keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Gulassia ja makkaraa Prahassa










Ei ollut aika kullannut muistoja. Praha on minun kaupunkini. Olen käynyt Prahassa kerran aikaisemmin, lähes 10 vuotta sitten. Ennen lähtöä mietiskelin, että miltähän kaupunki mahtaa nyt tuntua. Silloin kymmenisen vuotta sitten pidin valtavasti. Epäilin, että matkakokemus oli romantisoitunut mielessäni, olihan matka meidän ensimmäinen yhteinen ulkomaan matkamme. Kaupunki ei kuitenkaan ollut menettänyt loistoaan, vaan se oli aivan yhtä ihana kuin ensimmäiselläkin kerralla. Seuraa pitkä matkakertomus, jossa kyllä vähän kerrotaan vähän ruuastakin:

Matkaseurue on vajaassa 10 vuodessa kasvanut. Lapset olivat mukana matkassa. Praha on helppo kohde liikkua lasten kanssa. Matka sinne on lyhyt. Kaupunki itsessään on tiivis ja helppo ottaa haltuun. Julkinen liikenne toimii loistavasti. Nähtävää riittää, joka mutkan takana. Matka osoitti, että apukokit olivat täysverisiä kaupunkilomailijoita!

Lähdimme matkaan perjantaina aamulennolla. Prahaan pääsee Helsingistä suoraan monilla lentoyhtiöillä, suosimme tällä kertaa sinivalkoisia siipiä. Aikataulut sopivat meille hyvin. Prahan lähes helteisessä keskustassa olimme jo ennen puoltapäivää. Lentokentältä pääsee helposti julkisilla keskustaan. Meidän reittimme kulki ensin bussilla 119 Dejvickàn metroasemalle ja siitä Mustekin metroasemalle, josta meillä olikin lyhyt kävelymatka hotellille. Julkisilla liikkuminen on Prahassa edullista. Aikuisille ostettiin kolmen päivän liput á 320 CZK ja lisäksi maanantaina yhdet kertaliput, että pääsimme lentokentälle. Lapset matkustivat maksavan aikuisen seurassa ilmaiseksi. Rahaa liikkumiseen kului yhteensä noin 400 CZK eli noin 15 €.

Olimme kuluttaneet paljon aikaa hotellin valintaan. Se onnistui (taas) loistavasti. Mielestäni kaupunkilomalla on tärkeää hotellin keskeinen sijainti. Lyhyellä lomalla ei kannata kuluttaa aikaa ja vaivaa hotellilta keskustaan siirtymisiin. Meillä oli ideana, että hotellin sijainti pitäisi olla sellainen, että siellä pystyy helposti piipahtamaan kesken päivääkin. Lisäksi kriteerinä oli, että hotellista olisi saatava aamiaista. Kohtuuhintaisen perhehuoneen löytäminen keskustahotellista ei ollutkaan kovin helppoa. Hotelliksemme valikoitui Betlem club Vanhastakaupunkista. 














Hotelli sijaitsee Prahan Vanhassakaupungissa Betlehemin kappelia vastapäätä pienen aukion laidalla. Kaarlensilta, Astronominen kello ja Vaclavin aukio olivat kävelymatkan päässä. Muutaman korttelin päästä pääsi hyppäämään ratikalle, eikä Mustekin metroasemallekaan ollut kuin korkeintaan 10 minuutin kävelymatka. Perhehuone oli hissillisen hotellin kolmannessa kerroksessa. Perhehuone koostui eteisaulasta, kahdesta huoneesta ja kylpyhuoneesta. Apukokkien riemuksi huoneessa oli kylpyamme. Tavanomaisista hotellihuoneen riemuista sängyllä pomppimista eivät lapset pystyneet iloitsemaan, sillä katto oli pomppimiseen liian matalalla. Huone oli nimittäin viehättävä kattohuoneisto, jossa oli vinokatto.

Hotelli täytti kriteerimme hyvin. Miinuksena täytyy kuitenkin mainita todella kehno äänieristys. Nimenomaan ulkoa kantautui paljon ääniä, joita viikonlopun iltoina riitti, vaikka kylmän sään vuoksi ihmisiä ei ollut kovin paljoa liikkeellä. Voin vain kuvitella mikä meteli huoneeseen kantautuu terasseilta lämpimänä kesäiltana. Kehnon äänieristyksen vuoksi en ehkä lähtisi hotellia suosittelemaan. Vähän kehujakin täytyy kyllä antaa. Aamiainen kuului ehdottomasti hotellin vahvuuksiin, vaikka etukäteen en siltä paljoa odottanutkaan. Olimme hotellissa kolme yötä, ja joka aamu aamupala oli hieman erilainen. Aamiaisella oli tarjolla leikkeleitä, (ihania) juustoja, leipää, croissanteja, jugurttia, hedelmiä ja mitä nyt aamiaisella tarjoillaankaan. Joka aamu tarjolla oli myös jotain lämmintä esimerkiksi munia ja pekonia, munakokkelia, nakkeja jne. Apukokeista pienempi tosin taisi täyttää mahansa jokaisena aamuna vaalealla leivällä ja vedellä. Me muut osasimme nauttia aamiaisestamme eri tavalla. Aamiainen huipentui "jälkkäriksi" nautittuun Nutella-leipään tai täytettyyn lettuun. Sellaiseen herkkuun, jota vain lomalla nautitaan.

Heti hotelliin kirjauduttuamme kiirehdimme lounaalle varsinaiseen turistirysään U fleku -nimiseen ravintolaan. Lounasaikaan meno oli varsin maltillista ja rauhallista. Vaikka oluttupa oli täynnä väkeä, me nälkäiset matkaajat saimme annoksemme nopeasti. Aikuisille tilattiin makkara-annos. Palan painikkeena nautittiin olutta - totta kai. Aivan tilaamatta pöytään tuotiin Beherovkaa. Siitä tosin olisi voinut kieltäytyäkin, mutta maassa maan tavalla.












Suhtautuminen lapsiin tsekkiläisissä ravintoloissa on mutkatonta. Oluttuvassa lapsille tilattiin listalta voissa paistettua kananrintaa, perunoita ja kasviksia. Annos laitettiin valmiiksi keittiössä puoliksi. Ilman lisämaksua tietenkin. Tällaista palvelua haluaisin lapsille suomalaisessakin ravintolassa. Lapset syövät mielellään oikeaa ruokaa, samaa kuin aikuiset. Paljon mieluummin tarjoan heille kanankoipea tai rintapalan kuin kananugetteja. Eihän meillä syödä niitä kotonakaan. Useissa ravintoloissa tarjoilijat suosittelivat lapsille sopivia annoksia. Ne puolitettiin valmiiksi keittiössä tai sitten pöytään tuotiin kaksi tyhjää lautasta ja annos, jolloin annos saatiin jaettua pöydässä. Koska ravintolassa syöminen oli edullista, välillä etenkin isommalle apukokille tilattiin annos aivan aikuisten listalta, vaikka tiedossa oli, ettei lapsi välttämättä jaksa syödä kaikkea.

Jo perjantaina ehdimme tutustua nähtävyyksiinkin, vaikka iltapäivällä iski raju ukkoskuuro. Rajuimman sateen aikana pidimme sadetta hotellihuoneessa ja keräilimme voimia tulevaan. Sateesta ja ukkosesta oli se hyöty, että ihmisiä ei ollut paljoa liikkeellä. Heti sateen tauottua lähdimme katsomaan astronomista kelloa ja pääsimmekin hyvin lähelle kelloa seuraamaan näytelmää, joka nykyihmisestä tuntuu melko laimealta. Keskiaikaiselle ihmiselle sen merkitys on varmasti ollut eri.












Perjantain illallinen nautittiin aivan hotellin vieressä Klub architektu ravintolassa. Alkuruokina maistellut perunakeitto ja päivänkeitto, joka oli kirkaslieminen keitto vihanneksilla, olivat erinomaisia. Ne taisivat maistua seurueemme jokaiselle jäsenelle. Pääruokina nautitut gulassi ja paisti olivat niin ikään erinomaisia. Aikainen herätys aamulla kotona ja matkustus väsyttivät niin, että jälkiruokakin jäi välistä ja oli päästävä hotelliin nukkumaan. Ravintolassa oli vähän sähläystä ruokien kanssa. Keitot tulivat väärinpäin ja ruokaa tuli pöytään sitä mukaa kuin se valmistui. Pienin, nälkäisin ja väsynein sai odottaa pastaansa pisimpään. Maukasta ruoka kuitenkin oli ja ravintola oli tunnelmallinen. Suosiosta kertonee se, että kun lähdimme hotellille kahdeksan aikoihin, varsin aikaisin siis, ovella oli pitkä jono.







Lauantai-aamu valkeni harmaana ja kylmänä. Ukkosen jäljiltä ilma oli jäähtynyt rajusti. Hyvä, jos 5 astetta oli lämmintä. Reippaina lähdimme kuitenkin suunnitelman mukaisesti eläintarhaan retkelle. Matka eläintarhaan metrolla ja aivan ääriään myöten täyteen ahdetussa bussissa kesti tunnin, mutta etenkin täysi bussi taisi olla lapsille elämys. Eläintarhan ravintoloiden ryöstöhinnoista varoiteltiin matkaoppaissa, ja siksi repussa olikin eväänä suklaata, sipsejä ja vettä. Itse eläintarhan sisäänpääsyä en pidä arvokkaana, vaikkakin 600 CZK (noin 21 €) lippu oli arvokkain satsaus pääsylippuihin matkan aikana. Valtavasta eläintarhasta jaksoi tutustua vain pieneen osaan. Näimme kuitenkin paljon lintuja, matelijoita ja kissaeläimiä. Matkalla eläintarhasta kaupunkiin pistäydyimme nauttimassa myöhäiseksi lounaaksi pastat ja pitsat kukin valintansa mukaan.

Lounaalta suuntasimme Prahan linnan alueelle ja siitä edelleen Strahovin luostarin alueelle. Linnan alueen vain kävelimme läpi, mutta luostarissa viivähdimme tovin pidempään. Luostari ympäristöineen onkin lempipaikkojani kaupungissa. Vaikka se on aivan linnan vieressä, turistimassoja ei siellä liiku aivan samaan tapaan kuin linnassa tai Pyhän Vituksen katedraalissa. Luostarin kirjastot, sekä teologinen ja filosofinen sali, ovat vaikuttavaa katseltavaa. Korkeat salit ovat täynnä kirjoja ja katossa on kauniit maalaukset. Kuvat luostarinmäeltä ovat niitä 10 vuoden takaisia. Tällä reissulla museomummot olivat haukkoina vahtimassa, ettei kuvia räpsitä, ellei ole maksanut extraa. Emme maksaneet, vaikka kysymys ei ollut kuin 50 CZK lisämaksusta eli vajaasta kahdesta eurosta. Liput luostarin kirjastoon maksoivat meidän seurueelta 210 CZK, vain apukokeista pienempi pääsi ilmaiseksi.















Luostarin jälkeen pienimmällä apukokilla oli lähellä loppuun palaminen ja vähän isommalla paleltuminen, joten päätimme pitää fantan ja oluen mittaisen tauon luostarin lähellä ravintolassa . Ravintolassa oli ilmainen wi-fi, josta otettiin ilo irti. Tytöt katselivat puhelimesta vähän aikaa Barbien salaisuutta.





Tauosta voimaantuneina lähdimme kävelemään alamäkeen kohti Pientä puolta. Matkalla ihailimme mahtavia maisemia yli Prahan punaisten kattojen. Totesimme päivän olleen sen verran raskas, että päätimme käydä Pienellä puolella päivällisellä ja suunnata sitten hotellille nukkumaan. Ravintola U certa on muodostunut puolisoni Tsekin matkojen kantaravintolaksi, ja sinne päätimme mennä nytkin. U certassa on erittäin ystävällinen palvelu. Me tytöt söimme jälleen gulassia. Tsekkiläinen gulassi muistuttaa mielestäni ihan kotoista palapaistia, ja se maistui lapsillekin tosi hyvin. En tiedä onko niin, että nälkä on loistava ruuan maustaja, mutta minustakin tämän kapakan gulassi oli parasta reissulla maistamaani gulassia. 








Oli viisas teko vetäytyä ajoissa hotellille ja nukkumaan. Sunnuntai-aamuna kaikki olivat hyvin nukutun yön jäljiltä kuin uusia ihmisiä. Aamupalan jälkeen suuntana oli Petrinin kukkula, jonne matkasimme taas ratikalla numero 22. Ujezdin pysäkillä kulkuneuvo vaihtui ratikasta funikulaariin. Kukkulan päällä on monenlaista nähtävää aina observatoriosta pienois-Eiffeliin. Me keskityimme ihastelemaan ruusutarhaa, jossa ruusut olivat vasta nupuillaan, mutta kukkaloistoakin löytyi. Petrinin päällä huomasimme istuvamme varsin kotoisasti leikkipuiston laidalla. Eiffel-tornin pienoismalliin tutustuimme vain ulkopuolelta. Onpahan sitten hyvä syy viedä tytöt katsomaan ihan oikeaa Eiffel-tornia.























Petriniltä otimme suunnaksi jälleen Strahovin luostarin. Houkuttimena toimi paussi. Rauhaisan puistometsän läpi kulkee polku, joka tähän suuntaan edeten on alamäkeä. Alkukesän vehreys oli kaunista! Strahovilla valitsimme tällä kertaa toisen panimon, jossa pidimme olut ja jätskitauon. Tarkempaa analyysia tsekkioluista pitäisi pyytää puolisoltani. Pidän kyllä itsekin oluen mausta, mutta sitä tulee harvoin Suomessa juotua, ja ehkä sen vuoksi en osaa makuasioita paljon analysoidakaan. Tuossa ravintolan lämpimällä aurinkoisella terassilla istuessamme tuntui ehkä eniten lomalta koko aikana. Tunnelma oli puolen päivän paikkeilla vielä rauhaisa, joita luostarin kirkon kellojen kumina vain entisestään korosti.















Luostarin rauhasta lähdimme jälleen kohti linnan aluetta. Sattumalta osuimme paikalle juuri vahdin vaihdon aikaan. Väkeä oli kerääntynyt niin paljon paikalle, että ainakaan lapset eivät nähneet juuri mitään. Lounas nautittiin takkatulen loisteessa U sedmi Svábu -nimisessä ravintolassa. Seurueen ruoka-annokset vaihtelivat makkarasta valkosipulikeittoon. 

Iltapäivän strategiaksi sovittiin kävelykierros juutalaiskortteleiden ja Vaclavin aukion kautta hotellille lepäämään. Matkalla ihmeteltiin katutaiteilijoita ja kaikenmaailman krääsäkauppoja. Iltapäivällä hotellilla vietetyn siestan jälkeen lähdimme vielä käymään Astronomisella kellolla ja Kaarlensillalla päätyen päivällisellä aivan hotellin nurkalle ravintolaan . Arvaattekin varmaan, että ruokana oli gulassia. Tällä kertaa gulassi nautittiin leivästä. Iso ja maistuva annos, jonka 8-vuotias melkein jaksoi syödä kokonaan. Minä autoin vähän. Leipä ei meille oikein maistunut. Ensinnäkin siksi, että emme jaksaneet ja toisekseen siksi, koska siinä oli paljon kuminaa. Oikein kukaan meistä ei taida kuminasta pitää.  Isänsä auttoi 5-vuotiasta, jolle yritettiin tilata puolikas annos kanaa ja perunoita, mutta joka saikin aivan kokonaisen. Lapsen ilme oli hivenen epäuskoinen, kun hänen eteensä lätkäistiin annos, jossa oli puolitoista kanan rintafilettä ja julmettu määrä perunaa.







Viimeinen päivä eli maanantai hengailtiin Vaclavin aukiolla. Aukio käveltiin päästä päähän, ja näkymiä kiivettiin ihastelemaan remontissa olevan Kansallismuseon rappusilta. Matkaväsymys painoi silminnähden apukokkeja, joten sen kummempaa ohjelmaa ei päivälle laadittu. Lapset ruokittiin Burger Kingissä ja me aikuiset söimme tsekkiläistä makkaraa, jossakin Vanhankaupungin lukuisista kuppiloista. Ennen lentokentälle ja iltalennolle lähtöä kävimme vielä hyvästelemässä Vanhankaupungin aukiolla hyvästelemässä Astronomisen kellon sekä Kaarlensillalla. Sillan keskivaiheella eräässä patsaassa on koira, jonka koskettaminen takaa sen, että tulee joskus vielä palaamaan Prahaan. Pikkutytötkin koskettivat patsasta sen verran monta kertaa, että ihme on, jos eivät vielä jossakin vaiheessa elämäänsä päädy turisteiksi Prahaan.















Kotiin on aina kiva palata! Reissu meni niin mainiosti, että seuraavaa voi jo alkaa suunnittelemana. Hyvin pärjää lasten kanssa kaupunkilomallakin. Ajan viettäminen ei juuri eronnut siitä, mitä aikuisten kesken olisimme tehneet. Luultavasti olisimme käyneet aivan samat nähtävyydet läpi päivien aikana. Ero on ehkä ilta-aika. Luulen, että kahdestaan olismme käyneet hotellilla huilaamassa ja illallistaneet vähän myöhemmin.

Kotona on sekin hyvä puoli, että pääsee itse kokkaamaan. Tsekkiläinen keittiö ei välttämättä ole mikään kulinarismin huipentuma, mutta maukasta ruokaa saimme matkalla nauttia. Nyt tuntuu siltä, että tulevan viikonlopun menu on melkolailla kala tai kasvispainotteinen, tai katsotaan nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti