lauantai 26. marraskuuta 2016

Piimäkakku goes wild

Piimäkakku on maailman helpoin maustekakku. Aineet vain sekoitetaan keskenään ja laitetaan voideltuun vuokaan.  Piimäkakun tavanomaiset mausteet kaneli, neilikka ja inkivääri tekevät siitä jouluisen. Meillä ei taideta jouluksi kovin montaa makeaa leivonnaista leipoa. Luulen, että aamulla leipomani piimäkakku on yksi joulun ajan makeista leivonnaisista. Vasta kun olin aloittanut taikina tekemisen, huomasin, että neilikka olikin päässyt loppumaan. Ajattelin, että jostainhan sitä makua on kakkuun saatava ja siitä se ajatus sitten lähti.






*

Piimäkakku

4 dl vehnäjauhoja
2 dl  sokeria
1 tl soodaa
1 dl sokeria
1 dl voisulaa
3 dl piimää
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl vanilijasokeria
2 tl lakritsijauhetta

voita ja korppujauhoja tai mannaryynejä 
vuoan voitelemista ja jauhottamista varten

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää siirappi, voisula ja piimä. Sekoita tasaiseksi. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan.

Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä hieman ennen kumoamista. Piimäkakku sopii hyvin myös pakastettavaksi ja säilytys vain syventää makuja.

*








Lakritsijauhe sopi piimäkakun mausteeksi oikein yllättävänkin hyvin. Vanhoja perinteisiä ja hyväksi havaittuja reseptejä ei uskalla kovin suurella kädellä lähteä tuunaamaan. Lakritsijauheen lisääminen kakkuun on niillä rajoilla. Onnistunut kokeilu kuitenkin, sanoisin. Lakritsinmaku ei puskenut kakusta läpi, vaan se jäikin viipyilemään suuhun vasta jälkimakuna. Ehdottomasti voin suositella lakritsin ystävälle!

Huomaan saaneeni taas uusia lukijoita ja seuraajia. Kiitos kaikille lukijoille, tykkääjille ja kommentoijille! Jokainen merkki vierailustasi tuntuu mukavalta. Viikonloppukokkia pääset blogin lisäksi seuraamaan facebookissakin. Tykkäämällä voit jättää viestin käynnistäsi.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti