torstai 25. helmikuuta 2016

Vanilijainen luumukääretorttu

Kääretorttu taitaa olla niitä ensimmäisiä leivonnaisia, joka opetellaan tekemään koulun kotitaloustunnilla. En ole montaa kääretorttua koulun kotitaloustuntien jälkeen leiponut, vaikka innostus ruuanlaittoon on kyllä peräisin viimeistään noilta ajoilta. Koulun kotitaloustuntien jälkeen olen tosin tehnyt torttulevyjä täytekakun pohjaksi, mutta harvemmin levyä on tullut kääräistyä rullaksi. Muistattekos, kun tein syksyllä luumuhilloa? Ensimmäistä kertaa saimme puusta niin paljon satoa, että sitä saattoi jatko jalostaa. Luumuhilloa oman pihan Sinikasta valmistui kattilallinen. Hillon tein hillosokerilla, joten hillo ei kestä paistamista. Yksi epäonnistunut piirakkakokeilu on aiheesta takana, sillä enhän millään voinut hyväksyä sokeripaketin kylkeen kirjoitettua tekstiä, että hillosokerilla valmistettu hillo ei ole paistonkestävää. Yksi hillopurkki on syöty paahtoleivän päällä, mutta ne kaikki muut ovat vielä pakastimessa. Viimeistään tähän aikaan talvesta on ryhdyttävä tyhjäämään pakastinta oikein urakalla. Kääretorttuhan on loistava leivonnainen hukuttaa melko hapokasta hilloa, ajattelin. Enkä ollut ollenkaan väärässä.







*

Vanilijainen luumukääretorttu

10-12 palaa

4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte

2 dl luumuhilloa
2 dl kuohukermaa
1/2 prk vanilijatuorejuustoa
1 rkl vanililjakreemijauhetta
1 rkl sokeria

Laita uuni lämpenemään 225 asteiseksi. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot ja lisää muna-sokerivaahtoon siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kaada taikin leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja paista noin 5-8 minuuttia, kunnes pohja on kypsää.

Kumoa kypsä pohja leivinpaperille, johon on siroteltu sokeria. Anna jäähtyä hieman ennen täyttämistä.

Valmista täyte vaahdottamalla kerma, joka on maustettu vaniljakreemijauheella ja sokerilla. Lisää tuorejuusto vaahtoon ja sekoita hyvin.

Levitä pohjan päälle ensin luumuhillo ja sitten kermavaahto. Kääri leivinpaperin avulla varovasti rullalle levyn leveältä sivulta. Anna makujen tasaantua jääkaapissa vähintään tunti ja nauti päiväkahvilla tai jälkiruuaksi.

*













Moni voi ajatella luumun tuovan mieleen joulun, mutta tämä itsetehty hapokas ja kauniin punainen (ilmeisesti luumun kuorista peräisin oleva väri) hillo on kaikkea muuta kuin jouluinen. Itsetehty luumuhillo on kaukana kaupan luumumarmeladista, jota joulutorttujen väliin laitetaan. Omatekemä hillo sopi hyvin kevättalvisen kääretortun täytteeksi. Jos sinulla ei ole itsetehtyä hapokasta hilloa, ei hätää: kääretortun väliin sopii melkein mikä tahansa hillo. Käytä siis sitä mitä jääkaapista tai pakastimesta sattuu löytymään! Kermavaahto ja tuorejuusto pehmensivät täytteenä mukavasti hapokkaan hillon makua. Vanilijakreemijauhetta lisäsin vaahtoon paitsi maun vuoksi myös vähän jämäköittämään vaahtoa.







Kääretortun ajatellaan olevan helppo leivonnainen, mutta kyllä tortun kanssakin voi mennä metsään. Minulla tuppaa torttu aina käärittäessä repeilemään rumasti. (Tämänhän tietysti pystyy peittää leikkaamalla tarjolle valmiita annospaloja tai kuorruttamalla kääretortun esimerkiksi kermavaahdolla). Jälkikäteen yritin miettiä mistä repeileminen voi johtua. Maalaisjärki syyttää heti ensimmäisenä liian pitkää paistoaikaa tai liian kuumaa uunia. Syy voi olla myös tärkkelyksen vähäisessä määrässä. Toisissa kääretorttuohjeissa vehnä- ja perunajauhoja käytetäänkin 3/4 dl molempia. Kokeilemisen arvoinen neuvo jauhojen suhteen muuttamisen lisäksi on se, että kääretorttulevy kumotaankin kostutetulle leivinliinalle, jolloin se ei pääse kuivahtamaan. Toinen neuvo oli, että tortun ei saa antaa liiaksi jäähtyä, mutta jos täytteenä on kermaavaahtoa tai muita maitotuotteita, ei torttua voi lämpimänä täyttää, koska sitten täyte sulaa. Mene ja tiedä. Minulla pohja kyllä oli vähän pitempään pöydän kulmalla odottamassa täyttämistä kuin mitä olisi ollut tarpeen. 





Luumuhilloa on pakastimessa vielä monta purkkia, että varaa on kokeilla vaikka kaikki neuvot yksitellen läpi. Maukasta kääretorttua syötiin meillä parinakin päivänä. Ja täytyy sanoa, että yön yli levänneenä se maistui melkein paremmalta kuin juuri leivottuna ja täytettynä. Vanilijakreemijauheen lisääminen kermavaahtoon ei ollut lainkaan hullumpi idea. Vaahto pysyi jämäkämpänä.

Pääsiäinen kolkuttelee ovella jo kuukauden kuluttua. Tämän leipomuksen jälkeen voikin alkaa suunnitella pääsiäisleipomuksia.















2 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä! Pitääkin tänään laittaa testiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iida kommentista! Toivottavasti sait maistuvaa kääretorttua.

      Poista