tiistai 31. toukokuuta 2016

Klassikkoannos - Toast skagen

Katkarapuleipä eli toast skagen on herkullinen alkuruoka, iltapala tai pikkusyötävä. Sen valmistaminen käy katkarapujen sulattamisen jälkeen käden käänteessä. Viikonloppukokin toast skagen on hyvin yksinkertainen ja simppeli. Vähän kuin tämä kirjoituskin. Sellainen sananlaskun lyhyestä kaunis virsi.


Katkarapuleipä - toast Skagen



*

Toast Skagen

2-4 annosta

4 paahtoleipää

oivariinia

180 g katkarapuja
2 tl dijon-sinappia
2 rkl majoneesia
2 rkl creame fraichea

tilliä ja ruohosipulia maun mukaan
muutama myllyn pyöräytys suolaa ja pippuria

Valuta hyvin katkaravut. Pilko ravut pieneksi. Jätä muutama kokonainen koristeeksi. Sekoita rapujen sekaan hienonnettu tilli ja ruohosipuli sekä sinappi, majoneesi ja ranskankerma. Mausta vielä maltillisesti suolalla ja pippurilla. Jos sinulla on aikaa anna makuuntua jääkaapissa tovi.

Paahda leivät paahtimessa. Voitele lämpimät, paahdetut leivät ja nostele katkarapuseos leipien päälle. Koristele tillillä, ruohosipulilla ja katkaravuilla.

*


Toast Skagen on sellainen ruoka, joka aina välillä painuu unholaan pitkiksi ajoiksi. Sitten kun toast Skagenin olemassa olon muistaa, ja sitä lopulta valmistaa, ihmettelee, miksei ole tullut laittaneeksi katkarapuleipiä pitkiin aikoihin.


Katkarapuleipä - toast Skagen



Toast Skagenia voi varioida käyttämällä leipänä esimerkiksi saaristolaisleipää. Leipään saa luonnollisesti enemmän makua, jos sen paistaa voilla paistinpannussa. Katkaraputahnaan voi lisätä makunsa mukaan vaikkapa keitettyä kananmunaa tai punasipulia. Tahnaa voi pippurin lisäksi maustaa myös sitruunalla. Viitseliäs kokki tekee majoneesinkin itse, mutta koska majoneesia tarvittiin kovin vähän käytin kaupan valmista majoneesia. Kaupasta löytyy ainakin yksi ihan kelvollinen valmis majoneesi, vaikka tietysti: itse tehty on parempaa. Toastiin saa näyttävyyttä ja leivälle makua, jos asettelee kruunuksi mätiä. Toast Skagenia kelpaa nautiskella, vaikkapa kauniina kesäisenä iltana.





sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Ajo blanco - kylmä valkosipuli-mantelikeitto osana illallista

Ajo blanco on espanjalainen kylmä, manteleista valmistettu, keitto. Törmäsin reseptiin appelsiineja ja hunajaa -blogissa, jota tulee luettua tämän tästä. Appelsiineja ja hunajaa -blogista löytyy video ja yksi resepti keitosta. Tässä postauksessa on resepti ajo blanco viikonloppukokin tapaan. Ajo blancon ainesosat ovat varsin simppelit manteleita, valkosipulia, oliiviöljyä, vettä ja vähän eilistä leipää. 



Ajo blanco valkosipulimantelikeitto



Ajo blancon mantelit



Ajo blanco sopii hyvin alku- tai väliruuaksi aterialle. Se varmasti sopii hyvin myös tapas-illalliselle, jolloin sen voi asettaa tarjolle annoskokoisena vaikkapa snapsilasiin. Minä tarjosin kylmän valkosipulisen mantelikeiton lauantai-illallisen toisena alkuruokana. Lauantai-illallisten menun mietiskely on hauskaa. Joskus visio on selvä jo heti kättelyssä, mutta usein käy niin, että kokonaisuus selviää vasta viime hetkillä. Toisinaan, kun oikein onnistaa, menussa on yhtenäinen teema, mutta tälläkin kerralla kävi niin, että teki mieli vähän kaikenlaista. Toukokuun menu on iloinen sekamelska.

Toukokuun menu


*

Toast skagen


Ajo blanco

Broilerivartaat ja satay


*

Menu on monien sattumien summa. Aloitetaan avaaminen jälkiruuasta. Se tehtiin, koska pakastimesta sattui vielä löytymään pieni satsi viime syksyn lakkoja. Viimeistään nyt on tyhjennettävä pakastin viime vuoden sadosta. Meillä homma on voiton puolella jäljellä on yksi rasia karpaloita, lakkoja, vadelmia, mustikoita ja mansikoita. Puolukoita, omenasosetta ja luumuhilloa on vielä kaksi rasiaa. Täällä ollaan valmiina uutta satoa varten! Sormet ja varpaat ristissä odotan satoa nyt kukkivista mustikoista ja mansikoista. 



Ajo blanco ja mustikan kukat



Ajo blanco ja puutarhan mansikat tontun vartioimana



Broileri valikoitui pääruuan raaka-aineeksi aivan sillä perusteella, että viime aikoina olemme muutoin syöneet paljon lihaa ja kalaa. Taas (ja jatkuvasti) on ollut ilmassa matkakuumetta ja kaukokaipuuta. Niitä hillitsemään broileri marinoitiin inkiväärissä, chilissä ja limessä ja kylkeen laitettiin satay-kastiketta. Kastikkeen keittelyssä on oma hommansa, joten samalla vaivalla tein isomman satsin, josta pakastin suurimman osan kesän grillailuja silmällä pitäen. Broilerin käsittelyssä marinoimisineen ja tikuttamisineen on oma hommansa. Näiden myöhäisten illallisten suurin haaste on löytää sellaisia ruokia, jotka ovat joko ennakkoon valmisteltavissa tai nopeasti toteutettavissa.  Toast skagen, jonka reseptin kirjoittelen teille myöhemmin, on yksi nopeasti toteutettava alkuruoka.  Ensin kuitenkin ajo blanco kuten otsikkokin lupaa. Ajo blancoa tuskin olisin tehnyt ellei resepti olisi sattunut silmiini ja ellei kaapista olisi löytynyt mantelia. Helppo tekoisena, nopeana ja maistuvana tästä taisi tulla uusi suosikki kylmien keittojen joukkoon.

*

Ajo blanco viikonloppukokin tapaan

(2-4 alku- tai välikeitto annosta)

100 g kuorittuja manteleita
1 pieni valkosipulin kynsi
leipäviipale
2,5 dl vettä
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl valkoviinietikkaa
ripaus suolaa

muutama vihreä viinirypäle ja pari tippaa oliiviöljyä koristeluun

Rouhi mantelit ja valkosipulin kynsi sauvasekoittimella hienoksi. Lisää leipäviipale, josta kuoret ja reunat on leikattu pois. Lisää myös keitetty, jäähdytetty, vesi ja oliiviöljy. Surauta keitto tasaiseksi. 

Mausta valkoviinietikalla ja ripauksella suolaa ja sekoita vielä. Laita keitto jääkaappiin, jotta se jäähtyy kylmäksi. Samalla maut tasaantuvat.


Koristele keitto oliiviöljyllä ja vihreillä viinirypäleillä. Tarjoile jääkaappikylmänä.

*



Ajo blanco - valkosipulimantelikeitto



Ajo blanco - valkosipulimantelikeitto



Keittoa syödessämme totesimme miten voimakkaasti (ei kylläkään liikaa) valkosipuli maistui, vaikka sitä oli käytetty vain yksi pienen pieni kynsi. Kahdelle hengelle väliruuaksi annos oli vähän turha iso. Luulen, että neljälle jaettuna se olisi ollut sopivan kokoinen. Makeat viinirypäleet toivat keittoon kivaa kontrastia. Tosin minäkään en oikein onnistunut asettelemaan rypäleitä siten, että ne olisivat pysyneet kauniisti keiton päällä, vaikka keitto oli aika paksuakin. Sanomattakin lienee selvää, että tälläisessä kylmänä tarjottavassa keitossa raaka-aineiden laatu on tosin tärkää, koska maut puskevat helposti läpi, eikä lämmittäminen tai kypsentäminen niitä pehmennä. Samasta syystä kannattaa käyttää keitettyä vettä. Tämän olen oppinut jo gaspachoa valmistaessani. Jos käyttää suoraan kraanavettä, maistuu koko ruoka vain vedeltä. Tämä keitto maistui mantelilta ja kesältä.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Pekonifrittata - nopea lounas tyhjästä

Flunssa jylläsi joitakin viikkoja sitten perheessä. Koska lounasruokailijoihin ei oltu varauduttu, piti ruokaa nyhjästä kuumeisille tyhjästä. Onneksi kaapissa on aina kanamunia. Frittata sopii hyvin aamiaiseksi, lounaaksi tai vaikkapa ruokaisaksi iltapalaksi. Täytteitä voi varioida sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään, ja mikä syöjille maistuu. Esimerkiksi erilaiset kasvikset ja sienet ovat loistavia frittatan täytteitä. Aikaisemmin valmistamani kanttarellifrittatan ohje löytyy linkin takaa.



pekonifrittata

*

Pekonifrittata

70 g pekonia  
salottisipuli
pieni pala suippopaprikaa
3 kirsikkatomaattia
timjamia
suolaa

4 munaa
suolaa
valkopippuria


Valitse paistinpannu, joka kestää uunia. Leikkaa pekonit kylmälle pannulle ja laita pannu kuumenemaan. Kun pannu alkaa lämmetä ja pekoni kypsyä lisää pannulle ensin sipuli ja pienne kuullottelun jälkeen myös paprika. Pidä pannu korkeintaan keskilämmöllä, ei liian kuumana. 

Riko kevyesti kananmunien rakenne rikki ja mausta seos. Kaada munaseos pannulle ja lisää päälle vielä halkaistut kirsikkatomaatit. 

Kun munamassa alkaa hyytyä pohjasta, siirrä paistinpannu 200 asteiseen uuniin ylävastuksen alle. Kypsennä vielä noin 5 minuuttia niin, että massa on hyytynyt. Varo kypsentämästä liian kauaa, ettei lopputulos ole kumimaisen kuiva.

*


Valurautapannu on frittatan valmistamiseen ehdoton. Pannun voi nostaa suoraan hellalta uuniin. Täytyy vain muistaa pitää huoli, että ei kuumenna pannua jo levyllä liian kuumaksi. Liian kuuma pannu kypsentää munakkaan pohjasta liian nopeasti, ja kokonaisuudesta tulee kuiva ja kumimainen.

Onneksi flunssa on jo kauan ollut voitettu tauti! Kevään viimeisen flunssan ainoa hyvä puoli oli, että äidillekin nousi kuume, jolloin juuri 10-vuotta täyttäneen lapsen ei tarvinnut jäädä yksin kotiin sairastamaan.

torstai 19. toukokuuta 2016

Rusticheria Stella - aina ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella

Aina ei myöskään kannata lähteä merta edemmäs kalaan. Pikkukaupungin ravintolaksi valkeakoskilainen Stella on helmi. Aamulehden ylistävät arviot punajuuririsotosta eivät olleet turhia. Se on nyt todettu. Maistelin risottoa Stellassa alkuruuaksi, kun taas mieheni söi perinteisemmän antipasti & misti -annoksen. Tai maistelimme ruokia vähän pöydän puolin ja toisin. Antipasti ja mistin parasta antia oli mielestäni savumuikkumousse, joka miellytti myös annoksen valinnutta miestäni.  Makkarat  ja juustot ovat tietysti aina hyviä. Hauskaa oli  huomata, että samoja komponentteja oli käytetty sekä herkkulautasella että risotossa. Balsamico sipulit olivat kovasti mieleisiä.  Alkupalalautanen sopii mainiosti nautittavaksi pieneen nälkään tai vaikkapa viinilasillisen äärellä.


antipasti & misti


Pidin valitsemastani punajuuririsotosta kovasti. Se oli täyteläinen, mutta ei edes isosta juustomäärästä huolimatta tuntunut liian raskaalta tai tunkkaiselta. Punajuuri maistui risotossa selvästi, mutta maku ei ollut liian hallitseva. Risotto oli väriltään tavattoman kaunis. Houkuttaisi kovasti yrittää tehdä toisintoa tai omaa versiota punajuuririsotosta. Ehkä sen teenkin aikanaan uudensadon punajuurista. 



punajuuririsotto




Pääruuaksi mies valitsi pollo & saltimbocca, joka oli salviavoissa haudutettua suomalaista maalaiskanaa ja parmankinkkua rosmariini-lohkoperunoilla. Sesongin mukaan lautaselta löytyi vihrää parsaa ja paahdettua tomaattia. Itse valitsi pääruuaksi cervo & polpette -annoksen, jossa oli kolme isoa hirvipyörykkää ja kermakastiketta. Riista houkutti. Lisäkkeeksi valitsin hyvin perinteisesti perunamuusia.  Perinteisiä olivat myös annoksen muut lisäkkeet suolakurkut ja puolukkahyytelö. Hirvipyöryköiden mieto riistainen maku oli loistava. Yhdistelmänä risotto ja hirvipyörykät oli sen verran tuhti, että en selvinnyt  enää pääruuasta ihan yksin. Onneksi sain apuja pöydän toiselta puolelta. Tällä kerralla emme kumpikaan jaksaneet jälkiruokaa, joten niistä jälkiruuista ei voi sanoa mitään. Tämä ehkä kertoo jotain myös annoksien koosta.



pollo & saltimbocca



hirvipyörykät


Ruokailu Stellassa ei ollut ensimmäinen kerta. Aikaisemmatkin kokemukset ravintola Stellasta ovat pelkästään positiivisia. Olen ollut asiakkaana niin arkisilla lounailla, a la carte ruokailijana ja sunnuntaisella perhepäivällisellä, jossa alku- ja jälkiruoka noudettiin buffetista ja pääruoka tuotiin annoksena pöytään. Tällä kerralla olimme matkassa kaksin, mutta aikaisempien kokemuksien perusteella voin kertoa, että myös lasten kanssa ruokailu Stellassa sujuu, ja tuntuu, että lapset ovat tervetulleita asiakkaita.

Pikkukaupungin ravintola joutuu pärjätäkseen miellyttämään varmasti hyvin monenlaisia asiakkaita. Itse asiakkaana ajattelen, että Stella on onnistunut hyvin. Menu on melko lyhyt, mutta monipuolinen ja se vaihtuu riittävän usein. Listalta löytyy pizzan ja hampurilaisten lisäksi myös "oikeaa" ruokaa, ja hienompikin ruokailu onnistuu. Positiivista on sekin, että lapsille on tarjolla muutakin kuin nauravia nakkeja. Palvelu on ystävällistä ja asiantuntevaa. Rohkenen suositella Stellaa kesän yhdeksi (vene)retki kohteeksi. Vierasvenelaiturista ei ole pitkä kävelymatka hyvän ruuan pariin. 

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Viikonloppukokki perinnekokkina: mokkooset

Vaikka ihan paras lättykausi on kesän myötä vasta alkamassa, tarjoilen jo vaihtoehtoa perinteiselle. Tai perinteinen herkku mokkoosetkin ovat, ainakin minulle ja varmasti monelle muulle pohjalaiselle.  Mokkooset muistuttavat lättyjä, mutta ne ovat paksumpia. Mokkoisten salaisuus on piimässä ja nostatusaineessa. Tässä tapauksessa, kun nesteenä on piimä, nostatusaineena toimii sooda.



mokkooset



*

Mokkooset


3 munaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
5 dl piimää
2 tl soodaa
5 dl vehnäjauhoja

voita paistamiseen

sokeria

Riko kulhoon munat ja lisää piimä, sokeri sekä suola. Sekoita hyvin. Sekoita sooda vehnäjauhoihin ja lisää jauhot hyvin sekoittaen taikinaan. Anna taikinan tekeytyä vähintään vartin verran ennen paistamista. Taikina on paksumpaa kuin lättytaikina, mutta hyvin juoksevaa kuitenkin.

Lisää paistinpannulle voita ja paista taikinasta mokkoosia. Käännä siinä vaiheessa, kun ilmakuplat nousevat taikinan läpi ja taikina alkaa hyytyä. Tavoitteena on kauniin ruskea pinta molemmin puolin. Taikina pysyy kasassa, etkä tarvitse lättypannua paistamiseen.  Tavallisella (valurauta)pannulla onnistuu mainiosti!

Kun mokkooset ovat kypsiä, ripotele päälle sokeria. Nauti sitä mukaa kun saat paistettua tai paista koko satsi kerralla ja nauti sitten, vaikkapa maidon, kahvin tai mehun kera.

*



mokkooset



mokkooset


Mokkoosille, kuten perinneleivonnaisille yleensäkin, oma resepti on ainoa oikea. Minun oikea reseptini on peräisin mummulta ja onhan äitikin mokkoosia paistellut. He taitavat tehdä taikinan näppituntumalla (kyllä sen sitte kätehensä tuntoo), ja niin minäkin yleensä. Tällä kerralla mittasin ja kirjoitin reseptin ylös. Noudatin kyllä mummun ohjeita, joiden mukaan esimerkiksi soodaa saa olla sen verran, että se maistuu taikinassa.  Piimän sijaan nesteenä voi käyttää hieman vanhaa viiliä tai kermaviiliä.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Ruskistetussa voissa kypsennettyä kuhaa

Onneksi on se aika vuodesta, että melkein yölläkin valoisaa. Lähes täydellisesti onnistuneesta illallisesta saa kelvollisen kuvan vielä kymmenen aikaan illalla. Kuha on varsin tuttu raaka-aine keittiössäni. Usein se tulee paistettua pannulla, mutta nyt kokeilin uudenlaista valmistustapaa. Kypsensin kuhafileen ruskistetussa voissa. Reseptin bongasin taas televisiosta. Från jord till bord on ihana kesäinen sarja, josta varastin kalan valmistusidean ja reseptin.



ruskistetussa voissa kypsennettyä kuhaa ja parsarisottoa


*

Ruskistetussa voissa kypsennettyä kuhaa


2 kuhafilettä

suolaliemi

0,5 l vettä
0,5 dl suolaa

250 g voita

Valmista ensin 10 % suolaliemi. Kiehauta 0,5 l vettä ja lisää siihen 0,5 dl karkeaa merisuolaa. Sekoittele kunnes suola on sulanut. Jäähdytä suolaliemi jääkaappikylmäksi.

Laita kalafileet jääkaappikylmään suolaliemeen 10 minuutiksi.

Ruskista voi. Laita voi kattilaan, sulata se ja jatka keittämistä kunnes voi ruskistuu. Ole tarkkana. Ruskistuminen ottaa aikansa, ja lopulta voi muuttaa väriään yhtäkkiä. Ruskistuneeseen voihin tulee pähkinäinen aromi, sekä väriin, että tuoksuun. Anna ruskistetun voin levähtää kattilassa hetkinen, että sakka laskeutuu pohjaan.  Kaada sitten kauniin siirappisen värinen voi sopivan kokoiseen uunivuokaan, mutta ruskistamisessa muodostunut sakka kattilan pohjalle.

Laita kuhafileet 65-70 asteiseen ruskistuneeseen voihin ja nosta vuoka 200 asteiseen uuniin 12 minuutiksi.

Nauti kuha parsarisoton ja hedelmäisen valkoviinin kera.

*



ruskistetussa voissa kypsennettyä kuhaa ja parsarisottoa




ruskistetussa voissa kypsennettyä kuhaa ja parsarisottoa


Niin hyvää kuin kuha onkin, ainainen pannussa paistettu kuhafilekin alkaa maistua puulta. Olen tosi riemuissani, että kokeilin kypsentää kalan ruskistetussa voissa. Kuhaan tuli mahtava aromi. Toinen kelpo keino kalan valmistamiseen tuntuu olevan tuo suolaaminen 10 % suolaliemessä. Olen aikaisemmin kokeillut sitä lohelle, mutta se toimi kuhallekin.



ruskistetussa voissa kypsennettyä kuhaa ja parsarisottoa

Itse kala kypsyy nopeasti. Enemmän aikaa ottaa suolaliemen keittäminen ja jäähdyttäminen sekä voin ruskistaminen. Nämä voi tehdä ennakkoon valmiiksi. Jos ruskistettu voi ehtii jäähdyttää, sen voi lämmittää oikeaan lämpötilaan samalla, kun lämmittää uunin.

Parsasesongin ollessa parhaimmillaan tein meille hyväksi havaitulla, vaikkakin työläällä, reseptillä parsarisoton. Illallisvalmisteluja helpottaakseni olin tehnyt risottoon tarvittavan pyreen jo päivällä valmiiksi. Illallisen kruununa nautittiin hapokas ja hedelmäinen Pouilly-Fume La Demoinselle de Bourgeois 2012. Mies sai loistavan valkoviinin syntymäpäivälahjaksi viime syksynä, ja sitä on säästelty sopivaa tarkoitusta varten. Nyt oli juhlan aihetta: vene on vesillä. On kesä!



guy 22



purjeveneet auringonlaskussa

Nutella-vadelmaleivokset - pikainen paluu äitienpäivän herkkuihin

Isompi apukokki leipoi isänsä avustuksella äitienpäivän herkuksi nutella-vadelmaleivoksia. Leivosten valmistamista helpotti valmis pakastemurotaikina. Vinkkasin Viini-lehden (4/2016) sivuilta löytämäni ohjeen 10-vuotiaalle nutella-fanille, eikä siinä sitten paljon muuta tarvittukaan.  


nutella-vadelmaleivokset


*

Nutella-vadelmaleivokset


1 pkt (400 g) pakastemurotaikinaa
2 tl vanilijasokeria
2-3 rkl vehnäjauhoja
1/2 prk nutellaa
100 g tuorejuustoa
noin 2 dl pakastevadelmia (joista osa koristeluun)

Koristeluun

1 dl kuohukermaa
2 rkl tuorejuustoa
1 tl vanilijasokeria

mintunlehtiä

Ota taikina ajoissa sulamaan. Kauli sulanut taikina ohuemmaksi levyksi. Painele muotilla, esimerkiksi juomalasilla, 12 ympyrää taikinasta. Nosta taikinaympyrät voidellun muffinipeltien koloihin. Sekoita jäljellejääneeseen taikinaan käsin vanilijasokeri ja vehnäjauhot. Taikinasta tulee murumaista.

Sekoita nutella ja tuorejuusto. Ripottele vadelmia jokaisen leivospohjan päälle ja jaa vadelmien päälle nutella-tuorejuustoseos. 

Paista leivoksia 175 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Nosta leivokset uunista ja ripottele päälle muruseosta. Jatka paistamista vielä toiset 15 minuuttia tai hieman vähemmän, kunnes muruseos on saanut kauniin värin. Anna leivosten jäähtyä hieman ja nostele pois muffinipelliltä.

Vaahdota koristeluun tarkoitettu kuohukerma ja vanilijasokeri. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Kokoa leivoksista ja kerma-juustovaahdosta kauniit annokset, jotka koristelet vadelmilla ja mintunlehdillä.

*

Leivokset maistuivat erinomaisen hyviltä ja leipominenkin sujui kuin tanssi. Meitä vähän mietitytti ovatko leivokset liian makeita, mutta ne olivat juuri sopivia. Onneksi pakastimessa oli vielä vähän viime kesän metsävadelmia. Niiden aromaattisuus toi leivoksiin oman lisänsä. Haastavinta leipomisessa taisi olla sopivan kokoisen lasin löytäminen taikinaympyröiden tekemiseksi. Seuraavalla kerralla voi valita vieläkin isomman lasin muotiksi. Isompi lasi, isommat leivokset. Tosin pienemmistä leivoksista sai koottua hienon annoksen. Alkuperäistä ohjetta apukokki tuunasi sen verran, että kehitteli tuorejuusto-kermavaahdon ja mintunlehdet koristeeksi. Äitienpäivän ja kesäisen lämpimän viikon kruunuksi päivällinen nautittiin alusta loppuun saakka terassilla. Sää oli niin lämmin, että ei tarvinnut pelätä edes ruuan jäähtymistä.



nutella-vadelmaleivokset



nutella-vadelmaleivokset



nutella-vadelmaleivokset


torstai 12. toukokuuta 2016

Kaalisotku - ei nimi ruokaa pahenna

Yritän tässä pitää kiinni uudenvuodenlupauksestani. Lupasin julkaista blogissa enemmän arkiruokareseptejä, koska suurinosa ruuasta, jota syömme, on arkista sapuskaa. Tärkein kriteeri arkiruualle on ehdottomasti nopea valmistuminen. Yksi lempiraaka-aineistani on kaali. Onneksi muutkin perheenjäsenet syövät kaalia. Eivät tosin samalla intohimolla kuin minä, mutta syövät kuitenkin. Aina aika ajoin nopea arkiruoka valmistuu kaalista. Koska varhaiskaali on nyt sesongissa, tämä kaaliresepti on hyvinkin ajankohtainen. Ruoka tosin onnistuu hyvin talvellakin keräkaalista, silloin sen valmistaminen vain ottaa hieman enemmän aikaa. Tämä loistava arkiruoka on nimetty perheessä kaalisotkuksi ei kovin mairitteleva nimi, mutta hyvin kuvaava.



kaalisotku



*

Kaalisotku


500g naudan paistijauhelihaa
varhaiskaali
sipuli
kesäkurpitsa 
paprika
suolaa
mustapippuria
jeera

soijaa
kuivattua lipstikkaa
kuivattua meiramia

nokare voita 
tilkka öljyä

Laita nokare voita ja tilkka öljyä kasariin. Paista jauheliha kypsäksi. Mausta jauheliha suolalla, pippurilla ja jeeralla. Lisää kasariin pieneksi pilkottu sipuli, kesäkurpitsa ja paprika. Sekoittele hetkinen. Pilko pieneksi varhaiskaali ja lisää kasariin. Kääntele kaalisotkua niin, että kaalikin lämpenee ja alkaa kypsyä. 

Mausta vielä soijalla, lipstikalla ja meiramilla ja tarjoille nälkäisille arjen ahertajille,

*


Haaveet lounaseväistä olivat turhat, kaikki meni. Kaalisotkun raaka-aineet vaihtelevat joka kerran vähän sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään. Usein käytettyjä raaka-aineita reseptissä mainittujen lisäksi tai sijaan ovat porkkana ja varsiselleri. Lisäksi kaalisotkuun saa upotettua keitettyjen perunoiden, riisin tai nuudelin jämiä. Talvisin tehty ruoka saattaa kaivata makeuttamista. Silloin kaalisotkuun kannattaa lisätä hieman siirappia. Varhaiskaali ei mielestäni makeutta kaipaa. 

Kaalisotkussa tuli testattua myös uusi hieno äitienpäivälahjaksi saamani mandoliini: toimii! Mandoliinilla soittelin pieneksi kesäkurpitsan, sipulin ja paprikan. Varhaiskaali meni pieneksi perinteisesti veitsellä. 

Ihana toukokuinen hellejakso on saanut luumupuun kukkimaan. Toivottavasti säät eivät viilene liikaa, että pölyttäjät eivät tyystin katoa. Luumupuu on upeimmillaan nämä muutamat toukokuiset päivät.



Sinikka-luumu kukkassa



Sinikka-luumu kukassa




tiistai 10. toukokuuta 2016

Sumakkikanaa grillivartaissa

Muistan, kun jo edellisenä talvena tarvitsin välttämättä sumakkia johonkin ruokaan. Sumakkia haettiin kaupungista etnisestä kaupasta melkein varta vasten tehdyllä reissulla. No, se sumakkiruoka jäi arvatenkin tekemättä. Siitä asti iso sumakkipurkki on pyörinyt kaapissa (ja vielä opin, että olisi kannattanut säilyttää se jääkaapissa), enkä oikein ole tiennyt, mihin olisin maustetta käyttänyt. Ihan ensimmäisenä kokeilin sitä kanavartaisiin.



sumakkikanaa grillivartaissa



Sattumalta en maustetta laittanut broileriin, vaan sumakki muistui mieleeni, kun menneellä viikolla seurasin taas englantilaista Rick Steinia ruokamatkalla Venetsiasta Istanbuliin. Sarja on esitetty kevään kuluessa Yle Teemalla. Tv-ohjelman ruuista on taltioituna useampi epämääräinen muistilappu. Huomasin pitäväni tämän brittikokin tavasta laittaa ruokaa ja käsitellä raaka-aineita. Harmi, että nautinnollinen sarja on nyt loppu. Rick Stein pääsi Istanbuliiin. Ilman upeaa telkkarisarjaa sumakkipurkki todennäköisesti pyörisi vielä maustehyllyllä hyvinkin pitkään. 

Sumakki on mauste, jota käytetään lähi-idän keittiössä. Kovin yleinen se ei Suomessa ole. Sitä ei ollut kovin helppo löytää edes etnisistä kaupoista. Tai kokeilkaas googlata sumakki. Ei tule kovin monta osumaa. Sumakki jauhetaan kuivatuista marjoista. Se on väriltään kauniin punainen. Mieleen tulee kuivattu karpalo. Maultaan mauste on marjaisa, sitruksinen ja melko hapokas. Sumakkia suositellaan käytettäväksi kasvisten, kanan, kalan ja grillatun lihan maustamiseen. Ainakin kanalle se sopi hyvin.  Se on nyt testattu. Maultaan sumakki tuntuu olevan melko mieto, joten maustetta voi lisätä rennolla ranteella.



sumakki



*

Sumakkikanaa vartaissa


800 g broilerin rintafileitä

marinadi:

4 valkosipulin kynttä murskattuna
1 tl chilimausteseosta
2 rkl tomaattipyrettä
3 rkl sumakkia
suolaa
2 rkl balsamicoa
2 tl muscovadoa tai 2 rkl granaattiomenasiirappia

oliiviöljyä

varrastikkuja

Jos käytät puisia varrastikkuja, laita tikut veteen likoamaan. Sekoita marinadin ainekset. Sumakkia saa todella annostella reilulla kädellä. Mitta on oikeasti ruokalusikka! Lisää lopuksi oliiviöljyä niin, että saat riittävän määrän marinadia.

Leikkaa broilerin fileet sopivan kokoisiksi suikaleiksi ja laita marinadin sekaan. Anna lihojen maustua vähintään tunti, mutta pidempikään aika ei tee huonoa. Itse pidin broileria marinadissa lähes 6 tuntia.

Pujota marinoitu liha varrastikkuihin ja kypsennä vartaita grillissä ritilän päällä noin 10 minuuttia välillä käännellen. 

*


Vähän jouduin Rick Steinin ohjetta soveltamaan. Ensinnäkin Stein teki kanansa kokonaisesta kanasta, minä käytin broilerin fileitä. Toisekseen Steinin kanat kypsyivät uunissa, minun grillissä. Ja kolmanneksi hän käytti marinadissa aurinkokuivattua tomaattitahnaa ja granaattiomenasiirappia. Minulla ei ollut kumpaakaan. Luulen, että aurinkokuivattua tomaattitahnaa löytyy ihan marketista, mutta granaattiomenasiirappi kuulostaa sellaiselta, että sitä varten täytyy tehdä reissu etniseen ruokakauppaan kaupunkiin. Yritin korvata siirapin makeutta muscovadolla. Pelkona oli kuitenkin liian makea marinadi. Epäilin, että sumakin happamuus ei yksin riitä, joten lisäsin marinadin 2 rkl balsamicoa.

edit 4.7.2016: Olen valmistanut sumakkikanaa uudemman kerran, muuten ylläolevalla ohjeella, mutta lisäsin marinadiin 2 rkl granaattiomenasiirappia. Ja niin teen myös jatkossa!



kanaa sumakki-marinadissa



Sumakkikanaa grillivartaissa


Kuten on monen grillauspostauksen yhdeydessä tullut selville, viikonloppukokki ei juuri grillaile. Niin tälläkin kerralla. Minä tein esivalmistelut ja mies hoiti ruuan kypsentämisen grillissä. Marinoitu broilerin liha kypsyy grillissä varsin nopeasti, ja oikeastaan kaiken muun onkin oltava valmiina siinä vaiheessa kun grillaus aloitetaan. Puisten varrastikkujen huolellisesta liottamisesta huolimatta tikut syttyivät tietenkin palamaan, tai sitten napsahtelivat muuten vain poikki. Minulla taisi tulla mitta täyteen ja seuraavan kerran, kun kaupassa silmiini osuu ruostumattomasta teräksestä valmistettuja varrastikkuja, nappaan ne mukaan.

Sumakkikana lisukkeena tarjoiltiin tsatsikia ja vihrää salaattia. Lapsille taisin lisäkkeksi keitellä vähän nuudelia. Kanavartaat maistuivat koko perheelle, ja veikkaankin, että näitä tehdään meillä toisenkin kerran. Kevään pahimman flunssan jälkimainingeissa makua on vaikea kuvailla, kun mikään ei oikein maistu miltään tai kaikki maistuu samalta. Broileri oli sumakin ansiosta hapokas, marjaisa, mutta aromaattisen raikas. Pieni määrä chiliä ei tehnyt ruuasta lainkan tulista. Tulisuutta olisi voinut olla jopa hieman enemmänkin. Tiedä sitten mitä granaattiomenasiirappi olisi ruualle tehnyt. Se on nyt joka tapauksessa hankintalistalla.



sumakkikanaa grillivartaissa

maanantai 9. toukokuuta 2016

Parsakeitto valkoisesta parsasta

Taas on yksi aukko sivistyksessä tilkittynä. Pidän kovasti vihreästä parsasta, mutta valkoinen on jäänyt tyystin maistelematta. Pettymykseksi totesin kauppareissussa, että vihreät parsapuntit olivat luvattoman huonossa kunnossa. Mielestäni nahkeat puntit eivät olisi olleet enää lainkaan myyntikuntoisia. Vaihtoehtoja oli siis tasan kaksi. Jättää parsa kokonaan ostamatta, tai kokeilla valkoista parsaa. Päätin tarttua valkoiseen parsapunttiin. Parsoista jalostui mukava alkukeitto lauantain illalliselle.



Parsakeitto valkoisesta parsasta



*

Parsakeitto valkoisesta parsasta

2 isohkoa annosta

500 g valkoista parsaa
2 shalottisipulia
nokare voita
1 dl valkoviiniä
1 dl maitoa 
vettä (sen verran, että parsat peittyvät)
kasvisliemikuutio

Kuori parsat ja pilko varret muutamaan osaan. Kuori ja pilko sipulit. Laita kattilaan nokare voita, ja kuullota sipulisilppua kattilassa. Lisää päälle valkoviini ja kiehauta neste ylös. Lisää parsat, nesteet ja kasvisliemikuutio kattilaan. Anna parsojen kiehua hiljalleen noin kymmenisen minuuttia, kunnes parsat ovat kunnolla kypsiä. Jos keitosssa on runsaasti nestettä, ota osa talteen. Soseuta keitto sauvasekoittimella sileäksi. Soseuttamisen jälkeen voit vielä ohentaa keittoa mieleisesi paksuiseksi keitinliemellä, jonka otit talteen ennen soseuttamista.

*


Valkoinen parsa oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Pidin kovasti myös sen mausta ja siitä valmistetusta keitosta tuli oikein herkullista. Parsakeitto sopi hyvin keveytensä puolesta alkuruuaksi lauantain illallisellemme. Parsa on maultaan niin mieto, että liemikuution lisäksi en laittanut muita mausteita lainkaan. Niin täyteläiseltäkin keitto maistui, että jätin siihen ajatellun kerman lisäämättä. Suolaisuutta ja vähän luonnetta keittoon tuli kylmäsavuhevosesta, jota rouhin annoksen päälle. Lähinnä koristeeksi tosin. Keitto toimisi loistavasti ilman lihan lisäystäkin, jolloin se sopii myös kasvisruokailijalle.

Käsittelin valkoisen parsan samaaan tapaan kuin vihreänkin. Napsaisin kuivan puumaisen osan varresta pois ja kuorin parsan perunankuorimaveitsellä. Valkoisen parsan kuori on erilainen kuin vihreän. Kuori oli säikeistä ja sitkeää. Valkoisen parsan kuorta on kuvattu myös kitkerän makuiseksi, joka sekin on syy kuoria parsa.



Parsakeitto valkoisesta parsasta



Olin yllättynyt, että valkoisesta parsasta keitetystä keitosta ei tullut väriltään tyystin valkoista, vaan se on hieman vihertävää, vaikka rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että lauantai illallinen päästiin aloittamaan vasta hämärän jo saavuttua. Ja tämähän tietysti tuo haasteita kuvaamiseen.