Sieniretken saalista jäi säilöttäväksi asti

Sieniretkissä on monta asiaa, joista pääsee nauttimaan. Kaunis syksyinen metsä, raikas ulkoilma, hiljaisuus, puiden humina, hyvät eväät ja ehkä nuotiokin. Saalis taitaa olla kaikkein vähämerkityksellisin asia. Minun sienimetsäni ovat tänä syksynä huutaneet tyhjyyttään. Onneksi viime viikonlopun sieniretkeltä saatiin saalista. Harvoin sattuu kohdalle retkiä, joissa kaikki sieniretken parhaat puolet tulevat esiin. Lauantain perinteinen retki oli sellainen. Voi löytämisen riemua! Yllätys löytöjäkin tehtiin, kun aarteenetsintään saivat lasten lisäksi osallistua myös aikuiset. Kuvaan vangittu nuotiosta leijaileva savu, on lapsille todiste metsänhengestä vielä jälkikäteenkin. Metsä on mystinen paikka.

Suppilovahverot ovat siitä armollisia kerättäviä, että niiden jälkikäsittelyssä ei ole tulenpalava kiire. Lähes koko päivän kestäneen sienten keräämisen, retkeilyn, tulistelun ja evästelyn jälkeen sienet pantiin viileään paikkaan ja käsiteltiin vasta seuraavana päivänä. Yritämme poimia sienet mahdollisimman puhtaina, että siivoamiseen ei tarvitse kuluttaa paljoa aikaa. Joskus onnistumme niin hyvin, että siivottavaa ei jää. Nyt tuuli oli sen verran kova, että koriin oli yrityksestä huolimatta lentänyt roskia. Kaikkien sienikorit oli siivottava huolellisesti.

Pakastin pienen osan sienistä. Pakastimeen menevät sienet kiehautin kuivalla pannulla omassa nesteessään. Valutin kiehautetut sienet vielä siivilässä ja pakastin minigrip-pusseissa. Pakastetut suppikset tulevat mielestäni vähän sitkeiksi, ja sen vuoksi kuivaan aina suurimman osan suppissaaliista. Niin tälläkin kerralla. Kuivattuina sienet säilyvät vuosia hyvinä, kun ne vain ovat valolta ja pölyltä suojassa. Sienten on oltava myös ehdottoman kuivia. Yksikin kosteaksi jäänyt suppis, voi pilata ison purkillisen sieniä.

Kuivuria meille ei ole, enkä malta uuniakaan pitää päällä sienten kuivaamiseen, mutta hätä keinot keksii. Olemme kovia saunomaan, mutta nyt on saunomisessa muutaman päivän tauko. Suppikset on levitelty lauteille sanomalehtien päälle kuivamaan. Veikkaan, että viimeistään keskiviikkona saan kerätä sunnuntai-iltana saunan lauteille levitellyt sienet lasipurkkeihin. Toisinaan sanomalehdet on levitelty yläkerran kylppärin lattialle sanomalehtien päälle kuivumaan. Myös lattialämmitys kuivattaa sienet tehokkaasti.

Kuivattuja sieniä voi murustella sellaisenaan esimerkiksi kastikkeiden mausteeksi. Liottamalla sieniä vedessä tai maidossa niistä voi paistaa piirakan tai keitellä kastikkeen, muhennoksen tai keiton. Täällä olen aikaisemmin julkaissut ohjeen pippurisesta suppilovahveropiirakasta ja pähkinäisestä suppilovahveropiirakasta

Viikonloppukokin luumuhillo

Vihdoinkin! Sinikka-luumun satoa on odoteltu vuosikausia. Milloin tulee nuput, jotka eivät kylmyyden tai kuivuuden vuoksi aukea. Toisena vuonna kukatkin puhkeavat, mutta tulee niin kylmä, että ei ole pölyttäjiä. Sitten käy niin, että kesästä tulee niin kuiva, että hedelmät jäävät rusinan kokoisiksi ja tippuvat ennen aikojaan maahan. Muurahaisiakin on syytelty. Ja kirvoja. Ja liian rajua leikkaamista. Nyt ihana Sinikka teki kunnon sadon. Sen verran on luumuja tullut aikaisemminkin, että maku on päästy hyväksi toteamaan. Ensimmäistä kertaa pääsin jalostamaan luumuja hilloksi asti. Näin sen tein:

*

Luumuhillo

1,3 kg luumuja

0.5 dl vettä

500 g hillosokeria

Laita luumut ja vesitilkka kattilaan. Keitä kunnes luumut ovat pehmeitä. Kaada massa siivilään ja painele hedelmäliha ja neste siivilän läpi takaisin kattilaan. Punnitse massa ja lisää hillosokeripussin ohjeen mukaan sokeria. Minä laskin, että 500 g on hyvä määrä. Keitä luumumassaa ja hillosokeria noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Kuori mahdollinen vaahto pois ja jaa hillo puhtaisiin lasipurkkeihin.

*

Luumuhillosta tuli älyttömän kauniin väristä, syvän punaista. Hillosta tuli yllättävän hapokasta. Minä en luumua kovin hapokkaaksi hedelmäksi miellä. Hapokkuus kuten värikin on ilmeisesti luumun kuoresta peräisin. En nimittäin ruvennut kalttaamaan hedelmiä. Hapokkuus tuntui eniten lämpimässä hillossa, ja se väheni, kun hillo jäähtyi. Kestääköhän se paistamista? Saankohan tänä vuonna joulutortut itsetehdystä hillosta?

Oli mulla mielessä tehdä luumuista muitakin säilykkeitä, mutta hermo petti. Kivien irrottaminen on niin haastavaa, että jääkööt rommiluumut odottamaan toista joulua. Rommiluumut pitäisi ehkä tehdä vähän aiemmin syksyllä. Nyt hedelmät olivat liian kypsiä ja kiven irrottaminen oli sotkuista puuhaa. Kärsivällisyys kesti koittaa muutaman kiven poistamista.

Jos satoa saadaan vielä tulevinakin vuosina, voisi hilloa koittaa maustaa enemmän. Ehkä rommilla, vanilijalla, kardemummalla, tähtianiksella tai kanelilla. Ja tottahan niitä luumuja tulee. Ilmeisesti saamamme neuvot olivat oikeat. Oksien rajumpi karsiminen auttoi. Tai sitten oli vain Sinikalle hyvä kesä. Satoisa syksy oli Sinikan pelastus, sillä on nimittäin monesti ollut menolippu melkein runkoon teipattuna. Hassua on pitää pienessä pihassa puuta, joka ei tuota satoa. Luumupuuhan ei ole erityisen kaunis kuin muutaman päivän toukokuussa. Toisaalta, kun tarkemmin miettii, luumupuu on kaunis myös lehdettömänä lokakuun pimeässä illassa, kun sen oksille ripustaa lyhtyjä. Ja nyt kun oikein muistelen, taidan pitää siitä myös tammikuussa, kun sen oksat ovat pakkasyön jäljiltä kuuran peitossa. Kaunein se on kuitenkin toukokuussa niinä muutamina päivinä, kun puu on kauttaaltaan valkeiden kukkasten peitossa. 

Sieniä suolaan

Olen todella löytänyt sisäisen sienestäjäni tänä syksynä. Viime viikonloppuna vein kuopusta kaverille leikkimään sienimetsän suunnalle ja päätin, että sillä aikaa kun tytöt leikkivät, piipahdan metsässä. Aikomuksena oli hakea rouskuja suolattavaksi.

No, ensin löysin lampaankääpiä, valtavasti lampaankääpiä. Päätin poimia vain ihan vähän, vain ihan parhaat. No kuusimetsän sammalikostahan niitä löytyi. Ihan vähän ei onnistunutkaan. Osa poimimistani lampaankäävistä jalostui illalla muhennokseksi, jota nautittiin broilerpekonirullien kanssa. Osan kiehautin omassa liemessään ja pakastin.

Tällaiselle aloittelevalle sienestäjälle lampaankääpä on turvallinen sieni. Sen voi sekoittaa oikeastaan vain typäskääpään, mutta viimeistään pannulla eron huomaa. Lampaankääpä muuttuu paistettaessa keltaiseksi, kun taas typäskääpä säilyttää värinsä. Miedonmakuista lampaankääpää onnistuu toisinaan ujuttamaan epäluuloisesti sieniin suhtautuvien lapsienkin ruokiin.

Rouskuja ei matkallani löytynyt älyttömästi. Eikä sellainen kuusimetsä tai mäntykangas olekaan parasta kasvuympäristö rouskulle. Tai kangasrouskuja oli pilvin pimein, mutta olin ajatellut poimivani vähemmän kitkeriä sieniä. Sen verran sentään löysin kävellessäni karvarouskua, kangaspalsamirouskua ja haaparouskua, että sain kotona sieniä suolaan. Taisipa mukaan lopulta päätyä muutama pieni kangas- ja nurmirouskukin, jotka kyllä sopivat pieninä määrinä hyvin suolasienten joukkoon. Suolasin rouskuni 4H-laisten ohjeella:

*

Suolasienet

Puhdista tuoreet sienet huolellisesti, paloittele sopivan kokoiseksi. Käsittele sienet ohjeiden mukaan, valuta ja jäähdytä hyvin. Punnitse sienet ja mittaa tarvitsemasi suolan määrä. Suolaa tarvitaan 150-180 g / sienikilo. 

Lado puhtaaseen tölkkiin tai sankoon kerroksittain sieniä ja suolaa. Painele tiiviiksi ettei 

ilmaa jää väliin. Sitten taas sieniä ja suolaa. Päällimmäiseksi suolakerros. 

Sienet tarvitsevat päälle painon. Voit pestä esimerkiksi kiven, jonka laitat pussiin.  Tärkeintä on, että sienet peittyvät suolanesteen joka alkaa syntyä sienistä ja suolasta puristuvasta liemestä. 

Säilytä sienet melko kylmässä (+2-+5 asteessa) jääkaapissa tai kylmäkellarissa. 

*

Keitin rouskujani 10 minuuttia. Totesin, että rouskuja oli 700 g ja mittasin lasipurkkiin laitettavaksi 100 g suolaa. Saas nähdä miten sieneni suolaantuvat ja ennen kaikkea miten ne säilyvät. Yritin painella sienet tosi tiiviisti ja ulkoa löysin vielä sopivan kokoisen kiven painoksi lasikippoon kannen alle. 

Suolasienistä päästään herkuttelemaan vasta myöhemmin tänä vuonna. Meillä sienisalaatti kuuluu perinteisesti itsenäisyyspäivän ja tietenkin joulun herkkupöytään. Sienten puolesta siis joulu voi jo vaikka tulla.

Vielä pitäisi käydä jokunen kerta metsässä suppilovahveroiden toivossa. Lupaus suppilovahveroistakin on, sillä rouskuja etsiessäni löysin vahingossa muutaman pienen pienen suppilovahveron. Kirjaimellisesti kaaduin suppilovahveroiden päälle kompastuessani risuun. Sienestäjällä on sienestäjän tuuri!