torstai 6. helmikuuta 2020

Mehevät pihvit broilerin jauhelihasta ja kasviksista

Myönnän ihan surutta, että broilerin jauhelihasta tehdyt pihvit syntyivät eväskateuden tuloksena. Työkaverilla oli tässä taannoin hyvännäköisiä jauhelihapihvejä lounaseväinä. Nekin olivat edellisen päivän päivälliseltä jääneitä, kuten työpaikan lounaseväät yleensäkin. Kyselin summittaisen reseptin, hankin raaka-aineita ja pyöräytin kotonakin broilerin jauhelihapihvejä.


broilerikasvispihvi


Olen vihdoin oppinut käyttämään broilerin jauhelihaa. Maustaminen on siinä tärkeää. Jauheliha itsessään on melko mitään sanomattoman makuinen. Maustepurkkeja saa siis heilutella taikinan ympärillä rennolla ranteella. Minä tykkään maustaa broilerin jauhelihan mausteilla, jotka vievät Aasian suuntaan. Niinpä näissäkin pihveissä on muun muassa jeeraa, chiliä, korianteria ja soijaa. Mehevyyden salaisuus puolestaan on taikinan sekaan raastetussa porkkanassa ja kesäkurpitsassa. Kuten tapanani on tein taikinaa ison satsin. Näistäkin pihveistä jäi lounasta työpäivälle. Eväskateus on aiheuttanut sen, että broilerin jauhelihasta tehtyjä pihvejä on lähiaikoina ollut rasiassa jos toisessakin. Muiden resepteistä minulla ei ole tietoa, mutta tässä on omani:


*

Pihvit broilerin jauhelihasta ja kasviksista

12-15 annosta

800 g kananpojan jauhelihaa
pienehkö kesäkurpitsa raastettuna
4 pientä porkkanaa raastettuna
keltasipuli pieneksi hienonnettuna
valkosipulin kynsi hienonnettuna
tuoretta korianteria hienonnettuna
2 rkl currya
1 rkl jeeraa
1 tl sambal oelek -tahnaa
1 tl savupaprikajauhetta
1 prk(2dl) kermaa
1 dl korppujauhoja
2 rkl soijaa
2 kananmunaa
mustapippuria
(suolaa)

Paistamiseen
öljyä ja voita

Kaada kerma kulhoon. Mittaa sinne myös korppujauhot, soija, curry, jeera, sambal oelek-tahna ja paprikajauhe. Anna turvota noin 10 minuttia.

Lisää turvonneeseen korppujauho-mausteseokseen raastetut kasvikset, hienonnetut sipulit ja korianteri. Sekoita massa sekaisin ja lisää vielä lopuksi pari kananmunaa.

Paista pannulla molemmin puolin kypsäksi. Tarjoa raikkaan lisukesalaatin, riisin, nuudeleidet tai perunoiden kera.

*


Broilerin jauhelihasta tehdyssä mureketaikinassa on se haaste, että makua ei oikein voi tarkistaa muutoin kuin paistamalla koepihvin. Tästä mureketaikinasta kannattaa paistaa koepala, että saa tarkistettua onko suola kohdillaan. Jos käyttämissäsi mausteseoksissa on suolaa, ei ehkä kannata lisätä sitä enää erikseen.

broilerikasvispihvi


Nesteenä voi käyttää varmasti melkein mitä tahansa. Minä olen tehnyt näitä pihvejä sekä kermaviilistä, että ihan kuohukermastakin. Kerran oli nimittäin menossa kermapurkki vanhaksi. Kermalla tuli parempia! En juurikaan käytä kumihanskoja laittaessani ruokaa, sillä tykkään siitä, että raaka-aineet tuntee käsissään. Jotenkin broilerin jauheliha oli kuitenkin sellaista, että sitä ei tehnyt mieli käsitellä paljain käsin. Niinpä vedin hanskat käsiini.

Kun taikinaa on lähes kilon verran, tietää paistaneensa pihviä. Minusta pannulla paistettuihin tulee kuitenkin sen verran parempi maku, etten laittanut pihvejä uuniin vaan paistelin ne kypsäksi asti pannulla. Yhtä hyvin taikinan voisi pyöritellä pyöryköiksi. Itse asiassa minulla roikkuu tuolla luonnoksissa yksi broileripyörykkäresepti. Siinä broileripyörykät kypsennetään keittämällä ja lopputuloksena on keitto. Vähän aasialaishenkinen sekin. Ehkä se on seuraava postaus. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!


broilerikasvispihvi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti