Vuorossa timjami

Jos edellisen viikonlopun maku oli rosmariini, niin viime viikonloppuna maku oli ehdottomasti timjami. Se on yksi lempiyrteistäni ja varsin monikäyttöinen.

Timjami on kotoisin Välimeren ympäristöstä ja siksi käytänkin useimmiten välimerellisten ruokien maustamiseen. Mielestäni se sopii loistavasti niin lihalla kuin kalallekin, ja tietysti kasviksille. Aika harvoin näin talvisaikaan tulee hankittua tuoretta yrttiä, mutta näköjään nyt on tullut tavaksi hankkia viikonlopuksi jotain yrttiä, jota sitten käytetään useampiin ruokiin. 

Kuva lainattu Järvikylän yrteiltä

Ruuanlaitossa tuore timjami kestää hyvin kypsentämistä ja se voidaankin lisätä ruokaan jo varhaisessa vaiheessa. Niin tuoreena kuin kuivattunakin timjami on melko voimakkaan makuinen yrtti, joten sen käytössä maltti on valttia.

Timjamissa on huumaavan aromaattinen tuoksu. Lenkkipolkuni varrella eräässä kohdassa tuoksuu timjami. Menneinä aikoina tuolla paikalla on ollut kartanon puutarha. Luonnonvaraisena timjamin ei pitäisi näillä leveysasteilla menestyä. Tuoksun aiheuttaja saattaa pikemminkin olla nurmiajuruoho tai kangasajuruoho, jotka ovat timjamin sukulaiskasveja. Ehkä pitäisi poiketa polulta metsään tutkimaan asiaa, mutta juuri sillä kohdalla lenkki on yleensä hyvässä vauhdissa, että meinaamiseksi on jäänyt. Ehkä ensi kesänä hyppään polulta sivuun, kangasajuruoho on nimittäin melko harvinaisesta lajista. Nurmiajuruoho on viljelyjäänteenä tyypillisempi ja ehkä paikan historian tietäen sopisi kuvaan paremmin.

Mietin mihin kaikkeen timjamia viikonloppuna käytin. Listasta tuli aika pitkä. Timjamia oli viikonloppuna sinisimpukoissa, juustofonduessa, lohessa parmankinkulla, fenkolihöystössä ja marinoiduissa punajuurissa, joita tarjosin poronkäristyksen ja muusin lisäkkeenä. Lyhyempi lista olisi tullut niistä ruuista, joissa sitä ei käytetty.

No, jospa tässä on sitten samalla tullut hoidettua hengitysteitä, elvytetty verenkiertoa, aktivoitu tietoista mieltä sekä lisätty rohkeutta, sillä tällaisiä vaikutuksia timjamilla on perinteisesti ajateltu olevan.

Lammaspataa rosmariinilla

Viikonlopun maku on ehdottomasti ollut rosmariini. Kaikki lähti siitä, kun päätin tehdä rosmariini-pannacottaa lauantain jälkiruuaksi. Sitä varten piti hommata tuoretta rosmariinia. Tähän aikaan vuodesta tuoreet yrtit ovat sen verran arvokkaita, että aloin heti miettiä, miten muuten voisin yrttiä hyödyntää. (Se nuukuus) Onhan yrtti tietysti kaunis ikkunalaudallakin, mutta siinä se ei oikein näillä viherpeukalon taidoilla meinaa menestyä.

Rosmariini ikkunalaudalla ja karitsaa pakastimessa, siitähän se sitten lähti.

*

Karitsapata

2 niskakiekkoa, palanen etuselkää (noin kg)

vehnäjauhoja
voita
öljyä
varsiselleriä
porkkanaa

sipuli
kaksi salottisipulia

valkosipulia

suolaa

mustapippuria
2 laakerinlehteä

timjamia
tuore rosmariininoksa
vettä
punaviiniä

Kuori ja pilko kasvikset. Kuullota kasvikset voi-öljy seoksessa. Pyörittele lihan palaset venhäjauhossa ja ruskista voi-öljy seoksessa ja lisää pataan kasvisten seuraksi. Lisää nesteet ja mausteet. Anna hautua kypsäksi 150 asteisessa uunissa. Pata oli uunissa kolmisen tuntia. Ennen tarjoilua nosta lihanpalat leikkuulaudalle ja erottele lihat luista. Tarkista liemen maku ja tarvitseeko liemeä suurustaa. Tarjoile esimerkiksi rosmariiniperunoiden ja tuoreen salaatin kanssa.

*

Kyllä se vain niin on, että ensiluokkainen raaka-aine on kaiken a ja o. Karitsa on lähi- ja luomulihaa Tolvilan kartanosta. Tuoretta ja hyvää. Kaunista katseltavaa raakanakin. Tuntuu hyvältä laittaa ruokaa sellaisista raaka-aineista, joiden alkuperän tuntee ja tietää. Harkitusti kirjoitin, että karitsa on lähi- ja luomulihaa. Tuo ensin mainittu on minulle ehdottomasti tärkeämpi vaihtoehto. Ostan mielelläni lähellä tuotettua ruokaa ja luomu on vain lisä-arvo.

 Padasta tuli erinomaista. Ruoka oli todella maistuvaa sekä omaan, että apukokkien suuhun. No, rehellisyyden nimissä mainittakoon, että neiti 4-vee nirsoili, mutta uskoa täytyy, että kulinaristi löytyy vielä, kunhan muutama vuosi kuluu. Nimittäin 7-vuotias apukokki santsasi kahdesti! Kolmannen apukokin santsikertoja en laskenut, eikä omistanikaan puhuta.

Voisin sanoa tämän päiväisen suorituksen olleen melkein napakymppi. Eilisen rosmariini-pannacotan jäljiltä laitoin rosmariinia aika varovasti, ja nyt sitä olisi ehkä voinut olla enemmänkin, mutta ei ruoka paha ollut näinkään. Tässä yhteydessä on myös hyvä todeta, että tämä perhe ei selviäisi hengissä ilman valurautapataa.