maanantai 9. toukokuuta 2016

Parsakeitto valkoisesta parsasta

Taas on yksi aukko sivistyksessä tilkittynä. Pidän kovasti vihreästä parsasta, mutta valkoinen on jäänyt tyystin maistelematta. Pettymykseksi totesin kauppareissussa, että vihreät parsapuntit olivat luvattoman huonossa kunnossa. Mielestäni nahkeat puntit eivät olisi olleet enää lainkaan myyntikuntoisia. Vaihtoehtoja oli siis tasan kaksi. Jättää parsa kokonaan ostamatta, tai kokeilla valkoista parsaa. Päätin tarttua valkoiseen parsapunttiin. Parsoista jalostui mukava alkukeitto lauantain illalliselle.



Parsakeitto valkoisesta parsasta



*

Parsakeitto valkoisesta parsasta

2 isohkoa annosta

500 g valkoista parsaa
2 shalottisipulia
nokare voita
1 dl valkoviiniä
1 dl maitoa 
vettä (sen verran, että parsat peittyvät)
kasvisliemikuutio

Kuori parsat ja pilko varret muutamaan osaan. Kuori ja pilko sipulit. Laita kattilaan nokare voita, ja kuullota sipulisilppua kattilassa. Lisää päälle valkoviini ja kiehauta neste ylös. Lisää parsat, nesteet ja kasvisliemikuutio kattilaan. Anna parsojen kiehua hiljalleen noin kymmenisen minuuttia, kunnes parsat ovat kunnolla kypsiä. Jos keitosssa on runsaasti nestettä, ota osa talteen. Soseuta keitto sauvasekoittimella sileäksi. Soseuttamisen jälkeen voit vielä ohentaa keittoa mieleisesi paksuiseksi keitinliemellä, jonka otit talteen ennen soseuttamista.

*


Valkoinen parsa oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Pidin kovasti myös sen mausta ja siitä valmistetusta keitosta tuli oikein herkullista. Parsakeitto sopi hyvin keveytensä puolesta alkuruuaksi lauantain illallisellemme. Parsa on maultaan niin mieto, että liemikuution lisäksi en laittanut muita mausteita lainkaan. Niin täyteläiseltäkin keitto maistui, että jätin siihen ajatellun kerman lisäämättä. Suolaisuutta ja vähän luonnetta keittoon tuli kylmäsavuhevosesta, jota rouhin annoksen päälle. Lähinnä koristeeksi tosin. Keitto toimisi loistavasti ilman lihan lisäystäkin, jolloin se sopii myös kasvisruokailijalle.

Käsittelin valkoisen parsan samaaan tapaan kuin vihreänkin. Napsaisin kuivan puumaisen osan varresta pois ja kuorin parsan perunankuorimaveitsellä. Valkoisen parsan kuori on erilainen kuin vihreän. Kuori oli säikeistä ja sitkeää. Valkoisen parsan kuorta on kuvattu myös kitkerän makuiseksi, joka sekin on syy kuoria parsa.



Parsakeitto valkoisesta parsasta



Olin yllättynyt, että valkoisesta parsasta keitetystä keitosta ei tullut väriltään tyystin valkoista, vaan se on hieman vihertävää, vaikka rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että lauantai illallinen päästiin aloittamaan vasta hämärän jo saavuttua. Ja tämähän tietysti tuo haasteita kuvaamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti