Jotain pientä syötävää Krakovassa

Palaan vielä yhden postauksen verran syksyiseen Krakovaan. Ensimmäiseen matkakertomukseen kirjoittelin tekemisistämme, toiseen muutaman ravintolavinkin ja nyt ajattelin vielä kertoa muutamasta kahvilasta, drinkkibaarista ja panimobaarista sekä kaikesta siitä pienestä hyvästä suolaisesta ja makeasta suupalasta, jota Krakovassa on tarjolla. Kaupungissa ei todella jää nälkäiseksi. Ongelma on päinvastoin päinvastainen. Ahneelle tulee ähky, kun silmät syövät enemmän kuin vatsa vetää.

Noworolski - kahvila

Rynek Główny 1

Historiallisen kahvilan löytää helposti Verkahallin eteläpäästä. Kahvilan sisustus on tyylikästä art noveuta. Syyskuun lopun lämpiminä päivinä kelpaa istuskella myös ulkona terassilla ihailemassa vanhankaupungin aukion elämää. 

Minä pidän siitä, että kahviloilla ja ravintoloilla on tarinoita. Tämän kahvilan tarinan mukaan Vladimir Lenin paransi koti-ikäväänsä Noworolskissa oleillessaan Krakovassa 1912-1914. Tarinoiden lisäksi kahvilassa tarjoiltiin erinomaista suklaista pähkinäkakkua, joka maistui pieneen makean nälkään hyvältä kahvin kanssa. Kahvilassa kelpasi maksuksi ainoastaan käteinen.

Movida - cocktailbaari

Mikołajska 9

Kysyessä vinkkejä Krakovaan minulle vinkattiin vanhankaupungin laitamilla sijaistevasta cocktailbaarista, jossa tuli sitten poikettua pariinkin otteeseen. Laajan drinkkivalikoiman lisäksi tykkäsin pop corneista, jotka nostettiin pöytään pikkusuolaiseksi drinkkien kaveriksi. Baarissa oli elokuvateeman mukaan näyttelijöiden kuvia seinällä. Osa taisi olla puolalaisia suuruuksia, koska kaikkia ei tunnistettu. Tuttujakin näyttelijöitä oli kyllä mukana.

Ursa Maior - panimobaari

plac Wolnica

Miten kävikin niin, ettei Ursa Maiorin Panimopubista ole yhtäkään kuvaa. Meillä kävi tuuri, että yhtä aikaa kaupungissa lomailevat keskisuomalaiset ystävät ehdottovat rouheaa pubia tapaamispaikaksi. Koska ei tullut selvitettyä tällaisia asioita etukäteen, olisi paikka jäänyt näkemättä. Ursa Maiorin panimo sijaitsee kuulemma lähellä Ukrainan rajaa. Käsityöläisoluita olisi saanut tilattua  maisteluannoksia, mutta päädyin tuopilliset kahta eri olutta. Toinen oli todella savuista tummaa olutta. Savunmaku oli melkein liikaa. Toisesta maistelemastani pidin enemmään, mutta mitähän se mahtoi olla. Veikkaus näin jälkikäteen American pale alea. Tällaista se on kun ei laita asiota ylös... Mutta suositus kuitenkin tälle pubille.

Pianola - kahvila

ul. Senacka 7

Tiedättekö te sen jutun, että ennen matkaa puhutaan, että kertaakaan ei sitten käydä samoissa paikoissa. No näitä paikkoja tulee kuitenkin. Pianolassa poikkesimme vain kerran, mutta siellä bongasimme, että lista on aivan sama kuin Vabankissa, jossa poikkesimme useampaan otteeseen kahvilla tai oluella. No Vabankissa emme syöneet, siellä oli jo juomien kanssa tuskastuttavan hidas palvelu. Hidasta oli Pianolassakin, mutta siitä meitä kyllä varoitettiin.

Pianolassa söimme kevyeksi tarkoitetun lounaan. Mutta puolalaiset vähän pizzan kaltaiset leivät eli zapiekankat ovat aika tuhteja ja täyttäviä. Yksi leipä olisi riittänyt jaettavaksi, mutta otimme molemmat omat ja eri makuiset. Näin pääsimme maistamaan kahta eri makua. Pieni viinikarahvi sentään jaettiin.

Tämän lisäksi suosittelen lukuisia street food -kojuja ympäri kaupunkia. Parasta näissä paikoissa oli se, että ne olivat avoinna vielä illalla myöhäänkin ja niistä sai hiukopalaa. Pariinkin otteeseen poikkesimme Kazimieressä Plac Novylla iltamyöhään, koska niillä seuduilla liikuimme muutoinkin. Jos vielä joskus palaan Krakovaan, syötävää riittää. Emme käyneet yhdessäkään maitobaarissa, jotka ovat edullisia puolalaisia lounaspaikkoja, missä ruoka poimitaan linjastolta. Ainakin perunaletut ja puolalaiset makkarat ja juustot jäivät kokonaan maistamatta. Joka nurkan takana oli kahviloita ihanine leivoksineen ja kakkuineen, mutta nekin jäivät lähes kokonaan maistelematta. Uskotteko jo, Krakova on kulinaristin kaupunki. Täältä löytyy juttua ravintoloista, joissa söimme, ja täältä muuta matkakertomusta.

Ruokajuttua Krakovasta

Etukäteen olin ajatellut, että sitten kun päästään aikuisten matkalle Krakovaan syödään, vähän kerrassaan ja usein, että saadaan maistella paljon kaikenlaista. Tämä oli yksi syy miksi varasin majoituksenkin Airbnb:stä. Ajattelin, että syödään sitten aamiainen ravintolassa, ja aina eri paikassa. Lopulta laitoimme kaikki aamiaiset itse pienessä, mutta varsin hyvin varustellussa keittiössä. Emme lopulta päätyneet syömäänkään niin usein kun olin haaveillut. Hyvin kylläkin söimme! Ja paljon!

Perinteisiä puolalaisia pierogeja, näissä täytteenä on ylikypsää nautaa, mutta variaatioita riittää

Miksi niitä ravintoloita ja ruokapaikkoja ei sitten tullut kahlattua läpi niin paljon kun olin etukäteen ajatellut? Siihen on monta syytä, ja kaikki vähän erilaisia. Esimerkiksi matkustuspäivänä oli niin kova nälkä, että tulimme syöneeksi sen verran ison lounaan, että vasta yöpala aikaan tuli hiuko. Toisekseen annoskoot ovat isoja! Ruokakulttuuri vaikuttaa pääruokapainotteiselta, ja vaikka kuinka yrittää tilata alkuruokia ja -jälkiruokia jaettavaksi, silti yhdellä aterialla tulee paljon ruokaa. Matkakertomuksen ensimmäisessä osassa kirjoittelinkin jo mitä kaikkea reissullamme teimme ja toisinaan retkien ja nähtävyyksien katselun lomassa sopivan tuntuista ruokapaikkaa ei löytynyt. Esimerkiksi koko päivän kestävän Auscwizin retken kanssa tämä kannattaa ottaa huomioon. Meidän retkeemme kuului eväsleipä ja se tuli tarpeeseen! Ravintolatarjonta Auscwitzissa ja Birkenausta on rajallista ja voisin kuvitella, että kuumimpana turistikautena, jonot muutamiin lähinnä snacksejä myyviin kojuihin ja kioskeihin ovat melkoisia. Kolmanneksi syytän olutta. Se vie nälän ainakin aina vähäksi aikaa.

Olut janoon ja Bistro Zazien alkuruoka, joka taittoi enimmän nälän.

Ylipäätään ajattelen, että Krakova on kulinaristille paratiisi. Ruoka on edullista ja tarjontaa riittää. Suosituimpiin ravintoloihin kannattaa harkita pöytävarausta. Ravintoloita löytyy moneen lähtöön on fiininpää, bistrotyylistä, etnistä ja katuruokaa. Me suosimme bistrotyylistä ja katuruokaa. Ihan valkoistenliinojen fine diningia ei testattu kertaakaan, mutta sitäkin tyyliä olisi ollut. Niissä paikoissa joissa  me söimme kasvissyöjä, vegaanista puhumattakaan olisi jäänyt nälkäiseksi. Ystävämme kuitenkin kertoivat, että sitäkin tarjontaa löytyi, kun vain osasi hakea. Tosin näiden paikkojen elämänkaari vaikuttaa aika lyhyeltä. Kuulemma monen melko tuoreen vinkin ravintola oli lopettanut tai sitten muuttanut, mutta sehän ei välttämättä tule turistin tietoon

Puolalaiset ovat lihansyöjiä (ainakin sisämaassa). Tässä kuitenkin Pimienton alkupala kalmari

Palvelu vaihteli paljon. Ylipäätään se oli ystävällistä, mutta syrjempänä katuruoka kojuissa kommunikaatio oli hankalaa, koska meillä ei ole puolan kielen taitoa, eikä myyjällä englannin. Toisessa paikassa nuori puolalaispoika häpesi englanninkielen taitoaan niin, että punasteli, kun ei muistanut mitä, jokin yksittäinen raaka-aine on englanniksi. Yhdessä paikassa onnistuimme vaihtamaan pöytää lähes täydessä ravintolassa. Emme halunneet sen kerran kun pääsimme kaksin ravintolaan syödä pikkulapsiperheen vieressä. Sellainen palvelu, joka jatkuu mutkattomana, ystävällisenä ja kohteliaana vielä jälkiruuan ja laskun maksamisen jälkeenkin miellyttää aina.

Bistro Zazie

ul Józefa 24, Kazimierz

Yritin ottaa yhteyttä ravintolaan ennakkoon sekä sähköpostitse, että facebookin kautta tehdäkseni pöytävarausta. Ajattelin, että tähtipaikkaan se on ihan välttämätön. Vaan enpä tiennyt, mikä määrä Krakovassa on tähtiravintoloita ja Michelin suosituksen saaneita paikkoja. Yhteydenottoyrityksiini en koskaan saanut mitään vastausta, mutta päätimme kuitenkin lähteä kolistelemaan Bistro Zazien ovia.

Tilavaan ravintolaan mahtui hyvin syömään. Me painelimme alakerran perimmäiseen nurkkaan ja ihan aluksi tilasimme oluet ihan vaan janoon. Ruokalistaa lukiessa alkoikin jo tehdä mieli viiniä ja ruualle tilattiinkin pieni karahvi talonviiniä.

Päädyimme syömään Zaziessa hieman liikaa, sillä etenkin minun annokseni olivat isoja. Alkuruuaksi tilattu souffle oli pieni pettymys. Se ei ollut sellainen pehmeä kohokas, jonka kuvittelin saavani. Vaan pikemminkin juustokakku. Makukin jäi vähän vaatimattomaksi, kun kuitenkin listalla luki, että kohokas olisi tehty niinkin voimakkaista juustoista kuin gryeristä ja emmentalista. Miehen alkuruuaksi valitsema ranskalainen sipulikeitto osui paremmin kohdilleen.

Pääruuaksi tilasin hanhea ja mies ankkaa. Taas voitin annoskoossa. Pääruoka-annosten lihat olivat molemmilla erinomaiset kypsyydeltään. Ankan rinta sopivan rosee ja hanhen jalka kypsennetty niin mureaksi, että se suorastaan suli jo haarukkaan. Lisukkeissa oli meillä molemmilla vähän sanomisen varaa. Erityisesti molemmat olisimme kaivanneet lisää suolaa annoksiin.

Annoskoot ovat isoja. Tämä kannattaa ainakin yrittää ottaa huomioon.

Arvaattekin varmaan, että oluen ja runsaiden annosten jälkeen tilaa ei kertakaikkiaan jäänyt jälkiruualle. Vaikka jäimme hieman kaipaamaan makuja ja suolaa erityisesti pääruokiin, oli Bistro Zazie oikein mukava startti Krakovalle. Lounaan hinnaksi tuli noin 170 zl eli hieman yli 40 euroa.

Pijarska 17 Bistro & Restaurant

ul. Pijarska 17, Stare Miasto

Bistro löytyi ihan sattumalta. Vaeltelimme vähän turtuneina, väsyneinä ja nälkäisinä Vanhaankaupunkiin Auscwitzin retken jälkeen. Sen kummempia tutkimatta tai ajattelematta istahdimme ravintolan terassille, kun siinä sattui olemaan tilaa. Pijarska 17 löytyi aivan Vanhankaupungin laidalta St. Glorianin portin vieressä. Siinä muurin suojassa oli hyvä istahtaa ja purkaa päivän kokemuksia.

Ja ruokakin oli mitä mainioin. Itse asiassa alkuruuaksi syöty tartar meni koskaan syötyjen tartarien kärkikastiin. Tartar oli tehty ihan vaan naudan lihasta. Kauniissa annoksessa oli makua. Yritin nauttia annoksesta mahdollisimman pitkään syömällä mahdollisimman pieniä suupaloja niin täydellinen se oli. 

Pääruuaksi otin puolalaisia pierogeja, joissa oli lihatäyte. Koska mies oli valinnut pääruuakseen kanaa, viinin kanssa pitikin vähän pähkäillä. Päädyimme kuitenkin juomaan kevyttä punaviiniä. Tartar olisi kestänyt voimakkaammankin viinin, mutta kevyt italialainen palveli hyvin sekä kanaruokaa, että dumplingeja.

Jälkiruualle ei tämänkään lihaisan ruuan jälkeen jäänyt tilaa, vaikka kukkaro olisi sen hyvin kestänyt. Laskua kertyi vain noin hieman päälle 200 zl eli noin 50 €. Jälkiruuasta kävi tietysti sekin kun seurasimme episodia naapuripöydässä. Jossa yksi ruotsalaisseurueen jäsen palautti tartarin takaisin keittiöön, koska ei tiennyt, että annoksen liha on raakaa. Asiakkaan käytös ei ollut kovin hyvää, mutta tarjoilija hoiti kyllä asian hienosti ja niin tyylikkäästi, kun se kovaäänisen asiakkaan kanssa oli mahdollista.

Nota Resto

Św. Krzyża 17, Stare Miasto

Nota restoon olin tehnyt varauksen jo hyvissä ajoin ennakkoon. Onneksi, sillä ravintola oli melko lailla täynnä. Ravintolan taakse, sisäpihalle, ei enää näin syksyllä oltu tehty kattauksia. Tiedä sitten mahtoiko ulkoterassi olla avoinna päivisin. Nota Restossa todella  onnistuimme vaihtamaan pöytää, koska vieressä oli seurue johon kuului pikkulapsiasiakkaita. Me emme nyt halunneet lapsiasiakkaita naapuripöytään.

Ilman pöytänaapureita tuo takaosa olisi varmasti ollut meille hiljaisille suomalaisille rauhallisempi paikka kuin pääsali, jossa oli melko kova meteli. Istuimme aivan baaritiskin vieressä, samoin pöytämme vierestä kuljettiin alakertaan. Trafiikkia riittii suuntaan ja toiseen. Alakertaan kulki asiakkaita wc-tiloihin. Myös keittiö oli alakerrassa, joten rappusia kulki myös henkilökunta sekä täysien, että tyhjien lautasten kanssa. Toisaalta olimme siis näköalapaikalla. 

Nota Resto oli ehdottomasti yksi tämän reissun suosikkipaikoistani. Kaikki oli minulle hyvin: ruoka, juoma, miljöö, kattaukset ja palvelukin. Jos jotain vähän miinusmerkkistä pitäisi sanoa, se olisi kuitenkin palvelussa. Palvelu oli kylläkin ystävällistä ja asiantuntevaa. Kerran tarjoilija vielä palasi esittelemään juoman, jonka oli kiireessä unohtanut esitellä. Ehkäpä juuri se kiire oli se, josta se miinus tulee. Alkuun ruuat ja juomat tulivat sellaisella vauhdilla pöytään, että yritimme oikein tahallaan vähän hidastella. Jälkiruuan jälkeen taas meidät unohdettiin pitkäksi aikaa pöytään, vaikka olisimme jo halunneet maksaa - tai hyvin myytyinä - tilanneet ehkä jonkin juoman.

Koska Nota resto oli jo ennakolta valittu reissumme The ruokapaikaksi päädyimme syömään pitkän kaavan mukaan. Valitsimme maistelumenuun ja sille juomapaketin. Onneksi älysin etsiä niitä menusta, sillä löysin pienellä printillä menun lopusta maininnan mahdollisuudesta. Maistelumenu sisälsi kuusi ruoka-annosta ja saman verran juoma-annoksia. 

Juomapaketissa pidin erityisesti siitä, että paketti sisälsi muitakin juomia kuin viiniä. Kun ravintola ei ole viiniravintola, se on mielestäni enemmän kuin paikallaan. Toisinaanhan ruualle voi olla helpompi valita juoma esimerkiksi oluiden kuin viinien joukosta. Enkä näe mitään estettä sillekään, etteikö jokin paketin juomista voisi olla alkoholiton. Nota Restossa juomista neljä oli viinejä, kaksi valkoista ja kaksi punaista. Valitettavasti en tullut kirjoittaneeksi viiniä tai rypäleitä ylös, joten niiden tarkempi analysointi ei enää onnistu. Lisäksi ennen jälkiruokaa tarjottiin päärynäinen, hunajainen, vahva alkoholijuoma. Enpä tullut tarkemmin selvittäneeksi mitä tuo konjakkilasissa tarjoiltu juoma oli. Paikalliseksi erikoisuudenksi sitä kutsuttiin. Minusta se maistui melkein samalta kuin Xante. Ensimmäinen tartarin kanssa tarjoiltu juoma oli jääkylmä puolalainen vodka.

Ensimmäisenä ruokalajina tarjoiltu naudanlihasta valmistettu tartar ei ollut läheskään yhtä kaunis, tai hyvänmakuinen kuin Pijarska 17 syömäni. Menu oli kokonaisuudessaan hyvin lihapainotteinen, sillä lähimmäksi kala-annosta päässyt alkuruoka keitetystä taimenesta, grillatuista katkaravuista, pavuista ja kirsikkatomaateista koottu annos sisälsi aika palan chorizoa. Sinänsä en valita, olen kyllä lihan syöjä, mutta ehkä viidestä annoksesta, joku olisi voinut olla kokonaan kasvis- tai edes kala-annos. Surf and turf-annos startterina oli aikamoista makujen ilotulitusta ja minusta se oli vähän ravintolan tunnusmerkki. Kaikissa annoksissa oli yllättävia makuja ja rakenteita. Välillä pohdin olisko vähemmän ollut enemmän tai olisinko kaivannut vähän harmoniaa ilotulituksen sijaan.

Taimenta, tomaattia, rapua ja papua Nota restossa.

Keitto oli tämän aterian yksi parhaimmista annoksista. Savustetun porsaan kyljen ympärille rakennettu keitto oli mauiltaan varmasti hyvin puolalainen. Keitto tarjoiltiin kauniisti niin, että lautasen pohjalle oli koottu lihaa kylkipaloja, pekonia, smetanaa, ja valkosipulia ja pöydässä lautaselle kaadettiin aivan jumalaisen makuinen lihaliemi. Melkein pelkkä liemi olisi riittänyt, niin hyvää se oli. Hyvin puolalaisia makuja oli myös pierogeissa, jotka tarjottiin neljäntenä annoksena. Ylikypsällä possulla ja ankalla täytetyt pierogit saivat purutuntumaa täytteen hasselpähkinöistä ja kevätsipulista, joka raikkaan vihreänä myös raikasti ja koristi annosta. Suolaisen makea tahmainen kastike oli keitetty luumusta. Sanoisinkin, että liemet ja kastikkeet ovat Nota Restossa kympin arvoisesti hallussa.

Näin kauniista aseteltu annos peittyi liemen alle. Ensin meinasi harmittaa, mutta kun maistoin liemen olin taivaassa.

Pääruokana tarjoiltu naudan poski oli jälleen ihanasti ylikypsää ja niin mureaa, että sen syömiseen ei olisi hampaita tarvittu. Usein menuissa käy niin, että pääruoka jää vähän tylsäksi ja mitään sanomattomaksi. En tiedä onko kysymys siitä, että alkaa olla jo kylläinen vai mistä. 

Ja jälkiruoka, se oli maultaan taivaallinen ja aika yllättäväkin. Paitsi makunsa myös kokonsa puolesta! Jälkiruuassa oli mascarponevaahtoa niin paljon, että siitä olisi riittänyt ainakin kahteen ellei kolmeenkin annokseen. Vähän tiramisun tapaan siinä oli savoiardkeksi tuomassa rakennetta. Yllättävin ainesosa oli kuitenkin karamellisoitu varsiselleri. Todella herkullista! Eipä ole tullut mieleen, mutta ajattelin, että jotain tämän tyylistä jälkiruokaa voisi kokeilla kotonakin. Tosin maltillisemmalla annoskoolla. Täytyy sanoa, että näin täyteläisen ja täyttävän aterian jälkeen kahvi maistui hyvältä. Sekin muuten oli osa maistelumenuta.

Hinta-laatusuhde oli Nota Restossakin kohdillaan. Kahden hengen maistelumenu juomapaketteineen maksoi noin 560 zl eli 140 euroa.

Pimiento

Stolarska, 13 Stare Miasto

Sunnuntai-iltapäivänä meninasi ruveta kylmäämäämään. Miehellä oli mielessä pihvipaikka, jonne ei sitten enää mahtunutkaan, kun aloimme tekemään pöytävarausta. Pari muutakin paikkaa, josta olimme kiinnostuneita olivat täynnä. Niinpä päädyimme vähän vahingossa varaamaan pöytää argentiinalaisesta pihviravintolasta. Yksi kriteeri ravintolan valinnalle oli se, että sen oli oltava melko lähellä lomakotia, koska seuraavana aamuna oli edessä kotimatka. Jos Nota Resto oli minun suosikkini, miehen suosikki taisi olla Pimiento.

Vasta alku proseccoja siemaillessamme pöytään tuotiin keittiöntervedys. Pikkuinen empanada oli täytetty täydellisellä jauhelihakastikkeella, joka oli sopivasti tulista.  Pimientossa söimme alkuruuaksi mereneläviä. Vähän kyllä mietitään mahtaako pihvipaikassa saada ylikypsennettyä merenelävää, mutta sekä mustekala tomaattikastikkeessa, että grillattu kalamari olivat juuri oikein kypsennettyjä. Ja mikä mukavaa vaihtelua varsin lihaiseen ruokavalioon. Alkudrinkiksi tilatusta proseccosta riitti juomaksi vielä alkupaloille, mutta pääruuaksi tilasimme pullollisen punaviiniä.

Keittiöntervehdyksenä empanada ihanalla jauhelihakastikkeella.

Pihvipaikassa pääruuaksi ei kai voi ottaa muuta kuin pihviä. Saatavilla olisi ollut kaikkea Kobesta wagyuun. Me päädyimme ihan vain ulkofilepihviin, jonka minä pyysin mediumina ja mies medium miinuksena. En nyt kyllä ihan osaa sanoa oliko tuo miinuksena tilattu vähemmän kypsä kuin omani, joka oli onnistunut medium. Ravintolassa lisäkkeet ja kastikkeet tilattiin erikseen. Vedimme varman päälle ja tilasimme pöytään sekä kaksi kastiketta viherpippuri- ja punaviinikastikkeet. Sekä kastikkeet ja lisäkkeet tarjoiltiin erikseen, joten kaikkia molempia pääsi maistamaan. Lisäkkeeksi otimme vähän tylsästi ranskalaiset, joiden mainostettiin olevan itse tehtyjä. Tästä kyllä rohkenen olla eri mieltä! Liha ja kastikkeet olivat kuitenkin täydellisiä.

Vaikka en jaksanutkaan syödä 200 g pihviä kokonaisuudessaan. Teki silti mieli jotain makeaa. Päädyimme tilaamaan jälkiruokalistalta suklaakakkua ja jäätelöä. Onneksi - onneksi olimme niin fiksuja, että älysimme ottaa annoksen puoliksi. Kyllä olisi noutaja tullut, jos kakkupalasesta olisi joutunut selviytymaan yksikseen.

Juomalista Pimientossa vaikutti varsin kattavalta. Monipuolisen viinilistan lisäksi viskilista oli vaikuttava. Sitä tyydyimme vain ihastelemaan. Pois lähtiessä ravintola tarjosi yllätykseksi makeaa ja kylmää kirsikkalikööriä, joka jääkylmänäkin lämmitti mukavasti sisuskaluja.  Mieheni jatkoi vielä tarjoilijan kanssa visikikeskusteluaan ja pääsi tuoksuttelemaankin paikan hienointa erikoisuutta japanilaista viskiä. Jos aamun kotiinlähtö ei olisi kummitellut mielessä, en tiedä oltaisiinko vielä maisteltukin viskiä. Illallinen Pimientossa oli kokonaisuutena suurin piirtein saman hintainen kuin Nota Reston illallinen noin 140 euroa. 

Matkakertomus siitä mitä teimme on jo kirjoitettu ja muutamasta kahvilasta, kuppilasta ja baarista olen kirjoittanut myös. Mutta mitäs sanotte tästä kulinaristisesta kertomuksesta? Krakova on herkuttelijoiden paratiisi! 

Postikortti Dubrovnikista

Kesän reissuista ensimmäinen päättyi Dubrovnikiin. Tai Dubrovnikista alkoi kotimatka. Ennen lentoa kotimaahan ehdimme tutustua kaupunkiin yhden yön ja kahden päivän verran. Matkaväsymys ja kuumuus - ja vähän koti-ikäväkin - taisi vähän painaa, olimmehan viettäneet reilun viikon helteisessä Montenegrossa. Emme välttämättä saaneet kaikkea mahdollista irti lyhyestä ajasta kaupungissa ja monet must see -nähtävyydetkin jäivät näkemättä. Dubrovnik jäi Montenegron ja edellisenä kesänä Splitissä ja Trogirissa vietetyn loman jalkoihin.

Silti lyhyestä ajasta Dubrovnikissa jäi hyvät ja kauniit muistot. Päällimmäisenä mieleen jäi tietysti lukematon määrä rappusia, joita kuljimme armottomassa helteessä päästäksemme vanhaan kaupunkiin tai takaisin majapaikkaamme. Apartments Dani ansaitsee kyllä suosituksia, vaikka reilu 120 euron hinta majoituksesta tuntuikin vähän kalliilta. Huoneisto oli ehdottoman siisti, siellä oli ystävällinen vastaanotto, autolle parkkipaikka, ja mikä parasta etäisyys vanhaan kaupunkiin oli melko lyhyt.

Elämys oli myös Kroatia-Venäjä MM-ottelu, joka päättyi Kroatian riemukkaaseen voittoon. Vanhan kaupungin muurien sisäpuolella oli suuri määrä jalkapallon ystäviä seuraamassa ottelua. Kaikki ravintolat olivat tupaten täynnä ja niin myös katsomo, joka oli viritelty innokkaille faneille. Me päädyimme seuraamaan loppuhuipennuksen asunnolta, mutta voi sitä meteliä, minkä voitto sai aikaiseksi. Se kuului meille asti.

Kuumuus - ja kaupungin korkea hintataso - saivat meidät lähtemään toisena päivänä autolla hieman kaupungin pohjoispuolelle etsimään ruokapaikkaa. Itse söin reissun parhaan seafoodpastan Mali Zaton -kylässä muutama kymmentä kilometria Dubrovnikin pohjoispuolella. Tyytyväisiä olivat myös grillatun kalan valinnut puoliso, ceasarsalaatti-teini ja bolgnese-tyttö, jota miellytti myös Restaurant Dandyn terassin vieressä oleva leikkipuisto. Miten ihmeessä ne tekevät nuo perunat, joita tuossa puolison kalan kyljessä on? Ne ovat aina aivan loistavia. Paljon oliiviöljyä ja vähän valkosipulia. Samanlaiseen lopputulokseen en ole onnistunut itse pääsemään.

Ruuan jälkeen nautimme vielä vähän kauniista maisemista rantakadulla kävellen ja vaihdoimme vähän pitempää päälle lento- ja kotimatkaa silmällä pitäen. Miten kivaa olikaan tavata lentokentällä naapurit Suomesta. Eikä ole ensimmäinen kerta, kun törmäämme turuilla ja toreilla! Sellaisen ajatuksen Dubrovnik jätti, että kaupunkiin voisi olla kiva tutustua aikuisessa seurassa ja vähemmän helteisessä säässä.

Miltä maistuu Montenegro?

Starttasimme perheen yhteisen loman lähtemälllä reissuun Montenegroon. Olen kirjoittanut matkakertomuksen, joka alkoi venyä niin pitkäksi, että päätin kirjoittaa ruuasta ja juomasta erikseen. Montenegrossa asuimme Kotorissa Muo-nimisessä kylässä. Ensimmäinen airbnb-kokemus oli pelkästään positiivinen, vaikka keittiö ei kyllä ollut ainakaan meikäläisittäin "well equipped" kuten ilmoituksessa kerrottiin. Tiskikoneen puuttuminen oli tiedossa, mutta muutenkin keittiöstä löytyi vain hyvin rajallinen määrä astioita sekä ruuan valmistamiseen, että syömiseen. Olin alun alkaen haaveillut, että voisimme kokkailla myös kotona, mutta nähtyäni keittiön, ja huomattuani miten edullista Montenegrossa on, tulin toisiin ajatuksiin. 

Ja se tiskikone. Seuraavassa lomakodissamme en tingi tiskikoneesta. Vaikka nelihenkinen perhe ei syökään kotona kuin aamiaisen ja satunnaisesti kevyen lounaan tai välipalan, tiskattavaa riittää. Ja tiski oli hoidettava heti jokaisen ruokailun jälkeen niin vähän oli astioita. Ihan hitti lomakodin lounas oli pekonimunakas tomaatilla ja avokadolla. Pekonista irtosi pannuun sen verran rasvaa, että öljyä ei tarvinnut ostaa ja lopputulos oli täyttävä ja maistui kaikille. Jos olisimme reissanneet muuten kuin käsimatkatavaroille, olisi kotoa voinut pakata mukaan hieman perusmausteita ym., jolloin kokkaaminen olisi ollut helpompaa. (Aika hyvä saavutus muuten 9 yötä käsimatkatavaroilla !) Reilun viikon matkalla ei viitsi ihan hirveästi ostaa ruokaa tai raaka-aineita, jotka sitten joutuu loman loppuessa heittää menemään. 

Montenegrossa syödään paljon kalaa ja mereneläviä, mutta myös lihaa. Tarjonta varmaankin vaihtelee alueittain. Me lomailimme rannikolla, joten mereneläviä ja kalaa oli tarjolla paljon. Ruuassa oli paljon italialaisia vaikutteita ja esimerkiksi puu-uunissa paistetut pitsat olivat poikkeuksetta erinomaisia. Myös pastaa ja risottoa oli tarjolla ihan joka ravintolassa. Hauskaa oli huomata, että lapsetkin uskaltautuivat tilaamaan rohkeammin. No, kuopus on ennenkaikkea bolognese-tyttö, mutta hänkin maisteli rohkeammin kuin aikaisemmin ja ruokalistalta saattoi löytyä jotain muutakin tilaamisen arvoista kuin pasta. Esikoinen söi mielellän monipuolisesti vaihdellen ihan kaikkea. Kana-ceasarista taisi tulla uusi suosikki tytölle, joka ei aiemmin ole juuri salaatista perustanut.

Oleilimme pääosin Kotorin kaupungin tuntumassa ja ravintolakokemuksemmekin ovat pääosin Kotorista. Taisimme onnistua hyvin ravintolavalinnoissamme, sillä pääsääntöisesti ruoka oli hyvää. Söimme yleensä hyvin tavanomaisissa ja "helpoissa" paikoissa. Oli tärkeää, että ravintolasta löytyi koko porukalle mieleistä ruokaa. Yhtenä iltana ruokaan panostettiin hieman enemmän ja ruokapaikaksi valikoitui kaunis uusi ravintola upealla paikalla. Konoba Bonacasta myöhemmin lisää.

Matkakertomuksessa kerroin jo, että syöminen oli hyvin edullista. Jätskipallo maksoi euron ja paikallinen olut 2-3 euroa vähän paikasta riippuen. Yleensä 4 henkisen perheen ruokalasku oli 50-70 € sisältäen 1-2 alkuruokaa, 3-4 pääruokaa, 1-2 jälkiruokaa ja juomat. Bonacassa lasku nousi hieman yli 100 €, mutta siellä söimme pitkän kaavan mukaan ja ravintola oli selvästi tasokkaampi kuin muut ruokapaikat.

Useampana päivänä löysimme itsemme Kotor beachin eteläpäässä sijaitsevasta Konoba Akustikista. Ravintolan sijainti, ystävällinen palvelu ja edullinen hintataso miellyttivät. Akustiksita löytyi helposti kaikille mieleistä ruokaa. Annokset Konoba Akustikissa olivat jättiläismäisiä! Ensimmäisen kerran jälkeen päädyimme jakamaan annoksia. Konoba Akustikista mieleen ovat jääneet erilaiset liharuuat, bananasplit ja ajvar. Ajvar on paprika-munakoisotahan, joka oli niin hyvää, että siitä tulette vielä kuulemaan. Akustikissa soi iltaisin live-musiikki. Ravintolan mukava tunnelma teki vaikutuksen. Harmonia oli Akustikista kaukana, ja ravintola olikin sekoitus vähän kaikkea. Terassin bambuvarjot suojasivat sateelta ja paahteelta, haitari soi haikeasti slaavilaisia iskelmiä ja ruoka oli balkanilaista tuhtia tavaraa.

Kotorin vanhan kaupungin muurien suojasta oli helppo löytää ravintola. Ainakaan heinäkuun alussa ravintoloissa ei ollut tungosta. Pöytävarausta miellä ei ollut kuin yhtenä iltana aiemmin mainitsemaan Bonacaan. Tosin saatoimme olla ruokailemassa hieman muita aikaisemmin, siinä seitsemän-kahdeksan aikoihin. 

Vanhan kaupungin muurien sisäpuolelta mainitsen nimeltä ihan erikseen Konoba Roma-nimisen ravintolan. Sen sinisimpukat olivat kaikkien mielestä parhaita ikinä. Vakio alkuruokamme oli jakaa annos sinisimpukoita tai Dalmatian plate, jossa tarjottiin ilmakuivattua kinkkua, juustoja, leipää, oliiveja ja ihanaa ajvaria. Roman sinisimpukat tarjoiltiin tomaattisessa kastikkeessa, jossa maistui ihan ohuesti valkosipuli. Konoba Roma on melkein vanhan eteläisessä päässä viimeisellä aukiolla. Aukio oli täynnä elämää. Ravintola, aukion joka kulmalla ja kuitenkin paikallisten asukkaiden pyykit kuivumassa ikkunasta toiseen vedetyllä pyykkinarulla. Kävelimme useana iltana tuolla suunnalla ja aina aukiolla oli bändi soittamassa musiikkia. Lisää tunnelmaa ja ääntä toi tietysti samaan aikaan meneillään olevat jalkapallon mm-kisat, joita väki kerääntyi katsomaan turuille ja toreille.

Viimeiseksi säästin helmen. Konoba Bonacan on uusi ravintola Dobrotassa, vajaan 3 km päässä Kotorin vanhan kaupungin portilta. Ravintola oli ollut auki vasta kuukauden päivät. Sen ylivoimainen etu oli todella upea sijainti. Terassi oli rakennettu melkein meren päälle. Jo kaukaa näki, että kalusteet ja kattaus ovat laadukkaat. Aivan ensimmäisenä huomasin kankaisista servetit ja kunnolliset, hyvin käteen sopivat aterimet.

Alkuruuaksi pöytään nostettiin iso lautasellinen leipää ja kylmiä herkkuja kuten kinkkua, juustoa ja oliiveja jaettavaksi. Pääruuaksi nautittiin kalaa ja mereneläviä. Ja voi, Bonacassa osaavat kyllä valmistaa niin kalan kuin merenelävät. Lapset söivät tyytyväisenä seafoodpastaa ja me aikuiset jaoimme lautasellisen merenherkkuja ravuista, kalaan ja mustaan risottoon. Saimme ravintolassa erittäin ystävällistä ja hyvää palvelua. Viinilistalta tuntui löytyvän paljon balkanin aluella tuotettuja viinejä, joita henkilökunta osasi myös suositella ruokiin sopiviksi. 

Jälkiruoka kruunasi aterian aivan maagista auringonlaskua ihaillessa. Jälkiruokahan meidät oli tänne ravintolaan tuonutkin. Löysimme Bonacan sattumalta eräänä iltapäivänä, kun lähdimme etsimään päiväkahvipaikkaa. Valitettavasti jälkiruokia ei ole tallentunut kameraan, eikä yhteenkään perheen neljästä puhelimesta. Tämän postauksen kuvat on poimittu kaikista noista viidestä välineestä.

Uskotteko, että Montenegro maistui hyvälle? Montenegro maistui merelle!

Matkakertomus Montenegrosta

Loma on hyvä aloittaa matkalla! Viimeinen työpäivä oli torstai ja jo perjantaiaamulla seisoimme bussipysäkillä reippaina 3.30 paikkeilla. Paunulainen kuljetti meidät turvallisesti lentokentälle, josta lähdimme Finnairin aamulennolla Kroatian Dubrovnikiin. Loppumatka Kroatiasta Montenegroon taittui etukäteen vuokratulla autolla. 

Kotorinlahti eli Boka Kotorska ja Koterien kaupunkia linnoitukselta kuvattuna.

Majapaikkamme oli lähellä Kotorin kaupunkia Muo-nimisessä kylässä. Rajan ylitys tapahtui sutjakkaasti ilman jonotteluja, eivätkä muodollisuudetkaan juuri hidastaneet matkantekoa. Paluumatkalla ehkä hieman, mutta mennessä ajoimme käytännössä suoraan Montenegroon. Ajomatkan aikana pysähdyimme pizzalle ja pari kertaa ihailemaan älyttömän kauniita maisemia. Jokaisen mutkan takana avautuva maisema tuntui olevan edellistä kauniinpi. Yritimme kuitenkin pitää tahdin rivakkana, koska aikainen herätys painoi silmissä. Eikä siihen noin 80 km kilometrin matkaan kauaa kulunutkaan.

Majoitus jännitti minua hieman. Käytimme ensimmäistä kertaa Airbnb:tä ja välillä takaraivossa kolkuttelivat kauhukertomukset epäonnistuneista valinnoista. Meidän asuntomme oli kuitenkin hyvä ja vastasi kuvausta; keittiö, olkkari, kaksi makuuhuonetta, suihku ja parveke toisessa kerroksessa. Huoneistossa oli hyvä ja toimiva ilmastointi, kunhan vain pääsimme jyvälle, miten sitä käytettiin. Pihassa oli parkkipaikka autolle ja katutasossa oli uima-allas, joka oli loman ajan ahkerassa käytössä. Asunto ja ympäristö oli hyvin siisti ja rauhallinen. Yhden asian suhteen en enää loma-asunnossa tee kompromissia. Asunnossa on oltava tiskikone! Myös huoneiston sijainti oli hyvä. Mereen pääsi uimaan lyhyen kävelymatkan jälkeen ja Kotorin vanhaan kaupunkiin matkaa kertyi noin 1,5 km.

Uima-allas Airbnb-huoneistossamme oli ihana viilentävä keidas

Majoituksen mukana saatiin kolme kissaa, joista tässä poseeraa uteliain ja seurallisin. 

Mikä Montenegrossa sitten oli parasta? Maisemat, ehdottomasti! Tuijottelin kyllästymättä parvekkeelta vuoristoa yli Kotorinlahden. Nautin siitä miten valo ja varjot muuttivat näkymiä. Pilvisten päivien jälkeen kirkkaalla säällä erotti vuoristosta aina uusia yksityiskohtia. Katselin maisemia myös Kotorin vanhankaupungin linnoituksen päältä, jonne oli kivuttavana 1300 kivistä rappusta. Kun vieläkään emme saaneet tarpeeksemme, ajoimme autolla 25 neulansilmämutkaa ylös vuoristoon ja ihailimme mykistävän kaunista näkymää vielä vähän korkeammalta. 

Kotorin vanhaa kaupunkia linnoitukselta kuvattuna. Kotorin vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde.

Omalta parvekkeelta kelpasi ihailla Kotoria ihan jokaisena vuorokauden hetkenä.

Autoretkellä piipahdimme myös Lovćenin kansallispuistossa ja järvialueella. Paikalliset sanoivat, että pienessä maassa on paljon erilaista nähtävää. Minun silmiini maisemaa hallitsivat joka puolella vuoristo. Järvialuekaan ei niin sykähdyttänyt turistia tuhansien järvien maasta, mutta vuoret ja meri veivät sydämeni. Automatka kansallispuiston läpi oli pienoinen virhe. Maisemat olivat kyllä mahtavat, mutta alueella oli tietyö, joka hankaloitti matkan tekoa aika tavalla. Autoilu kapealla paikoin todella huonokuntoisella vuoristotiellä työkoneiden joukossa ei ollut aivan sitä, mitä olisimme halunneet. Illalla kotona emäntämme kertoi meidän olleen onnekkaita, sillä välillä tiet olivat olleet tuntikausia suljettuina.  Tietyöstä voipuneina mahtipontinen mausoleumi vuoristossa jäi käymättä, vaikka olin siitä ennakkoon lukenut.

Ylös vuoristoon ajettiin 25 neulansilmämutkaa. Maisemat olivat sen mukaiset.

Toiseksi lämpö. Jota sitten riitti kyllä kotimaassakin. Viime kesän koleus ja kylmyys mielessä otimme kaiken irti lämpimistä päivistä ja öistä. Lomalla se on helppoa; ei ole mitään mitä pitäsi tehdä. Voi vain olla ja nauttia! Lämpimistä öistä nauttiminen taitaakin olla yksi lempipuuhiamme lomalla. On hienoa istua ulkona pimeässä, kuunnella yön ääniä ja nauttia lempeästä lämmöstä.

Kolmanneksi meri. Kotorinlahdessa oli helppo piipahtaa uimassa. Meri oli sininen ja rauhallinen. Hiekkarantoihin tottuneelle turistille rannat Kotorissa ja sen ympäristössä saattavat olla pettymys. Rannat olivat kapeita, pikkukivisiä ja täynnä ihmisiä. Tällaisia rantoja me välttelimme. Uimaan sujahdettiin joltakin lähimmältä laiturilta. Olen lukenut matkakertomuksista, että toisinaan Kotorinlahti on täynnä roskia. Meidän silmäämme ympäristö vaikutti siistiltä, eikä roskia meressä tai muuallakaan juurikaan näkynyt. Kanadalaiset naapurimme tosin sanoivat, että Adrianmeren rannoilla isommissa kaupungeissa roskia oli uimarannoilla paljon. Merestä nautimme myös veneretkellä, jonka teimme Port of Montenegroon. Matkan varrelle piipahdimme Perastin edustalla Our Lady of the Rocks saarella, joka on keinotekoisesti rakennettu. Saaren syntyyn liittyy monia legendoja. Eniten minua miellyttää tarina, jonka mukaan merimiehet ovat heittäneet kiven palatessaan voitokkaalta matkalta. Lopulta saari oli riittävän suuri, että sille voitiin rakentaa kirkko.

Muon kylän halki kulki kapea rantakatu. Kotorinlahteen pääsi uimaan laitureilta, joita oli vierivieressä.

Veneretkellä piipahdimme ihmettelemässä Lady of the Rocks saarta ja loistoristeilijöitä Port of Montenegrossa.

Neljänneksi ruoka. Olisi tietenkin hullua, jos ruokaihminen ei nauttisi lomallaan ruuasta. Koska tästä postauksesta uhkaa tulla liian pitkä, taidan kirjoittaa ruuasta ja juomasta erikseen. Tässä mainitsen vain, että tarjolla oli paljon sekä lihaa että kalaa ja mereneläviä. Annokset olivat isoja ja hintataso edullinen. Palvelu oli ystävällistä joka paikassa. Vaikka ruoka oli hyvää se ei ollut laadultaan kovin tasaista. Meille ei sattunut yhtäkään huonoa annosta, mutta olen kuullut, että näinkin on käynyt. 

Paikallista suodattamatonta olutta Muon sataman tuntumassa.

Montenegron hintatasoa miettiville tiedoksi, että maa oli edullinen. Hintavertailua ja hintatason mieltämistä helpottaa se, että maan valuutta on euro. Jäätelöpallo maksoi sen euron ja paikallinen olut vähän vaihdellen 2-3 euroa. Myös taksilla liikkuminen oli edullista. Lähes joka ilta palasimme kotiin valtion taksilla. Tuo vajaan 2 km matka kustansi noin 2,5 €. Kapealla tiellä ja pimeässä ei houkuttanut kävellä. Varsinkin kun liikenne Montenegrossa oli melko hurjaa. Kadut paikoitellen niin kapeita, että rantatiellä ja vuoristossa oli välillä laitettava pakki päälle ja peruuteltava, että kaksi autoa mahtui kohtaamaan. Edullisuuden kääntöpuoli on tietysti elintaso. Turistille alhainen elintaso näkyy ihan katukuvassa muun muassa siinä, että autokanta on vanhaa, eikä jätehuoltoa tai kierrätystä juurikaan ole. 

Sympaattinen Zastava Muon satamassa. Autokanta maassa oli vanhaa, mutta sentään uudempaa kuin kuva antaa ymmärtää.

"Kalliina" mieleen on jäänyt ainoastaan pääsylippu Kotorin vanhan kaupungin linnoitukseen. Aikuinen pääsi kaupuamaan ylös maksettuaan 8 € lipun. Lapset eivät lippua tarvinneet. Siltikin kokemus oli sen arvoinen, että kannatti. Siellä ylhäällä pääsi fiilikseen, että on maailman laidalla. Vinkiksi retkeä suunnittelevalla: lähde matkaan aamulla. Linnoitus on jo todella kuuma. Varaa jalkaan kengät, flip-flopeilla ei pärjää. Reitti oli paikoitellen huonokuntoinen. Juomaa kannattaa varata mukaan, vaikka sitä on myös myynnissä matkan varrella. 

Jos nyt jäät miettimään, kannattaako matkustaa Montenegroon, suosittelen ehdottomasti. Maa tarjoaa paljon mahdollisuuksia sekä aktiiviseen lomaan että vähän rauhallisempaankin löhöilyyn. Kohde on lähellä ja helposti saavutettavissa. Hintataso on edullinen. Ihmiset ovat ystävällisiä, puheliaita ja palvelualttiita. Tästä kirjoitan myöhemmin lisää ja samalla annan pari hyvää ravintolavinkkiä. Jos kaipaat lomallesi ihanaa isoa hiekkarantaa, silloin Montenegro ei välttämättä ole sinua varten. Minä voisin lähteä vaikka uudestaan!

Auringonlasku Dobrotasta