keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Limoncellosorbetti - jälkiruokaa aikuisille

Tästä taitaa olla jo pari kesää, kun saimme lahjaksi ja tuliaisiksi Italianmatkaajilta oikein ison limoncellopullon. Makeaa likööriä on silloin tällöin nautittu jälkiruokana, mutta kun se ei tunnu juomalla loppuvan, olen kokeillut sitä ruuanlaitossa.  Kokeili kerran marinoida sillä lammasta. Siinä hyvä juoma taisi mennä haaskuuseen. Kokkikaverini oli sitä mieltä, että samaan lopputulokseen olisi päässyt ihan sitruunallakin. Epäonnistunut kokeilu limoncellopossu ei missään nimessä ollut vaan lopputulos oli erinomaisen herkullinen. Siltikin tuota kokeilua onnistuneenpi oli limoncellosta tehty sorbetti. Silmäilin Sillä Sipulia-blogista vanhaa gin and tonic sorbetti -reseptiä ja sen mittasuhteita. Päädyin kuitenkin ihan vähän fiksaamaan nesteen määrää. Minulla ei ole jäätelökonetta, joten limoncellosorbetin resepti on sorvattu sellaiseksi, että sorbetti onnistuu ilman jäätelökonetta.  


limoncellosorbetti


*

Limoncellosorbetti


250 g vettä
150 g sokeria
70 g limoncelloa
200 g sitruunanmehua
1 munanvalkuainen

Laita kattilaan sokeri ja vesi. Kuumenna hiljakseen kunnes sokeri on liuennut. Anna jäähtyä kunnolla. Lisää sitruunanmehu ja limoncello.

Lisää joukkoon vielä valkuainen voimakkaasti sähkövatkaimella vatkaten. Laita seos pakkaseen jäähtymään, mutta sekoittele sitä sähkövatkaimella noin parinkymmenen minuutin välein, kunnes sorbetti alkaa jäätymään. 

Tarjoile sorbetti jälkiruokana tai sen osana. Saattaapa se maistua pienenä väliruokana alkupalan jälkeen ennen pääruokaakin.
*

Limoncellosorbetti oli mulla todella mieluinen jälkiruoka. Makeudessaan ja kirpeydessään sitä riittää ihan pieni annos. Mahtaiskohan äiti tykätä?


limoncellosorbetti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti