sunnuntai 31. elokuuta 2014

Pizzaperjantain jälkeen tulee soppalauantai

Perinteeksi on muodostunut keittää lauantaisin soppaa melkein muuripadallinen. Kesäisin soppatykki lomailee, mutta muutoin tapa keittää iso kattilallinen soppaa lauantain lounaaksi, on osoittautunut hyväksi. Isosta kattilallisesta jää aikuisille yhdet lounaat ja sen lisäksi koko perhekin syö siitä kiireisen arki-illan ruuan.

Se paljonko isosta kattilallisesta jää, riippuu täysin siitä, mitä soppaa kattilassa on. Lapsiperheessä perinteinen jauhelihakeitto ja kanakeitto ovat niitä suosituimpia. Samoin luullisesta keittolihasta keitetty soppa. Eksoottisuus ei ole meillä hyvästä, joten hyvin hyvin perinteisellä linjalla mennään. Tyyliin: perunoita, porkkanaa ja sipulia. 










Kovin usein ei tarvitse samaa keittoa syödä, sillä edellisten lisäksi meillä maistuvat erilaiset kasvissosekeitot, joista suosituin lienee aurinkosoppa. Bataatti antaa aurinkosopalle kauniin värin ja väristä kai lapset keksivät nimenkin keitolle. Näitä vähemmän suosittuja lounaskeittoja meidän perheessä ovat kalakeitot ja minestronekeitto, jotka kyllä maistuvat aikuisille. 

Keitot tehdään usein fiilispohjalla ja niistä aineista mitä kaapista sattuu löytymään. Soppakauden ensimmäiseen soppaan panostin hiukan enemmän ja ostin kaupasta vartavasten fenkoleita. Toisaalta tähänkin kalasoppaan heitettiin kirjolohen lisäksi jääkaapista pizzaperjantailta jääneet kylmäsavulohen palat. 







*
Kalakeitto

1,5 kg perunoita
300 g porkkanoita
2 sipulia
3 (600 g) keskikokoista fenkolia
purjoa
voita
700 g lohta
100 g kylmäsavulohta
suolaa
vettä
1/2 pakettia koskenlaskijaa
tilliä.

Kuori ja pilko sipuli ja fenkoli. Kuullota fekolia ja sipulia. Kuori ja pilko perunat ja porkkanat. Lisää pilkotut juurekset kattilaan. Lisää kasvisten päälle vettä niin, että ne peittyvät. Lisää varovasti vähän suolaa. Keitä kunnes juurekset ovat lähes kypsiä. Lisää lohen palaset ja koskenlaskija. Jatka kypsentämistä kunnes kala on kypsynyt ja juustosulanut liemeen. Tarkista maku ja tarjoile.

*

Aikuisten makuun keitto oli maukas, mutta fenkoli oli lapsille liian eksoottista, vaikka miedon makuista onkin. Kuopusta tosin huvitti fenkolin tuoksu, joka juureksesta lähtee kun sitä pilkkoo. Aniksen tuoksu oli salmiakki-fanille mieleen. Koeryhmään kuului myös eräs 4-vuotias neitokainen, joka kohteliaasti kyllä maisteli fenkolia, mutta tarjoutui sitten syömään lohen, perunat ja porkkanat.

Niin maukasta kun keitto olikin, tätä ei meillä ihan heti valmisteta uudelleen. Mielipiteeni muodostin syötyäni viikon sisällä samaa keittoa lauantaina, maanantaina ja torstaina lounaaksi ja keskiviikkona päivälliseksi.






Ps. Pakastimessa on vielä kaksi annosta.

lauantai 30. elokuuta 2014

Rapujuhlat on elokuun juhla!

Intohimoisten ravustajien valmistautuminen ravustuskauteen alkaa jäiden sulaessa. Silloin heitetään kotijärveen katiska suurien särkisaaliiden toivossa. Tämän vuotinen särkien kutuaika(, ja ne suuret särkisaaliit) menivät meiltä ohi. Ilmeisesti olimme juuri silloin Prahan matkalla, mutta ei hätää aina voi onkia. Mato-ongellakin toivomme särkikaloja. Luotamme särkikalojen voimaan syöttikaloina. Särki se on, joka rapuja liikuttaa.








Ravustuskausi alkaa siis oikeastaan jo jäiden sulaessa, vaikka merrat saa heittää järveen vasta heinäkuun lopulla. Kun pakastin on talven jälkeen tyhjentynyt marjoista, se alkaa täyttyä kaiken maailman roskakaloista.



Katiska lentää järveen 20.4.2014 suurien särkisaaliiden toivossa.


Varsinainen ravustuskausi starttasi 21. heinäkuuta kello 12. Merrat olivat järvessä ennen kello 13. Vaikka tiedossa on, että ravut liikkuvat hämärän aikaan, oli pakko käydä kurkistamassa mertoihin jo saman päivän illalla. Muutama saksiniekka oli päivän aikaan löytänyt tiensä mertoihimme.





















Yritämme aina miettiä miten talven jää- ja lumitilanne sekä alkukesän säät vaikuttavat saaliin suuruuteen. Ravustuskauden alussa pyysimme rapuja syvemmältä, ja siellä ne tuntuivatkin liikkuvan hyvin. Sittemmin olemme siirtyneet matalampiin vesiin. Tänä vuonna rapua tuntuu nousevan mukavasti.

Tälle kaudelle rapujuhlia on vietetty jo parit. Rapujuhlissa menu on suhteellisen samankaltainen. Meillä ravut ovat juhlissa pääasia ja siis pääruokaa. Usein alkuruokana on keitto esimerkiksi espanjalainen vihannessosekeitto tai suomalainen suppilovahverokeitto.

Rapumenu

*
Espanjalainen vihannessosekeitto (ohje)

Täplärapuja, tilliä ja paahtoleipää

Brita-kakku (ohje)

*


Tässä perheessä vietetään useampia rapujuhlia kaudessa erilaisilla kokoonpanoilla. Alla olevat tunnelmapalat ovat rapukauden 2014 juhlista 1 ja 2. Pakastin on täynnä punaista ja sumpustakin vielä löytyy, joten ennustan tälle kaudelle vielä ainakin kaksia juhlia.































*

Rapujen keitto-ohje

6 l vettä
300 g (320 g) suolaa
3-4 palaa palasokeria 
kruunutilliä

40-45 rapua

Laita vesi 10 litran kattilaan, lisää suola (isompi määrä, jos tarjoat ravut heti), sokeri ja muutaman kruunutillin varren. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Ota tillit pois. Lisää kiehuvaan veteen pestyt elävät ravut ja muutama uusi tillin varsi. Laita kansi päälle. Sen jälkeen kun vesi alkaa kiehua uudelleen, keitä 6 minuuttia. 

Ravut ovat kypsiä, kun pyrstöt nousevat kattilassa ylös päin ja selkäpanssarin ja pyrstön väliin tulee kolo.

Jäähdytä ravut mahdollisimman nopeasti liemessään. Ravut ovat parhaimmillaan keittämistä seuraavana päivänä.

*

Rapujen keitto-ohjeita on monia. Tämä on meidän vakiintunut tapa valmistaa ravut. Ja mainitakoon vielä, että viikonloppukokki on ravunkeitossa apukokki. Jotkut viitseliäämmät keittävät ravuille uuden liemen, johon kypsät ravut laitetaan odottamaan tarjoilua. Ilmeisesti tämä liittyy myös puhtauteen, mutta kun ravut viittii pestä ja putsata huolellisesti ennen keittämistä samassa liemessä säilyttäminen on ihan hyvä vaihtoehto.

 Kokemus on osoittanut, että heti syötäviin rapuihin kannattaa laittaa himpun verran enemmän suolaa, ja pakastettaviin vähän vähemmän. Ravut pakastetaan keitinliemessään. Pakastimesta nautitut ravut ovat vähintään yhtä herkullisiä kuin tuoreenakin syödyt. Ainoa huono puoli rapujen pakastamisessa on se, että ne vievät pakastimessa tolkuttomasti tilaa.

Äyriäisinä ravut pilaantuvat helposti. Sen vuoksi kannattaa olla tarkkana siitä, että kypsiä rapuja ei käsitellä paljain käsin. Kannataa kiinnittää huomiota myös siihen, että välineet ovat ehdottoman puhtaita.





En osaa sanoa mikä tässä rapuharrastuksessa on mukavinta. Matka siihen, että punaiset ravut kannetaan pöytään, ja että tillivoileipä on valmis, on pitkä ja monivaiheinen. Harrastukseen liittyy paljon yhdessä oloa. Tekemisen meininki on parasta. Jokainen perheenjäsen osallistuu tavallaan. Yhdelle mieluisinta on onkimatojen kaivaminen ja toiselle onkiminen. 

Rapujuhlat ovat pieni, mutta hyvin merkittävä osa kokonaisuutta. Mikä olisi hienompaa kuin viettää aikaa läheisten, perheen,sukulaisten ja ystävien, kanssa nauttien hyvästä ruuasta, loistavasta seurasta ja kauniista kesäillasta.

Oman suitsutuksensa saavat myös luonto ja maisemat, joista tämän harrastuksen puitteissa voi nauttia. Miten mykistävän kaunis oli erään heinäkuisen hellepäivän aamu; oli hiljaista, rauhallista ja tyyntä. Ei uskoisi, että olemme melkein keskellä kaupunkia.















lauantai 23. elokuuta 2014

Pizzaperjantai

Eilen tuntui siltä, että rankan viikon jälkeen olin ansainnut jotain hyvää iltapalaksi. Koska mies huiteli työmatkoilla, sain valmistaa pizzan ihan mieleiselläni tavalla. Kun koko perhe syö pizzaa, täytteenä on yleensä jauhelihaa tai kinkkua. Lopputulos muistuttaa enemmän paksun pohjan ja runsaiden täytteiden vuoksi enemmänkin piirakkaa kuin pitsaa. Nyt päätin tehdä jotain aivan muuta. 

Samankaltaista pizzaa olen nautiskellut joitakin vuosia sitten Jyväskylässä ystäväni luona. (Oliskohan pian aika taas naisten viikonlopun?) Ohut pohja, sopivasti täytteitä, omaan suuhun sopivia makuja, eikä lainkaan tomaattia. Lopputuloksena oli maukas savulohipizza.





*

Savulohipizza 


Pohja

1 dl vettä
10 g hiivaa
2 dl durum-vehnäjauhoja
1 tl suolaa
loraus oliiviöljyä

Täyte

2 rkl pestoa
100 g kylmäsavulohta
punasipuli
buffalonmaito mozzarellaa
50 g sinileima emmental-juustoa
paahdettuja pinjansiemeniä

Valmista ensin pohja. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja jauhot ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Lisää öljy. Jätä taikina kohoamaan kaksinkertaiseksi.

Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla ja leikkaa sipuli renkaiksi. Kun taikina on kohonnut, kauli tai taputtele se haluttuun muotoon. Laita pohjan päälle pesto, savulohi ja sipuli. Lisää täytteiden päälle emmentalraaste ja revityt mozzarellan palaset. Laita pinjansiemenet päällimmäiseksi.

Paista pizzaa 250 asteisessa uunissa noin 15 min tai kunnes juusto on sulanut ja muuttunut kauniin väriseksi. Nauti!

*






















Kaikenlaisia herkkuja sitä pystyykin valmistamaan, vaikka jääkaapissa ei ole juuri mitään. Tässä jäi harmittamaan ainoastaan se, että kaapista ei löytynyt rucolaa. Suolan kanssakin kannattaa olla tarkkana sekä kala että pesto ovat suolaisia.  

Tuorehiivalla kohotettu ja durumjauhoilla leivottu taikina on aivan omaa luokkaansa. Nyt oltiin lähellä ihan oikeaa pizzaa ei piirakkaa.




perjantai 22. elokuuta 2014

Arkea, aladobia ja viisaita sanoja

Tällä viikolla arki on alkanut todella. Töissä on päästy käyntiin lomien jälkeen, päiväkodissa ja koulussa rutiinit ovat löytyneet, harrastuskausi on startannut, työmatkat ovat alkaneet, samoin flunssakausi - valitettavasti. 

Viikko yksinhuoltajana miehen ollassa Portugalissa työmatkalla tietää kiireitä: nopeasti töihin, nopeasti kotiin, nopeasti ruokaa, nopeasti harrastuksiin, nopeasti iltapalaa ja nopeasti nukkumaan. Ja miten se korvatulehduskin, tai mikä tauti nyt milloinkin, osuu aina näille viikoille. 

Onneksi silmiini osui menneellä viikolla lause "sinun arkesi on jonkun lapsuus". Sen kun muistaisi! Kiireisestä aikataulusta huolimatta vauhtia on koitettu hiljentää ainakin pariin otteeseen päivän aikana. Syödessä ja nukkumaan mennessä, silloin on hyvä kysellä kuulumisia ja olla läsnä.

Tässä tulee kiireiseen arkeen kuuma ruokavinkki: Keitetyt perunat, maalaishyytelö ja porkkanaraaste. Perunoiden kypsyessä ehtii raastaa porkkanat ja kattaa pöydän. Hyvää, edullista, vähärasvaista ja nopeaa. Maistuu, jopa nirsommallekin neidille.














tiistai 12. elokuuta 2014

Pehmeä lasku arkeen - Illallinen superkuun loisteessa

Kun on harjoitellut neljän viikon vuosiloman jälkeen työntekoa viikon, viikonloppuvapaa tulee tarpeeseen. Vaikkakin iso osa viikonlopusta kuluu arkisissa kotiaskareissa siivoten, pyykäten ja ruokavarastoa täydennellen, vapaa-ajastakin ehdittiin nauttia muun muassa kaupungilla humputellen.


Arki muuttaa keittämistä, kokkaamista ja syömistä. Talvisin rytmi on se, että viikonloppuisin tehdään paljon ruokaa, että arkena sitten pääsee ruuanlaitossa vähän helpommalla. Aikuisten lauantai-illalliset astuvat taas kuvioihin. Elokuinen illallinen nautittiin superkuun loisteessa kuun siltaa ihaillessa. Harmi, etteivät pokkarikameran ominaisuudet anna myöden kuvata kaunista maisemaa! Ja kun siitä kamerastakin loppuu akku, niin sitten vasta heikoilla jäillä ollaankin. Pahoittelen kuvien laatua.

Superkuun menu

*




tabbouleh, karitsan sisäfilee ja minttukastike



creme brulee


*

Työnjako noudatteli tälläkin kertaa meidän perheen hyvin tyypillistä kaavaa. Puoliso valmisti lihan ja tällä kertaa myös jälkiruuan, sillä creme brulee kuuluu hänen bravuureihinsa. Niin ja tietysti alkudrinkin valmistus kuuluu perinteisesti miehelle. Viime aikainen suosikkimme on ollut martini ja tällä kertaa se nautittiinkin aivan oikeista, uusista, martinilaseista.



Itse ennakoin vähän illallista ja valmistin alkukeiton jo aikaisemmin päivällä valmiiksi. Ohje löytyy edellisestä postauksesta. Myös minttukastikkeen tein valmiiksi jo aiemmin päivällä, että se ehti makuuntua. Ohje oli helppo ja nopea:



*
Minttukastike



2 dl turkkilaista jugurttia

reilu puntti tuoretta minttua
2 tl juoksevaa hunajaa
ripaus sormisuolaa


Hienonna minttu ja yhdistä kaikki aineet. Laita kastike jääkaappiin makuuntumaan ainakin pariksi tunniksi ennen tarjoilua.
*

Turkkilaisesta jugurtista on tullut uusi suosikkini. Sitä on jääkaapissa nykyään aina. Jugurtissa on päiväys pitkälle eteenpäin ja siitä on helppo valmistaa erilaisia kylmiä kastikkeita. Turkkilaisella jugurtilla voi vähän pyöristellä keittojen ja patojen makuja, ja ellei jääkaapissa ole tarjolla vähärasvaisempia vaihtoehtoja, siitä saa tosi täyteläisen aamiaisjugurtin.








Minttu löytyi tällä kertaa omalta pihalta. Lienee korkea aika hyödyntää keväällä istutettuja yrttejä. Varsinkin nuo kylmälle arimmat basilikat ym. eivät enää kauaa ulkona menesty.

Pääruuan lisäkkeeksi teki mieli kokeilla jotain uutta. Meillä illallisten lisäkkeenä on useimmiten peruna eri tavoin valmistettuna. Joskus lisäkkeenä on risottoa ja etenkin talvella usein myös juureksia. Pastaa syödään paljon arkena ja lasten kanssa, joten sitä en oikein ole mieltänyt illallisten lisäkkeeksi. Nämä ns. uudet lisäkkeet kuten bulgur, kvinoa ja kuskus ovat kotikeittiössämme olleet lähes kokeilematta. Gloria-lehden (5/2014) innoittamana päätin tarttua härkää sarvista ja kokeilla miten bulgur taipuu tabboulehiksi ja miten maut sopivat meikäläisten suuhun. Myös minttukastikkeen ohje löytyy samaisesta lehdestä.







*

Tabbouleh

3 pientä uutta punasipulia
1/2 kurkku
2 tomaattia
1/2 paprika
1 ruukku lehtipersiljaa
1 ruukku minttua

3 rkl + 0,5 dl oliiviöljyä

1 tl paprikajauhetta
2 tl juustokuminaa
1 tl kanelia
1 tl jauhettua korianteria


2 dl vettä
2 dl bulguria 

3 rkl sitruunamehua


Kuori ja hienonna sipuli. Kuutioi kurkku, tomaatit ja paprika. Hienonna yrtit. Mittaa 3 rkl öljyä kattilaan. Lisää juustokumina, kaneli ja jauhettu korianteri ja paahda mausteita pari minuuttia. Lisää bulgur ja vesi. Keitä pakkauksen ohjeen mukaan.

Lisää loppu öljy (0,5 dl), sitruunamehu ja kasvikset kypsän bulgurin joukkoon. Sekoita ja lisää yrtit.
*

Tabbouleh oli positiivinen yllätys. Veikkaan, että tätä tullaan valmistamaan meillä toistekin. Ainakin karitsan sisäfileen kylkeen mausteinen, mutta ei tulinen lisäke sopi kuin nenä päähän. Karitsaa oli marinoitu vain miedosti öljyssä, jossa mausteena oli valkosipulin lisäksi minttua ja timjamia. Fileet paistettiin parilalla mediumiksi.







Alkuperäisessä ohjeessa tabboulehiin oli lisätty vielä granaattiomenan siemeniä. Omassani niitä ei ollut siitä yksinkertaisesta syystä, että hedelmätiskin granaattiomenat olivat niin kertakaikkisen huonoja, ettei niitä viitsinyt ostaa.

Lisäke oli helppo ja nopea valmistaa. Suurin osa kokkaamiseen kuluvasta ajasta meni vihannesten ja yrttien pilkkomiseen. 










Mausteiden paahtamisessa kannattaa olla tarkkana. Mausteet palavat tosi herkästi, ja sitä palaneen makua ei sitten pysty peittämään millään. Aikaisemminkin olen kirjoittanut etäisestä suhteesta korianteriin. Kuivattuna jauheena korianteri on miedon makuinen ja tässäkin pidin siitä kyllä. Sen tuoreen kanssa on vielä vähän opettelemista. Persiljaa ja sitruuna ruoka olisi kestänyt vähän enemmänkin, ja seuraavan kerran tabboulehia valmistaessani taidan lisätä niiden määrää. Valkosipuliakin voisi laittaa ihan vähän. Tosin en ole varma kuuluuko se aitoon libanonilaiseen versioon. Pirkanmaalaiseen voisi kuuluakin. Se on ainakin varmaa, että aika runsasta maustamista nämä vehnästä valmistetut suurimot vaativat.







Jälkiruoka lienee oman bloggauksen arvoinen. Klassinen, pehmeä creme brulee vie kielen mennessään.  Näillä lauantai-iltojen herkkukattauksilla jaksaa taas arkista aherrusta! 

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Loppukesän juttuja ja keittoa kesäkurpitsasta

Kesäkurpitsa on niin tämän ajan ruoka. Loppukesästä ja alkusyksystä kotimaista kesäkurpitsaa on tarjolla toripöydät notkuen ja vihannestiskit pullollaan. Hintakaan ei päätä huimaa. Meillä kesäkurpitsa on, ainakin aikuisille, usein pastan korvike. Kun lapsille keitetään lisäkkeeksi makaronia, me aikuiset saatamme paistaa kesäkurpitsa kiekkoja tai juustohöylällä vedeltyä nauhaa. Sehän näyttääkin ihan tagliatellelle. 

Kesäkurpitsasta saa myös loistavan keiton, jonka voi tarjota alkuruokana tai mikseipä ihan pääruokanakin. Hennon värinen keitto ei ole hennonmakuinen, vaikka niin voisi luulla. Keitto saa kirpeytensä piparjuurella maustetusta tuorejuustosta. Kun piparjuuren maku tulee juustosta, se ei ole liian pistävä tai kitkerä.












*

Kesäkurpitsa-piparjuurikeitto


500 g kesäkurpitsaa
1 sipuli
öljyä

suolaa

4 dl vettä
1 dl kermaa
1 prk cantadou-tuorejuustoa

rakunaa 

Kuori ja pilko sipuli. Kuullota sipulia miedolla lämmöllä öljyssä. Pilko kesäkurpitsa ja lisää se sipuleiden joukkoon. Ripottele suolaa kesäkurpitsan palasten päällä, jotta niistä lähtee neste irtoamaan.  Anna paahtua tovi. Lisää kattilaan vesi, kerma, ja tuorejuusto. Anna kiehua, kunnes kesäkurpitsat ovat kypsiä, noin 10-15 minuuttia. Soseuta keitto kuohkeaksi ja mausta rakuunalla. 

*

Kesäsipulini olivat sen verran pieniä, että kuullottelin jopa kolme sipulia keiton pohjaksi. Myös kesäkurpitsaa taisi olla rennomman puoleisesti. Tein reilumman satsin ensi viikkoa silmällä pitäen. Viikonlopun ruuista saa hyviä lounaseväitä töihin viikolle!















Keittoa voi tarvittaessa tehdä ruokaisammaksi esimerkiksi paistamalla päälle pekonilastuja, parmesanjuustoa ja paahtamalla vaikka pinjansiemeniä, mutta ilman näitä lisukkeitakin se toimii loistavasti. 

Kesäkurpitsakeitto sopii oivallisesti myös alkuruuaksi rapujuhliin. Meillä ravut ovat nimittäin pääruokaa. Ravuista onkin tarkoitus postailla lähiaikoina. Tämän rapukauden ensimmäiset juhlat on jo vietetty ja jatkoa seuraa viikon kuluttua.








Kesän kääntymisen syksyyn huomaa muustakin kuin ravuista. Vaikka päivät ovat vielä lämpimiä, suorastaan helteisiä, illaksi viilenee niin, että järvikin höyryää. Uimavedet jäähtyvät. Kaukana ei ole se päivä kuin tietää uineensa viimeisen kerran tälle kesälle. Vielä Kotijärveen pulahtaminen on kuitenkin nautinto. Toiset tykkäävät uida, toiset kellua. Kolmannet seisoa käsillään tai sukeltaa. Apukokeista näkyvillä onkin useimmiten osa alaruumista.




















Onneksi kesää on vielä vähän jäljellä, vaikka lomat on loppu viimeiselläkin perheenjäsenellä. Koulu alkaa huomenna!