perjantai 18. marraskuuta 2016

Beaujolais Nouveau 2016

Jälleen vuoden Beaujolais Nouveau postaus tulee päivän myöhässä. Parempi myöhään kuin milloinkaan. Vuoden 2016 uuden sadon viinit hain ruokatunnilla, ja ne olivat hyllyssä kuljetuksen jäljiltä vielä kylmiä. Tai ei kylmiä, vaan juuri oikean lämpöisiä nautittavaksi. Tänäkin vuonna kaappasin hyllystä mukaani molemmat uuden sadon viinit, sekä Albert Bichot Beujolais-Villages Nouveaun, että Georges Duboeuf Beaujolais Nouveaun. Viinien hinta pyöri vähän 10 € molemmin puolin. Muistikuvani mukaan aikaisempina vuosina olen ostanut pullot vähän huokeampaan hintaan.




Marraskuun kolmannen torstain iltapalaviiniksi valikoitui lasillinen Georges Duboueufia. Mikään kulinaristinen nautinto nuortakin nuorempi uuden sadon viini ei ole, mutta hauska tapa ja ilmiö sinänsä. Ehkä viini sopisikin paremmin kylpemiseen. Sosiaalisessa mediassahan eilen näkyi viinissä kylpeviä japanilaisia. Uuden sadon viinin suurin ansio taitaakin olla ajankohta, jolloin se tulee markkinoille. Viini tuo mukavan piristysruiskeen marraskuulle.







Vaikka perinnettä arvostellaankin, aion silti ensi vuonnakin marraskuun kolmantena torstaina nauttia iltapalan painikkeeksi lasillisen Beaujolais Nouveau -viiniä. Ihan vaan sen vuoksi, että on Se Päivä.


2 kommenttia: