaa myös pannaritaikinoihin, munakkaisiin jne. 

Marengit ovat ihan kivannäköisiä tarjottavia kahvipöydässä, mutta niillä voi myös hyvin koristella kakkuja, leivonnaisia tai vaikkapä jälkiruokia. Ellei sitten tee niin minipavlovia, jotka kermalla ja täytteillä höystettyinä ovat jälkiruokia sellaisenaa.

Rommiluumut - meni hyvä rommi hukkaan

Monta vuotta odoteltiin, että Sinikka tekee satoa. Muutamana vuotena luumuja on ollut yltäkyllänsä. Tänä vuonna oikein todella paljon, ylituotantoa suorastaan. Jos omat loppuvat, on naapurissa lisää tarjolla. Sinikan luumut ovat todella makeita ja hyvänmakuisia syödä, mutta kukaan ei pysty syömään sellaista määrää luumuja kuin puu hyvänä vuotena tuottaa. 

Luumut ovat haasteellisia hyödynnettäviä. En oikein ole keksinyt niistä mitään järkevää. Meillä ei juurikaan syödä hilloja, mutta silti olen keittänyt pienen määrän luumuhilloa melkein joka vuosi. Hillossa on vaivansa. Lisäksi siihen joutuu käyttämään tolkuttoman määrän sokeria, ja siltikin lopputulos meinaa jäädä turhan hapokkaaksi. Ilmeisesti kirpeys on kuoressa, ja se ei tuoreessa hedelmässä tunnu. Hapokasta hilloa on sitten tullut hyödynnettyä leivonnaisten täytteenä. Ainakin vaniljainen kääretorttu toimii hyvin.

Monena vuotena olen haaveillut rommiluumuista, mutta projekti on tyssännyt aina samaan. Kivien irrottaminen on niin pirun työlästä. Viime syksynä päätin kuitenkin ryhtyä, ja teinkin pienen annoksen sillä ajatuksella, että talvella luumut tulevat syödyksi jälkiruokana esimerkiksi vanilijajäätelön, rahkan tai vastaavan kanssa jälkiruokana. Koska luumut alkavat olla taas ajankohtaisia, jaan reseptin rommiluumuille.

*

Rommiluumut

250 g puolitettuja kivettömiä luumuja

1 dl vettä

1,5 dl fariinisokeria

2 dl tummaa rommia.

Mittaa kattilaan vesi ja sokeri. Keitä kunnes sokeri sulaa. Lado luumut puhtaaseen lasiastiaan. Sekoita rommi ja vesi-sokeriseos keskenään. Kaada luumujen päälle. 

Sulje kansi ja siirrä jääkaappiin. Anna luumujen tekeytyä ainakin pari viikkoa ennen maistamista. 

Puhtaassa ja tiiviissä astiat säilyvät hyvinä useamman kuukauden.

*

En mä näistä tiedä. En kyllä lähtisi suosittelemaan. Melkein voisin katastrofiksi nimetä. Kyllä jäi rommiluumut syömättä ja tosiaan meni hyvä rommi hukkaan. Olisi ollut parempi kun olisin syönyt luumut ja juonut rommin. Tosin sekin luultavasti vaikuttaa mitä rommia käyttää, miten makeita luumut ovat  ja sitä rataa. Useampaan kertaan näitä yritettiin maistella, mutta eivät ne oikein maistuneet. Eivät miehelle, eivätkä minulle. Vieraille ei kehdattu tarjotakaan. Hyvin ne kyllä säilyivät. Kesällä heitin pitkin hampain rommiluumut pois jääkaappia siivotessa. Yleensä en heitä pois m i t ä ä n. Voitte siis kuvitella miten pahoja luumut olivat. Ihan syömäkelpoisia kylläkin, eivät siis pilaantuneita, mutta yhtä pahoja kuin aiemminkin. Yhden maistoin.

Mutta mitäs mä tänä vuonna teen niille luumuille? Itselle tulee mieleen kolme vaihtoehtoa. Parhaana pidän sitä, että syön luumut tuoreeltaan. Toisekseen tulen höpöttämään perheelle, että syökää luumuja, kun ne kerran ovat kypsiä. (Enkä osta muita hedelmiä kaupasta). Kolmanneksi kannan luumuja työkavereille kahvipöytään, koska perhe ei kuitenkaan syö niitä luumuja. Onko parempia ideoita?

Jäätelösittis - retroherkku kesään vailla vertaa

Vielä on kesää ja lomaa jäljellä. Ensin loppuu loma, jota on jäljellä enää yksi viikko - ja siksi en malta viivähtää koneella kovinkaan kauaa. Tässäpä teille nopeat hellepäivän terveiset kotiterassilta. Muistattekin varmaan jäätelösoodan, jäätelösittiksen, tai miten sen nyt kukakin on aikoinaan nimennyt. Yksinkertaisimmillaan tähän herkkuun tarvitaan vain vanilijajäätelöä ja sitruunalimpparia - kaikki muu on ekstraa. Hauskaa on, että jäätelösittis on retroherkku, joka maistuu vielä 2000-luvun lapsillekin.

*

Jäätelösittis

1 pallo vaniljajäätelöä

sitruunalimonadia

koristeeksi vaikkapa mansikoita, sitruunamelissaa ja minttua

Tee jäätelökauhalla vanilijajäätelöstä pallo ja laita se korkeaan juomalasiin. Kaada päälle sitruunalimonadia ja koristele mieleiseksi. 

*

Kun lapset ovat tietyn ikäisiä, tärkeämpää tuntuu olevan se mistä juodaan kuin mitä juodaan. Omat lapset ovat jo sen verran isoja, että tämä vaihe on ohitettu. Poikalapsista en osaa sanoa, mutta ainakin tyttölapsille tärkeitä ovat myös erilaiset varjot ja muut härpäkkeet juomissa. Ne tekevät arjesta juhlan. Ja must juttu ovat myös pillit. Meillä on tultu siihen vaiheeseen, että sain (muovi)pillistä pyyhkeitä. Meret tuhoutuvat ja niin edelleen.

Tänään oli sen verran viileä päivä, että jäätelösittiksen nauttimiseen ei tarvittu lusikkaa. Jäätelöpallo suli juomaan alta aika yksikön. Juomaan voi varata myös pitkävartisen lusikan, mikäli päivä on viileämpi tai jäätelöpallo niin iso, ettei se ehdi sulamaan. Aurinkoisia heinäkuun päiviä lukijoille! 

Piimäpannacotta - helppo jälkiruoka

Piimä ei ole mikään mummojen juttu! Vaikka piimävanukas jälkiruokana onkin isoäidin aikainen. Oikeasti piimä on mitä mainioin hapanmaito tuote. Se on maultaan pehmeä, säilyy maitoa paremmin, sitä löytyy vähärasvaisena vaihtoehtona ja vatsaystävällisenäkin sitä pidetään. Viimeisimmäksi tein piimästä vanukasta. Instagram kuvan nähtyään kaveri kysyi, että onko se piimäpannacottaa, ja sitähän se oikeastaan on. Pannacotta on nimenä vanukasta trendinkkäämpi, joten tässä se jo aiemmin luvailtu piimäpannacotan ohje nyt sitten tulee.

*

Piimäpannacotta

4-6 annosta

3 liivatelehteä

4 rkl kiehuvaa vettä

2 dl rasvatonta piimää

1 dl sokeria

2 tl vanilijasokeria

2 rkl sitruunamehua

2 dl kuohukermaa

(4 rkl limoncelloa)

Laita liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi.

Mittaa piimä, sokerit ja sitruunamehu kulhoon ja sekoita hyvin. Vaahdota toisessa astiassa kermavaahto.

Purista liivatteesta ylimääräinen vesi pois, ja liota liivate kiehuvaan vesitilkkaan. Lisää liivate ohuena nauhana piimä-sokeriseokseen. Nostele kermavaahto varovasti massaan ja jaa tarjoiluastioihin.

Mikäli haluat maustaa alkoholilla, voit sen lisätä sen sopivassa vaiheessa. Meillä lapsetkin söivät jälkiruokaa, joten lisäsin limoncelloa vain puoleen pannacottamassaan. Massa kestää juoksettumatta pienen määrän alkoholia ja sen voi lisätä loppuvaiheeessakin.

Anna pannacotan jähmettyä jääkaapissa vähintään pari tuntia, mutta pidempikään aika ei haittaa. Loistava jälkiruoka siis tehtäväksi ennakkoon.

*

Piimäpannacotta on silkkisen pehmeä jälkiruoka. Halutessaan sen kylkeen voi kehittää vaikkapa hillokkeen vaikkapa mansikoista, raparperista tai sesonkin hedelmistä. Limoncellolla maustettu pannacotta maistui ihan sellaisenaan, eikä se voimakkaan sitruksina oikeastaan kaivannut muita makuja rinnalleen. Limoncellon voi myös vaihtaa mihin tahansa mieluiseen makuun. Esimerkiksi punssi tai melkein mikä tahansa lempilikööri käy mainiosti. Alkoholin voi hyvin jättää poiskin, eikä silkkinen unelma sitruunan lisäksi välttämättä tarvitse muita makuja.

Piimäpannacotta onkin viimeinen postaus ennen vuosilomaa. Perinteiseen tapaan loma alkaa matkalla, joka viime vuosina on hyvin usein suuntautunut Lappiin. Tuntureilta Lapin maan aloitellaan tänäkin vuonna. Tunnelmiin mukaan pääsee ainakin instagramin ja facebookin kautta. Blogikin päivittyy, mutta viiveellä, sillä tietokone jää kotiin. Suunnitelmissa on ainakin Montellin maja Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, Särkitunturi ja muurinpohjalätyt laavulla, jotka jäivät viime kesänä metsäpalovaroituksen vuoksi paistamatta. Vinkkejä olisi kiva saada näkemisen ja kokemisen arvoisista paikoista noilla seuduilla?