tiistai 8. marraskuuta 2016

Balsamico-punajuuret

Punajuuri on ehdottomasti yksi suosikki juureksistani. Sen ainoa huono puoli on, että kypsyminen kestää melko kauan. Balsamico-punajuuria valmistaessa kannattaa ottaa kaikki hyöty irti ja tehdä kerralla ihan kunnon annos. Punajuuret säilyvät useamman päivän jääkaapissa ja ne käyvät hyvin lisäkkeeksi niin kalalle kuin lihallekin.






*

Balsamico-punajuuret


5 punajuurta

3 rkl oliiviöljyä
2 tl balsamicoa
1 rkl hunajaa
ripaus suolaa

tuoretta timjamia

Keitä punajuuret kypsäksi väljässä vedessä. Jäähdytä ja kun kädet kestävät, kuori ja lohko punajuuret. Sekoita öljy, balsamico, hunaja ja suola marinadiksi. Mausta timjamilla. Laita punajuuret marinadiin ja anna makuuntua muutama tunti ennen tarjoilua.

*

Timjami on yksi parhaista yrteistä maustaa punajuurta. Olen käyttänyt punajuuren maustamiseen myös salviaa ja oreganoa. Myös monet pähkinät ja juustot sopivat hyvin punajuuren kanssa yhteen. Balsamico-punajuuria voikin käyttää lisäkkeenä sellaisenaan tai sitten niistä voi valmistaa salaatin esimerkiksi fetan tai parmesanin ja saksanpähkinöiden kanssa. Nämä punajuuret päätyivät sunnuntaipäivälliselle hirvipadan lisukkeeksi.




2 kommenttia:

  1. Punajuuret myös tämän keittiön suosikkilistalla! Minä toki käytän aina valkosipulia. ..melkein kaikkeen ruokaan...terveisiä Annelta Maalaisbistrosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Anne, valkosipulit sopisivat tähän mainiosti. Kiitos kommentista!

      Poista