Praha - minun kaupunkini

Pitkä viikonloppu joulukuisessa Prahassa kävi aurinkolomasta. Sitä ei joulukuiselta matkalta osannut odottaa, mutta niin vain pääsimme nautiskelemaan meille tutusta kaupungista auringon paistaessa siniseltä taivaalta. Kun aurinko laski, syttyivät jouluvalot. Kaupunki oli kauniisti valaistu. Lähes jokaisella aukiolla oli edes pieni joulutori joulukuusineen, valoineen ja myyntikojuineen. Sen verran piipahdimme toreilla, että pääsimme tunnelmaan ja maistamaan kuumaa viiniä. 

Me olemme molemmat olleet aikaisemminkin kaupungissa. Prahaan teimme ensimmäisen yhteisen ulkomaanmatkamme joskus 2000-luvun alkupuoliskolla ja muutama vuosi sitten kävimme siellä lasten kanssa. Sen lisäksi mies on käynyt kaupungissa pitkästi toista kymmentä kertaa työasioissa. Olimme kuin kotonamme. Tästä reissusta teki erityisen se, että pääsimme matkalle pitkästä aikaa kahdestaan.  Meillä ei ollut juurikaan suunnitelmia matkalle, mutta hyvin saimme aikamme tutussa kaupungissa kulumaan ilman suunnitelmiakin. 

Kävelimme paljon! Prahassa on helppo liikkua kävellen, ja välillä kun etäisyys on pidempi tai halua levähtää, matkaa voi taittaa julkisilla. Liikenneverkosto ratikoineen, busseineen ja metroineen on toimiva, ja ennen kaikkea edullinen. Ostimme 72 h lipun heti lentokentältä ja siinä riitti virtaa koko reissumme ajaksi. Lippu maksoi 310 Kc eli noin 12 €.

Turisteina pyörimme ympäri kaupunkia. Liikuimme pienellä puolella eli Mala Starnassa, Kampa-saarella, Strahovin luostarin kulmilla, Vanhassa ja uudessa kaupungissa (Stare Mesto ja Nove Mesto) Smihovissa ja Holosevicissa. Pari viimeksi mainittua ei taida olla tyypillisiä turistialueita, mutta niistäkin löytyy nähtävää. 

Smihovissa kävimme tutustumassa Staropramenin olutpanimoon. Olutpanimon englanninkielinen virtuaaliesitys oli varsin informatiivinen ja mielenkiintoinen. Pääsimme kiertämään kierroksen kahdestaan, ja pidimme kierroksesta. Paikoin tuntuu, että olisi ollut kiva jäädä tutkimaan museoa tarkemmin, mutta virtuaalikierros eteni omaa vauhtiaan ja pakotti jatkamaan. En tiedä miten käy, jos paikalla on isompi turistijoukko. Lippu kierrokselle ja olut maistiainen kustansi 199 Kc. Staropramenin panimoon pääsee hyvin ajelemalla metron B-linjaa Andeliin tai ottamalla raitiovaunun   (7, 12, 14, 20) pysäkille Na Knizeci.

Holesovicessa meillä oli kaksi kohdetta. Lauantainen Prague market, joissa keskityimme lähinnä ihailemaan ruokahallin anteja. Alueella sijaitsee myös aasialainen ravintola Sasazu, joka olisi ollut mielenkiintoinen käynti kohde. Olimme vain liikkeellä niin aikaiseen, että emme päätyneet edes drinkeille. Voin kuvitella, että kun takana on muutama päivä tsekkiruokaa aasialainen fuusiokeittiö maistuisi taivaalliselta. 

Toinen kohteemme Holesovicessa oli näyttely alue. Sinne menimme ainoastaan katsomaan upeaa 1891 valmistunutta näyttelyhallia, joka on hengästyttävän kaunis art nouveau-rakennus kellotorneineen ja lasiseinineen. Juuri nyt siellä oli remontti meneillään, mutta onneksi koko rakennus ei ollut huputettuna. Olisi tullut turha reissu!

Ruokaa kaupungissa on tarjolla paljon, ja joka paikassa. Aamiainen kuului meillä hotelliin, joten siitä ei tarvinnut huolehtia. Kävimme perinteisissä kahviloissa Cafe Louvressa ja Cafe Imperialissa, jotka olisivat molemmat olleet loistavia aamiaiskahviloita. Me ihastelimme kaunista miljöötä vain iltapäivädrinkeillä. Varsinainen löytö oli Bistro Kaprova, joka sattui valitettavasti sellaiseen saumaan, että joimme siellä vain kupit kahvia. Bistro Kaprovan näytti houkuttelevalta aamiais- tai lounaspaikalta. Bistron kanssa samoissa tiloissa oli kirjakauppa. Mikä yhdistelmä! Ihastuin jo pelkkään ajatukseen. Tyylikäs eleetön sisustus ja paikkaan sopiva musiikki tekivät kahvihetkestä miellyttävän. Musiikki oli  nimittäin sellainen asia, joka minua monessa kahvilassa, bistrossa ja ravintolassa kummastutti. Vain harvoissa paikoissa musiikki noudatteli muuta tyyliä.

Valtaosan aterioista söimme ihan tavallisissa turistiravintoloista, josta saa hyvää ruokaa edullisesti. Perinteitä kunniottaen kävimme myös U Flekussa makkaralla, oluella ja Becherovkalla.  Prahankin kokoisessa kaupungissa pitäisi tehdä valtavasti ennakkotyötä, että löytäisi helmiä ravintolakentästä. Vaikka energiaa ja aikaa ennakkotyöhön ei sitten lopulta ollut, helmiäkin löytyi. Yksi niistä oli Pohostinec Monarch, jonne sattumalta pääsimme ilman pöytävarausta. Monarch on pihviravintola, jossa on myös koko joukko hyviä viinejä tarjolla. Minä söin valtavan ihanan tartar-pihvin vasikasta ja upeaa kananpoikaa. Harmi, että Suomessa syödään vain mautonta broileria. Miten hyvää onkaan kana! Se maistuukin joltakin. Mies söi alkuruuaksi keiton ja pääruuaksi villisikaa. Hän ei ollut yhtä vaikuttunut ruuastaan, vaikka se kuulemma hyvää olikin.

Ylärivissä: Vasikkatartaria, kananpoikaa ja villisikaa (Pohostinec Monarch)
Alarivissä: sipulikeittoa, ihanaa lämmintä leipää ja gulassia (U Tří housliček)

Reissun toinen helmi oli viinibaari, joka löytyi aivan sattumalta. Pratele wine friends viinibaari on tunnelmallinen kellariviinipaikka Namesti Mirun lähistöllä. Hyvin sympaattisen viinibaarin pyörittäjät ovat ystävyksiä, joita yhdistää kiinnostus musiikkiin, matkusteluun ja viiniin. Tämä kaikki näkyy viinibaarissa. Sen pöydät oli rakenneltu vanhoista ompelukoneen rungoista. Penkkien ja tuolien lisäksi istuimiksi oli viritelty pari keinua. Kun googlailin sattumalöytöä tarkemmin hotellihuoneessa, huomasin, että siellä on tarjolla usein elävää musiikkia. Tämän vuoksi päädyimme toisenakin iltana Wine Friendseille kuuntelemaan taitavien brittimuusikoiden kitaran soittoa ja maistelemaan tsekkiläistä punaviiniä. Mikäli et ole viininystävä niin oluttakin löytyy. Mikäli Namesti Miru on helposti saavutettavissa kannattaa pistäytyä persoonallisessa paikassa.

Valitettavan huonot puhelinkuvat eivät tee oikeutta sympaattiselle
kellaribaarille. Viinin ja pienen naposteltavan lisäksi oluttakin oli.

Omistajien kiinnostuksen kohteet matkustus, viini ja musiikki
 oli huomioitu sisutuksesta lähtien.

En usko, että tämäkään matka oli viimeinen matka Prahaan. Praha on minun kaupunkini! Yritimme varmistella paluuta Kaarlensillalla, kun monen muun turistin tavoin kosketimme tiettyjä patsaita ja relieffejä. Taikauskoa tai ei, mutta päätimme ottaa varman päälle. Tähän asti taika on toiminut ja toive paluusta Prahaan on toteutunut

Reilun kolmen vuoden takaisiin matkatunnelmiin pääset täältä.

Gulassia ja makkaraa Prahassa

Ei ollut aika kullannut muistoja. Praha on minun kaupunkini. Olen käynyt Prahassa kerran aikaisemmin, lähes 10 vuotta sitten. Ennen lähtöä mietiskelin, että miltähän kaupunki mahtaa nyt tuntua. Silloin kymmenisen vuotta sitten pidin valtavasti. Epäilin, että matkakokemus oli romantisoitunut mielessäni, olihan matka meidän ensimmäinen yhteinen ulkomaan matkamme. Kaupunki ei kuitenkaan ollut menettänyt loistoaan, vaan se oli aivan yhtä ihana kuin ensimmäiselläkin kerralla. Seuraa pitkä matkakertomus, jossa kyllä vähän kerrotaan vähän ruuastakin:

Matkaseurue on vajaassa 10 vuodessa kasvanut. Lapset olivat mukana matkassa. Praha on helppo kohde liikkua lasten kanssa. Matka sinne on lyhyt. Kaupunki itsessään on tiivis ja helppo ottaa haltuun. Julkinen liikenne toimii loistavasti. Nähtävää riittää, joka mutkan takana. Matka osoitti, että apukokit olivat täysverisiä kaupunkilomailijoita!

Lähdimme matkaan perjantaina aamulennolla. Prahaan pääsee Helsingistä suoraan monilla lentoyhtiöillä, suosimme tällä kertaa sinivalkoisia siipiä. Aikataulut sopivat meille hyvin. Prahan lähes helteisessä keskustassa olimme jo ennen puoltapäivää. Lentokentältä pääsee helposti julkisilla keskustaan. Meidän reittimme kulki ensin bussilla 119 Dejvickàn metroasemalle ja siitä Mustekin metroasemalle, josta meillä olikin lyhyt kävelymatka hotellille. Julkisilla liikkuminen on Prahassa edullista. Aikuisille ostettiin kolmen päivän liput á 320 CZK ja lisäksi maanantaina yhdet kertaliput, että pääsimme lentokentälle. Lapset matkustivat maksavan aikuisen seurassa ilmaiseksi. Rahaa liikkumiseen kului yhteensä noin 700 CZK eli noin 15 €.

Olimme kuluttaneet paljon aikaa hotellin valintaan. Se onnistui (taas) loistavasti. Mielestäni kaupunkilomalla on tärkeää hotellin keskeinen sijainti. Lyhyellä lomalla ei kannata kuluttaa aikaa ja vaivaa hotellilta keskustaan siirtymisiin. Meillä oli ideana, että hotellin sijainti pitäisi olla sellainen, että siellä pystyy helposti piipahtamaan kesken päivääkin. Lisäksi kriteerinä oli, että hotellista olisi saatava aamiaista. Kohtuuhintaisen perhehuoneen löytäminen keskustahotellista ei ollutkaan kovin helppoa. Hotelliksemme valikoitui Betlem club Vanhastakaupunkista. 

Hotelli sijaitsee Prahan Vanhassakaupungissa Betlehemin kappelia vastapäätä pienen aukion laidalla. Kaarlensilta, Astronominen kello ja Vaclavin aukio olivat kävelymatkan päässä. Muutaman korttelin päästä pääsi hyppäämään ratikalle, eikä Mustekin metroasemallekaan ollut kuin korkeintaan 10 minuutin kävelymatka. Perhehuone oli hissillisen hotellin kolmannessa kerroksessa. Perhehuone koostui eteisaulasta, kahdesta huoneesta ja kylpyhuoneesta. Apukokkien riemuksi huoneessa oli kylpyamme. Tavanomaisista hotellihuoneen riemuista sängyllä pomppimista eivät lapset pystyneet iloitsemaan, sillä katto oli pomppimiseen liian matalalla. Huone oli nimittäin viehättävä kattohuoneisto, jossa oli vinokatto.

Hotelli täytti kriteerimme hyvin. Miinuksena täytyy kuitenkin mainita todella kehno äänieristys. Nimenomaan ulkoa kantautui paljon ääniä, joita viikonlopun iltoina riitti, vaikka kylmän sään vuoksi ihmisiä ei ollut kovin paljoa liikkeellä. Voin vain kuvitella mikä meteli huoneeseen kantautuu terasseilta lämpimänä kesäiltana. Kehnon äänieristyksen vuoksi en ehkä lähtisi hotellia suosittelemaan. Vähän kehujakin täytyy kyllä antaa. Aamiainen kuului ehdottomasti hotellin vahvuuksiin, vaikka etukäteen en siltä paljoa odottanutkaan. Olimme hotellissa kolme yötä, ja joka aamu aamupala oli hieman erilainen. Aamiaisella oli tarjolla leikkeleitä, (ihania) juustoja, leipää, croissanteja, jugurttia, hedelmiä ja mitä nyt aamiaisella tarjoillaankaan. Joka aamu tarjolla oli myös jotain lämmintä esimerkiksi munia ja pekonia, munakokkelia, nakkeja jne. Apukokeista pienempi tosin taisi täyttää mahansa jokaisena aamuna vaalealla leivällä ja vedellä. Me muut osasimme nauttia aamiaisestamme eri tavalla. Aamiainen huipentui "jälkkäriksi" nautittuun Nutella-leipään tai täytettyyn lettuun. Sellaiseen herkkuun, jota vain lomalla nautitaan.

Heti hotelliin kirjauduttuamme kiirehdimme lounaalle varsinaiseen turistirysään U fleku -nimiseen ravintolaan. Lounasaikaan meno oli varsin maltillista ja rauhallista. Vaikka oluttupa oli täynnä väkeä, me nälkäiset matkaajat saimme annoksemme nopeasti. Aikuisille tilattiin makkara-annos. Palan painikkeena nautittiin olutta - totta kai. Aivan tilaamatta pöytään tuotiin Beherovkaa. Siitä tosin olisi voinut kieltäytyäkin, mutta maassa maan tavalla.

Suhtautuminen lapsiin tsekkiläisissä ravintoloissa on mutkatonta. Oluttuvassa lapsille tilattiin listalta voissa paistettua kananrintaa, perunoita ja kasviksia. Annos laitettiin valmiiksi keittiössä puoliksi. Ilman lisämaksua tietenkin. Tällaista palvelua haluaisin lapsille suomalaisessakin ravintolassa. Lapset syövät mielellään oikeaa ruokaa, samaa kuin aikuiset. Paljon mieluummin tarjoan heille kanankoipea tai rintapalan kuin kananugetteja. Eihän meillä syödä niitä kotonakaan. Useissa ravintoloissa tarjoilijat suosittelivat lapsille sopivia annoksia. Ne puolitettiin valmiiksi keittiössä tai sitten pöytään tuotiin kaksi tyhjää lautasta ja annos, jolloin annos saatiin jaettua pöydässä. Koska ravintolassa syöminen oli edullista, välillä etenkin isommalle apukokille tilattiin annos aivan aikuisten listalta, vaikka tiedossa oli, ettei lapsi välttämättä jaksa syödä kaikkea.

Jo perjantaina ehdimme tutustua nähtävyyksiinkin, vaikka iltapäivällä iski raju ukkoskuuro. Rajuimman sateen aikana pidimme sadetta hotellihuoneessa ja keräilimme voimia tulevaan. Sateesta ja ukkosesta oli se hyöty, että ihmisiä ei ollut paljoa liikkeellä. Heti sateen tauottua lähdimme katsomaan astronomista kelloa ja pääsimmekin hyvin lähelle kelloa seuraamaan näytelmää, joka nykyihmisestä tuntuu melko laimealta. Keskiaikaiselle ihmiselle sen merkitys on varmasti ollut eri.

Perjantain illallinen nautittiin aivan hotellin vieressä Klub architektu ravintolassa. Alkuruokina maistellut perunakeitto ja päivänkeitto, joka oli kirkaslieminen keitto vihanneksilla, olivat erinomaisia. Ne taisivat maistua seurueemme jokaiselle jäsenelle. Pääruokina nautitut gulassi ja paisti olivat niin ikään erinomaisia. Aikainen herätys aamulla kotona ja matkustus väsyttivät niin, että jälkiruokakin jäi välistä ja oli päästävä hotelliin nukkumaan. Ravintolassa oli vähän sähläystä ruokien kanssa. Keitot tulivat väärinpäin ja ruokaa tuli pöytään sitä mukaa kuin se valmistui. Pienin, nälkäisin ja väsynein sai odottaa pastaansa pisimpään. Maukasta ruoka kuitenkin oli ja ravintola oli tunnelmallinen. Suosiosta kertonee se, että kun lähdimme hotellille kahdeksan aikoihin, varsin aikaisin siis, ovella oli pitkä jono.

Lauantai-aamu valkeni harmaana ja kylmänä. Ukkosen jäljiltä ilma oli jäähtynyt rajusti. Hyvä, jos 5 astetta oli lämmintä. Reippaina lähdimme kuitenkin suunnitelman mukaisesti eläintarhaan retkelle. Matka eläintarhaan metrolla ja aivan ääriään myöten täyteen ahdetussa bussissa kesti tunnin, mutta etenkin täysi bussi taisi olla lapsille elämys. Eläintarhan ravintoloiden ryöstöhinnoista varoiteltiin matkaoppaissa, ja siksi repussa olikin eväänä suklaata, sipsejä ja vettä. Itse eläintarhan sisäänpääsyä en pidä arvokkaana, vaikkakin 600 CZK (noin 21 €) lippu oli arvokkain satsaus pääsylippuihin matkan aikana. Valtavasta eläintarhasta jaksoi tutustua vain pieneen osaan. Näimme kuitenkin paljon lintuja, matelijoita ja kissaeläimiä. Matkalla eläintarhasta kaupunkiin pistäydyimme nauttimassa myöhäiseksi lounaaksi pastat ja pitsat kukin valintansa mukaan.

Lounaalta suuntasimme Prahan linnan alueelle ja siitä edelleen Strahovin luostarin alueelle. Linnan alueen vain kävelimme läpi, mutta luostarissa viivähdimme tovin pidempään. Luostari ympäristöineen onkin lempipaikkojani kaupungissa. Vaikka se on aivan linnan vieressä, turistimassoja ei siellä liiku aivan samaan tapaan kuin linnassa tai Pyhän Vituksen katedraalissa. Luostarin kirjastot, sekä teologinen ja filosofinen sali, ovat vaikuttavaa katseltavaa. Korkeat salit ovat täynnä kirjoja ja katossa on kauniit maalaukset. Kuvat luostarinmäeltä ovat niitä 10 vuoden takaisia. Tällä reissulla museomummot olivat haukkoina vahtimassa, ettei kuvia räpsitä, ellei ole maksanut extraa. Emme maksaneet, vaikka kysymys ei ollut kuin 50 CZK lisämaksusta eli vajaasta kahdesta eurosta. Liput luostarin kirjastoon maksoivat meidän seurueelta 210 CZK, vain apukokeista pienempi pääsi ilmaiseksi.

Luostarin jälkeen pienimmällä apukokilla oli lähellä loppuun palaminen ja vähän isommalla paleltuminen, joten päätimme pitää fantan ja oluen mittaisen tauon luostarin lähellä ravintolassa . Ravintolassa oli ilmainen wi-fi, josta otettiin ilo irti. Tytöt katselivat puhelimesta vähän aikaa Barbien salaisuutta.

Tauosta voimaantuneina lähdimme kävelemään alamäkeen kohti Pientä puolta. Matkalla ihailimme mahtavia maisemia yli Prahan punaisten kattojen. Totesimme päivän olleen sen verran raskas, että päätimme käydä Pienellä puolella päivällisellä ja suunnata sitten hotellille nukkumaan. Ravintola U certa on muodostunut puolisoni Tsekin matkojen kantaravintolaksi, ja sinne päätimme mennä nytkin. U certassa on erittäin ystävällinen palvelu. Me tytöt söimme jälleen gulassia. Tsekkiläinen gulassi muistuttaa mielestäni ihan kotoista palapaistia, ja se maistui lapsillekin tosi hyvin. En tiedä onko niin, että nälkä on loistava ruuan maustaja, mutta minustakin tämän kapakan gulassi oli parasta reissulla maistamaani gulassia. 

Oli viisas teko vetäytyä ajoissa hotellille ja nukkumaan. Sunnuntai-aamuna kaikki olivat hyvin nukutun yön jäljiltä kuin uusia ihmisiä. Aamupalan jälkeen suuntana oli Petrinin kukkula, jonne matkasimme taas ratikalla numero 22. Ujezdin pysäkillä kulkuneuvo vaihtui ratikasta funikulaariin. Kukkulan päällä on monenlaista nähtävää aina observatoriosta pienois-Eiffeliin. Me keskityimme ihastelemaan ruusutarhaa, jossa ruusut olivat vasta nupuillaan, mutta kukkaloistoakin löytyi. Petrinin päällä huomasimme istuvamme varsin kotoisasti leikkipuiston laidalla. Eiffel-tornin pienoismalliin tutustuimme vain ulkopuolelta. Onpahan sitten hyvä syy viedä tytöt katsomaan ihan oikeaa Eiffel-tornia.

Petriniltä otimme suunnaksi jälleen Strahovin luostarin. Houkuttimena toimi paussi. Rauhaisan puistometsän läpi kulkee polku, joka tähän suuntaan edeten on alamäkeä. Alkukesän vehreys oli kaunista! Strahovilla valitsimme tällä kertaa toisen panimon, jossa pidimme olut ja jätskitauon. Tarkempaa analyysia tsekkioluista pitäisi pyytää puolisoltani. Pidän kyllä itsekin oluen mausta, mutta sitä tulee harvoin Suomessa juotua, ja ehkä sen vuoksi en osaa makuasioita paljon analysoidakaan. Tuossa ravintolan lämpimällä aurinkoisella terassilla istuessamme tuntui ehkä eniten lomalta koko aikana. Tunnelma oli puolen päivän paikkeilla vielä rauhaisa, joita luostarin kirkon kellojen kumina vain entisestään korosti.

Luostarin rauhasta lähdimme jälleen kohti linnan aluetta. Sattumalta osuimme paikalle juuri vahdin vaihdon aikaan. Väkeä oli kerääntynyt niin paljon paikalle, että ainakaan lapset eivät nähneet juuri mitään. Lounas nautittiin takkatulen loisteessa U sedmi Svábu -nimisessä ravintolassa. Seurueen ruoka-annokset vaihtelivat makkarasta valkosipulikeittoon. 

Iltapäivän strategiaksi sovittiin kävelykierros juutalaiskortteleiden ja Vaclavin aukion kautta hotellille lepäämään. Matkalla ihmeteltiin katutaiteilijoita ja kaikenmaailman krääsäkauppoja. Iltapäivällä hotellilla vietetyn siestan jälkeen lähdimme vielä käymään Astronomisella kellolla ja Kaarlensillalla päätyen päivällisellä aivan hotellin nurkalle ravintolaan . Arvaattekin varmaan, että ruokana oli gulassia. Tällä kertaa gulassi nautittiin leivästä. Iso ja maistuva annos, jonka 8-vuotias melkein jaksoi syödä kokonaan. Minä autoin vähän. Leipä ei meille oikein maistunut. Ensinnäkin siksi, että emme jaksaneet ja toisekseen siksi, koska siinä oli paljon kuminaa. Oikein kukaan meistä ei taida kuminasta pitää.  Isänsä auttoi 5-vuotiasta, jolle yritettiin tilata puolikas annos kanaa ja perunoita, mutta joka saikin aivan kokonaisen. Lapsen ilme oli hivenen epäuskoinen, kun hänen eteensä lätkäistiin annos, jossa oli puolitoista kanan rintafilettä ja julmettu määrä perunaa.

Viimeinen päivä eli maanantai hengailtiin Vaclavin aukiolla. Aukio käveltiin päästä päähän, ja näkymiä kiivettiin ihastelemaan remontissa olevan Kansallismuseon rappusilta. Matkaväsymys painoi silminnähden apukokkeja, joten sen kummempaa ohjelmaa ei päivälle laadittu. Lapset ruokittiin Burger Kingissä ja me aikuiset söimme tsekkiläistä makkaraa, jossakin Vanhankaupungin lukuisista kuppiloista. Ennen lentokentälle ja iltalennolle lähtöä kävimme vielä hyvästelemässä Vanhankaupungin aukiolla hyvästelemässä Astronomisen kellon sekä Kaarlensillalla. Sillan keskivaiheella eräässä patsaassa on koira, jonka koskettaminen takaa sen, että tulee joskus vielä palaamaan Prahaan. Pikkutytötkin koskettivat patsasta sen verran monta kertaa, että ihme on, jos eivät vielä jossakin vaiheessa elämäänsä päädy turisteiksi Prahaan.

Kotiin on aina kiva palata! Reissu meni niin mainiosti, että seuraavaa voi jo alkaa suunnittelemana. Hyvin pärjää lasten kanssa kaupunkilomallakin. Ajan viettäminen ei juuri eronnut siitä, mitä aikuisten kesken olisimme tehneet. Luultavasti olisimme käyneet aivan samat nähtävyydet läpi päivien aikana. Ero on ehkä ilta-aika. Luulen, että kahdestaan olismme käyneet hotellilla huilaamassa ja illallistaneet vähän myöhemmin.

Kotona on sekin hyvä puoli, että pääsee itse kokkaamaan. Tsekkiläinen keittiö ei välttämättä ole mikään kulinarismin huipentuma, mutta maukasta ruokaa saimme matkalla nauttia. Nyt tuntuu siltä, että tulevan viikonlopun menu on melkolailla kala tai kasvispainotteinen, tai katsotaan nyt.