maanantai 25. kesäkuuta 2018

Silakat viinietikassa - herkkuja kesän kalapöytään.

Silakat viinietikassa on sellainen ruoka, jota olisin voinut laittaa juhannuksen kalapöytään. Nämä silakat valmistettiin kuitenkin jo pari viikkoa sitten, kun kutsuimme ystävät kylään ja laitoimme tarjolle kalapöydän. Silakoiden ohje on Kipparin morsian -blogista. Sieltä löytyy myös vähän tarinaa tämän tyypillisen tapaksen alkuperästä, joka tosin yleensä valmistetaan muusta kalasta kuin silakasta. Lopputulos oli niin hyvä, että resepti kannatti postata tänne omaan keittokirjaan muistiin kesäisiä ruokahetkiä varten.


silakka, silakat viinietikassa


*

Silakat viinietikassa


500 g silakkafilettä
1 dl valkoviinietikkaa
1 dl vadelmaviinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
2 tl merisuolaa
2-3 valkosipulin kynttä siivutettuina
1 tl sokeira

koristeluun persiljaa ja tuoretta chiliä
hieman oliiviöljyä

Huuhtele silakat kylmällä vedellä ja nylje silakat nahattomaksi.

Sekoita marinadin ainekset ja lisää joukkoon silakkafileet. Anna maustua vähintään neljä tuntia tai seuraavaan päivään.

Nosta silakat liemestä ja valuta marinadi pois. Asettele fileet lautaselle ja koristele hienonnetulla persiljalla ja chilillä. Valuta silakoille vielä hieman laadukasta oliiviöljyä. Silakoiden päälle voi ripotella vielä hieman suolaa tarjoiluvaiheessa.

*

Olen aina luullut, että silakoita pitää uittaa tujussa etikassa ennen kuin niistä saa nahan irti. Nahka kuitenkin lähti kohtuullisen helposti. Työnsin peukalon pyrstö päästä nahan ja lihan väliin ja kiskaisin napakasti. Aina oppii uutta! Pidin kovasti tälläisestä valmistustavasta, jossa etikka ei ole ihan pääroolissa, vaan myös kala maistuu. Reseptin suhteen noudatin Kipparin morsiammen ohjetta melko kirjamellisesti. Etikoissa tein hieman omaa sekoitusta, sillä käytin vadelmaviinietikaa, kun sellaisesta pullon lopusta halusin päästä eroon.


silakka, silakat viinietikassa

Silakat olivat meillä tosiaan osa kalapöytää, jonka rakentamiseen koko perhe osallistui omalla panoksellaan. Nuorempi apukokki teki pöytään herkkuaan kylmäsavulohirullaa. Vanhemman apukokin herkkua on toast skagen, ja sitä ajatusta jalostaen hän valmisti katkaravuista savustetulle lohelle. Savustus taas on miehen bravuuri. Itse näpertelin silakoiden lisäksi kasvislisäkkeitä muun muassa punasipulihilloketta, mummonkurkkuja ja varhaiskaalisalaattia. Ensimmäistä kertaa tänä kesänä pöytään nostettiin myös kattilallinen varhaisperunoita. Mitä herkkuja!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Louhisaaren juoma

Ajatus Louhisaaren juomasta ei jättänyt minua rauhaan. Sinänsä hullua, sillä omassa pihassa ei kasva mustaherukkapensaita ja mustaherukan lehdet ovat kuitenkin Louhisaaren juoman pääraaka-aine. Ehdin jo huhuilla facebookissakin, että keneltä saisin käydä hakemassa mustaherukan lehtiä. Ystävälliset ihmiset ympäri Suomen lupasivat lehtiä, ja olisin minä saanut niitä ihan läheltäkin.  Lopulta mustaherukka pensas löytyi ihan läheltä. Takapihalla rantapöpelikössä kasvaa yksi pensas. Se muistui mieleeni, kun lähdin viettämään etätyöpäivän kahvitaukoa laiturille. 


Louhisaaren juoma, mustaherukka


*

Louhisaaren juoma


2 l mustaherukan lehtiä
1 sitruuna
5 dl sokeria
5 l vettä
pienen pieni nokare hiivaa

Huuhdo mustaherukanlehdet kylmällä vedellä ja laita lehdet isoon teräskattilaan. 

Pese sitruuna ja ota kuoret mustaherukan lehtien päälle kattilaan. Parhaiten kuoren saat irti perunankuorimaveitsellä. Leikkaa sitten sitruunan valkoista osaa pois ja viipaloi loppu hedelmäliha mustaherkukan lehtien ja sitruunan kuorten joukkoon kattilaan.

Laita myös sokeri kattilaan

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kaada se herukanlehtien, sitruunan ja sokerin päälle. 

Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva.

Jätä kattila huoneenlämpöön vuorokaudeksi. Siivilöi ja pullota juoma seuraavana päivänä. Laita pullot kylmään.

Louhisaaren juoma on valmista nautittavaksi parin päivän kuluttua.

*


Louhisaaren juoma, mustaherukka



Louhisaaren juoma on ihanan raikas ja kesäinen janonsammuttaja. Mustaherukan maku on näillä mittasuhteilla aika hento. Paitsi maku, juomassa on myös mustaherukan tuoksu. Mustaherukan tuoksu jäi käsiini jo lehtiä poimiessani. En oikein muistanutkaan miten kiehtova tuoksu herukassa on. Koska kasvukausi on jo pitkällä, herukkapensaan lehdet olivat aika isoja. Pyrin poimimaan nuorimpia ja pieninpiä lehtiä, koska arvelin, että niistä saan eniten makua.


Louhisaaren juoma, mustaherukka


Koska Louhisaaren juoma valmistetaan tavallisesta sokerista, se on väriltään paljon vaaleampi kuin vappusima. Melko makea juoma tämä on, ja seuraavalla kerralla taidankin kokeilla hiukan vähentää sokerin määrää. Täytyy vain olla tarkkana, että sokeria on riittävästi, jotta hiiva jaksaa käydä. Osassa ohjeita juoma valmistettiin sitruunahapolla, silloin ehkä sokerin määrää olisi helpompi vähentää. En tosin ottanut selvää, mikä on alkuperäinen tapa valmistaa juoma. Jotenkin olisi sellainen aavistus, että Mannerheimin juoma valmistettiin hiivalla. Mene ja tiedä. Jos pääset herukka-apajille kannattaa tilaisuus käyttää hyödyksi, vielä ehtii tehdä juhannusjuomaksi Louhisaaren juomaa.

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Hapankermakakku - viikonloppukokki perinnekokkina

Perinteiset kahvikakut tai kuivakakut ovat helppoja leivottavia. Hapankermakakussakin ainekset vain sekoitetaan keskenään. Minulla oli jääkaapin ovessa avaamaton kermapurkki, jonka päiväys oli mennyt jo useampi päivä sitten. Olin heittämässä kermapurkkia menemään, mutta sitten satuin näkemään Kakkuviikarin vispailuja -blogin Mian vinkin hapankermakakusta. Kun totesin kerman olevan käyttökunnossa, ryhdyin leipomispuuhiin. 



hapankermakakku, makea leivonnainen, kahvikakku


*

Hapankermakakku

3 kananmunaa
2 dl sokeria
225 g voita sulatettuna
2 dl hapanta kermaa
1 dl piimää
6 dl vehnäjauhoja
1,5 tl soodaa
3 tl kardemummaa
hieman suolaa

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Voitele kuivakakkuvuoka.

Sekoita kananmunat, voisula ja sokeri puuhaarukalla sekaisin. Lisää seoksen joukkoon keskenään sekoitut kuiva-aineet, sekä kerma ja piimä. Sekoita tasaiseksi massaksi.

Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan ja paista n 50 minuuttia 175 asteisessa uunissa. Anna kypsän kakun levätä kakkuvuokassa kymmenisen minuuttia ennen kuin kumoat sen alustalle.

*


hapankermakakku, makea leivonnainen, kahvikakku


Hapankermakakku on niitä kakkuja, jotka paranevat vanhetessaan. Kakku kestää hyvin myös pakastamista, joten se on kiitollinen tarjottava juhlissakin, koska sen voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen. Koska kakussa on aika paljon rasvaa, se sulaa melko nopeasti tarjoilukuntoon.

Alkuperäisessä ohjeessa koko 3 dl nestemäärä koostui hapankermasta. Minulla ei ollut kaapissa kuin se yksi kermapurkki, joten täydensin nestemäärän piimällä. Koska kermaa oli enemmän, piimän maku ei puskenut läpi, vaan kakku oli selvästi erilainen kuin piimäkakku. Niin hyvää kuin hapankermakakku onkin, sen vuoksi ei tarvitse ruveta kermaa hapattamaan. Kakku onnistuu, vaikka kerma ei olisikaan hapanta. Tosin maku on hieman erilainen. Niin ja taitaapa maitohyllyssä olla valmiina tuotteenakin hapatettu kerma.


hapankermakakku, makea leivonnainen, kahvikakku


Perinteisiä kuivakakkuohjeita löytyy blogista jo ennestään. Perinneleivonnaiset katoavat yleensä kahvipöydästä aika nopeasti, vaikka perinteisiäkin voi tuunata. Siitäkin löytyy esimerkki.  Näitä perinteisiä kuivakakkuja tuntuu yhdistävän yksi seikka niissä on runsasti kermaa, voita ja sokeria. Viikonloppukokin kuivakakku-ohjeita:

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Raparperichutney - hyvää grilliruuan kanssa

Raparperia voisi käyttää myös ruuanlaittoon. Omissa ruokaresepteissä on vain pari raparperiruokaa: raparperibroileri ja pekoniin kääritty raparperi, some-hitti muutaman kesän takaa. Raparperichutney on ehkä lähimpänä ruuanlaittoa, mihin tällä raparperikaudella pystyn. Tai saa nähdä, raparperikausihan on pitkä. Raparperichutney - vaikka makeaa onkin - on tarkoitettu nautittavaksi ruokien lisäkkeenä. Ainakin grillatulle kasslerille se käy oikein hyvin.






*

Raparperichutney


500 g raparperia
1 dl vettä
0,5 dl omenaviinietikkaa
ripaus suolaa
2 rkl muscovadoa
punainen chili pilkottuna
2 rkl inkivääriä raastettuna
pieni punasipuli pilkottuna
2 dl hillosokeria

Kuori raparperit, jos se on tarpeen. Alkukaudesta kuori voi olla niin ohutta, ettei moiseen kannata ryhtyä. Lisää kattilaan kaikki ainekset hillosokeria lukuunottamatta. Keitä noin 5 minuuttia, kunnes raparperi alkaa kypsyä. 

Lisää kattilaan hillosokeri ja keitä vielä noin 5 minuuttia. Nosta kattila hellalta sivuun jäähtymään noin puoleksi tunniksi. Sekoittele välillä.

Purkita hieman jäähtynyt chutney puhtaisiin lasipurkkeihin. Raparperichutney säilyy hyvin jääkaapissa, kunhan vain muistaa puhtauden sekä purkitettaessa, että chutneytä käytettäessä.

*


raparperichutney


Hillosokerilla keitetty hillo näyttää tosi juoksevalta, mutta jäähdyttyään jääkaappikylmäksi rakenne on kuitenkin kohdillaan. Lisäsin hieman muscovadosokeria jo alkuvaiheessa raparperien päälle, jotta nestettä irtoaisi paremmin. Muscovadon valitsin osaksi myös maun ja värin takia. Olisin laittanut sitä enemmänkin (ja vähentänyt hillosokerin määrää), mutta muscovado oli kovettunut kivikovaksi, enkä saanut palasta enempää irti.

Raparperichutneyta on nyt testattu pariin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla grillissä laitettiin kasviksia, bratwurstia ja kassleria. Lisäksi pöydässä oli tabboulehia ja tahini-jogurttikastiketta sekä aamiaselta jäänyttä munakoisovekonia. Toisella kerralla grillattiin broileria ja syötiin se mitä tabboulehista oli jäljellä. Raparperichutney toimi sekä broilerin, että possun kyljessä.


raparperichutney

raparperichutney



maanantai 11. kesäkuuta 2018

Munakoisovekonista vaihtelua aamiaiselle

Tänä vuonna on saanut nauttia ulkona jo monta aamiaista, vaikka ei olla vielä edes juhannuksessa. Meillä on tapana syödä viikonloppuisin tuhti aamiainen, joka sisältää usein smoothien, kananmunaa, pekonia ja leipääkin. Näin kesäkaudella, kun ruuaksi grillataan usein lihaa, aloin kaivata aamiaiselle vaihtelua. Päädyin valmistamaan pekonin sijaan vekonia munakoisosta. Aamiaisella proteiinin saanti on tärkeää, mutta parin pekonisiivun sijaan proteiinin voi aamiaisella koota vaikkapa kananmunasta ja maitotuotteista. 


vekoni, munakoiso, aamiainen


vekoni, munakoiso, aamiainen


*

Vekoni


munakoiso

suolaa

1 dl bbq-kastiketta
2 rkl soijaa
2 tl savupaprikajauhetta
muutama tippa savuaromia

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. 

Leikkaa munakoiso ohuiksi viipaleiksi. Mitä ohuemmaksi sen parempi. Veitsen kanssakin saa leikattu tarpeeksi ohuita, mutta mandoliinilla saa aikaa vielä ohuempia viipaleita. Ripottele päälle suolaa.

Sekoita bbq-kastike, soija, paprikajauhe ja  muutama tippa savu-aromia.

Levitä munakoisot leivinpaperin päälle uunipellille ja sivele sudilla kastiketta molemmille puolille munakoisoviipaleita. Paista munakoisoja 225 asteisessa uunissa noin 5-10 minuuttia riippuen munakoisoviipaleiden paksuudesta. Varsinkin paksut viipaleet kannattaa varovasti kääntää paistamisen aikana.

Nauti vekoni lämpimänä tai kylmänä leivän päällä tai vaikka grilliruuan lisäkkeenä.

*


vekoni, munakoiso, aamiainen


Vekoni oli älyttömän hyvän makuista! Vekonia syötiin ensimmäisen kerran myöhäisellä aamiaisella leivän päällä. Kuvistakin näkee miten ankaran varjon aurinko tekee lähes keskipäivällä otettuihin kuviin. Vekoni toimi todella hyvin grilliruuan lisäkkeenä. Sitä on syöty pariinkin eri otteeseen grilliruuan kyljessä. Ei taida minulle, paatuneelle lihasyöjälle, vekonista olla pekonin korvaajaksi, mutta maku siinä oli todella hyvä ja rakennekin suun mukainen.


vekoni, munakoiso, aamiainen



Savuaromi on muuten loistava aine; savunmakua ilman savun tuoksua. Tiesitkö muuten, että se on ihan luontainen aine, eikä mikään älytön e-koodi hässäkkä? Savuaromi on saadaan aikaan tiivistämällä savua ja vettä, joissakin aromeissa saatetaan käyttää lisäksi väriaineita. Omassani ei ole edes niitä. Aromin käytössä kannattaa vain noudattaa varovaisuutta. Nestettä lisätään ruokaan tipoittain. Liian iso määrä aromia tekee ruuasta kitkerää. Oletko sinä keksinyt pekonille korvaajaa? Entä mitä vinkkejä sinulla on antaa savuaromin käyttöön?