Ruokavuosi 2014

Näin vuoden viimeisenä päivänä on hyvä summata kulunut vuosi. Täällä blogissa tietysti ruuan näkökulmasta. Vuoden 2014 aikana ruoka harrastuksena on noussut aivan uuteen asemaan. Tähän on monia syitä, joista blogi ei suinkaan ole vähäisin. Onnekseni perheessä ja ystäväpiirissä jaetaan innostukseni.

Ruoka on tärkeä osa yhteistä vapaa-ajanviettoa.  Paitsi oma perhe myös ystävät ja suku liittyät kiinteästi näihin vapaa-ajanhetkiin, jolloin yhdessä oleillaan, tehdään ja touhutaan ja lopulta kokoonnutaan pöydän ääreen. Milloin muka leipä on maistunut yhtä hyvältä kuin metsäretkellä? Monet ruokalajit liittyvät kiinteästi myös vuodenaikoihin. Melkein maistan pitkään uunissa hautuneen poronkäristyksen reippaan talvisen ulkoilusunnuntain jälkeen. Tai lätyt, samalla reseptillä niitä paistellaan ympäri vuoden, mutta parhaimmat lätyt paistetaan alkusyksystä, kun ulkona on jo sen verran kylmä, että siellä ei tarkene syödä, mutta päiväkahvit tarkenee vielä ulkona juoda. Kesäloman tiistai-aamuna torilta haetut muikut ja tuoreet uudet perunat ovat ehdottomasti parhaimmillaan mummonkurkkujen kanssa, jotka 5-vuotiaskin osaa valmistaa. Miten hyvältä maistuu se Kotijärven kuha, joka tarttuu uistimeen juuri silloin, kun 8-vuotias on airoissa. Tai ne loppukesän ravut, joiden pyytämiseksi tarvittavat syöttikalat on yksissä tuumin ongittu mato-ongella. 

Vuoden 2014 aikana olen tarttunut haasteisiin ja valmistanut ruokaa uudenlaisista raaka-aineista ja käyttänyt uudenlaisia mausteita. Mausteista esimerkkinä voisi toimia jeera. Se on vienyt sydämeni. Perheessä on syöty paljon enemmän kalaa ja mereneläviä kuin aikaisemmin. Lihat on pääosin hankittu lähituottajilta ja ehkä ruokaa on yritetty valmistaa vielä aikaisempaa enemmän itse. Ja sienestys. Se oli viime syksyn juttu. Ensi vuosi olkoon taas hyvä sienivuosi!

Kuluneen vuoden aikana to do-lista on lyhentynyt tai sanotaanko, että sitä on siivottu. Olen valmistanut monta ruokalajia, jotka ovat roikkuneet listallani pitkään. Monia niistä tehdään meillä varmasti jatkossakin. Esimerkiksi Brita-kakku tai sieni-juustokohokas . Totaalisia ruokakatastrofeja ei ole ollut montaa. Pavlova on jäänyt mieleen epäonnistumisista suurimpana. Voi sitä tahmaa, mikä huushollin tuoleissa ja oven kahvoissa oli koko seuraavan viikon. Täytyy vain ottaa hattu kouraan ja yrittää nöyränä uudelleen. Britan ja sieni-juustokohokkaan lisäksi mieleenpainuvia ruokia ovat olleet kahvissa haudutettu lampaanviulu, pataleipä, blinit ja karitsan jauhelihasta valmistettu kofta. 

Vaikka to do -lista on elänyt ja muuttunut, ruoka harrastuksena ei suinkaan ole loppuun kaluttu. Vuosi vaihtuu, mutta ruuan parissa on tarkoitus askerrella ensi vuonnakin. Uusi vuosi toivotetaan tervetulleeksi aamulla ihanan brunssin merkeissä, ja sen jälkeen alkavatkin härkäviikot. Ruokavuosi 2015 olkoon yhtä mielenkiintoinen ja maukas kuin edeltäjänsä 2014. Hyvää Uutta Vuotta!

Joulu 2014

Joulun pyhät on juhlittuna. Kun katsoo jääkaappiin, ei huomaa joulua olleenkaan. Näin ensimmäisenä pyhien jälkeisenä päivänä voi siis sanoa, että ruokia oli hankittuna ja valmistettuna juuri hyvä määrä. Tänä vuonna jouluruokien kanssa mentiin sieltä mistä aita oli matalin ja monet ruuat hankittiin valmiina.

Ruoka-joulu alkaa meillä aatonaattona, jolloin perinteisesti nautiskellaan kalapöydästä. Tämä vuonna pöydästä löytyi mätiä, silliä, anopin sinappisilakoita, graavattua siikaa ja lohta sekä graavattuna ja savustettuna. Lisäksi nautittiin rosollia eli sallattia, sienisalaattia sekä keitettyjä perunoita ja mainiota Maalahden limppua, karjalanpiirakoita ja munavoita. 

Kinkku, joulupöydän kunkku, oli aatonaaton uunissa, ja siitä vetelimme niin ohuita siivuja kuin juuri paistetusta lihasta vain pystyy vielä iltamyöhään. Tänä vuonna 110 asteisessa uunissa paistopussissa 85 asteiseksi paistettu 6 kg juhlakinkku onnistui paremmin kuin hyvin. Paras kinkku, mitä meidän taloudessa on valmistettu.

Aattoaamun traditioihin kuuluu joulusauna. Tänäkin vuonna saunan ja joulurauhan julistamisen jälkeen nautittiin riisipuuroa ja luumukiisseliä. Perinne lienee sekin, että aattona otetaan valokuva kulloinkin vallitsevasta maisemasta klo 14 aikoihin. Maisema vaihtelee vuosittain yllättävänkin paljon. Sanomattakin on selvää, että tämän vuotinen maisema miellyttää silmää viime vuotista enemmän. Onneksi tuli valkea joulu.

Jouluaattona 2014

Jouluaattona 2013

Jouluaattona 2012

Jouluaattona 2011

Lapsiperheissä joulupukin odotus voi tuntua piinavan pitkältä. Siksi meille loistavaksi ratkaisuksi onkin osoittautunut alkuiltapäivän hartaushetki, jonka jälkeen kotona katetaan ruokapöytä ja valmistellaan herkkupöytä valmiiksi. Isoin osa hommista on jo tehty, ja joulupukin lähdettyä valmiit ruuat vain nostellaan esille. Kun enin jännitys on lauennut, myös lapset jaksavat istua juhlapöydässä ja nauttia ruuasta ja tunnelmasta. Joulun ruokapöytä meillä on hyvin hyvin perinteinen.

*

Aattoillan menu

mätiä ja limppua

graavattua siikaa ja lohta

silliä

sinappisilakoita

karjalanpiirakoita ja munavoita

sienisalaattia

italiansalaattia

sallattia

punasipulihilloketta

rakuunaporkkanoita

lanttu-, peruna- ja maksalaatikko

lihapullia

keitetyt perunat

kinkku ja omena-calvadoskastike

*

Juomina tarjoiltiin maidon ja veden lisäksi Lamothen Vincent -viinejä, valkoisessa päärypäleenä oli Sauvignon Blanc ja punaisessa Merlot. Viinit olivat joululahja anoppilasta. Jotta jaksaa syödä, on syytä nopeuttaa ruuansulatusta ja nauttia väliin myös jääkylmä snapsi. Meillä snapsi oli suomalaiskansalliseen tapaan aitoa Koskenkorvaa. 

Selväähän on, että ruuat eivät yhdeltä istumalta lopu, joten samoilla eväillä, ainakin tässä perheessä, mentiin myös joulupäivä ja tapaninpäivä. Kalat loppuvat yleensä ensimmäisenä, ja kinkkua riittää pisimpään. Niin tänäkin vuonna. Meillä joulun herkut rakentuvat hyvin pitkälti ruokien ja suolaisten herkkujen ympärille. Makeiksi herkuiksi riittää yleensä suklaa. 

Kiireiden keskellä tänä vuonna hankittiin valmiina kaikki laatikot, lihapullat ja italiansalaatti, jotka yleensä olen valmistanut itse. Täytyy kyllä kehua valmislaatikoita. Ne maistuvat melkein yhtä hyviltä kuin itse tehdyt. Erityisen kunniamaininnan ansaitsee Nevalan perunaherkkujen imelletty perunalaatikko, jota täällä pirkanmaalaisilta jälleenmyyjiltä en ole onnistunut löytämään. Onneksi äiti toimii hovihankkijana Pohjanmaalla. 

Erityisen ylpeä olen joulupöydän sienisalaatista, joka on ensimmäistä kertaa valmistettu itse poimituista ja suolatuista sienistä. Pääosa suolasienistä oli karvarouskuja, mutta mukana oli myös leppä-, haapa- ja kangasrouskua. Kyllä kannattaa suunnistaa sienimetsään taas ensi syksynä.

*

Sienisalaattia

4 dl suolasieniä

1/2 kotimainen omena

1 prk kermaviiliä

ripaus sokeria

sipuli

(valkoviinietikkaa)

Liota suolasieniä vedessä: vesi kannattaa vaihtaakin kerran pari, riippuen sienien suolasta. Pilko sienet pieneksi, samoin sipuli ja omena. Sekoita pilkotut ainekset kermaviiliin ja mausta ripauksella sokeria. Maistele salaattia ja lisää ruokalusikallinen valkoviinietikkaa, jos salaatti kaipaa mielestäsi happoa.

*

Joulun ruuat ovat mielenkiintoinen sekoitus sukujen perinteitä, oman perheen kesken muodostuneita tapoja ja vähän käytännöllisyyttäkin. Käytännöllisyydellä tarkoitan sitä, että jokaiselta aterialta löytyy jokaiselle jotain. Se selittää esimerkiksi lihapullat joulupöydässä. Jos lapsille ei maistu muut ruuat, lihapullat maistuvat. Paitsi ruuan perinteitä muodostuu myös joulukoristeista ja joulupöydän kattauksesta: on Sylvi-tädin enkelit, lasten valmistamat joulukoristeet, häälahjaksi saatu kynttilänjalka ja aterimet, tabletit ovat matkamuisto Kiinasta ja pöytäliina on valmistujaislahja kummeilta. Lähes jokaisella esineellä on tarinansa, joka saattaa olla hyvinkin vaatimaton, mutta meille merkityksellinen.

Näin ensimmäisenä joulunpyhien jälkeisenä päivänä ei oikeastaan jaksa muuta kuin huokaista ja onnitella itseään siitä, että jääkaapin sisältö on tyhjentynyt, lanttulaatikko on taas hyvästelty vuodeksi, eikä kinkkuakaan tarvitse syödä juhannukseen saakka. Onneksi säät ovat viime päivinä olleet suosiolliset ja mahtavat talviseen ulkoiluun. Kotijärven rantaan on lapsille - ja miksei aikuisillekin - aurattu iso (ehkä liiankin mahtavan kokoinen) luistinrata ja pulkkamäkikin on tälle talvelle korkattu.

Kiireisen syksyn jälkeen viikon mittainen loma ja pyhät tulivat tarpeeseen. Nyt levänneenä on hyvä mieli jatkaa huomisen jälkeen töissä, jotka edelleen pitävät kiireisenä. Onneksi vuoden vaihteen pyhäpäivä sattuvat keskelle viikkoa. Tiedossa on siis pehmeä lasku arkeen. Toiset aloittavat härkäviikot vasta loppiaiselta. Itse olen päättänyt aloittaa härkäviikkoni heti vuoden toisena päivänä, ensimmäisenä arkipäivänä. Seuraava katkos arkeen onkin jo noin 7 viikon kuluttua. Ihanaa!

Punajuuri-vuohenjuustopaistos

Onneksi punajuuri on kokenut viime vuosina arvonnousun. Suurin trendi alkaa olla jo ohi, kuten monesti aiemminkin meikäläisen keittiöön trendi on rantautunut viivellä. Punajuuri on nykyään yksi lempijuureksistani. Se on hyvän makuinen ja kauniin värinen. Yksi huonopuoli sillä on. Kypsyminen kestää kauan. Ehkä hitaan kypsymisen vuoksi punajuurta tulee valmistettua harvoin ruuaksi. Se on viikonloppuruokaa. 

Viime lauantaina nautimme pitkästä aikaa illallista kotona. Menu oli yksinkertainen, mutta julkaisemisen arvoinen. Muistattehan kiireeni, joihin olen jo jonkin aikaa vedonnut. Tavoitteena oli valmistella ruoka pitkälle ennakkoon, että pääsemme helpolla sen jälkeen, kun lapset saadaan nukkumaan. Olin nimittäin varma, että työntäyteisen viikon päätteeksi uni tulee aikaisin.

Kolmannen adventin menu

*

Valkosipulikeitto ja patonki (Ohje)

Pihvi agnushärän ulkofileestä, paistinperunat,

 punajuuri-vuohenjuustopaistos ja punaviinikastike

Valkosuklaalla gratinoidut hedelmät

*

Ruuissa oikaisin vähäsen. Patonki oli kaupassa paistoa vaille valmiina ja punaviinikastikekin pussista. Jälkkäri, jonka postailen toisella kerralla, valmistui melkein itsestään ilman suurempia ponnisteluja. Hyvä lähiliha pihvi ei vaadi kuin paistamisen, jonka hoiti mieheni. Päivällä touhutessani valmistelin valkosipulikeiton, joka vain lämmitettiin illalliselle. Samoilla lämpimillä kypsensin uunissa punajuuret, valkosipulin ja patongin. No, uuni piti lämmittää vielä illalla uudelleen, että sain vuohenjuuston sulamaan punajuuren päälle ja hedelmät gratinoitua valkosuklaalla. Punajuuri-vuohenjuustopaistos on se, jonka reseptin haluan ehdottomasti itselleni tänne muistiin ja toisaalta jakaa lukijoille.

*

Punajuuri-vuohenjuustopaistos

punajuuria

merisuolaa

vuohenjuustoa

hunajaa

oliiviöljyä 

paahdettuja seessaminsiemeniä

Pese punajuuret hyvin juuresharjalla. Laita merisuolaa uuninkestävään vuokaan ja asettele punajuuret vuokaan. Kypsennä punajuuria uunissa kunnes ne ovat kypsiä. Omani olivat pieniä, mutta ne olivat silti 175 asteisessa uunissa toista tuntia.

Anna kypsien punajuurten jäähtyä hieman, kuori ja lohko juurekset puhtaaseen uunivuokaan. Asettele punajuurten päälle vuohenjuustoa, valuta päälle vähän oliiviöljyä ja hunajaa. Koristele vielä kuivalla pannulla paahdetuilla seessaminsiemenillä.

Laita vuoka hetkiseksi uuniin esimerkiski grillivastusten alle, että juusto sulaa punajuurten päällä. Tarjoile vaikka pihvin lisukkeena.

*

Tarkoitukseni oli tarjota rucolaa lämpimän lisäkkeen kanssa, mutta lähikaupan rucolat olivat niin nuupahtaneita, että en viitsinyt ostaa niitä lainkaan. Punajuuret, vuohenjuusto ja rucola olisivat kyllä sopineet tosi hyvin yhteen, vaikka ei tässä lisäkkeessä näinkään mitään vikaa ollut. Hunajalla ja öljyllä sain korostettua punajuurten makua ja kaunista väriä. Seessaminsiemenet puolestaan toivat annokseen paahteisuutta.

Annoksesta tuli syvän värinen ja kaunis. Kun luonnosta ei värejä löydy, täytyy kerätä niitä edes lautaselle. Punaisen värin uskotaan vaikuttavan mielialaan kohottavasti. Tässä sitä nyt sitten on: mielialankohotus väriä monessa eri sävyssä.

Täyteläinen valkosipulikeitto

Kun valkosipulikeittoon käyttää yhteensä lähes 50 valkosipulinkynttä, on vaikea uskoa, että keitto ei edes tunnu kovin valkosipuliselta. Mutta uskottava se on! Valkosipulikeittoa syötiin lauantai-illallisen alkuruuaksi. Täyteläinen ja maukas ruoka sopikin alkukeitoksi täydellisesti. Rakenne on kermainen, vaikka kermaa lisätään lopulta vain melko vähän.

*

Valkosipulikeitto

noin 25 valkosipulinkynttä kuorineen

2 rkl oliiviöljyä

suolaa

2 rkl voita

1 rkl oliiviöljyä

4 isoa keltasipulia

1 tl timjamia

20 valkosipulinkynttä kuorittuna

7,5 dl kasvislientä

1 dl kuohukermaa

suolaa

pippuria

0,5 dl raastettua parmesaania

Laita noin 25 valkosipulin kynttä pieneen uunivuokaan. Lisää päälle oliiviöljy ja suola. Peitä vuoka tiiviisti foliolla ja paista 175 asteisessa uunissa, kunnes valkosipulit ovat pehmeitä ja kullanruskeita. Sipulini olivat uunissa noin tunnin. Anna sipulien jäähtyä hieman ja puristele sitten kun näpit kestävät sipulit ulos kuoristaan pieneen kulhoon.

Laita voi ja öljy kattilaan. Lisää kattilaan pilkotut keltasipulit ja timjami. Kuullota sipuleita noin 5 minuuttia.  Lisää paahdetut valkosipulin kynnet ja parikymmentä raakaa valkosipulinkynttä. Hämmentele ja kuullottele muutama minuutti. Lisää kasvisliemi ja anna hautua niin, että kaikki sipulit ovat kypsiä, noin 20 minuuttia. Soseuta sen jälkeen keitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää kerma ja kiehauta uudelleen. Mausta suolalla ja pippurilla.

Raasta parmesaania lautaselle ja kaada kuuma keitto päälle. Nauti esimerkiksi vaalean leivän kanssa alkukeittona.

*

Keiton valmistaminen vaatii aikaa, koska osa kynsistä paahdetaan uunissa makeiksi ja kypsiksi. Se kuitenkin kannattaa, koska paahdettu valkosipuli tuo keittoon aivan ihanan paahteista makua. Alunperin resepti on Pastanjauhantaa-blogista ja itse asiassa olenkin noudattanut sitä melko kuuliaisesti. Meillä jäi keittoa yhdet lounasannokset yli. Saa nähdä, mitä työkaverit sanovat melko valkosipulisesta tuoksusta työpaikan ruokalassa. Ehkä kysyvät reseptiä.

Jo viimeksi valittelin kiireitä, eivätkä ne ole hellittäneet vieläkään kokonaan. Kiireet huomaa myös siitä, että ei ole ollut aikaa kirjoitella blogiin. Tuntuu, että ei ole ollut aikaa laittaa ruokaakaan. Enimmäkseen meillä onkin turvauduttu viime viikkojen aikana erilaisiin hätäratkaisuihin: illallinen on ollut Saarioisten äitien valmistamaa, nopea munakas tai pikaisesti pyöräytetty puuro. Tällä linjalla ei kuitenkaan pitkään pötkitä.

Kuluneena viikonloppuna aikaa on ollut onneksi vihdoin käyttää kokkailuun. Nyt pitäisi vielä löytää aikaa kirjoitella siitä tänne. Sehän minua vähän harmittaa, että uusi kamera on ollut liian vähällä käytöllä ja harjoittelulla, mutta ehkä se tästä. 

Vuoden pimein aika alkaa olla takana päin ja talvi toivottavasti edessä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä satanut lumi piristi mieltä heti kummasti. Hiihtokausikin saatiin tänään sunnutaina korkattua.

Mäti-kylmäsavulohileipä

Mieli tekisi jo laittaa ja kokeilla jouluisia ruokia ja leivonnaisia. Aika vain tuntuu olevan kortilla. Töissä on kiireempi kuin koskaan. Oikeasti, ikinä ei nykyisessä työssäni, jossa sentään olen viihtynyt 6,5 vuotta, ole ollut näin kiireistä! Välillä kiire on hyvä motivaattori, ja kiirettä ja stressiäkin sietää, kun tietää, että se on väliaikaista. Tiedän, että oma kiireeni hellittää vuoden vaihteen jälkeen. Tiedän myös sen, että kun nyt paiskin töitä ahkerasti, voin pitää joulun tienoolla muutaman ylimääräisen vapaapäivän. Helpommaksi rasituksen tekee myös se, että pidän siitä mitä teen.

Mäti-kylmäsavulohileipiä lähemmäs jouluisia makuja en ole vielä päässyt, mutta onhan tässä aikaa. Eikä tässäkään ole muuta jouluista kuin mielleyhtymä: mäti kuuluu jouluun. 

Mäti on melkein koko perheen herkku. Arvaattekin varmaan, että neiti 5-vee on se joka nirsoilee. Ehkä sen vuoksi leipä on valittu niin, se maistuu kaikille samoin kylmäsavulohi. Neiti 8-vee syö mätiä vaikka soppalusikalla, jos sellainen on pöytään katettu.

*

Mäti-kylmäsavulohileipä

Maalahden limppua

voita

kylmäsavulohta

smetanaa

mätiä 

punasipulia

tilliä

salaattia

Aloita pilkkomalla punasipuli aivan pieneksi. Paista limppuviipaleita voissa. Kokoa herkullinen annos parin salaatinlehden ja lämpimän, voissa paistetun, limpun päälle. Koristele tillillä. Nauti!

*

Sen verran laiska kokki olen, että tykkään käyttää Maalahden limpun valmiiksi siivutettua leipää. Ihanan ohuita siivuja. Jos haluaa paksumpia, voi ostaa kokonaisen leivän. Meillä

kyseinen tuote on joskus ihan päiväkahvipullan asemassa. Sen verran makeaa se on. Firman sivuilla näkyy olevan monta mielenkiintoista reseptiä, joita voisi herkkuleivästä kokeilla. Tästä leivästä on vielä mainittava, vaikka tämä ei maksettu mainos olekaan, että se on täysin säilöntä- ja lisäaineeton. 

Kuva on lainattu Maalahden limpun www-sivuilta

Voissa paistaminen ei tee leivälle huonoa päin vastoin. Suolaisen ja makean liitto on tässäkin ruuassa ehkä se parasta. Makea leipä on minun makuuni parhaimmillaan suolaisen kalan kanssa tarjottuna. Silmällekin tässä annoksessa riittää ruokaa. Kauniit ja voimakkaat värit tekevät annoksesta näyttävän.

Tämän postaus on muuten blogin 101! Toisella sadalla siis mennään!

Retrojälkkärinä kerroskiisseli

Ruuanlaitossa rautapata on jälleen ollut kovassa käytössä. Siitä toisella kertaa, mutta jo tässä vaiheessa talvea muistuttelen itseäni ja teitä, että ottakaa pakastimen sisältö käyttöön. Eivät ne siellä säilötyt herkut talven kuluessa parane. Käyttöön vain kaikki pakastimeen säilötyt herkut! Meillä on valmistettu ahkerasti munakkaita sienistä, aamiaisilla ja välipaloilla on syöty marjoja jugurtin ja rahkan kanssa. Sunnuntaina keittelin pitkästä pitkästä aikaa kiisselin. Enkä edes mitä tahansa kiisseliä vaan oikein kunnon retroruokaa kerroskiisseliä: kerros maitokiisseliä ja kerros puolukkakiisseliä.

Aika usein puolukka on sellainen marja, että sitä löytyy viimeisimpänä kesällä pakastimessa, joten sen syöminen kannattaa aloittaa vaikka heti. Kiisselissä hapankaan marja ei ole liian hapan, kun makeutta voi säädellä sokerin määrää lisäämällä. Tai sitten voi keittää happaman kiisselin kanssa tarjottavaksi maitokiisselin.

*

Kerroskiisseli

Puolukkakiisseli

5 dl vettä

3 dl puolukoita

1,5 dl sokeria

3 rkl perunajauhoja

0,5 dl vettä

Maitokiisseli

5 dl maitoa

3 rkl maissitärkkelystä (maizena)

2 rkl sokeria

Valmista puolukkakiisseli kiehauttamalla vettä ja puolukoita. Siivilöi puolukat pois nesteestä. Lisää sokeri ja kiehauta. Sekoita perunajauhot ja vesi. Ota kattila pois levyltä ja lisää vesi-perunajauhoseos ohuena nauhana. Sekoita hyvin. Laita kattila takaisin hellalle ja anna pulpahtaa kerran. Älä keitä! Jäähdytä kiisseli.

Sekoita maito, maissitärkkelys ja sokeri kattilassa. Kuumenna sekoittaen ja anna kiehua hiljalleen pari minuuttia. Varo polttamasta kiisseliä pohjaan. Jäähdytä kiisseli välillä sekoittaen, ettei kiisselin pinnalle muodostu kelmua.

Kaada jäähtynyt maitokiisseli tarjoiluastian pohjalle ja sen päälle jäähtynyt puolukkakiisseli. Nauti välipalana tai jälkiruokana.

*

Miten tulikin mieleen valmistaa kiisseliä. Aivan turhaan on taas painunut unholaan tässäkin huushollissa tämä herkku. Kiisselinhän voi valmistaa mistä tahansa marjoista tai miksei hedelmistäkin. Tuhdin aterian jälkeen kiisseli on varsin raikas jälkiruoka, mutta kuitenkin maistuva ja terveellinen.

Ei tullut vieläkään talvi. Onneksi viikonlopun yli sai nauttia valoisesta ja valkoisesta maisemasta. Kotijärven rantaviivaan alkoi jo kertyä jäätä. Monena jouluna joulukuusi on haettu jäätä pitkin. Saa nähdä miten käy tänä vuonna. Viikonlopun kävelyretillä uusi kamera oli mukana. Valitettavasti vuodenaika ei ole paras mahdollinen opetella uuden kameran saloja tai valokuvaamista ylipäätään. Värejä saa hakemalla hakea. Onneksi paikoitellen on edes pihlajanmarjoja jäljellä. Muuten sävyt ovat kyllä enemmän mustaa, valkoista ja ruskeaa. Maisema näyttää melkein mustavalkoiselta. Valoakin on vähän. Olen kuitenkin päättänyt: automaatilla en kuvaile. 

.

Beaujolais Nouveau 2014

Kuluvaan viikonloppuu laskeutuminen on aloitettu kevytmielisesti jo torstai-illalla. Marraskuun 3. torstai ei ole mikä tahansa torstai, vaan se on päivä jolloin koko maailmassa julkistetaan vuoden Beaujolais Nouveau -viini.

Täyteläisten ja mausteisten punaviinien ystävälle hapokas, vähätanniininen ja kevyen marjainen viini on virkistävä tuulahdus marraskuiseen synkkyyteen. Itse asiassa tämän vuoden Georges Duboeuf yllätti! Kauniin värisessä, sopivasti viilennetyssä viinissä oli yllättävänkin syvä maku. Ensimmäisenä tuoreen ja nuoren viinin kavaltaakin mielestäni tuoksu.

Beaujolais Nouveau vuodelle 2014 on nähty ja koettu. Tämä ilmiö koetaan uudelleen taas ensi vuonna, marraskuun kolmantena torstaina.

Fondue ilman fonduepataa

Oikeastaan uunissa lämmitetystä juustosta ei kai saisi edes käyttää nimitystä fondue, mutta minäpä käytän. Jos oikeasta padassa valmistetusta fonduesta pystyy nauttimaan isompikin seurue, camembert-kiekosta valmistetusta uunifonduesta riittää mukavasti kahdelle hengelle iltapalaksi tai vaikkapa alkuruuaksi. Tässäpä vinkkiä, vaikka tälle illalle.

Valmistin fonduen taas Le rustique valkohomejuustosta, mutta varmasti aivan yhtä maistuvaa tulee muistakin juustoista. Pata porisee-blogissa uunifondue on esimerkiksi valmitettu Herkkujuustolan Väinöstä.

*

Juustofondue kahdelle

1 camembert valkohomejuusto

hunajaa

tarjoiluun esimerkiksi

pikku kurkkuja

oliiveja

hillosipuleita

foccaciaa

chorizomakkaraa

kylmäsavunautaa

Lämmitä uuni 200 asteiseksi. Ota juusto paketista ja tee sen pintaan viiltoja. Valuta päälle hieman hunajaa. Laita juusto uuniin noin 15 minuutiksi tai kunnes juusto on sopivan sulanut  sisältä. Nosta juusto tarjolle ja herkuttele!

*

Kaikkea herkullista sitä nälkäinen ihminen keksiikin. Erään tarinan mukaan kekseliäät sveitsiläiset kuumensivat padassa viiniä ja sulattivat siihen juustonsa. Kastikkeeseen he sitten dippasivat kuivahtaneet leipänsä, kun jäivät vuoristoon talven vangeiksi. Alkuperäisestä fonduesta tämä uuniversio on kaukana, mutta ihan kekseliäs sekin on. Ainoa huono puoli tässä ruuassa on se, että se jäähtyy nopeasti, koska toisin kuin foduepataa, tätä versiota ei pidetä mitenkään lämpimänä. Mutta toisaalta tähän versioon ei tarvita yhtään ainoaa uutta  astiaa tai laitetta. Eipä siis tarvitse miettiä missä fonduepatansa säilyttää.

Päivällinen on hirveä!

Suomen kieli on kyllä loistava. Muutaman vuosi sitten soittelimme aikuisten Pariisin reissulta kotiin lapsille ja kerroimme, että täällä ollaan Pariisissa ja ollaan syöty ranskalaisia. Lapsia ei naurattanut yhtään. Nyt pohdimme millainen tai mitä voisi olla päivällinen, joka on hirveä. Ei tullut lapsille mieleen, että se on oikeasti hirveä, siis riistaa. No ei se toisaalta ihme ole, en muista onko tytöistä kumpikaan syönyt hirveä. Ainakaan emme ole sitä itse viime vuosina laittaneet.

Näillä leveysasteilla hirveä ei ole usein saatavilla, ellei itse metsästä. Kaatolupia on sen verran vähän, että hirveä päätyy harvoin myyntiin asti. Pohjois-Karjalassa asuessa oli suhteita, nykyään ei. Kun loistava lihakauppiaamme vihjasi, että hirveä olisi saatavilla, tartuin heti täkyyn, vaikkakin hirvemme tulee Virosta. Toisaalta kun katselee karttoja, niin täältä Etelä-Pirkanmaalta katsottuna Pohjois-Viro on lähempänä kuin esimerkiksi Pohjois-Karjala. Siinä mielessä voisi melkein ajatella syövänsä lähiruokaa.

*

Hirvipata

n. 1 kg hirven luutonta lapaa

vehnäjauhoja

6 pientä salottisipulia

voita

öljyä

vettä

3 laakerinlehteä

mustapippuria

katajanmarjoja

suolaa

2 tl paprika

1 tl savupaprikajauhetta

2 tl timjamia

0,5 dl tomaattipyrettä

2 rkl punaviinietikkaa

2 rkl hunajaa

3 dl punaviiniä

herkkusieniä

hillosipuleita

Paloittele liha. Pyörittele liha vehnäjauhoissa ja ruskista se pienissä erissä voi-öljyseoksessa ja siirrä pataan salottisipuleiden kaveriksi. Huuhtele paistinpannusta vedellä maut lihojen päälle pataan. Lisää pataan mausteet ja punaviini. Lisää vielä vettä, jos nestettä on liian vähän, sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Laita pata 200 asteiseen uuniin 15 minuutiksi ja pienennä sen jälkeen lämpötila 125 asteeseen. Anna kypsyä useita tunteja miedolla lämmöllä. Tarkkaile, että nestettä on riittävästi. Lisää pataan vähän ennen tarjoilua kokonaisia säilykeherkkusieniä ja hillosipuleita. Hauduttele pataa vielä tovi uunissa. Tarjoile esimerkiksi perunamuusin ja salaatin kanssa.

*

Meidän patamme taisi olla pitkäksi venyneen Monopoly-pelin (milloin Monopoly ei venyisi pitkäksi?) jopa 5 tuntia. Tämä burgundinpata tyylinen ihanuus oli kauniin väristä, ihanan tuoksuista ja herkullista. 

Hirvessä on todella mieto riistan maku, ja varmasti siksi se maistui myös lapsille. Mausteita olisi voinut olla jopa vähän reilummin, mutta toisaalta näillä määrin, lihan maku ei peittynyt, korostui vain.

Vähän minua jäi kaivelemaan, etten malttanut nuukuuksissani ostaa hirvenvasan ulkofilettä, jota kauppias minulle tarjosi lapaa hakiessani. Kipuraja meni juuri niillä kohdin, 31 € pienennäköisestä fileestä tuntui kovalta hinnalta. Ehkä se olisi ollut sen arvioista. 

Kuulemma hirveä on saatavilla vielä toiseenkin kertaan loppu kuusta. Luulen, että soitto lihakauppiaalle on paikallaan. Jos uusi hirvipata ei niin pian maistu uudelleen, voi lihan aivan hyvin pakastaa.

Ihanaa, että on tullut syksy ja on saanut kaivaa rautapadan esiin. Mikään koleana päivänä parempaa kuin pitkään kypsytetty pataruoka. Kun pata hautuu uunissa, voi vaikka pelata Monopolya tai käydä ulkona ihailemassa maisemia. Nämä ensilumen maisemakuvat ovat lauantailta marraskuun 8. päivältä.