lauantai 29. lokakuuta 2016

Parmankinkku ja valkoviini maustavat kuharullia

Olen onnekas, sillä talvikaudella saan tuoretta kuhafilettä melkein niin paljon kuin halua. Työkaverin lähipiiriin kuuluu kalastuksen harrastajia. Toisinaan heillä on kuhaa yli oman tarpeen, ja silloin pääsen minäkin saalista osalliseksi. Tänä vuonna ahti on ollut antelias jo näin aikaisin syksyllä. Kuha on miedon makuinen kala. Kun kuhan laittaa pääruuaksi, se tulee paistettua pannulla leivitettynä tai sellaisenaan. Jos olen oikein viitseliäällä tuulella, teen kuha Walewskaa. Erityistä luksusta on kypsentää  kuha ruskistetussa voissa. Nyt kaipasin jotain uutta ja blogeja selailemalla löysinkin kuha-serranokääröjen ohjeen Tuoksussa Basilikaa -blogista. Siinä fileet kääritään serranokinkkuun. Minä kääräisin kuhat parmankinkkuun ja hintsun verran muutoinkin muokkasin reseptiä.







*

Parmankinkkuun käärityt kuhat


4 kuhafilettä
sitruunamehua

4 siivua parmankinkkua 
tuoretta timjamia
mustapippuria

2 dl kuohukermaa
1 dl valkoviiniä
1 dl kalalientä
1 rkl vehnäjauhoja

(suolaa)

Aseta kuhafileet leikkuulaudalle. Purista hieman sitruunamehua  ja rouhaise varovasti myllystä mustapippuria kunkin fileen päälle. Laita jokaisen kalafileen päälle kinkkusiivu ja riivi päälle tuoretta timjamia. Rullaa maustetut kuhafileet kääröksi. Sulje kääröt hammastikuilla. Laita kuhakääröt voideltuun uunivuokaan.

Sekoita nesteet ja vehnäjauho keskenään. Lisää varovasti suolaa, jos on tarpeen. Muista, että suolaa on myös liemessä ja kinkussa. Kaada seos uunivuokaan. 

Paista kuhakääröjä 200 asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia riippuen fileiden koosta. Valele kääröjä liemellä kypsentämisen aikana. Tarjoa esimerkiksi keitettyjen perunoiden kanssa. Lisäkkeeksi sopivat myös fenkoliconfit ja kyssäkaali voissa. Liemen voit käyttää kastikkeena.

*










Parmankinkku toi juuri kaipaamaani makua kuhalle peittämättä kuitenkaan kalan omaa makua. Itse en lisännyt suolaa lainkaan. Mustapippuria rouhaisin vähän liian rennolla kädellä ja ainakin osa kääröistä oli liiankin pippurisia. Kannattaa muuten valita mahdollisimman pieniä fileitä. Ne on helpompi kääriä ja lopputuloskin on kauniimpi. Kääröjen ahkera valelu liemellä paiston aikana kannattanee. Liemi maustaa kalaa ja toisinpäin, jolloin ylijääneestä liemestä maukkaan kastikkeen. Liemi oli juuri sopivan paksuista, eikä sitä tarvinnut edes suurustaa.




keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Dákos kikherneillä - korpuistakin voi saada aikaiseksi herkkua

Kuluneet viikot ovat olleen taivaallista aikaa ruoka-intoilijalle tv-ohjelmien suhteen. Ruoka- ja matkailuohjelman yhdistelmä uppoaa meikäläiseen. Ottolengi matkailee ja kokkailee Välimerellä. Hän on jo käynyt Korsikalla, Mallorcalla ja Kreetalla. Vielä  on jäljellä Sardinia. Saas nähdä mitä Ottolengin Sardiniasta jää Viikonloppukokin repertuaariin. Kreetalta poimin reseptin Dákoksesta, kreetalaisesta leipäpaistoksesta, jota on vahvistettu kikherneillä. Ottolenghi käytti kuivattuja kikherneitä, mutta minä tein ruuan säilykkeistä. Eikä minulla luonnollisestikaan ollut käytössäni kreetalaista leipää, mutta ruotsalaisilla korpuilla pärjäsi ihan mukavasti. Idea Ottolenghiltä, toteutus Viikonloppukokilta:




dákos, kikherne, täysjyväkorput, kasvisruoka, feta



*

Dákos kikherneillä


100 g täysjyvä korppuja

1 dl vettä
0,75 dl oliiviöljyä
1 rkl seessamöljyä
0,5 dl punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

4 kypsää tomaattia
sitruunan mehu
1 rkl sokeria
punasipuli
2 valkosipulin kynttä
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

1 tl paprikajauhetta
2 tl jeeraa
2 tl kanelia
1 tl kurkumaa
nokare voita
loraus oliiviöljyä
2 tlk (á 290 g) kikherneitä

150 g fetaa
tuoretta basilikaa

Pieni korppuja hieman pienemmäksi ja asettele uunivuokan pohjalle. Yhdistä vesi, öljyt ja punaviinietikka. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Valele nestettä korppujen päälle, jolloin ne "heräävät henkiin".

Pilko tomaatti pieniksi kuutioiksi. Hienonna myös sipulit. Mausta tomaatti-sipuliseos sokerilla, sitruunamehulla ja oliiviöljyllä. Pyöräytä myllystä myös hieman mustapippuria ja suolaa seokseen.

Laita paistinpannulle tilkaa oliiviöljyä ja nokare voita. Lisää mausteet ja kikherneet pannulle. Kuumenna hyvin sekoittaen niin, että herneet saavat maustetta pintaansa. Paista kunnes mausteista alkaa irrota tuoksua.

Laita maustetut kikherneet uunivuokaan korppujen päälle. Lusikoi myös tomaatti-sipuliseos uunivuokaan. Murustele feta paistoksen päälle. Asettele myös tuoreet basilikan lehdet vuokaan.

Paista 180 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

Tarjoa pääruokana sellaisenaan tai kasvislisäkkeenä esimerkiksi kanan tai kalan kanssa.

*



Nythän on tunnustettava, etten ole koskaan käynyt Kreetalla. Enkä siis koskaan ole syönyt kreetalaista ruokaa. Olen täysin sen varassa, mitä telkkarisarjasta jäi käteen. En taida uskaltaa väittää kokanneeni juurikin kreetalaista sapuskaa,  mutta hyvää ruoka kyllä oli, ja välimerelliseksi minä uskaltaisin sitä kuvailla. Ottoleghi kuvaili kreetalaisen leivän pähkinäistä makua, koska minulla oli käytettävissäni ruotsalaisia korppuja, joissa ei pähkinäistä aromia ollut, lisäsin öljyseokseen hieman seessam-öljyä luomaan pähkinäistä makua.



dákos, kikherne, täysjyväkorput, kasvisruoka, feta



Paistos käy ruuaksi ihan sellaisenaan, mutta sitä voi syödä myös lisukkeena. Olen huomannut, että ei tämä yritys lisätä kasvisruokien määrää tässä perheessä ihan tuhoon tuomittu ole. Dákos kikherneillä oli tosi kaunis ruoka etenkin ennen uunia, niinkuin kuvastakin näkyy. Hyvääkin ruoka oli ja ainakin aikuisille se maistui. Lapsille ei tosin dákosia tarjottukaan, koska he olivat mummin lihapatojen ääressä. Minä pidin ruuasta kuitenkin niin paljon, että täytyy tehdä uudelleen ja testata mitä mieltä perheen ruokakriitikot ovat.


maanantai 24. lokakuuta 2016

Suklaamuffinit - pienempi apukokki ei halua jäädä pekkaa pahemmaksi

Keittiössä (niin kuin ihan kaikessa) on noudatettava sisarusten välillä tasa-arvoa. Leivontavuorossa oli ekaluokkalainen apukokki, joka halusi a. etsiä reseptin lasten kokkikirjasta b. leipoa muffinsseja c. äidin bloggaavan reseptin. Eli kuvio oli sama kuin muutama viikko sitten, kun apukokeista isompi leipoi omenamuffinsseja.




Äidin huomio oli, että ekaluokkalainen tarvitsee leipomisessa vielä paljon enemmän apua kuin neljäsluokkalainen. Resepti oli toki  hieman vaikeampi, ja sen lisäksi ohje vaikutti taas kerran vähän kummalliselta, ja sitä ruvettiinkin lennossa soveltamaan, kun asian huomasin. Leipomisessa tuollaiselle juuri lukemaan oppineelle ekaluokkalaiselle kaikkein haastavinta on  reseptin lukeminen!  On vaikeaa lukea ainesosia, ja sitten sitä katsoa mitä niille kananmunille pitikään tehdä ja taas palata tarkistamaan montako munaa tarvittiinkaan. Siksi onkin tärkeää, että ensin otetaan esille kaikki tarvittavat tarvikkeet ja raaka-aineet mieluiten vielä oikea määrä mitattuna.  Sovelletuin ohjein apukokki sai aikaiseksi oikein hyviä muffinsseja. Näin hän sen teki:

*

Apukokin suklaamuffinssit
12 kpl

3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kaakaota
1,5 dl voisulaa
1,25 dl maitoa

kuorrute
100 g pehmeää voita
4 dl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta

koristeeksi
eri värisiä lakuja

Voitele 12 muffinin pelti ja laita uuni lämpenemään 180 asteeseen.

Riko kananmunat kulhoon. Mittaa sekaan sokerit. Vatkaa sähkövatkaimella kevyeksi vaahdoksi.

Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakao ja leivinjauhe. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahtoon. Nostele jauhot ja vaahto puuhaarukalla sekaisin.

Lisää taikinaan vielä maito ja voisula. Sekoita.

Annostele taikina muffinivuokaan ja paista180 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Sekoita kuorrutetta varten pehmä voi ja tomusokeri. Kuorruta muffinssit voi-sokerikuorrutteella, kun ne ovat täysin jäähtyneet. Koristele lakun palasilla.

*








Muffinssit olivat oikein onnistuneita, vaikka meillä ei ollut edes käytössämme leivontaan tarkoitettua kaakaojauhetta. Ihan Oh´boylla mentiin. Lakut suklaisten muffienssien koristeena toivat leipomuksiin mukavaa twistiä. Saas nähdä miten suklaamuffinssit kestävät pakastamisen. Me emme jaksaneet syödä kaikkia kerralla. Laitoin ylimääräiset kuorrutteineen päivineen uuniin. No omalle väelle kelpaavat varmasti pakastimessakin pyörähtäneet. Seuraavaksi onkin (onneksi) minun vuoroni valita resepti ja leipoa. En aio tehdä muffinsseja.

torstai 20. lokakuuta 2016

Fenkoli "confit" - erilainen tapa valmistaa fenkolia

Jo pitkään on ollut päällä sellainen vaihe, että perinteiset salaatti-tomaatti-kurkku -viritelmät eivät oikein maistu. Syksyn koleus on entisestään vahvistanut ajatusta siitä, että lämmin kasvislisäke on parempi. Fenkoliconfit -resepti on taas lainattu Myllymäen Kasvikset-kirjasta. Kirja piti jo palauttaa kirjastoon, mutta hätäisesti käsinkirjoitetun muistiinlapun turvin kirjaan reseptin blogiin muistiin itselle ja teille lukijoille. Fenkoliconfitin tarjoilin kuhan lisäkkeenä. Kalan reseptikin on tulossa myöhemmin... Confit  on klassinen ranskalainen säilömismenetelmä, jota käytetään nykyisellään enemmänkin valmistusmenetelmänä. Tiedättehän - Canard de confit - rasvassaan haudutetun ja säilötyn ankankoiven. Confit nimitystä voidaan käyttää myös monista muista rasvassa kypsennetyistä raaka-aineista. Fenkoliconfit valmistetaan hauduttamalla fenkoli kypsäksi oliiviöljyssä. Siksi lainausmerkit confitin ympärillä.








*

Fenkoli "confit"


2 fenkolia
3 dl oliiviöljyä
2 laakerinlehteä
5 valkosipulin kynttä
suolaa
tuoretta timjamia
puolikas pienestä säilötystä sitruunasta

vettä

Laita uuni kuumenemaan 175 asteiseksi. Laita uunivuokaan kaksi fenkolia pilkottuna. Lisää laakerinlehdet, kuoritut ja kevyesti veitsen lappeella murskatut valkosipulin kynnet, tuoreet timjamin varret sekä pilkottu säilötty sitruuna. Mausta suolalla, mutta varovasti sillä säilötty sitruuna on suolainen. Kaada päälle 3 dl oliiviöljyä.

Laita vuoka uuniin ja paista tunnin verran. Lisää kypsymisen aikana varovasti pieniä määriä vettä uunivuokaan, ettei öljy kuumene liikaa. Tarjoa lisäkkeenä esimerkiksi kalalle.

*

Poikkesin alkuperäisestä reseptistä sen verran, että tuoreiden sitruunoiden sijaan käytin säilöttyä sitruunaa. Koska säilötty sitruuna on aika suolainen, lisäsin vain aivan vähän suolaa ruokaan. Vuoka oli uunissa tunnin verran, mutta jotenkin jäin ajattelemaan, että se olisi voinut hautua uunissa jopa pidempään.








Alkuperäisessä reseptissä kehotettiin lisäämään vettä, ettei öljy kuumene liikaa. En oikein ollut varma, mitä liian kuuma öljy tarkoittaa, ja lisäsinkin kolmesti puolisen desiä kylmää vettä öljyn sekaan.






Fenkoli on aromaattisuudessaan mielenkiintoinen kasvis. Minun tulee laitettua sitä aika usein kalan lisäkkeeksi. Fenkolilla voi maustaa myös keittoja ja patoja. Kalan lisäksi fenkoli sopii mielestäni hyvin yksiin karitsanlihan kanssa.  Anis tuoksuu fenkolia pilkkoessa varsin voimakaasti, mutta makuna anis ei juuri nouse esiin. Aniksen maku on mieto, vain häivähdys. Fenkolia voisi syödä raakanakin, mutta olen aina kypsentänyt sen. Kypsentäminen tuntuu luontaisemmalta. Fenkoli taitaa Suomessa olla aika vähän käytetty kasvis. Laitankin tähän loppuun linkkejä aikaisemmin resepteihin, joissa olen aikasemmin käyttänyt fenkolia:





maanantai 17. lokakuuta 2016

Sunnuntaipaisti - perinteisistä perinteisin

Sunnuntain päivällinen päättää viikonlopun ja vapaat. Kun ruokailu on siinä vaiheessa, että  viimeisiä jälkiruokalusikallisia syödään, tulevat väistämättä mieleen seuraavan viikon kuviot ja aikataulut. Vaikka meillä syödään arkenakin yhdessä lähes päivittäin, sunnuntain päivällinen on perheen hetki. Olen pitänyt tapanani laittaa sunnuntaisin vähän "parempaa" ruokaa. Myös kattaus on kaunis. Arkisin pöydässä on paistinpannuja ja kattiloita, mutta sunnuntaisin ruoka on tarjoiluastioissa, pöytään katetaan paremmat lautaset, aterimet ja lasit unohtamatta servettejä, kukkasia ja kynttilöitä. Sunnuntaipäivällisestä on tullut perheessä instituutio. Sunnuntaipäivälliseen liittyy erityisiä rutiineja, jotka tuntuvat olevan tärkeitä myös perheenjäsenille. Yksi tälläinen rutiiniksi muodostunut tapa on, että lapset keräävät pois pääruuan ja tarjoilevat jälkiruuan. "Saako Teille olla kahvia?"









Tuo parempi ruoka tarkoittaa meillä usein jotain hyvin perinteistä suomalaista ruokaa. Tarjolla saattaa olla uunikalaa, savustettua kalaa tai vaikkapa lohiperhosia. Jos on liharuuan vuoro, laitetaan jo heti aamusta karitsapata uuniin hautumaan, tai poronkäristys, palapaisti tai jonkin muu perinteinen lihapata. Tai sitten uunissa hautuu jotain hyvää broilerista. Paisti on perinteisistä perinteisin. Pitkästä aikaa meillä maisteltiin laadukkaasta naudan sisäpaistista punertavaksi paistettua sunnuntaipaistia.


*

Sunnuntaipaisti


1,2 kg naudan sisäpaistia
nokare voita
loraus öljyä
pari rosmariinin oksaa
suolaa
mustapippuria

(narua paistin sitomiseen)

Ota liha hyvissä ajoin pöydälle. Jääkaappi kylmää lihaa ei kannata laittaa uuniin. Sido paisti, jolloin saat paisti pysyy paiston jälkeenkin jämäkämpänä. Hiero paistin pintaan suolaa ja pippuria. Laita paistinpannuun nokare voita, tilkka öljyä ja pari rosmariinin oksaa tuomaan hieman makua. Paista lihasta kaikki pinnat kiinni. Siirrä paisti uunivuokaan ja laita 150 asteiseen uuniin. 

Paista, kunnes lihamittari näyttää 58-62 astetta. Silloin paisti on ihanasti punertavaa. Ota liha uunista ja kääräise folioon. Edes lihamittaria ei kannata heti nypätä irti. Lihan sisälämpötila nousee vielä useita asteita, vaikka se on jo otettu uunista pois. Anna lihan vetäytyä kunnolla ennen leikkaamista ja tarjoilua. Paistinliemi kannattaa käyttää kastikkeen valmistamiseen. Tarjoa paisti esimerkiksi lohkoperunoiden ja höyrytettyjen kasvisten kera.

*


Olimme saaneet lihakaupasta todella hyvälaatuisen paistin. Paisti pysyi jämäkkänä, vaikka jouduin sen paistamaan ilman sitomista, koska paistinarua ei kotoa löytynyt. Liha oli uunissa , kunnes paistomittari näytti 58 astetta. Otin lihan uunista pois ja laitoin vetäytymään folioon. Mielenkiinnolla seurasin, miten paljon lämpötila vielä nousi. Mittari kävi jopa 61 asteessa. Siinä vaiheessa, kun sisälämpötila oli pudonnut takaisin 58 asteeseen, otin mittarin irti lihasta. Liha jatkoi vetäytymistä folion sisässä. Paisti taisi ehtiä olla paketissa toista tuntia, ennen kuin päivällinen oli valmis.

Paistin kanssa tarjosin hyvin perinteisiä lisäkkeitä. Veneperunat valmistuivat kätevästi uunissa, ja porkkanat, kukka- ja parsakaalin kypsensin höyryttämällä. Ekaluokkalainen apukokki sulatteli mikrossa vähän voita. Hän valeli kypsät kasvikset voisulalla. Sunnuntaiekstraa porkkanoillekin.









Kastikkeen valmistin nopeasti paistin liemestä, jota tällä kerralla irtosi paistista vain hyvin vähän. Minulla on pakastimessa erinäisiä aarteita eli liemi, joita olen ottanut talteen. Sieltä pakastimesta sulatin punaviinipohjaisen karitsapadanliemen, joka toimi maukkaana kastikepohjana. Valmistin kastikkeen yksinkertaisesti yhdistämällä liemet ja keittämällä niitä kokoon. Kokoon keitetyt liemet suurustin kermaan sekoitetuilla vehnäjauhoilla. Mausteita ei tarvinnut lisätä lainkaan. Herkullista ja helposti! 







Kaikki mahdolliset liemet kannattaa ilman muuta siivilöidä talteen. Jos liemelle ei ole käyttöä heti tai lähipäivinä, se kannattaa pakastaa. Minun Akilleen kantapääni on, että en useinkaan merkitse kovin tarkasti näitä liemirasioita. Tällä kerralla etiketti oli poikkeuksellisen informatiivinen. Pakastimesta kun löytyy niitäkin rasioita, joiden etikettissä lukee "liemi". Eikä ole ollenkaan kummallista, jos rasian kannessa ei lue mitään. Siinä onkin sitten arpomista onko rasiassa omenasosetta vai kanapadan liemi. Tällä kerralla onnisti!

Sunnuntaipäivällistä muistellessa tuleekin ihan apukokkeja ikävä. On syyslomaviikko ja lapset leirillä. Arki on tällä viikolla erilainen.

torstai 13. lokakuuta 2016

Omenamuffinit - apukokki mestarina

Lapset ovat aika innokkaita keittiössä. Varsinkin leipominen on mieleistä puuhaa. Niin mieleistä, että kotona pitää jo jakaa leivonta vuoroja. Viimeksi oli isomman apukokin vuoro. Hän etsii mielellään reseptejä keittokirjoista ja netistä. Ainakin pari joulua sitten isompi apukokeista sai joulupukilta lahjaksi Junior Chef -keittokirjan, josta kirjoittelen omenamuffinireseptin jälkeen muutaman sanan lisää. Apukokin pyynnöstä postaan kirjan omenamuffinireseptin.






*

Omenamuffinit


2 kananmunaa
1 3/4 dl maitoa
4 rkl sokeria
125 g sulatettua voita
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 iso hapan omena kuorittuna ja raastettuna
2 rkl tomusokeria pinnalle ripoteltavaksi

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele 12 muffinin muffinipelti. 

Sekoita kannamunat, maito ja sokeri keskenään kulhossa.

Lisää voi ja sekoita

Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon, siivilöi ja lisää kulhoon.

Hämmennä jauhot varovasti nestemäisten ainesten joukkoon. Sekoita omenaraste taikinaan, mutta älä vatkaa liikaa.

Annostele taikina muffinipellille ja paista 12-15 minuuttia. Anna jäähtyä ja sirottele tomusokeri muffinien pinnalle.

*





Alun perin amerikkalainen keittokirja on käännetty suomeksi. Moni resepteistä on suomalaiseen suuhun vähän kummallinen. Leivontareseptitkin ovat vähän sinnepäin, ja useamman reseptin kanssa ollaan oltu vähän ihmeissämme. Tässä kyseisessäkin ohjeessa leivinjauhetta on mielestäni paljon ja sokeria taas kovin vähän. Leivinjauhetta laitoimme teelusikallisen. Sokerin pientä määrää en reseptissä huomannut, joten sitä valmiissa muffinsseissa oli todellakin vain 4 rkl. Ehdotinkin apukokille, että hän voisi merkitä muistiin reseptiin, että seuraavalla kerralla sokeria voi laittaa vähän reilummalla kädellä.

Ohjeesta poiketen koristelimme muffineita sulatetulla suklaalla ja strosseleillä, joiden makeus tuli tarpeeseen. Muffinssit ovat muuten juuri niitä leivonnaisia, joilla lasten on hyvä aloittaa leivontaharrastus. Taikina on simppeli, kun ei tarvitse erikseen vaahdottaa aineita. Tässä ohjeessa pienempi lapsi saattaa tarvita apua on omenan kuorimisessa tai voin sulattamisessa. 10-vuotias pystyi ohjeen mukaiset omenamuffinit toteuttaa täysin omatoimisesti. Ainoa apu, jota apukokki äidiltään tarvitsi oli varmistus siitä, paljonko on 1 3/4 dl.











Junior Chef -kirjan kaikkein suurin ansio on se, että se on apukokin oma. Kyllä on joulupukki osannut olla viisas, kun on ilman toivetta osannut tuoda näin mahtavan lahjan. Kirja on toiminut inspiraation lähteenä ja sitä on selailtu, vaikka reseptit on lopulta saatettu poimia toisaalta. Kirjan toinen hyvä ominaisuus on, että kirjassa on erittäin selkeät reseptit. Kerrontaa on tuettu kuvin, mutta silti ulkoasu on rauhallinen. Ainesosien jälkeen esitellään työvälineet ja lopulta kuvat havainnollistavat työvaiheet. Vanhempana vähän kyseenalaista sitä, miksi lapsille tarkoitetussa kirjassa on kerrottu lopputuotoksen kalorimäärät ja rasvagrammat. Osaako kukaan vinkata muita lapsille suunnattuja keittokirjoja?

Ensi viikonloppuna on 7-vuotiaan apukokin leivontavuoro. Saas nähdä tuleeko tuleeko toiseltakin leipurilta postauspyyntö. Kannattaa muuten käydä tykkäämässä viikonloppukokin faceprofiilista. Tykkäämällä saat muun muassa ilmoituksen uutisvirtaasi uudesta päivityksestä.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Kinkkuwrapeista lounas syyshommissa ahertajille

Kun asuu osakehuoneistossa, pihan syystöistä selviää viettämällä muutaman tunnin ulkona yhtenä kauniina sunnuntaipäivänä, varsinkin kun valjastaa koko perheen hommiin. Viikonloppukokin viherpeukalo on lähes keskellä kämmentä, joten muutaman neliön pihamaassa kodin etu- ja takapihalla on aivan tarpeeksi. Syystöihin varustauduttiin tukevalla aamiaisella. Samalla kun siivoilin aamiaista pois, tein jääkaappiin lounaaksi wrappeja. Olen laittanut wrappeja aikaisemminkin. Blogin alkuaikoina tein wrappeja tonnikalatäytteellä. Wrappeja on tullut täytettyä myös savuporolla ja toisellakin tonnikalatäytteellä, jossa makua tulee myös kylmäsavulohi tuorejuustosta. Kaikki ohjeet ovat varsin suosittuja, joten tässä tulee vielä yksi variaatio.








*
Kinkkuwrapit
8 wrappia

8 tortillalettua

salaatinlehtiä

kinkkutäyte:

200 g kinkkusuikaleita
puolikas punainen paprika
puolikas vihreä paprika
pieni sipuli
200 g yrtti tuorejuustoa
250 g maitorahkaa
suolaa
mustapippuria

Pilko paprikat ja sipuli pieneksi. Sekoita pilkotut kasvikset, kinkku, juusto ja rahka sekaisin. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Laita tortillaletun päälle salaatinlehtiä ja kinkkutäytettä. Kääri rullalle tai taittele johonkin muuhun mieleiseesi muotoon ja tarjoile heti tai hetken kuluttua esimerkiksi iltapalaksi, välipalaksi tai evääksi vaikka kuuman kaakaon kera.

*

Wrapit tekevät aina hyvin kauppansa. Ne ovat ihme sapuskaa, sillä wrapeista saa kätevästi  lounasta, välipalaa ja iltapalaa. Ne ovat hyvää evästä, mutta kelpaavat myös illanistujaisiin tai vaikkapa syntymäpäivien kahvipöytään. Kahvipöydässä tarjottavat wrapit kannattaa kääriä tiukemmalle rullalle ja paloitella suupala kokoon. Lounaaksi tarkoitetut wrapit voi huoletta jättää isommaksi. Helpoimmalla pääsee, kun vain kääräisee tortillaletun täytteineen päivineen rullalle.






Konttorihommissa puurtajalle pihassa askartelu tekee hyvää. Oikeastaan ulkoilu kauniissa syyssäässä on aika mukavaa. Hauska on huomata, että lapsista on monessa hommassa ihan oikeasti apua, ja saavat halutessaan paljon aikaiseksi. No myönnettäköön, että raha on hyvä kannustin. Keittiössä lahjontaan ei tarvitse turvautua. Varsinkin jos kysymys on leipomisesta. Silloin äitikin joutuu jonottamaan omaa vuoroaan.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Pizzaperjantai: Pizza Bianca

Ajatus tehdä pizza bianca iltapalaksi syntyi aamulla jossakin työmatkan ja aamun kahvitauon välillä, niin nopeasti, että taikinajuureen valmistettua pizzapohja ei ehtinyt tähän pizzan nälkään. Tein pizzan pohja ihan perinteiseen suomalaiseen tapaan. Taustalla oli oikastaan halu käyttää suppilovahveroita, ja ne eivät mielestäni oikein istu tomaattikastikkeen kanssa. Pizza bianca on valkoinen pizza, joka ei sisällä lainkaan tomaattikastiketta. Valkoisen pizzan pohjan päälle toki laitettaan kastiketta, joka pizzanpaistajasta riippuen on ranskankermasta tai juustosta valmistettua. Aika usein pizza biancan täytteetkin ovat vaaleita, mutta resepteissä näkee usein myös parmankinkkua tai kalaa. Viikonloppukokin pizza bianca on syksyinen, melkein ruskan värinen. Syksyisen pizzan täytteeksi valikoitui punasipulia, parmankinkkua ja suppilovahveroita, jotka tosin olin ehtinyt kuivata, mutta vedessä liottamalla niistä tulee melkein kuin tuoreita.

Muistutan vielä ennen reseptiä, joka löytyy heti ensimmäisen kuvan alta, että viikonloppukokkia voi seurata facebookissakin. Tykkäämällä Viikonloppukokin faceprofiilista saat ilmoituksen uutisvirtaasi uudesta päivityksestä. Tai sitten uusien postausten ilmestymistä voi seurata helposti esimerkiksi Suomen blogilistan kautta blogit.fi -sivustolta.






*

Pizza Bianca viikonloppukokin tapaan


pohja

2 dl vettä
5 dl vehnäjauhoja
2 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä

kastike

1 prk ranskankermaa
suolaa
ripaus sokeria
timjamia
oregano

täytteet

kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
(vettä vahverojen liotukseen)
5 siivua parmankinkkua
150 g mozzarellaa
70 g pecorinoa
punasipuli
kuivattua oreganoa

Tarjoiluun rucolaa

Aloita laittamalla kuivatut sienet likoamaan kylmään veteen. Tuoreita sieniä ei tarvitse esivalmistella. Siirry sitten valmistamaan pizzataikina. Sekoita kulhossa jauhot, hiiva ja suola. Lisää kulhoon 42 asteista vettä. Vaivaa, kunnes taikina ei enää tartu käsiin ja se muuttuu kimmoisaksi. Lisää oliiviöljy ja jätä kohoamaan lämpimään vedottomaan paikkaan.

Laita sitten uuni lämpenemään 250 asteeseen. Laita myös pelti uuniin kuumenemaan. Valmista kastike sekoittamalla mausteet ranskankermaan. Jätä kastike makuuntumaan siksi aikaa, kun siivutat punasipulin ohuiksi siivuiksi. Esivalmistele loputkin raaka-aineet: raasta pecorino ja leikkaa tai revi mozzarellan pienemmäksi. Valuta sienistä vesi pois. 

Kauli kohonnut taikina leivinpaperin päällä sopivan kokoiseksi levyksi. Levitä pohjan päälle ranskankermasta valmistettu kastike ja sen jälkeen muut täytteet mieleisessäsi järjestyksessä. Raastettu pecorino kannattaa jättää päällimmäiseksi.

Vedä täytetty pizza kuuman uunipellin päälle ja paista noin 10-15 minuuttia pizzapohjan paksuudesta riippuen. Muista, että mozzarella tykkää lyhyestä paistoajasta.

Kun pizza on kypsää ja valmista, ripottele päälle vielä hieman oreganoa ja rucolaa. Nauti lämpimänä.

*


Pohjan taikina kohosi tällä kerralla mahtavasti. Syynä oli varmasti sauna. Vein nimittäin taikinakulhon saunan lattialle kohoamaan. Olimme saunoneet aiemmin illalla ja sauna oli vielä ihanasti lämmin. Alun perin mietin laittavani kastikkeeseen mausteeksi valkosipulia, mutta tehdessäni unohdin koko homman. Voi olla, että unohdus oli onnekas. Viikonloppukokin pizza biancan maut olivat sen verran mietoja, että valkosipuli olisi varmasti ollut makuna liian voimakas. Sen sijaa epäilykseni siitä, että suppilovahverot ja rucola eivät sovi yhteen, voin todeta vääriksi. Rucola sopi tämänkin pizzan päälle erinomaisesti. 












Käytin pizzaan kuivattuja suppilovahveroita, jotka olivat vuodelta - kehtaankohan edes kertoa - 2012. Uusiakin olisi ollut, mutta vanhat on käytettävä alta pois. Sieniä on säilytetty tiiviissä lasiastiassa pimeässä. Niiden väri ja tuoksu oli ihan kunnossa. Tietääkö kukaan kauanko kuivattuja suppilovahveroita voi käyttää? 





maanantai 3. lokakuuta 2016

Vihdoinkin tuli testattua avokadopasta

Siitä on jo aikaa, kun  Alexander Gullichenin avokadopastasta tuli hitti. Olen ruokien suhteen tunnetusti hitaasti lämpenevä ja uusien reseptien testaaminen tapahtuu harkiten ja verkkaisesti. Tein ensimmäisen avokadopastani vasta äskettäin. Avokado sinänsä on ihan tuttu raaka-aine, ja se maistuukin todella hyvin perheen aikuisille. Lapset syövät sitä vain tietämättään smoothiessa. Ja onhan repertuaarissani toinenkin avokadoresepti, joka uppoaa myös apukokeille: avokado-vadelmasemifreddo. Viikonloppukokin avokadopastassa myös pastalla oli väliä. Olen hurahtanut sisilialaisiin artesaanipastoihin, joiden joukosta löytyy sitruunalla maustettu stringozzi-mallinen pasta. Suosituksesta kokeilin sitruunapastaa avokadonkastikkeen kanssa.






*

Avokadopasta

3-4 annosta

1/2 punaista chiliä
pieni valkosipulin kynsi
limenmehu
2 avokadoa
suolaa
mustapippuria
0,5 dl hyvälaatuista oliiviöljyä
kourallinen tuoretta basilikaa
30 g raastettua pecorinoa
30 g raastettua parmesaania

3-4 kerää sitruunapastaa

Pilko valkosipuli aivan hienoksi. Ota siemet pois chilistä, ja hienonna se hienoksi. Laita valkosipuli ja chili kulhoon. Purista päälle limenmehu. 

Halkaise avokadot, ja poista niistä kivet. Laita hedelmäliha kulhoon chilin ja valkosipulin kanssa ja hienonna esimerkiksi haarukalla. Hienonna sekaan yrtit ja raastetut juustot. Lisää oliiviöljy ja mausteet. Suolaa saa olla reilusti, muuten lopputulos on mauton. Ota kuitenkin huomioon juustojen suolaisuus.

Keitä pasta ohjeen mukaan hyvin suolatussa vedessä.  Jos on tarpeen, ohenna vielä avokadotahnaa pastan keitinvedellä. Kun pasta on sopivan kypsää, valuta pasta lävikössä. Yhdistä avokadotahna ja pasta. Sekoita ja nauti hetimmiten.

*


Sitruunapasta ei ole välttämätöntä avokadopastassa. Sen saatavuudesta en osaa sanoa muuta kuin, että se kuuluu erään lempikauppani, Culinaria Keittiöelämää, hengästyttävän ihanaan valikoimaan. Sitruunalla maustettu pasta oli minullakin ensimmäistä kertaa testissä. Pasta on todella sitruunainen sekä tuoksultaan että maultaan. Aromi oli jopa niin sitruunainen, että kannattaa harkita, mitä sitruunapastan kanssa tarjoaa. Avokadopastalle sitruksen maku ei ollut liian voimakas. Voisin kuvitella syöväni sitruunapastaa myös kalan tai kanan keralla. Muutkin sisilialaiset artisaanipastat ovat olleen niin hyviä, että taidan jatkossakin kallistua kantamaan pastat mieluumin erikoisliikkeestä kuin marketista.






Avokadopasta on loistavaa pikaruokaa, vaikka sen tekisi kerralla valmiiksi. Sillä aikaa kun pasta kiehuu, ehtii hyvin tehdä avokadotahnan (paitsi, jos käyttää tuorepastaa tulee vähintäänkin kiire). Jos on tarve saada ruoka vielä nopeammin pöytään, avokadotahnan voi valmistaa etukäteen jääkaappiin odottamaan. Itse asiassa uskon, että jääkaapissa odottelu vain syventää ja tasoittaa makuja. Jos tahna on valmiina, pääsee ruuan valmistuksessa todella helpolla. Ei tarvitse kuin keittää pasta. Avokadopasta on ruokaisa ja kelpaa vallan hyvin tarjoiltavaksi sellaisenaan. Minä keittelin avokadopastaa lauantai-illalliseksi ja kaipasin sen kylkeen jotain muutakin. Sillä aikaa kun tein pastan, mies paistoi kampasimpukoita. Yhdistelmä oli erinomainen. 






Kokonaisuuden kruunasi lasillinen pirteän hedelmäistä Dr. Pauly-Bergweiler Riesling Trocken 2015, josta taisi tulla uusi suosikki valkoviinini. Se on paljon sanottu. Pidän enemmän punaviineistä, ja mieleisten valkoviinien löytäminen on ollut haastavaa, mutta tämä valkoviini oli kuin minulle tehty.