perjantai 28. marraskuuta 2014

Mäti-kylmäsavulohileipä

Mieli tekisi jo laittaa ja kokeilla jouluisia ruokia ja leivonnaisia. Aika vain tuntuu olevan kortilla. Töissä on kiireempi kuin koskaan. Oikeasti, ikinä ei nykyisessä työssäni, jossa sentään olen viihtynyt 6,5 vuotta, ole ollut näin kiireistä! Välillä kiire on hyvä motivaattori, ja kiirettä ja stressiäkin sietää, kun tietää, että se on väliaikaista. Tiedän, että oma kiireeni hellittää vuoden vaihteen jälkeen. Tiedän myös sen, että kun nyt paiskin töitä ahkerasti, voin pitää joulun tienoolla muutaman ylimääräisen vapaapäivän. Helpommaksi rasituksen tekee myös se, että pidän siitä mitä teen.

Mäti-kylmäsavulohileipiä lähemmäs jouluisia makuja en ole vielä päässyt, mutta onhan tässä aikaa. Eikä tässäkään ole muuta jouluista kuin mielleyhtymä: mäti kuuluu jouluun. 






Mäti on melkein koko perheen herkku. Arvaattekin varmaan, että neiti 5-vee on se joka nirsoilee. Ehkä sen vuoksi leipä on valittu niin, se maistuu kaikille samoin kylmäsavulohi. Neiti 8-vee syö mätiä vaikka soppalusikalla, jos sellainen on pöytään katettu.

*

Mäti-kylmäsavulohileipä


Maalahden limppua
voita

kylmäsavulohta
smetanaa
mätiä 
punasipulia
tilliä

salaattia

Aloita pilkkomalla punasipuli aivan pieneksi. Paista limppuviipaleita voissa. Kokoa herkullinen annos parin salaatinlehden ja lämpimän, voissa paistetun, limpun päälle. Koristele tillillä. Nauti!

*


Sen verran laiska kokki olen, että tykkään käyttää Maalahden limpun valmiiksi siivutettua leipää. Ihanan ohuita siivuja. Jos haluaa paksumpia, voi ostaa kokonaisen leivän. Meillä

kyseinen tuote on joskus ihan päiväkahvipullan asemassa. Sen verran makeaa se on. Firman sivuilla näkyy olevan monta mielenkiintoista reseptiä, joita voisi herkkuleivästä kokeilla. Tästä leivästä on vielä mainittava, vaikka tämä ei maksettu mainos olekaan, että se on täysin säilöntä- ja lisäaineeton. 


Kuva on lainattu Maalahden limpun www-sivuilta



Voissa paistaminen ei tee leivälle huonoa päin vastoin. Suolaisen ja makean liitto on tässäkin ruuassa ehkä se parasta. Makea leipä on minun makuuni parhaimmillaan suolaisen kalan kanssa tarjottuna. Silmällekin tässä annoksessa riittää ruokaa. Kauniit ja voimakkaat värit tekevät annoksesta näyttävän.

Tämän postaus on muuten blogin 101! Toisella sadalla siis mennään!

maanantai 24. marraskuuta 2014

Retrojälkkärinä kerroskiisseli

Ruuanlaitossa rautapata on jälleen ollut kovassa käytössä. Siitä toisella kertaa, mutta jo tässä vaiheessa talvea muistuttelen itseäni ja teitä, että ottakaa pakastimen sisältö käyttöön. Eivät ne siellä säilötyt herkut talven kuluessa parane. Käyttöön vain kaikki pakastimeen säilötyt herkut! Meillä on valmistettu ahkerasti munakkaita sienistä, aamiaisilla ja välipaloilla on syöty marjoja jugurtin ja rahkan kanssa. Sunnuntaina keittelin pitkästä pitkästä aikaa kiisselin. Enkä edes mitä tahansa kiisseliä vaan oikein kunnon retroruokaa kerroskiisseliä: kerros maitokiisseliä ja kerros puolukkakiisseliä.







Aika usein puolukka on sellainen marja, että sitä löytyy viimeisimpänä kesällä pakastimessa, joten sen syöminen kannattaa aloittaa vaikka heti. Kiisselissä hapankaan marja ei ole liian hapan, kun makeutta voi säädellä sokerin määrää lisäämällä. Tai sitten voi keittää happaman kiisselin kanssa tarjottavaksi maitokiisselin.

*

Kerroskiisseli


Puolukkakiisseli

5 dl vettä
3 dl puolukoita
1,5 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja
0,5 dl vettä

Maitokiisseli

5 dl maitoa
3 rkl maissitärkkelystä (maizena)
2 rkl sokeria

Valmista puolukkakiisseli kiehauttamalla vettä ja puolukoita. Siivilöi puolukat pois nesteestä. Lisää sokeri ja kiehauta. Sekoita perunajauhot ja vesi. Ota kattila pois levyltä ja lisää vesi-perunajauhoseos ohuena nauhana. Sekoita hyvin. Laita kattila takaisin hellalle ja anna pulpahtaa kerran. Älä keitä! Jäähdytä kiisseli.

Sekoita maito, maissitärkkelys ja sokeri kattilassa. Kuumenna sekoittaen ja anna kiehua hiljalleen pari minuuttia. Varo polttamasta kiisseliä pohjaan. Jäähdytä kiisseli välillä sekoittaen, ettei kiisselin pinnalle muodostu kelmua.

Kaada jäähtynyt maitokiisseli tarjoiluastian pohjalle ja sen päälle jäähtynyt puolukkakiisseli. Nauti välipalana tai jälkiruokana.

*

Miten tulikin mieleen valmistaa kiisseliä. Aivan turhaan on taas painunut unholaan tässäkin huushollissa tämä herkku. Kiisselinhän voi valmistaa mistä tahansa marjoista tai miksei hedelmistäkin. Tuhdin aterian jälkeen kiisseli on varsin raikas jälkiruoka, mutta kuitenkin maistuva ja terveellinen.

Ei tullut vieläkään talvi. Onneksi viikonlopun yli sai nauttia valoisesta ja valkoisesta maisemasta. Kotijärven rantaviivaan alkoi jo kertyä jäätä. Monena jouluna joulukuusi on haettu jäätä pitkin. Saa nähdä miten käy tänä vuonna. Viikonlopun kävelyretillä uusi kamera oli mukana. Valitettavasti vuodenaika ei ole paras mahdollinen opetella uuden kameran saloja tai valokuvaamista ylipäätään. Värejä saa hakemalla hakea. Onneksi paikoitellen on edes pihlajanmarjoja jäljellä. Muuten sävyt ovat kyllä enemmän mustaa, valkoista ja ruskeaa. Maisema näyttää melkein mustavalkoiselta. Valoakin on vähän. Olen kuitenkin päättänyt: automaatilla en kuvaile. 












.


perjantai 21. marraskuuta 2014

Beaujolais Nouveau 2014

Kuluvaan viikonloppuu laskeutuminen on aloitettu kevytmielisesti jo torstai-illalla. Marraskuun 3. torstai ei ole mikä tahansa torstai, vaan se on päivä jolloin koko maailmassa julkistetaan vuoden Beaujolais Nouveau -viini.





Täyteläisten ja mausteisten punaviinien ystävälle hapokas, vähätanniininen ja kevyen marjainen viini on virkistävä tuulahdus marraskuiseen synkkyyteen. Itse asiassa tämän vuoden Georges Duboeuf yllätti! Kauniin värisessä, sopivasti viilennetyssä viinissä oli yllättävänkin syvä maku. Ensimmäisenä tuoreen ja nuoren viinin kavaltaakin mielestäni tuoksu.







Beaujolais Nouveau vuodelle 2014 on nähty ja koettu. Tämä ilmiö koetaan uudelleen taas ensi vuonna, marraskuun kolmantena torstaina.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Fondue ilman fonduepataa

Oikeastaan uunissa lämmitetystä juustosta ei kai saisi edes käyttää nimitystä fondue, mutta minäpä käytän. Jos oikeasta padassa valmistetusta fonduesta pystyy nauttimaan isompikin seurue, camembert-kiekosta valmistetusta uunifonduesta riittää mukavasti kahdelle hengelle iltapalaksi tai vaikkapa alkuruuaksi. Tässäpä vinkkiä, vaikka tälle illalle.




Valmistin fonduen taas Le rustique valkohomejuustosta, mutta varmasti aivan yhtä maistuvaa tulee muistakin juustoista. Pata porisee-blogissa uunifondue on esimerkiksi valmitettu Herkkujuustolan Väinöstä.

*

Juustofondue kahdelle


1 camembert valkohomejuusto
hunajaa

tarjoiluun esimerkiksi

pikku kurkkuja
oliiveja
hillosipuleita
foccaciaa
chorizomakkaraa
kylmäsavunautaa

Lämmitä uuni 200 asteiseksi. Ota juusto paketista ja tee sen pintaan viiltoja. Valuta päälle hieman hunajaa. Laita juusto uuniin noin 15 minuutiksi tai kunnes juusto on sopivan sulanut  sisältä. Nosta juusto tarjolle ja herkuttele!

*








Kaikkea herkullista sitä nälkäinen ihminen keksiikin. Erään tarinan mukaan kekseliäät sveitsiläiset kuumensivat padassa viiniä ja sulattivat siihen juustonsa. Kastikkeeseen he sitten dippasivat kuivahtaneet leipänsä, kun jäivät vuoristoon talven vangeiksi. Alkuperäisestä fonduesta tämä uuniversio on kaukana, mutta ihan kekseliäs sekin on. Ainoa huono puoli tässä ruuassa on se, että se jäähtyy nopeasti, koska toisin kuin foduepataa, tätä versiota ei pidetä mitenkään lämpimänä. Mutta toisaalta tähän versioon ei tarvita yhtään ainoaa uutta  astiaa tai laitetta. Eipä siis tarvitse miettiä missä fonduepatansa säilyttää.








maanantai 10. marraskuuta 2014

Päivällinen on hirveä!

Suomen kieli on kyllä loistava. Muutaman vuosi sitten soittelimme aikuisten Pariisin reissulta kotiin lapsille ja kerroimme, että täällä ollaan Pariisissa ja ollaan syöty ranskalaisia. Lapsia ei naurattanut yhtään. Nyt pohdimme millainen tai mitä voisi olla päivällinen, joka on hirveä. Ei tullut lapsille mieleen, että se on oikeasti hirveä, siis riistaa. No ei se toisaalta ihme ole, en muista onko tytöistä kumpikaan syönyt hirveä. Ainakaan emme ole sitä itse viime vuosina laittaneet.

Näillä leveysasteilla hirveä ei ole usein saatavilla, ellei itse metsästä. Kaatolupia on sen verran vähän, että hirveä päätyy harvoin myyntiin asti. Pohjois-Karjalassa asuessa oli suhteita, nykyään ei. Kun loistava lihakauppiaamme vihjasi, että hirveä olisi saatavilla, tartuin heti täkyyn, vaikkakin hirvemme tulee Virosta. Toisaalta kun katselee karttoja, niin täältä Etelä-Pirkanmaalta katsottuna Pohjois-Viro on lähempänä kuin esimerkiksi Pohjois-Karjala. Siinä mielessä voisi melkein ajatella syövänsä lähiruokaa.






*

Hirvipata


n. 1 kg hirven luutonta lapaa
vehnäjauhoja

6 pientä salottisipulia

voita
öljyä

vettä

3 laakerinlehteä
mustapippuria
katajanmarjoja
suolaa
2 tl paprika
1 tl savupaprikajauhetta
2 tl timjamia
0,5 dl tomaattipyrettä
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl hunajaa

3 dl punaviiniä

herkkusieniä
hillosipuleita

Paloittele liha. Pyörittele liha vehnäjauhoissa ja ruskista se pienissä erissä voi-öljyseoksessa ja siirrä pataan salottisipuleiden kaveriksi. Huuhtele paistinpannusta vedellä maut lihojen päälle pataan. Lisää pataan mausteet ja punaviini. Lisää vielä vettä, jos nestettä on liian vähän, sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Laita pata 200 asteiseen uuniin 15 minuutiksi ja pienennä sen jälkeen lämpötila 125 asteeseen. Anna kypsyä useita tunteja miedolla lämmöllä. Tarkkaile, että nestettä on riittävästi. Lisää pataan vähän ennen tarjoilua kokonaisia säilykeherkkusieniä ja hillosipuleita. Hauduttele pataa vielä tovi uunissa. Tarjoile esimerkiksi perunamuusin ja salaatin kanssa.

*

Meidän patamme taisi olla pitkäksi venyneen Monopoly-pelin (milloin Monopoly ei venyisi pitkäksi?) jopa 5 tuntia. Tämä burgundinpata tyylinen ihanuus oli kauniin väristä, ihanan tuoksuista ja herkullista. 

Hirvessä on todella mieto riistan maku, ja varmasti siksi se maistui myös lapsille. Mausteita olisi voinut olla jopa vähän reilummin, mutta toisaalta näillä määrin, lihan maku ei peittynyt, korostui vain.






Vähän minua jäi kaivelemaan, etten malttanut nuukuuksissani ostaa hirvenvasan ulkofilettä, jota kauppias minulle tarjosi lapaa hakiessani. Kipuraja meni juuri niillä kohdin, 31 € pienennäköisestä fileestä tuntui kovalta hinnalta. Ehkä se olisi ollut sen arvioista. 
Kuulemma hirveä on saatavilla vielä toiseenkin kertaan loppu kuusta. Luulen, että soitto lihakauppiaalle on paikallaan. Jos uusi hirvipata ei niin pian maistu uudelleen, voi lihan aivan hyvin pakastaa.

Ihanaa, että on tullut syksy ja on saanut kaivaa rautapadan esiin. Mikään koleana päivänä parempaa kuin pitkään kypsytetty pataruoka. Kun pata hautuu uunissa, voi vaikka pelata Monopolya tai käydä ulkona ihailemassa maisemia. Nämä ensilumen maisemakuvat ovat lauantailta marraskuun 8. päivältä.













sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Pikaisesti Bar Burritossa

Sattui sopiva sauma piipahtaa myöhäisellä lounaalla Bar Burritossa. Ja tulipa bloggarille sauma kertoa siitä myös blogissa, vaikka tiedän, että ravintoloitsija Rastas ei näistä viikonloppukokkien ravintola-arvosteluista ja arvioista perustakaan. 










Torstaina myöhäiseen lounasaikaan Keskustorin Burrito oli tyhjä. Olin ainoa asiakas koko sen ajan, kun baarissa olin. Voimia kuluttavan aamupäivän vuoksi minusta ei ollut valitsemaan edes täytteitä burritoni. Onneksi tarjolla oli valmiiksi mietitty Päivän Burrito 8,5 € hintaan. Täytteenä oli muun muassa loistava karitsabolognese.

Burrito oli iso! Ei jäänyt nälkä sen jälkeen. Ennakko-olettama oli, että burrito olisi lämmin, mutta kylmä oli tämä versio, melkein jääkylmä. En tiedä, oliko se sellaiseksi tarkoitetettu, eikä minulla voimattomalla ollut energiaa sitä siinä paikassa selvittää.











Verrattuna perinteisiin suomalaisiin pikaruokapaikkoihin eli siis hampurilaisravintoloihin burritossa nautittu lounas oli aika arvokas, limu ja päivän burrito 12 €. Mielelläni silti maksoin: ruuassa maistuivat raaka-aineet! Tälläiset ruoka-paikat ovat niin tervetulleita tamperelaiseenkin katukuvaan.

Burriton syöminen oli sotkuista puuhaa. Taisinkin jättää jälkeeni varsin tahmean pöydän. Niin maukasta ruoka kuitenkin oli, että tulen mielelläni sotkemaan pöydän toisenkin kerran.

.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Kurpitsakeittoa Halloweenin kunniaksi

Marraskuu alkoi parilla kirkkaalla päivällä, mutta jo kolmantena päivänä keli oli todella... marraskuinen, sumusta ja tihkusateesta sakea. Halloween on muutaman viime vuoden aikana rantautunut Suomeen oikein kunnolla. Itse viettäisin marraskuun ensimmäisen viikonlopun mieluumin perisuomalaiseen tapaan hiljaa ja kynttilänvalossa muistellen edesmenneitä kuin amerikkalaisella karnevaalityylillä.

Lapset ovat omaksuneet amerikkalaistyylisen juhlinnan, joten kompromisseja on tehtävä. Niinpä perheeseen on hankittu muun muassa tekosormia ja peruukeja. Myös ruoka on ollut onnistunut kompromissi suomalaista pyhäinpäivää ja amerikkalaista halloweenia, vaikkakaan juuri kurpitsakeittoa amerikkalaisemmaksi meillä ei ryhdytty. Halloween on tältä vuodelta ollutta ja mennyttä, mutta loistavaa kurpitsakeittoa voi kokkailla pitkin talvea.





*

Kurpitsakeitto

1 pieni myskikurpitsa
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl vaahterasiirappia
suolaa

pieni purkki kookosmaito
vettä
2 rkl sitruunanmehu

chorizomakkaraa

Leikkaa kurpitsalohkoiksi. Poista siemenet ja rihmasto kurpitsan sisältä. Valele lohkoihin öljyä ja vaahterasiirappia. Mausta suolalla. Paahda maustettuja lohkoja 200 asteisessa noin 30-40 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä.

Koverra kypsä kurpitsan liha lusikalla kattilaan. Kaada päälle ravisteltu kookosmaito. Kiehauta maito ja kurpitsa.Soseuta sen jälkeen sauvasekoittimella. Ohenna sose mieleiseksi vedellä ja kiehauta keitto. Mausta sitruunanmehulla. Tarkista vielä maku!

Tarjoile keitto ohueksi viipaloitujen ja pannulla paahdettujen chorizo-viipaleiden kanssa.

*

Kurpitsani oli hyvin pieni. Keittoa tuli vain kolme annosta. Pehmeä, samettinen keitto oli meillä alkuruokana, mutta se sopii kyllä hyvin syötäväksi pääruokanakin. Kurpitsojen paahtaminen ei ole ollenkaan välttämätöntä, vaan ne voi aivan hyvin keittää kypsäksi. Paahteisuus tuo kuitenkin oman vivahteensa keittoon. Sitä paitsi paahtaminen on laiskan kokin pelastus. Säästyinpä kuorimasta kurpitsaa!










Kookoksenmaku tuli esiin keitossa hienona vivahteena, mutta sanoisin, että ennen kaikkea kookoksen huomasi tuoksusta. Keiton makeutta taittoi sitruunamehu samoin suolaiset chorizolastut. Suolainen ja makea yhdistelmä toimii lähes aina! Yhtä hyvin keiton pinnalla toimisivat varmasti esimerkiksi paahdetut pekaanipähkinät.

Kauniin värinen kurpitsakeitto sopi täydellisesti yhteen synttärikukkakimpun kanssa. Ja koska päivälläkään ei pärjää sisällä ilman valoja, ja koska väriä ei marraskuisesta maisemasta löydy, täytyy valoja ja värejä hakea muualta, vaikka sitten kukkasista ja kurpitsoista.





Pitkästä aikaa soppaa - kanasoppaa

Lauantaiksi oli ennakolta suunniteltu tehokasta toimintaa, joka alkoi jo yhdeksän aikaan aamujäillä. Luisteluvuoron jälkeen maistui kuppi lämmintä kaakaota. Kaakaomukillisen ääressä tehtiin suunnitelmat loppu päiväksi, joka perheen osalta tarkoittaa monenlaista touhua: autoihin talvirenkaat ja varastot talvikuntoon, lenkki ja harjoitukset, kokkailua, uuden kameran opettelua ja pyykinpesuna. 

Jotta jaksaa touhuta on syötävä hyvin. Luvattoman monta soppalauantaita on kulunut ilman soppaa. Sopaton lauantai harmittaa viikollakin. Työssäkäyvien vanhempien arjen helpotus on soppalauantai, vaikka aina se ei siltä tunnukaan, kun lauantai aamusta kuorii ja pilkkoo juureksia. Äänestyksen tuloksena soppa valmistettiin kanasta.






*

Koskenlaskijan kanakeitto


8 isoa perunoita
2 isoa porkkanaa
palseternakka
vettä
mustapippuria 
suolaa
2 laakerinlehteä

öljyä
sipuli
sellerinvarsi
400 g broilerin rintafilettä
chilijauhetta
currya

1/2 pkt Koskenlaskija voimakas

Kuori ja paloittele juurekset. Laita kattilaan vettä niin, että juurekset peittyvät. Mausta suolalla, pippurilla ja laakerinlehdillä. Laita kiehumaan. 

Pilko sipuli ja sellerinvarsi. Kuullota öljyssä. Lisää seokseen pieneksi pikotut broilerin rintafileet. Ruskista. Mausta chilillä ja currylla. Lisää kattilaan juuresten joukkoon. Anna kiehua, kunnes juurekset ovat kypsiä.

Lisää keiton sekaan koskenlaskija. Kun juusto on sulanut, keitto on valmista tarjottavaksi. Tarkista kuitenkin maku ensin.
*

Koskenlaskija tekee keitolle ihmeitä. Juustolla höystettynä ja chilillä ja currylla maustettuna lämmittävä kanakeitto on oikein voima- ja lohturuokaa. Sen voimin porskutettiin marraskuinen lauantai ja todennäköisesti porskutetaan myös tiistain tiukka aikatauluinen harrastusilta. Ja taidanpa saada sopasta itselleni vielä lounaankin. Tämän jälkeen voikin sanoa kanasoppakiintiön olevan muutamaksi viikoksi täynnä. Onneksi maailmaan mahtuu muitakin soppia.



sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Madame Croque Rachel Khoon tapaan

Siitä taitaa olla jo pari kesää, kun viehättävä englantilainen kokki Rachel Khoo viihdytti kokkiohjelmassaan, jossa hän laittoi ruokaa pienessä pariisilaisessa keittiössä. Siitä asti olen satunnaisesti muistellut Rachelin kokkauksia. Niissä oli jotain, mikä jäi mieleen. Vihdoin kaivoin esiin Rachelin reseptin Madame Croquesta, jonka hän teki muffinssin muotoon. Ihan viihdyttävää vaihtelua perinteisiin lämpimiin leipiin.




*

Madame Croque

juustokastike
1 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
3 dl maitoa
1/2 tl muskottipähkinää
1 tl Dijon sinappia
1 dl vanhaa goudaa raastettuna

suolaa
pippuria

6 viipaletta vaaleaa paahtoleipää
3 rkl voita, sulatettuna
6 naudan paistileikkelettä
6 pientä kananmunaa

juustoraastetta

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen.

Valmista juustokastike. Sulata voi ja lisää siihen jauhot ja maito. Kiehauta kastike. Lisää mausteet ja raastettu juusto.

Voitele 6 annoskulhoa, painele leipä kunkin annoskulhon pohjalle. Laita leivän päälle kinkku ja riko päälle muna. Ripottele päälle juustoa ja pippuria. Laita juustokastiketta leipäkuppiin ja ripottele vielä päälle juustoraastetta.

Paista uunissa 15-20 minuuttia. Tarjoile heti salaatin kera!

*

Alkuperäisessä reseptissä leivät tehtiin muffinsivuokaan. Se olisi varmasti ollut fiksua, mutta viikonloppukokki ei omista tarpeeksi isoja muffinivuokia. Keraamisesta annoskulhosta vähän liian pienen(kastiketta oli valunut leivän alle) ja liian paksun leivän irrottaminen ei ottanut onnistuakseen.

Maultaan ja idealtaan niin mukava resepti, että tätä voi jalostaa pidemmälle. Dijon toi juustokastikkeeseen kivan säväyksen ja sopi täydellisesti naudan paistileikkeen kanssa. Ja juustona käytin muuten pirkan vanhaa goudaa, joka on mielestäni erinomainen juusto. Juustokastikkeeseen voi käyttää niitä juustoja, joita kaapista sattuu löytymään. Voimakkaan makuisilla tulee tietenkin parempaa.









Ensikerralla leikkaan leivästä reunat pois ja yritän painella sen ohuemmaksi tai sitten hankin leipää, joka on isompaa, mutta ohuempaa. Aika iso kuppi leivästä on kuitenkin saatava aikaiseksi, että sen sisälle mahtuu kinkku, muna ja kastike.

Onnekseni munantuottajan kanala oli juuri saanut uudet nuoret asukkaat, joten tähän tarkoitukseen on ollut saatavilla juuri sopivan kokoisia, pieniä, kananmunia.






Harmi, että Rachel Khoo ei ole esiintynyt Ylellä enempää. Ilmeisesti BBC on näyttänyt enemmänkin hänen kokkailujaan. Keittokirjojakin Khoo on kirjoittanut, mutta niitä ei ainakaan paikallisesta kirjastosta löytänyt. No, netistä löytää Rachelinkin reseptejä, jos niitä haluaa kokkailla.

Niin muuten, toiveeni on kuultu ja huutoon on vastattu: olen järjestelmäkameran omistaja! Nyt ei tarvitse enää kuin opetella sitä käyttämään. Tässä postauksessa on ensimmäisiä uuden kameran otoksia. Yksi on muuten 5-vuotiaan apukokin otos. Arvaatko mikä?