Rommiluumut - meni hyvä rommi hukkaan

Monta vuotta odoteltiin, että Sinikka tekee satoa. Muutamana vuotena luumuja on ollut yltäkyllänsä. Tänä vuonna oikein todella paljon, ylituotantoa suorastaan. Jos omat loppuvat, on naapurissa lisää tarjolla. Sinikan luumut ovat todella makeita ja hyvänmakuisia syödä, mutta kukaan ei pysty syömään sellaista määrää luumuja kuin puu hyvänä vuotena tuottaa. 

Luumut ovat haasteellisia hyödynnettäviä. En oikein ole keksinyt niistä mitään järkevää. Meillä ei juurikaan syödä hilloja, mutta silti olen keittänyt pienen määrän luumuhilloa melkein joka vuosi. Hillossa on vaivansa. Lisäksi siihen joutuu käyttämään tolkuttoman määrän sokeria, ja siltikin lopputulos meinaa jäädä turhan hapokkaaksi. Ilmeisesti kirpeys on kuoressa, ja se ei tuoreessa hedelmässä tunnu. Hapokasta hilloa on sitten tullut hyödynnettyä leivonnaisten täytteenä. Ainakin vaniljainen kääretorttu toimii hyvin.

Monena vuotena olen haaveillut rommiluumuista, mutta projekti on tyssännyt aina samaan. Kivien irrottaminen on niin pirun työlästä. Viime syksynä päätin kuitenkin ryhtyä, ja teinkin pienen annoksen sillä ajatuksella, että talvella luumut tulevat syödyksi jälkiruokana esimerkiksi vanilijajäätelön, rahkan tai vastaavan kanssa jälkiruokana. Koska luumut alkavat olla taas ajankohtaisia, jaan reseptin rommiluumuille.

*

Rommiluumut

250 g puolitettuja kivettömiä luumuja

1 dl vettä

1,5 dl fariinisokeria

2 dl tummaa rommia.

Mittaa kattilaan vesi ja sokeri. Keitä kunnes sokeri sulaa. Lado luumut puhtaaseen lasiastiaan. Sekoita rommi ja vesi-sokeriseos keskenään. Kaada luumujen päälle. 

Sulje kansi ja siirrä jääkaappiin. Anna luumujen tekeytyä ainakin pari viikkoa ennen maistamista. 

Puhtaassa ja tiiviissä astiat säilyvät hyvinä useamman kuukauden.

*

En mä näistä tiedä. En kyllä lähtisi suosittelemaan. Melkein voisin katastrofiksi nimetä. Kyllä jäi rommiluumut syömättä ja tosiaan meni hyvä rommi hukkaan. Olisi ollut parempi kun olisin syönyt luumut ja juonut rommin. Tosin sekin luultavasti vaikuttaa mitä rommia käyttää, miten makeita luumut ovat  ja sitä rataa. Useampaan kertaan näitä yritettiin maistella, mutta eivät ne oikein maistuneet. Eivät miehelle, eivätkä minulle. Vieraille ei kehdattu tarjotakaan. Hyvin ne kyllä säilyivät. Kesällä heitin pitkin hampain rommiluumut pois jääkaappia siivotessa. Yleensä en heitä pois m i t ä ä n. Voitte siis kuvitella miten pahoja luumut olivat. Ihan syömäkelpoisia kylläkin, eivät siis pilaantuneita, mutta yhtä pahoja kuin aiemminkin. Yhden maistoin.

Mutta mitäs mä tänä vuonna teen niille luumuille? Itselle tulee mieleen kolme vaihtoehtoa. Parhaana pidän sitä, että syön luumut tuoreeltaan. Toisekseen tulen höpöttämään perheelle, että syökää luumuja, kun ne kerran ovat kypsiä. (Enkä osta muita hedelmiä kaupasta). Kolmanneksi kannan luumuja työkavereille kahvipöytään, koska perhe ei kuitenkaan syö niitä luumuja. Onko parempia ideoita?

Tahinikakku - maustekakkua vähän uudella otteella

Tahinikakku on herkullinen maustekakku, mutta sitä tehdessä oli taas katastrofin ainekset ilmassa.  Homma lähti liikkeelle oikeastaan kaappeja järjestellessä ja siivoillessa. Sitäkin hommaa tehdessäni yritän aina mieluumin saada käytettyä tuotteita. Vasta ihan viimeinen vaihtoehto on heittää mitään pois. Tällä kertaa silmäni osuivat tahinipurkkiin, joka oli vielä puolillaan, mutta parasta ennen päiväys oli jo lähellä. Samalla mieleeni muistui Saara Atulan ja Jenni Häyrisen Brunssikirjasta tahinikakun resepti. Kaivoin kirjan esiin ja reseptisivuhan oli hiirenkorvalla. Kyllä, minulla on paha tapa taitella omista kirjoista sivun nurkkia, Tahinikakku on kahvikakku, joka syntyy aika vähistä raaka-aineista. Raaka-aineet ovat sitä paitsi sen verran tavanomaisia, että jos kaapissasi on tahinia, siellä on  luultavasti muutkin kakun ainekset. No okei, vähän piti soveltaa. Mutta vain vähän.

*

Tahinikakku

2 dl fariinisokeria

2 dl tahinia

2 kananmunaa

sitruunan kuori raastettuna

sitruunan mehu

1 tl kanelia

1/2 tl neilikkaa

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

vähän voita vuuan voiteluun

(kuorrutus

1 dl tomusokeria

2 rkl verigreippimehua

pari tippaa punaista elintarvikeväriä

koristeluun 

seessaminsiemeniä)

Aloita laittamalla uuni lämpenemään 180 asteeseen ja voitele samalla kakkuvuoka.

Vaahdota sokeri ja tahini keskenään. Vatkaa joukkoon kananmunat. 

Sekoita loput aineet puuhaarukalla taikinan joukkoon ja kaada kakkuvuokaan.

Paista noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä hetkinen vuokassaan ennen kumoamista.

(Kun kakku on täysin jäähtynyt valmista kuorrute sekoittamalla kuorrutteen ainekset keskenään. Levitä kuorrute kakun päälle ja koristele seessaminsiemenillä.)

*

Kuten ohjeesta varmaan oivalsitkin, minä en valmistanut tahinikakulle kuorrutetta lainkaan. Reseptiä on muokattu sen verran, että alkuperäisen ohjeen sitrushedelmä on vaihdettu verigreipistä sitruunaan. Ihan vain siksi, että sitruuna oli ainoa hedelmä, joka taloudesta sillä hetkellä sattui löytymään. Käytössäni oli hieman liian iso kakkuvuoka ( 2 l ) taikinaan nähden. Sen vuoksi tahinikakusta ei tullut yhtään kaunis. Oikeastaan se oli aika säälittävän näköinen. Taikinan koko suhteessa vuokaan olisi kyllä pitänyt huomata, ja tuon mokan vuoksi lisäsin tunnisteeseenkin katastrofin.

Makunsa puolesta kakku onnistui loistavasti. Jotenkin seessamin antamasta pähkinäisestä mausta tuli etäisesti mieleen maustekakku, jonka tein tattarijauhoista. Tulin laittaneeksi kakkuun liikaa jauhoja, eikä se rakenne ollut oikein kiva, vaikka kaunis kakku kyllä oli. Ei oikein tunnu tuo leipominen olevan minun juttuni! Aika harvoin kaikki menee leipoessa kohdilleen. Tätä tahinikakkua voisi kokeilla leipoa, vaikka joulun kahvipöytään perinteisen maustekakun tai piimäkakun tilalle. Minä taidan jättää leipomiset muille.

Kakkuun sain kuitenkin hyödynnettyä tahinin, jonka tuomiopäivä oli jo lähellä. Mikä parasta, en ostanut edes yhtään uutta purkkia kaappiin. Usein nimittäin käy niin, että saadakseen jonkun purkin tyhjäksi, alkaa etsiä sopivia reseptejä ja sitten päätyy ostamaan uusia purkkeja. Niitä purkkeja ja purnukoita kun tuppaa muutenkin kertymään ruuanlaittoharrastuksen ja kokeilun halun myötä.

Paitsi purkkeja ja purnukoita, hyllyille kertyy myös keittokirjoja. Ja täytyy sanoa, että parhaissa kirjoissa kokattavaa ja kokeiltavaa riittää pitkiksi ajoiksi. Brunssikirja on ollut minulla muuten kovassa käytössä. Blogiin asti kokkailuista ei ole tähän asti tainnut päätyä kuin pari ihanaa salaattia: harissa-harissa-kukkakaali ja tahini-kesäkurpitsa. Kirjassa on vielä monta sivua hiirenkorvalla ja kokeiltavaksi merkitty.

Chiavanukas tyrni-appelsiinikiisseli ja banaani nice cream

Paljon kokkailevalle ja paljon kokeilevalle tuppaa kertymään ruokaa kuivakaappeihin. Bongasin somessa #kuivakaappihaasteen ja päätin heti, että tähän on tartuttava. Haaste näyttää saaneen alkunsa Gastronaattikeittiöstä ja siihen on osallistuttu ainakin Beach house kitchenissä. Aivan ensimmäisenä tulilinjalle sattuivat chiansiemenet. Idean sain selaillessani Kasvikset ruokakirjaa. Chiavanukas kolahti ehkä siksi, että minulla oli valmiina kiisseliä, jonka avulla sain rakennettua aamupalan, joka kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta. Syntyi chiavanukas tyrni-appelsiinikiisselillä ja banaani nice creamilla.

*

Chiavanukas tyrni-appelsiinikiisselillä ja banaani nice creamilla

neljälle

1 1/2 dl chia-siemeniä

4 dl mantelimaitoa

1 rkl hunajaa

1 (luomu)appelsiinin mehu ja kuori

Nice cream

2 paloina pakastettua banaania

2 rkl mantelimaitoa

Lisäksi

tyrni-appelsiinikiisseliä

tyrniä

cashew-pähkinöitä

Sekoita vanukkaan ainekset keskenään ja jaa annosvuokiin. Laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.

Valmista nice cream soseuttamalla hieman sulaneet bananinsiivut tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Jos on tarpeen ohenna mantelimaidolla.

Ota hyytynyt chiavanukas jääkaapista ja kokoa annosvalmiiksi lisäämällä vanukkaan päälle kerros kiisseliä sekä pallo banaani nice creamia. Koristele tyrnillä ja cashewpähkinöillä.

*

Vanukkaan voi valmistaa tekeytymään jääkaappiin jo aiemminkin esimerkiksi illalla. Silloin aamiainen valmistuu tosi nopeasti. Aamulla tekeytymään jätetystä vanukkaasta syntyy koululaisten välipala tuota pikaa. Chiansiemenet ovat melko mauttomia, joten makuja kannattaa käyttää reippaasti. Tässä tapauksessa vanukkaaseen lisätty appelsiini ja tyrni-appelsiinikiisseli toimivat yhteen tosi hienosti. Jos käytössäsi ei ole tyrni-appelsiinikiisseliä, ei hätää. Voit valmistaa (tai ostaa kaupasta) tilalle mitä tahansa kiisseliä, jonka maku mätsää appelsiiniin ja banaaniin. Chiavanukasta ei kannata makeuttaa ylen  määrin, sillä kokonaisuus saa makua sekä kiisselistä, että nice creamista.

Vanukkaan valmistaminen meinasi olla vähän vasta tuulessa, sillä ensimmäisen satsin päälle putosi keittiönkaapista pienen keraamisen vuuan kansi. Juuri mantelimaitoon laitetut chiansiemenet levisivät vanukaskulhon rikkoutuessa ympäri keittiötä. Mikä sotku! Voin kertoa, että siivoaminen ei ollut kovin helppoa. Chiansiemet levisivät ja tarttuivat joka paikkaan. Ihan viimeiseksi rättiin. Onneksi kaapissa oli ainekset vielä toiseen erään. #kuivakaappihaasteen näkökulmasta homma meni hyvin: chian-siement ovat nyt lopussa. Aion jatkaa #kuivakaappihaasteen parissa, sillä kaapista löytyy aika monta epämääräistä jauhopussin loppua, leseita, kuivattuja hedelmiä, puoliksi käytettyjä papu- ja linssipaketteja, avattuja pastapusseja jne. 

Jotta haasteesta ei tulisi liian kuiva, ajattelin, että tähän samaan syssyyn voisin heittää someen #pakastimentyhjennyshaasteen. Ainakin oma pakastimeni pursuaa vielä viime syksynä säilötyistä sienistä, marjoista ja omenoista. Kuka lähtee mukaan?

Kurkku-avokadosalaatti thai-twistillä - ja hei, varovasti sen mandoliinin kanssa

Pari vuotta sitten äitienpäivälahjaksi saatua mandoliinia tulee käytettyä tämän tästä. Kurkkusalaatin valmistamisessa mandoliini on ehdottoman kätevä. Soittimestahan ei ole kysymys, vaan vihannessilppurista, jolla saa helposti vihanneksista ja hedelmistä eri mallisia suikaleita ja viipaleita. Oikeisiin soittimiin minusta ei ole tarttumaan muutoin kuin roudarin ominaisuudessa, kun kuljettelen milloin viulua ja milloin klarinettia musiikkiopistolle ja takaisin. Mandoliini on kätevä vehje, mutta mainoslause silppurin turvallisuudesta saa tällä hetkellä lähinnä kiristelemään hampaita. Sunnuntaipäivällisen valmistus tyssäsi  osaltani alkumetreillä. Kurkkua siivuttaessa tuli vedettyä yksi siivu peukalostakin. Se oli se katastrofi. Täytyy sanoa, että kyllä vaan on mandoliini terävä vehje! Onnettemuudesta huolimatta saimme oikein maistuvaa ruokaa. En tiedä, kertooko se enemmän työnjohtajantaidoistani, vai perheen ruuanlaittotaidoista. Jos sinä päätät valmistaa alla olevan ohjeen mukaista kurkkusalaattia, ole varovainen mandoliinin kanssa! Kurkkusalaatin idea on jälleen Tommy Myllymäen kasvikset kirjasta. Tässä resepti pienillä muutoksilla.

*

Kurkku-avokadosalaatti thai-twistillä

4 annosta

kurkku

avokado

limen kuori ja mehu

1,5 rkl kalakastiketta

valkosipulinkynsi

1/2 punainen chili

karkeaksi silputtua korianteria

Raasta limen kuori ja purista siitä mehu. Pilko chili ja valkosipulinkynsi oikein pieniksi. Sekoita kastikkeeksi kalakastike, chili, valkosipuli, limen mehu ja kuori raaste. Nosta kastike sivuun odottamaan hetkiseksi.

Siivuta kurkku ohueksi. Halkaise avokado, poista kivi ja pyöräytä hedelmäliha ruokalusikalla pois kuoresta. Pilko avokado pieneksi. Yhdistä ohuet kurkkusiivut ja avokadon palaset. Sekoittele varovasti.

Kaada kastike salaatin päälle ja riivi päälle korianteria.

*

Meillä tarjoiltiin kurkkusalaattia paistetun kuhan ja perunamuusin kanssa. Kurkkusalaatti sopi oikein mukavasti kalan kaveriksi, mutta uskoisin se sopivan raikkaana lisukkeena myös esimerkiksi kesäiseen grillipöytään. Kun chiliä laittoi maltilla, ja sen vähäisen määränkin pilkkoi oikein pieneksi, salaatti maistui myös lapsille.

Jos et pidä korianterista, älä ihmeessä jätä salaattia tekemättä. Korianterin voi korvata lehtipersiljalla. Tämän kikan opin aikaisemmin, kun kärisin henkisestä korianteriallergiasta. Sittemmin olen siedättänyt itseni korianterille ja toisinaan sitä tekee suoranaisesti mieli.

Kunhan on saatavilla kotimaista avomaankurkkua kokeilen reseptiä uudemman kerran. Voisin kuvitella, että kun puolihuolimattomasti kuoritut avomaankurkut viipaloi (mandoliinilla varovasti) ohuiksi suikaleiksi salaatti maistuu entistä paremmalta.

Sunnuntainen sää helli ulkoilijaa. Kotijärven jäällä oli kulkijaa, jos jonkinlaista.  Enin osa liikkui jalan. Moni ulkoilijoista työnsi vaunuja tai veti pulkkaa. Hiihtämäänkin pääsi, talvikalastusta harrastettiin ja olihan siellä pari lentokonettakin. Pieni järvi ja niin monenlaista ulkoilijaa. Talvipäivä parhaimmillaan!

Moni kakku päältä kaunis... epäonnistunut maustekakku

Kakusta tuli ihan kaunis, mutta... Kakku on kuivaa ja sen rakenne on hiekkainen. Esikoinen taivasteli, että et kai aio tätä kenellekään tarjota. Ensin ajattelin, että en aio, en edes työkavereille. Mutta nyt kun kakku on levännyt yön yli pöydällä alan tulla vähän toisiin ajatuksiin. Työpaikalla vitsaillaan, että siellä kyllä kahvipöydästä katoaa kaikki, vähän epäonnistuneetkin, leipomukset. Yleensä tarjolla on ihan priimaa tai parempaakin tavaraa, kun joku innostuu leipomaan tai tuomaan juhlien rääppiäisiä, mutta kyllä sinne välillä niitä epäonnistuneitakin ilmestyy. Sanoisin, että epäonnistuneemmatkin, kuin tämä kakku ovat siltä pöydältä kadonneet. Ja saattaapa olla, että  tämä kakku katoaa tuosta omankin pöydän kulmalta. Vähän on tästä ei niin onnistuneestakin kakusta kirjoitettava, koska periaatteessa reseptissä voisi olla potentiaalia kehitettäväksi. 

Kaikki lähti kuohukermapurkista, jossa päiväys oli mennyt joitakin päiviä sitten. Kaapissa oli myös kivikovaa muscovadosokeria ja tattarijauhoa, joissa päiväys alkoi tulla vastaan. Kakkua, ajattelin. Mielessäni oli sellainen piimakakku-tyylinen maustekakku.

*

Maustekakku tattarista

2 dl kuohukermaa

150 g voita

2 dl muscovadosokeria

4,5 dl tattarijauhoja

2 tl soodaa

1 rkl kardemummaa

3 tl kanelia

1 tl inkiväärijauhetta

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon muscovadosokeri (kivikova sokeri sulaa voin mukana) ja kerma. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita hyvin nesteisiin. Voitele kakkuvuoka ja kumoa taikina kakkuvuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

*

Eniten kakussa meni pieleen rakenne. Hiekkakakultahan tuo suussa tuntui, sellaiselta hienojakoisesta ja pehmeästä saumahiekasta tehdyltä. Jauhoja oli siis taikinassa liikaa! 

Maku sinänsä oli melko hyvä. Mausteet ja muscovadosta tekivät kakusta aromikkaan. Luultavasti perinteisen piimäkakun reseptillä maku ja rakennekin olisi ollut paljon parempi. Piimää olisi varmasti myös tasannut tattarin voimakasta makua. Osan tattarista olisi tietenkin voinut korvata venhäjauhoilla. Toisaalta kokonaan tattarijauhoista tehty kakku vastaa gluteenittoman leivonnaisen kysyntään. Tattarijauho on venhäjauhoon verrattuna tummaa. Kun vielä käytin tummaa muscovadosokeria, kakusta tuli kauniin, syvän värinen.

Tiedän kyllä, että tattarijauhoa voi hyvin käyttää makeaan leivontaan. Sillä (melkein) onnistunut kokemus minulla on Bretagnelaisesta voi-tattarikakusta, jota suosittelenkin mieluumin leipomaan tattarijauhoista, jos sinulla on niitä jäänyt esimerkiksi blinien paistamisen jälkeen ylimääräiseksi. Maustekakussakin on ideaa, mutta resepti vaatii vielä vähän kehittelyä. Mielelläni otan myös vastaan testattuja ja hyväksi havaittuja reseptejä tattarijauho-leivontaan. 

Tarinoita epäonnesta - paistia ja uunijuureksia

Vähän aikaa hehkutin onnistumisen iloa ja oppimista. Nyt täytyy yrittää oppia epäonnistumisesta. Suunnitelma sunnuntaille oli seuraava: paisti uuniin mittarin kanssa ja viikonloppukokki ulos syyshommiin. Katsokaa mikä liha:

Kuvassa on reilu kaksi kiloa loistavaa, loistavaa naudan sisäpaistia. Pinnat jo kiinni paistettuna. Mahtavaa lihaa, jonka voi jättää mediumiksi. Valmistauduin hyvin. Nostin paistin ajoissa pöydälle lämpenemään. Sidoin vähän paistia, suolasin ja pippuroin. Kalvoja ei ollut poistettavaksi. Otin pinnat kiinni paistinpannulla. Huuhtelin pannun ja valelin paistin huuhteluvedellä. Laitoin timjamin oksia paistinarun alle. Työnsin lihamittarin paistin paksumpaan kohtaan ja asensin sen piippaamaan 55 asteessa. Laitoin lihan ritilälle ja ritilän uunipannun päälle. Uunipannulle laitoin vielä tilkan vettä pannun huuhteluliemen päälle ja koko komeuden 125 asteiseen uuniin. 

Sitten lähdettiin ulos. VIRHE, paha virhe. Kun tulin tsekkaaman tilannetta, paistimittari piippasi ja näytti 69 astetta. Ylikypsää lihaa, totaalisen ylikypsää lihaa. Sen tajusin heti. Liha oli aivan läpeensä kypsää. Syötäväähän se oli, mutta valtaisa pettymys, kun olimme haaveilleet pehmeästä, punertavasta medium-paistista. Uunijuurekset (perunaa, palsternakkaa, punajuuria ja porkkanaa timjamilla maustettuna) onnistuivat hyvin samoin kastike, jonka valmistin paistinliemestä. Lisäsin liemeen paistinpannun huuteluliemen, vähän kermaa ja suurustin venhäjauhoilla. Ei paljon huvita reseptiä kirjoittaa. 

Epäonnistuneen lihan paiston lisäksi kuvassa näkyy enemmänkin epäonnea. 9-vuotias kaatui, otti vastaan käsillä ja mursi ranteensa. Siitäkään ei huvita kirjoittaa...

Note to myself: seuraavan kerran kun laitat paistin uuniin, pysy uunin lähettyvillä. Isokin paisti kypsyy yllättävän nopeasti medium-lämpötilaan, eikä paistomittarin piippaus kuulu ulos.

Klassikkokokeilussa Pavlova

Kuten jo aikaisemmin kerroin, jälkiruokien klassikko Pavlova on ollut to do -listalla pitkään. Parasta mahdollista reseptiä etsiessäni ja muutenkin jälkkärin historiaan tutustuessani, sain huomata, että tämä jälkiruoka on tyypillinen joulun ajan jälkiruoka. Hassua, olen mieltänyt sen aina kesäiseksi herkuksi. Ehkä se johtuu siitä, että silloin on tarjolla tuoreita marjoja, joilla voi kakun koristaa. Kuvissa Pavlova on usein mansikoilla täytetty. No, ajoitukseni on pielessä siis vain noin kolme kuukautta.

Tarinan mukaan kakun on kehittänyt keittiömestari ihailemalleen venäläiselle balettitanssijalle Anna Pavlovalle tämän ollessa Australian ja Uuden-Seelannin kierroksella 1920-luvulla. Jälkiruuan kuohkeus ja keveys kuulemma kuvaavat balettitanssijan pukua ja haurasta olemusta. Tarinansa ansioista kokeilu sopii loistavasti naistenpäivän jälkeiselle sunnuntaille.

Taloudellisena (vai pitäisiköhän sanoa nuukana) ihmisenä pakastin, joitakin viikkoja sitten voi-tattarikakusta jääneet valkuaiset juurikin tätä kokeilua varten. Päätin koristella Pavlovani viinimarjoilla, joita vielä löytyy jonkin verran pakastimesta. Vaikka klassikon historiaan tutustumisen jälkeen, en olekaan aivan vakuuttunut siitä, sopivatko viinimarjat hapokkuutensa, kuorensa ja siementensä vuoksi kuvaamaan balettitanssijan pukua saati olemusta. 

Vaikka kakkua syötiin vasta sunnuntaina, valmisteluihin oli ryhdyttävä jo perjantaina. Reseptejä luettuani päätin, valita monista parhaat palat ja yhdistellä ne. En nimittäin ole aikaisemmin itse valmistanut marenkia. Perjantaina nostin valkuaiset pakastimesta jääkaappiin sulamaan. Tarkoituksena ryhtyä hommiin heti lauantaina aamusta.

*
Pavlova
(10 annosta)

pohja:
5 kananmunan valkuaista (joista yksi oli kyllä pieni)
2 1/2 dl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
1 tl sitruunanmehua

täyte:
2,5 dl vispikermaa
musta- ja punaviinimarjoja
tomusokeria

Laita uuni lämpiämään 125 asteeseen. Piirrä leivinpaperin päälle haluamasi kokoinen ympyrä esimerkiksi kakkuvuoan avulla. Valmista vasta sitten marenki.

Erottele keltuaiset valkuaisista mieluiten teräksiseen pyöreä pohjaiseen kulhoon varmistaaksesi mahdollisimman hyvän vaahdon. Samasta syystä kannattaa käyttää huoneenlämpöisiä luomumunia. Muovikulhoon on pesusta huolimatta saattanut jäädä rasvaiseksi, joten siksi kannattaa käyttää teräksistä kulhoa. Vatkaa valkuaiset kevyeksi vaahdoksi. Lisää puolet sokerista vaahtoon voimakkaasti vatkaten. Sen jälkeen lisää tärkkelys loppuun sokeriin. Lisää seos pienissä erissä vaahtoon. Jatka vatkaamista kunnes seos on kovaa ja kiiltävän valkoista. Lisää lopuksi vielä sitruunamehu.

Vaahto kannattaa asetella ympyrän sisään siten että keskusta jää hieman matalammaksi. Marenkia kypsennetään uunin alatasolla noin 1,5 tuntia. Marenki on valmista, kun se on väriltään yhä valkoinen, mutta irtoaa hyvin leivinpaperista. Anna marengin rauhassa jäähtyä ja kovettua ennen täyttämistä. 

Täyttäminen kannattaa tehdä juuri ennen tarjoilua. Jos teet pohjan jo edellisenä päivänä, säilytä se huoneenlämmössä peittämättömänä.

*

Valkuaisvaahdon valmistaminen onnistui hienosti ja sain aikaan mielestäni aika helposti kovan vaahdon, vaikka käytössäni oli vain tavallinen sähkövatkain. Keittiön heikko valaistus vääristää valokuvan värejä. Valokuvassa ei näy vaahdon todellinen, kauniin kiiltävä, väri.

Marenki oli uunissa noin 1,5 tuntia ja uunin sammutin jo vähän aikaisemmin. Kun puolitoista tuntia oli täynnä, aukaisin uunin luukun ja jätin marengin uuniin jäähtymään ja kovettumaan uuniin. Mielestäni se nimittäin näytti vielä hieman raa ´alta. Arvatkaapa vain miten kävi. Marenki kypsyi yli. Arvelin, että uuni jäähtyy nopeammin,kun virta oli ollut jo ainakin vartin pois päältä ja luukkukin oli aivan apposen auki. Vielä luukkua avatessa, koko hässäkkä oli kauniin valkoinen, mutta kun lyhyen ulkoilun jälkeen otin marenkia pois jo aivan kylmästä uunista, marenki oli väriltään aivan kellertävä. Rakenne kuitenkin tuntui päällisin puolin ihan hyvältä ja päätin, että tämä täytetään. Tuli mitä tuli.

Täytin marengin kermavaahdolla sekä punaisilla ja mustilla viinimarjoilla, jotka itse asiassa makunsa puolesta sopivat loistavasti marenkiin. Marenki ja kermavaahto taittoivat mukavasti hapokkuutta ja toisaalta makea marenki sai marjoista vähän vastinparina.

Mutta se marenki. Päältä marenki oli lupaavan rapeaa, mutta sisältä se oli sitkeää kuin mikä. Kakkulapiosta ei ollut mitään apua, eikä sahalaitaisen veitsenkään kanssa meinannut pärjätä. Rapeaa marenkia oli murusina ympäri pöytää, kun vihdoin sain palasen irti. Maku sinänsä kuitenkin miellytti ja joku kerta taidan ottaa härkää sarvista ja tehdä uuden Pavlovan. Onneksi ei ollut vieraita syömässä. Omalle porukalle kehtaa tarjota näitä _ ei niin onnistuneita_ kokeiluja.

Vielä muutama päivä tämän epäonnistunnen kokeilun jälkeen huvittaa. Kodista löytyy yhä tahmeita paikkoja. Tahmeus on epäilemättä Pavlovan syytä. Reitti käsien pesulle on helppo jäljittää. Siitäkin huolimatta: saattaa olla, että tästä tulee joka keväinen juttu. Kevät nimittäin on alkanut. Sunnuntain yksi ehdoton kohokohta tapahtui juuri siinä ruokapöydän äärellä, kun katselin ulos. Suu täynnä makeaa ja sitkää marenkia  huomasin joutsenparin vaikuttavan ylilennon. Marenki, kevät ja joutsenet - aika hyvä yhdistelmä.

Edit 11.5.2017: Minipavlova on valmistettu onnistuneesti. Tarinan onnistuneesta pavlovasta voit lukea täältä.