perjantai 8. elokuuta 2014

Maistuva kukkakaalisalaatti

Suhteeni kaaliin on intohimoinen! Kotona olen intohimoni kanssa aika lailla yksin. Varsinkin silloin kun kysymyksessä on kukkakaali. Töissä on toisin. Naiset lukevat kilpaa viikon lounaslistoja, ja jos vain jossain on tarjolla kaalikääryleitä tai kaalilaatikkoa, niin sinne mennään syömään.

Päätinpä kehittää kukkakaalista lisäkkeen, joka maistuu kaikille. Onnistuin 50 prosenttisesti, tai vähän paremminkin.  Sillä itse pidin kukkakaalisalaatistani. Puoliso maistoi ja santsasikin. Lapsista toinen otti salaattia lautaselleen, maisteli ja söikin kaiken ottamansa. Kuopus tyrmäsi salaatin maistamatta. 





*

Kukkakaalisalaatti


1 kukkakaali

1 prk kermaviiliä
2 rkl majoneesia
1 suolakurkku
1 tl sokeria

Valmista kastike yhdistämällä pilkottu suolakurkku ja muut ainekset. Raasta kukkakaali. Sekoita raastettu kukkakaali ja valmis kastike. Anna makuuntua jääkaapissa vähintään pari tuntia ennen tarjoilua.

*

Salaatti säilyi jääkaapissa muutaman päivän. 
Ja totesimme maun vain parantuvan säilytyksessä. Parasta tässä salaatissa oli helppous ja nopeus, eikä kukkakaalisalaatista juuri tiskiäkään synny. Loistavaa mökkiruokaakin.















Käyköön tämä viimeinen kuva tarjoiluehdotuksesta. Uusia perunoita, vihreää salaattia, kokonaisena grillattua possun sisäfilettä ja kukkakaalisalaattia. Kesäinen päivällinen, olkaa hyvä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti