keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Raparperisiirappi - kesänmakua kivennäisveteen

Otin lapsuudenkotini raparperipuskasta muutaman varren mukaani, kun sunnuntaina veimme apukokkeja mummulaan kesänviettoon. Raparperit olivat niin isoja, että pienempi apukokki olisi saanut raparperinvarresta lehtineen hyvän sateensuojan. Voi kyllä ne minun raparperini ovatkin kitukasvuisia, mutta toisaalta Pohjanmaalla kaikki ON suurta ja komiaa. Näköjään raparperitkin. Raparperia on nyt sitten jalostettu moneen muotoon. Pistinpä pakkaseenkin muutaman kiisselin tai piirakan verran, vaikka eniten tilaa täytyy jättää mansikoille, vadelmille ja mustikoille. Pakastimeen päätyi myös osa raparperisiirapista, jota keittelin yhtenä iltana keittelin.



Raparperisiirappi - kesänmakua kivennäisveteen







*

Raparperisiirappi


8 dl raparperin palasia
8 dl vettä
5 dl sokeria

Huuhtele ja pilko raparperit pieneksi. Ainakaan näin alkukesästä raparperia ei kannata kuoria. Kuoresta siirappi saa kauniin punaisen värin. Lisää kattilaan raparperit, vesi ja sokeri. 

Keittele raparperja hiljalleen noin 15 minuuttia. Siivilöi liemi ja anna jäähtyä.

*

Raparperisiirappi säilyy jääkaapissa puhtaassa astiassa parikin viikkoa. Lähtökohta omalle siirapin keittelylleni, oli ajatus maustaa siirapilla kivennäisvettä, mutta siirappia tuli hyödynnettyä jo heti kättelyssä muutoinkin. Siitä lisää toisella kertaa, mutta vinkiksi, että raparperisiirappi sopii ainakin jälkiruokakastikkeeksi, marinadeihin ja salaattikastikkeisiin.



Raparperisiirappi - kesänmakua kivennäisveteen



*

Raparperivichy


2 cl raparperisiirappia
2 dl kivennäisvettä
jäitä
mintunlehtiä

Sekoita siirapista ja kivennäisvedestä raikas kesäjuoma. Viilennä se jäillä ja lisää koristeeksi mintun lehtiä.

*


Raparperisiirapin valmistaminen on nopeaa ja helppoa. Jos siirappia on mahdollisuus pakastaa, sitä kannattaa ilman muuta keitellä kerralla isompi satsi ja laittaa talteen pakastimeen. Minä valmistin juomani juuri keitetystä siirapista, mutta helteisten päivien varalle siirappia on pakasteessa rasioissa ja jääpalamuoteissa. Jääpalamuotin yhden jääpalan koko oli juuri sopivasti piirun vaille 2 cl. Siinäpä tuleekin kaksi kärpästä yhdellä iskulla, viilennys ja maku. 



Raparperisiirappi - kesänmakua kivennäisveteen


Blogeissa kulkee raparperisiirapeista tuunattujakin versioita. Tein koe-erän muscovadolla, mutta se oli virhe. Muscovado on niin voimakkaan makuinen, että raparperin hento maku peittyi kokonaan. Värikään ei ollut kaunis. Näissä tuunatuissa versioissa makua siirappiin on lisätty myös muun muassa inkiväärillä ja sitruunalla. Käyttämäni raparperit ovat olleet sen verran hapokkaita, että sitruuna en niiden joukkoon välttämättä lisäisi, mutta inkivääri voisi toimiakin.



Muutamalla yrttiruukullisella saa viikonloppukokin viherpeukalon tyytyväiseksi. Ei paljoa tarvita!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti