sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Makuja muurikasta - lohta ja punajuurta savustettuna

Aurinkoisen ja lämpimän lauantain jälkeinen sunnuntai olikin vähän viileämpi, pilvisempi ja tuulisempi päivä, keväinen kuitenkin. Uusia kevään merkkejä ei tänä viikonloppuna juuri ehditty bongailla. Leskenlehtiä on jo paljon samoin pajunkissoja. Riittääköhän niitä pääsiäseen asti lainkaan.














Viikonloppu on ollut yhtä juhlaa. Lauantainen aamupäivä kului juhlien 8-vuotiasta apukokkia. Juhlavieraita 5-8 -vuotiaita tyttöjä on helppo miellyttää: pizzaa, keksiä, karkkia ja jätskiä. Juhlatarjoilujen suhteen mentiin todella sieltä mistä aita on matalin. Kaikki hankittiin kaupasta valmiina. 

Itse jatkoin synttärijuhlasta suoraan serkkutapaamiseen. Kuten edellisessä postauksessa epäilinkin, lauantai oli siis täynnä herkkuja. Serkkutapaamisen tarjottavista mieleen jäi erityisesti punajuuripaistos. Kiitos vain serkulle!

Kotonakin olin varautunut kokkailemaan punajuurta. Sunnuntaisen päivällisen pääruuaksi savustettiin sähkösavustimella lohifilee. Samalla kokeilin miten savustettu punajuuri onnistuu.

*

Savustetut punajuuret

punajuuria
voita
hunajaa
balsamicoa
suolaa
pippuria 
seessaminsiemeniä

Esikeitä punajuuria läheskypsäksi. Jäähdytä, kuori ja viipaloi punajuuret. Mausta viipaleet hunajalla, balsamicolla, suolalla ja pippurilla. Laita päälle voinokareita ja seessaminsiemeniä. Laita punajuuret savustimeen niin, että ne kypsyvät täysin sopivan kypsyisiksi. Tarjoile sellaisenaan lisäkkeenä.

*













Savustettu punajuuri onnistui melko hyvin samoin lohi. Punajuurta ei kannata liian pitkään pitää savustimessa. Tänäänkin punajuuri ehti ehkä hieman kuivua. Hyvä savunmaku siinä kuitenkin oli. Ai niin, raportoimisen arvoinen on myös jälkiruoka. Tämän sesongin ensimmäinen mämmi on nyt syöty! Kera kerman ja sokerin - tietysti.



keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Suomalainen sunnuntaipäivällinen - lihamureke

Viime viikonloppu kului anopin lihapatojen ääressä. Kokkailu kotioloissa jäi vähiin. Kun sunnuntaina kotiuduimme, toimme mukanamme lisää täytettä pakkaseen. Jo viikolla olin saanut äidiltäni lisää mansikoita ja mustikoita. Anopilta saimme vadelmia ja mustikoita. Hyvä näin; mansikka, mustikka ja vadelmat ovat niitä, joita meillä eniten kuluu.

Toisaalta pakastinta on myös tyhjätty ahkeraan. Aamujugurtin kanssa on syöty vadelmia ja mustikoita, on tehty mansikkarahkaa ja sunnuntain jälkkäriksi keittelin raparperikiisselin. Raparperikiisseli sopikin mainiosti sellaisen perusruuan kuin jauhelihamurekeen jälkkäriksi.





Mureke valmistettiin aivan perinteiseen tapaan. Maustoin jauhelihan kuullotetulla sipulilla, suolalla ja valkopippurilla. Korppujauhoja turvottelin kermaviilissä ja lopuksi lisäsin pari munaa. Murekkeen sisään piilottelin vähän emmentalia. Perheen sienikastikevastava taikoi kastikkeen suppilovahveroista.

Tulevana viikonloppuna taitaa olla aivan yhtä vähän aikaa kokkailulle. Ohjelmassa on 8-vuotis kaverisynttäreitä ja niiden järjestelyitä ja serkkutapaaminen. Huonolla ruualla tuskin joutuu ensi viikonloppunakaan olla!

torstai 20. maaliskuuta 2014

Vuorossa timjami

Jos edellisen viikonlopun maku oli rosmariini, niin viime viikonloppuna maku oli ehdottomasti timjami. Se on yksi lempiyrteistäni ja varsin monikäyttöinen.

Timjami on kotoisin Välimeren ympäristöstä ja siksi käytänkin useimmiten välimerellisten ruokien maustamiseen. Mielestäni se sopii loistavasti niin lihalla kuin kalallekin, ja tietysti kasviksille. Aika harvoin näin talvisaikaan tulee hankittua tuoretta yrttiä, mutta näköjään nyt on tullut tavaksi hankkia viikonlopuksi jotain yrttiä, jota sitten käytetään useampiin ruokiin. 




Kuva lainattu Järvikylän yrteiltä



Ruuanlaitossa tuore timjami kestää hyvin kypsentämistä ja se voidaankin lisätä ruokaan jo varhaisessa vaiheessa. Niin tuoreena kuin kuivattunakin timjami on melko voimakkaan makuinen yrtti, joten sen käytössä maltti on valttia.

Timjamissa on huumaavan aromaattinen tuoksu. Lenkkipolkuni varrella eräässä kohdassa tuoksuu timjami. Menneinä aikoina tuolla paikalla on ollut kartanon puutarha. Luonnonvaraisena timjamin ei pitäisi näillä leveysasteilla menestyä. Tuoksun aiheuttaja saattaa pikemminkin olla nurmiajuruoho tai kangasajuruoho, jotka ovat timjamin sukulaiskasveja. Ehkä pitäisi poiketa polulta metsään tutkimaan asiaa, mutta juuri sillä kohdalla lenkki on yleensä hyvässä vauhdissa, että meinaamiseksi on jäänyt. Ehkä ensi kesänä hyppään polulta sivuun, kangasajuruoho on nimittäin melko harvinaisesta lajista. Nurmiajuruoho on viljelyjäänteenä tyypillisempi ja ehkä paikan historian tietäen sopisi kuvaan paremmin.

Mietin mihin kaikkeen timjamia viikonloppuna käytin. Listasta tuli aika pitkä. Timjamia oli viikonloppuna sinisimpukoissa, juustofonduessa, lohessa parmankinkulla, fenkolihöystössä ja marinoiduissa punajuurissa, joita tarjosin poronkäristyksen ja muusin lisäkkeenä. Lyhyempi lista olisi tullut niistä ruuista, joissa sitä ei käytetty.

No, jospa tässä on sitten samalla tullut hoidettua hengitysteitä, elvytetty verenkiertoa, aktivoitu tietoista mieltä sekä lisätty rohkeutta, sillä tällaisiä vaikutuksia timjamilla on perinteisesti ajateltu olevan.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Valkosuklaa-puolukkamaljat ja vähän sunnuntain sapuskoista

Takatalvesta huolimatta kevättä on ollut ilmassa. Järven jäälle on enää turha haikailla. Jää alkaa olla haurasta, eikä sinne enää oikein pääsisikään. Rannat ovat sulat. Sunnuntaina kurkiaura lensi talon ylitse, ja kun vatsat pinkeinä poronkäristyksestä, lähdimme illansuussa  kävelylenkille bongasin ensimmäiset leskenlehdet. Valokuvat toimikoot todisteina. Kyllä, kevät tekee tuloaan!














Sunnuntain päivälliseksi nautimme puikuloista pyöräytettyä perunamuusia ja poronkäristystä, jossa oli vähän pekonia rasvaisuutta tuomassa. Mausteena oli vain suolaa ja pippuria. Tätäkään sunnuntaita ei pärjätty ilman rautapataa. Lisäkkeeksi marinoin balsamicossa ja oliiviöljyssä punajuuria. Mausteena marinadissa oli valkosipulia ja timjamia.

Kevään korvalla on syytä ruveta tarkastelemaan pakastimen sisältöä kriittisesti. Tänä vuonna siellä näyttää olevan vielä aika paljon puolukkaa, jota on siis nyt ryhdyttävä käyttämään. Ilmeisesti kuluneena talvena ei ole tullut paljoa keiteltyä vispipuuroa. Sunnuntaiseen päivälliseen, muusiin ja poronkäristykseen, puolukkaa kuluikin mukavasti. Poronkäristyshän suorastaan huutaa puolukkasurvosta ja pääruokaan sopivaa jälkiruokaa miettiessäni mieleeni muistui Valion resepti valkosuklaa-puolukkamaljoista. 


*
Valkosuklaa-puolukkamaljat

2 dl kermaa
140 g valkosuklaata
250 g maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria
3 dl puolukoita

Lämmitä kerma kattilassa. Siirrä kattila pois levyltä ja paloittele joukkoon valkosuklaa. Sekoita hyvin kunnes suklaa on sulanut. Jäähdytä seos jääkaappikylmäksi.

Vatkaa kerma-valkosuklaa seos vaahdoksi ja lisää vaahtoon maitorahka ja vaniljasokeri. Kokoa maljoihin kerroksittain rahka-vaahtoseosta ja puolukoita. Peitä maljat ja laita jääkaappiin vetäytymään.

*

Jälkiruoka on niin helppo valmistaa, että apukokit tekivät sen oikeastaan kahdestaan. Työnjaosta meinasi tulla vähän kinaa, mutta molemmille löytyi hommansa. Lasten kärsivällisyyttä koeteltiin siinä vaiheessa kun suklaa piti laittaa jääkaappiin jäähtymään. Samettisen pehmeä ja juuri sopiva yhdistelmä hapanta ja makeaa teki hyvin kauppansa. Turhaan on vaipunut unholaan tämäkin resepti.












maanantai 17. maaliskuuta 2014

Menu maaliskuuhun

En tiedä voiko maaliskuussa vielä puhua takatalvesta, mutta jotain sen tapaista tämä nyt kai on. Viime viikon tuuletkin tuntuivat niin keväisiltä ja tänä aamuna maa oli lumesta valkoisena, meille riemuiten vähän seitsemän jälkeen lauantai aamulla ilmoitettiin.


Menu maaliskuuhun

*

Juustofondue camembertista

*

Lohta ilmakuivatulla kinkulla fenkolihöystön kera

*

Limeposset

*

Tähänkin maaliskuiseen lauantai-iltaan halusin helpon ja nopeasti valmistuvan menun, mutta silti maistuvan ja erityisen. Minusta on tullut melkoinen ruokablogien suurkuluttaja. Vakituiseen seuraamiani blogeja on vain muutama, mutta herra Googlen avulla löytyy joka kerran uusi blogi, jota voisi ruveta seuraamaan. Joka kerralla löytyy myös uusi ruoka, jota täytyy päästä kokeilemaan.

Yksi tällainen uusi tuttavuus on Keittiössä, kotona ja puutarhassa -blogi, josta löysin yksinkertaisen juustofonduen ohjeen. Yksinkertaisuudessaan valmistin alkuruuan paistamalla camembertjuustoa uunissa niin, että siitä tuli juoksevaa. Juustona käytin Le Rustique -juustoa, joka myytiin lähestyvän parasta ennen päiväyksen vuoksi kaupassa vähän edullisemmin. Tein juuston pintaan muutamia viiltoja, laitoin muutaman timjamin oksan ja valuttelin päälle vähän hunajaa. Juusto oli 200 asteisessa uunissa noin vartin.






Juuston kera nautittiin simpukka iltapalalta ylijäänyttä maalaispatonkia patonkia, Lidlin italiaviikoilta hankittua salamia, pääruuaan valmistuksesta jäänyttä ilmakuivattua kinkkua, pikkukurkkuja ja hillosipuleita. Kaltaiselleni juustohiirelle juustoa oli juuri sopivasti, apukokin mielestä annos oli kahdelle liian iso.






Pääruuan valmisteli suureksi osaksi puoliso, joka hääräili apukokkina. Vai voidaanko silloin  kutsua apukokiksi, jos valmistaa pääruuan pääraaka-aineen?  Tämä maistuva resepti on alunperin julkaistu Glorian ruoka ja viini -lehdessä 2010 kevättalvella ja siitä asti sitä on reseptille uskollisesti valmistettu meilläkin. Lisäkettä on varioitu ja muunneltu enemmän.

*

Lohta ilmakuivatulla kinkulla fenkolihöystön kera

lohifilettä
suolaa
ilmakuivattua kinkku
samba oelek -tahnaa
tuoretta timjamia

Poista lohifileestä nahka ja leikkaa lohi sopivan kokoisiin annospaloihin. Mausta palat suolalla ja samba oelek-tahnalla. Laita kunkin palan päälle timjamia ja kääräise pala ilmakuivattuun kinkkuun. Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

500 g fenkolia
sipulia
valkosipulia
öljyä tai voita
1 dl valkoviiniä
suolaa
kirsikkatomaattia
aurinkokuivattua tomaattia
suolaa
pippuria

Kuullota fenkolia ja sipuleita kasarissa öljyssä tai voissa noin 20 minuuttia. Lisää tomaatit ja valkoviini ja hauduta vielä viitisen minuuttia. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa vielä suolalla ja pippurilla.

*







Ensimmäistä kertaa testattiin kalan paistoa ihan mittarin kanssa. Tarkoitus oli katsoa myös kellosta, että kauanko se kala oikein kypsyy 58 asteiseksi, mutta mittarin piipittäessä kelloon katsominen unohtui. Nopeasti tuntui kuitenkin kypsyvän. Ja sisälämpö nousi vielä uunista oton jälkeenkin muutaman asteen, kun kalat joutuivat vähän aikaa odotella syöjiä lämpimällä pellillä.

Tällä kerralla lisäsin jääkaapista fenkolihöystön sekaan pari parhaat päivänsä nähnyttä sellerinvartta. Fenkolin maku oli kuitenkin niin aromaattinen ja voimakas, että sellerin lisäys ei maistunut höystössä lainkaan.






Viininä pääruualla juotiin eteläafrikkalaista Live a Little wildly wicked white 2013 viiniä, joka on valmistettu kolmesta eri rypäleestä (Chenin Blanc, Chardonnay, Muscat d'Alexandrie). Viikonlopun viinit taisivat mennä kokilta vähän sekaisin. Tätäkin luomuviiniä nimittäin luonnehditaan hapokkaaksi, mutta se oli vähemmän hapokkaampi kuin simpukoiden kanssa nautittu Malat Rieslingistä. Näin jälkikäteen muistissa maisteltuna ajattelisin, että olisin tarjoillut viinit toisin päin: simpukoiden kanssa pliisumman Live a Littlen ja ryhdikkäämmän Malatin lohen kanssa. Yhtä kaikki. Ihan hyviä viinejä molemmat. Valkoviinin valinnassa vain voi mennä helpommin pieleen kuin punaviinin valinnassa.

Lauantai-illallisen päättävään limepossettiin olen tutustunut ensimmäisen kerran viime talvena työkavereitten kanssa, kun kävimme tyhyilyn merkeissä kokkikoulua. Helpompaa jälkkäriä ei voi olla! Periaatteena on, että kerma hyydytetään limenmehulla. Koristeena jälkiruuassa on tällä kerralla käytetty kuivattuja mansikkalastuja ja suklaarouhetta maito- ja valkosuklaasta, jotka mukavasti pyöristävät kirpakkaa limenmakua. Hyvä päätös hyvälle aterialle.





lauantai 15. maaliskuuta 2014

Sinisimpukoita viikonloppukokin tapaan






Mieleni on tehnyt jo pitkään simpukoita. Valitettavasti niitä ei ole tästä pikku kaupungista kovin usein saatavilla. Joskus olen niitä nähnyt kalatiskissä, mutta silloin ne ovat yleensä isokokoisia. Mielestäni pienet ovat parempia, ainakin silloin kun ne tekee höyryttämällä. Gratinointiin varmasti käyvät isommatkin yksilöt hyvin.

Sinisimpukat ovat edullista herkkua, joskus niitä näkyy myynnissä tarjoushinnoin vain 6.90 €/ kg. Eilen sinisimpukoiden hinta oli Tampereella hallissa 8,5 €/kg. Kilosta riittää kolmelle, alkupalana neljällekin syötävää.

Jotkut liikkeet käyvät verkkopussissa myytävät simpukat läpi yksitellen ja myyvät vain elävät simpukat asiakkaille. Me ostimme niin sanotusti sian säkissä eli kalakauppias ei ollut käynyt simpukoita läpi. Meillä kävi hyvä tuuri. Verkkopussista löytyi vain kaksi simpukkaa, jotka eivät päätyneet pataan. Toisesta oli kuori rikki ja toinen ei sulkeutunut. 

Simpukoiden valmistaminen on mielestäni helppoa ja nopeaa, mutta kuitenkin sen verran erityistä, että sopii hyvin tarjottavaksi esimerkiksi silloin kun halutaan juhlistaa. Simpukat ovat myös hyvää seurusteluruokaa. Simpukoita, valkoviiniä, tuoretta leipää ei siinä muuta tarvita. Tai no lautasliinat. Meillä päätettiin tänään juhlistaa alkavaa viikonloppua. Hyvä syy juhlalle sekin, varsinkin kiireisen viikon jälkeen.

Simpukoiden valmistaminen tosiaan alkaa siitä, että ne käydään läpi, pestään ja poistetaan parta. Jos avonainen simpukka ei kopauttelusta huolimatta sulkeudu, niin sitä ei kannata laittaa pataan. Myös rikkinäiset ovat syömäkelvottomia. Kypsentämisen jälkeen simpukan kuuluu olla auki. Kiinni olevat simpukat kannattaa jättää syömättä  


*

Sinisimpukat viikonloppukokin tapaan

1 kg sinisimpukoita
50 g voita
salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
sellerinvarsi
1/2 punaista chiliä
2 dl valkoviiniä
laakerinlehti
timjami
mustapippuria
ripaus sokeria


Aloita puhdistamalla ja pesemällä simpukat. Kuullota sipulit, sellerinvarsi ja chili voissa. Varo ruskistamasta. Lisää valkoviini ja mausteet. Kun liemi kiehuu kunnolla, lisää joukkoon simpukat. Peitä kannella. Anna simpukoiden kypsyä höyryssä 2-3 minuuttia, ravistele kattilaa ja anna kiehua vielä hetki, 1-2 minuuttia. Varo kuitenkaan keittämästä liian pitkään muuten simpukat kutistuvat ja muuttuvat sitkeiksi.

Nostele simpukat kuumaan tarjoiluastiaan tai suoraan syville lautasille annoksina. Kaada päälle osa liemestä ja koristele persiljalla. Tarjoile tuoreen leivän esimerkiksi patongin kanssa.

*






Simpukoita tuli todella maukkaita! Olin aikonut laittaa simpukoihini myös persiljaa, mutta se oli jäänyt ostamatta. Maku oli kuitenkin kohdillaan ilman persiljaakin. Lähinnä se olisikin antanut näköä ja väriä annokselle. Onneksi punainen chili toi vähän väriä. 

Simpukat kelpasivat hyvin myös vanhemmalle apukokille. Pienimmäinen ei suostunut niitä edes maistamaan, mutta viihtyi kuitenkin hyvin pöydässä patonkia mussuttaen. Seuraavalla kerralla sitten.

 Valkoviininä käytin Malat Riesling Kellergärten 2011. Alkossa suositeltiin tätä uutuutta hyvänmakuisena. Minun makuuni se oli ehkä aavistuksen liian hapokas ja aika sitruksinen. Viini oli myös vähän liian kallis tähän tarkoitukseen. Hintaa pullolla oli noin 12 €. Meillä on täällä alkossa vähän sellainen ongelma, että valikoimissa on tosi vähän 8-10 € hintaisia viinejä, joista kuitenkin löytyisi hyviäkin vaihtoehtoja. Tuon hintaluokan viinit olisivat hyviä juuri tällaisiin tarkoituksiin, joissa ruokaankin tulee viiniä. Kaikkien ohjeiden mukaanhan ruuassa kannattaisi käyttää samaa viiniä kuin mitä aikoo juoda.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Klassikkokokeilussa Pavlova

Kuten jo aikaisemmin kerroin, jälkiruokien klassikko Pavlova on ollut to do -listalla pitkään. Parasta mahdollista reseptiä etsiessäni ja muutenkin jälkkärin historiaan tutustuessani, sain huomata, että tämä jälkiruoka on tyypillinen joulun ajan jälkiruoka. Hassua, olen mieltänyt sen aina kesäiseksi herkuksi. Ehkä se johtuu siitä, että silloin on tarjolla tuoreita marjoja, joilla voi kakun koristaa. Kuvissa Pavlova on usein mansikoilla täytetty. No, ajoitukseni on pielessä siis vain noin kolme kuukautta.

Tarinan mukaan kakun on kehittänyt keittiömestari ihailemalleen venäläiselle balettitanssijalle Anna Pavlovalle tämän ollessa Australian ja Uuden-Seelannin kierroksella 1920-luvulla. Jälkiruuan kuohkeus ja keveys kuulemma kuvaavat balettitanssijan pukua ja haurasta olemusta. Tarinansa ansioista kokeilu sopii loistavasti naistenpäivän jälkeiselle sunnuntaille.

Taloudellisena (vai pitäisiköhän sanoa nuukana) ihmisenä pakastin, joitakin viikkoja sitten voi-tattarikakusta jääneet valkuaiset juurikin tätä kokeilua varten. Päätin koristella Pavlovani viinimarjoilla, joita vielä löytyy jonkin verran pakastimesta. Vaikka klassikon historiaan tutustumisen jälkeen, en olekaan aivan vakuuttunut siitä, sopivatko viinimarjat hapokkuutensa, kuorensa ja siementensä vuoksi kuvaamaan balettitanssijan pukua saati olemusta. 

Vaikka kakkua syötiin vasta sunnuntaina, valmisteluihin oli ryhdyttävä jo perjantaina. Reseptejä luettuani päätin, valita monista parhaat palat ja yhdistellä ne. En nimittäin ole aikaisemmin itse valmistanut marenkia. Perjantaina nostin valkuaiset pakastimesta jääkaappiin sulamaan. Tarkoituksena ryhtyä hommiin heti lauantaina aamusta.

*
Pavlova
(10 annosta)

pohja:
5 kananmunan valkuaista (joista yksi oli kyllä pieni)
2 1/2 dl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
1 tl sitruunanmehua


täyte:
2,5 dl vispikermaa
musta- ja punaviinimarjoja
tomusokeria

Laita uuni lämpiämään 125 asteeseen. Piirrä leivinpaperin päälle haluamasi kokoinen ympyrä esimerkiksi kakkuvuoan avulla. Valmista vasta sitten marenki.

Erottele keltuaiset valkuaisista mieluiten teräksiseen pyöreä pohjaiseen kulhoon varmistaaksesi mahdollisimman hyvän vaahdon. Samasta syystä kannattaa käyttää huoneenlämpöisiä luomumunia. Muovikulhoon on pesusta huolimatta saattanut jäädä rasvaiseksi, joten siksi kannattaa käyttää teräksistä kulhoa. Vatkaa valkuaiset kevyeksi vaahdoksi. Lisää puolet sokerista vaahtoon voimakkaasti vatkaten. Sen jälkeen lisää tärkkelys loppuun sokeriin. Lisää seos pienissä erissä vaahtoon. Jatka vatkaamista kunnes seos on kovaa ja kiiltävän valkoista. Lisää lopuksi vielä sitruunamehu.


Vaahto kannattaa asetella ympyrän sisään siten että keskusta jää hieman matalammaksi. Marenkia kypsennetään uunin alatasolla noin 1,5 tuntia. Marenki on valmista, kun se on väriltään yhä valkoinen, mutta irtoaa hyvin leivinpaperista. Anna marengin rauhassa jäähtyä ja kovettua ennen täyttämistä. 

Täyttäminen kannattaa tehdä juuri ennen tarjoilua. Jos teet pohjan jo edellisenä päivänä, säilytä se huoneenlämmössä peittämättömänä.

*








Valkuaisvaahdon valmistaminen onnistui hienosti ja sain aikaan mielestäni aika helposti kovan vaahdon, vaikka käytössäni oli vain tavallinen sähkövatkain. Keittiön heikko valaistus vääristää valokuvan värejä. Valokuvassa ei näy vaahdon todellinen, kauniin kiiltävä, väri.

Marenki oli uunissa noin 1,5 tuntia ja uunin sammutin jo vähän aikaisemmin. Kun puolitoista tuntia oli täynnä, aukaisin uunin luukun ja jätin marengin uuniin jäähtymään ja kovettumaan uuniin. Mielestäni se nimittäin näytti vielä hieman raa ´alta. Arvatkaapa vain miten kävi. Marenki kypsyi yli. Arvelin, että uuni jäähtyy nopeammin,kun virta oli ollut jo ainakin vartin pois päältä ja luukkukin oli aivan apposen auki. Vielä luukkua avatessa, koko hässäkkä oli kauniin valkoinen, mutta kun lyhyen ulkoilun jälkeen otin marenkia pois jo aivan kylmästä uunista, marenki oli väriltään aivan kellertävä. Rakenne kuitenkin tuntui päällisin puolin ihan hyvältä ja päätin, että tämä täytetään. Tuli mitä tuli.







Täytin marengin kermavaahdolla sekä punaisilla ja mustilla viinimarjoilla, jotka itse asiassa makunsa puolesta sopivat loistavasti marenkiin. Marenki ja kermavaahto taittoivat mukavasti hapokkuutta ja toisaalta makea marenki sai marjoista vähän vastinparina.

Mutta se marenki. Päältä marenki oli lupaavan rapeaa, mutta sisältä se oli sitkeää kuin mikä. Kakkulapiosta ei ollut mitään apua, eikä sahalaitaisen veitsenkään kanssa meinannut pärjätä. Rapeaa marenkia oli murusina ympäri pöytää, kun vihdoin sain palasen irti. Maku sinänsä kuitenkin miellytti ja joku kerta taidan ottaa härkää sarvista ja tehdä uuden Pavlovan. Onneksi ei ollut vieraita syömässä. Omalle porukalle kehtaa tarjota näitä _ ei niin onnistuneita_ kokeiluja.







Vielä muutama päivä tämän epäonnistunnen kokeilun jälkeen huvittaa. Kodista löytyy yhä tahmeita paikkoja. Tahmeus on epäilemättä Pavlovan syytä. Reitti käsien pesulle on helppo jäljittää. Siitäkin huolimatta: saattaa olla, että tästä tulee joka keväinen juttu. Kevät nimittäin on alkanut. Sunnuntain yksi ehdoton kohokohta tapahtui juuri siinä ruokapöydän äärellä, kun katselin ulos. Suu täynnä makeaa ja sitkää marenkia  huomasin joutsenparin vaikuttavan ylilennon. Marenki, kevät ja joutsenet - aika hyvä yhdistelmä.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Lammaspataa rosmariinilla




Viikonlopun maku on ehdottomasti ollut rosmariini. Kaikki lähti siitä, kun päätin tehdä rosmariini-pannacottaa lauantain jälkiruuaksi. Sitä varten piti hommata tuoretta rosmariinia. Tähän aikaan vuodesta tuoreet yrtit ovat sen verran arvokkaita, että aloin heti miettiä, miten muuten voisin yrttiä hyödyntää. (Se nuukuus) Onhan yrtti tietysti kaunis ikkunalaudallakin, mutta siinä se ei oikein näillä viherpeukalon taidoilla meinaa menestyä.

Rosmariini ikkunalaudalla ja karitsaa pakastimessa, siitähän se sitten lähti.

*
Karitsapata

2 niskakiekkoa, palanen etuselkää (noin kg)
vehnäjauhoja
voita
öljyä
varsiselleriä
porkkanaa
sipuli
kaksi salottisipulia
valkosipulia
suolaa
mustapippuria
2 laakerinlehteä
timjamia
tuore rosmariininoksa
vettä
punaviiniä

Kuori ja pilko kasvikset. Kuullota kasvikset voi-öljy seoksessa. Pyörittele lihan palaset venhäjauhossa ja ruskista voi-öljy seoksessa ja lisää pataan kasvisten seuraksi. Lisää nesteet ja mausteet. Anna hautua kypsäksi 150 asteisessa uunissa. Pata oli uunissa kolmisen tuntia. Ennen tarjoilua nosta lihanpalat leikkuulaudalle ja erottele lihat luista. Tarkista liemen maku ja tarvitseeko liemeä suurustaa. Tarjoile esimerkiksi rosmariiniperunoiden ja tuoreen salaatin kanssa.

*

Kyllä se vain niin on, että ensiluokkainen raaka-aine on kaiken a ja o. Karitsa on lähi- ja luomulihaa Tolvilan kartanosta. Tuoretta ja hyvää. Kaunista katseltavaa raakanakin. Tuntuu hyvältä laittaa ruokaa sellaisista raaka-aineista, joiden alkuperän tuntee ja tietää. Harkitusti kirjoitin, että karitsa on lähi- ja luomulihaa. Tuo ensin mainittu on minulle ehdottomasti tärkeämpi vaihtoehto. Ostan mielelläni lähellä tuotettua ruokaa ja luomu on vain lisä-arvo.





 Padasta tuli erinomaista. Ruoka oli todella maistuvaa sekä omaan, että apukokkien suuhun. No, rehellisyyden nimissä mainittakoon, että neiti 4-vee nirsoili, mutta uskoa täytyy, että kulinaristi löytyy vielä, kunhan muutama vuosi kuluu. Nimittäin 7-vuotias apukokki santsasi kahdesti! Kolmannen apukokin santsikertoja en laskenut, eikä omistanikaan puhuta.















Voisin sanoa tämän päiväisen suorituksen olleen melkein napakymppi. Eilisen rosmariini-pannacotan jäljiltä laitoin rosmariinia aika varovasti, ja nyt sitä olisi ehkä voinut olla enemmänkin, mutta ei ruoka paha ollut näinkään. Tässä yhteydessä on myös hyvä todeta, että tämä perhe ei selviäisi hengissä ilman valurautapataa.






sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Naistenpäivän menu ja resepti ranskalaiselle siiderikanalle

Ihana aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa naistenpäivän kunniaksi. Minä olin jo vetämässä lippua salkoon. Onneksi tuli tarkistettua ja todettua, että naistenpäivä ei olekaan virallinen liputuspäivä Suomessa. Luulo ei ole tiedon väärtti.

Naistenpäivän kukkasiksi kukkakaupasta tarttui matkaan lempikukkani. Liljanoksat ovat sitten kauniita ihan yksistäänkin. Usein minulla on tapana ottaa liljan kaveriksi iiris tai pari.















Naistenpäivän menu

*

Tomaatti-mozzarellasalaatti

*

Ranskalainen siiderikana ja vuohenjuusto-perunapihvit

*

Rosmariini-pannacotta 

*

Tomaatti-mozzarellasalaatin kanssa söimme viimeiset palat aamulla leivottua oliivileipää. Kevyt ja nopea alkuruoka.







Pääruokaa meillä on valmistettu jo vuosia. En oikein muista mistä olen alun perin ottanut Ranskalaisen siiderikanan reseptin. Se on kuitenkin alusta asti ollut suosittu ruoka meillä niin aikuisten kuin lastenkin makuun. Kepeydessään se jotenkin kuuluu juuri tähän vuoden aikaan. Ruuan hyviä puolia on, että se valmistuu lähes itsekseen. Niin ja broileristahan tämä ruoka meillä aina valmistetaan. Tuntuu vaan hienommalta puhua kanasta.


*

Ranskalainen siiderikana

4-6 broilerin rintaleikettä
suolaa
mustapippuria
2 dl puolikuivaa tai kuivaa omenasiideriä
2 rkl calvadosia tai konjakkia
2 tl dijonsinappia
2-4 valkosipulinkynttä
1 tl kuivattua timjamia (rkl tuoretta)
1 dl ranskankermaa

Suolaa ja pippuroi rintaleikkeet. Laita ne uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Sekoita muut aineet ranskankermaa lukuun ottamatta ja kaada seos vuokaan kanojen päälle.

Kypsennä 200 asteisessa uunissa puoli tuntia. Käännä rintaleikkeet ja kypsennä vielä puoli tuntia. Ota broilerit vadilta ja peitä ne foliolla.

Siivilöi liemi kattilaan ja keitä sitä voimakkaasti kokoon, kunnes neste on hiukan haihtunut. Lisää ranskankerma, vatkaa tasaiseksi ja mausta maun mukaan. Tarjoa broileri ja kastike esimerkiksi vuohenjuusto-perunapihvien kanssa.

*

Parasta siiderikanassa on oikeastaan tuoksu, joka tulee uunista, kun ruoka kypsyy. Toiseksi parasta on kastike. Se on nimittäin todella maukasta. Itse valitsen ruokaan mieluummin kuivaa kuin puolikuivaa siideriä ja mieluummin calvadosia kuin konjakkia. Konjakin kanssakin voi elää, kun calvados on loppu.

Pääruuan lisukkeeksi paistelin vuohenjuusto-perunapihvejä. Niiden taikina valmistaan yksinkertaisesti raastamalla tai muusaamalla kypsä peruna pohjaksi. Perunan sekaan lisätään mausteeksi suolaa ja pippuria, vuohenjuustoa sekä kananmuna tai pari. Pihvit paistetaan valurautaisessa lettupannussa voilla.







Rosmariini-pannacotan resepti löytyi aivan sattumalta Kaikki äitini reseptit-bogista (täältä). Lisäsinkin blogin heti luettavien luetteloon. Siellä näytti olevan muitakin mielenkiintoisia reseptejä.






Rosmariini-pannacotta oli nopea ja helppo valmistaa, vaikka siinä monia osia olikin. Tein jälkiruuan juuri alkuperäisen reseptin mukaan. Tosin siirappia keittelin vain puoli annosta. Saman olisi voinut tehdä krokantinkin kanssa. Kauankohan krokantti säilyy? Pinjansiemenet ja rosmariini ovat hauska makupari, en ole ihan varma pidänkö siitä vai enkö. Kun seuraavan kerran teen rosmariini-pannacottaa yritän muistaa laittaa krokanttiin vähän vähemmän rosmariinia. Itse pannacotassa ja siirapissakin rosmariinin maku oli sopiva, mutta krokantissa se oli aika voimakas.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Lauantain leivonnainen - padassa paistettu oliivileipä

Padassa paistettu oliivileipä ei ole hätäisen kokin hommia. Sen leipominen ei oikeastaan arkena onnistuisikaan, vaikka leipuri olisi rauhallisempaakin sorttia. Leipä on nimittäin valmis syötäväksi vasta vähän vajaan 20 tunnin kuluttua siitä, kun hommat aloitetan. Kovin työläs oliivileipä ei kuitenkaan ole. Aineet yhdistetään ja taikina jätetään yön yli pöydälle. Taikinan teko ei vie kauaakaan. Resepti on Glorian ruoka & viini lehdestä (1/2014).





*
Oliivileipä

7 dl vehnäjauhoja
1/4 tl kuivahiivaa
4 dl kädenlämpöistä vettä
1 1/2 tl merisuolaa
2 dl viipaloituja oliiveja

lisäksi
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl oliiviöljyä

Yhdistä jauhot ja hiiva kulhossa. Vaivaa vesi suola ja oliivit joukkoon. Peitä tuorekelmulla ja anna kohota huoneenlämmössä 15 tuntia. 

Levitä leivinliina nostatuskoriin tai kulhoon ja ripota 1 dl venhäjauhoja. Ripottele loput 1/2 dl vehnäjauhoja leivinpöydälle ja kaada taikina jauhojen päälle. Painele taikinasta ilmakuplat pois ja kokoa taikina kulmistaan yhteen. Nosta taikina jauhotetulle leivinliinalle ja peitä löysästi tuorekelmulla. Anna kohota 1 1/2 tuntia.

Voitele noin 2,5-3 litran vetoinen pata ja nosta se kylmään uuniin kansineen päivineen. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kun uuni on kuuma, anna padan kuumeta vielä 15 minuuttia. 

Pyöräytä taikina leivinliinalta kuumaan pataan ja nosta kansi päälle. Paista leipää kannen alla noin 30  minuuttia. Ota kansi pois ja jatka paistamista vielä noin parikymmentä minuuttia, kunnes leipä on kypsää. 

Kypsän leivän tunnistaa kumahduksesta, kun kopauttaa leivän pohjaa, jos leipä ei tunnu kumoamisen jälkeen kypsältä, paista sitä vielä hetki uunipellillä.

Anna jäähtyä ja tarjoile.

*

Leipä on loistava lisäke esimerkiksi keittolounaalle ja varmasti toimii myös kahvileipänä. Taikina on aika löysää, sitä ei kannata säikähtää. Uunissa se paistuu kyllä juuri sellaiseksi rapeakuoriseksi ja meheväksi kuin Gloriassa luvataan. 

Paistoin leivän valurautapadassa. Oma patani on sen verran iso, että taidan seuraavalla kerralla tehdä isomman taikinan. Leivästä tulee kauniimman mallinen, ja ennen kaikkea siitä riittää paremmin. Nyt kävi nimittäin niin, että leipä katosi melko nopeasti parempiin suihin siskonmakkarakeiton kera.