perjantai 19. lokakuuta 2018

Munakoiso-saksanpähkinäpasta

Ostoslistalla on jo pitkään ollut tryffeliöljy. Olen nimittäin halunnut kokeilla munakoiso-saksanpähkinäpastaa, jota Janica Savusuolaa-blogista teki jo elokuussa. En ole onnistunut olemaan samassa kaupassa tryffeliöljyn kanssa, ja pastaresepti on jäänyt testaamatta. Janica nimittäin kertoi, että tryffeliöljy on tässä pastassa se juttu. Ratkaisin asian kuitenkin toisin ja käytin tryffeliöljyn sijaan tryffelillä maustettua munapastaa, jota sain kauppahalli yhteistyön kautta tuotenäytteeksi Mama´s cornerista. Niin ikään söpö kotimainen munakoiso on saatu näytteenä Vihannespuoti Valliuksesta ja ihana Kaltbach-gruyere Juustosopista. Noudatin melko uskollisesti alkuperäistä reseptiä, mutta yhdistin siihen kuitenkin vielä Kokit- ja Potit -blogista bonggaamani vinkin  rapeuttaa munakoisoja ripauksella vehnäjauhoa. Vehnäjauhoa on todellakin vain ripaus - tai hipaus - leivittämisestä ei voi puhua. Yhteistyön tulosta koko pasta.



munakoiso_saksanpahkinapasta

*

Munakoiso-saksanpähkinäpasta

4 annosta

2 pientä munakoisoa
2 rkl vehnäjauhoja
100 g saksanpähkinöitä
2 pientä salottisipulia tai 1 keltasipuli
3 pientä valkosipulin kynttä
laadukasta oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
pieni ripaus sokeria
pari kourallista basilikaa
250 g tryffelillä maustettua munapastaa (tagliatelle)
40 g Kaltbach-gruyereä

Leikkaa munakoisoista kanta pois. Leikkaa koisot pitkittäissuunnassa ohuiksi siivuiksi ja puolita siivut. Ripottele leikkuulaudan päälle suolaa, lado munakoisoviipaleet suolan päälle ja ripottele suolaa vielä viipaleiden päälle. Anna siivujen itkettyä ja valmistele sillä välin muut ainekset.

Rouhi pähkinöitä pienemmiksi morttelissa. Paahda pähkinärouhe kuivalla pannulla ja kuumenna pannua keskilämmöllä sekoitellen, kunnes pähkinärouheesta alkaa nousta paahtunut tuoksu. Kaada rouhe heti pois pannusta, kun se on tarpeeksi paahtunut. Rouhe jatkaa kypsymistään vielä hetkisen, vaikka se ei enää ole pannullakaan. Pähkinöitä paahtaessa kannattaa olla tosi tarkkana. Pähkinät palavat älyttömän helposti.

Kun munakoisoviipaleiden pintaan on noussut runsaasti nestehelmiä, taputtele siivut varoen talouspaperilla kuiviksi. Paista munakoisot useammassa erässä pannulla, runsaassa oliiviöljyssä. Munakoiso rakastaa oliiviöljyä ja lämpöä. Laita vehnäjauho pieneen siivilään ja ripottele varovasti aivan ohut kerros jauhoja munakoisojen pinnalle. Jauho tekee munakoisojen rakenteesta hieman rapeamman. Anna siivujen paistua useampi minuutti molemmilta puolilta, sillä munakoiso saa olla tummaa. Näin sen maku on parhaimmillaan. Nosta munakoisot sivuun odottamaan.

Kuori ja pilko sipulit pieneksi. Kuullota sipulisilppua pari minuuttia, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Ota huomioon, että valkosipuli palaa helposti. Mausta sipuli ripauksella sokeria.

Kiehauta suuri kattilallinen suolaista vettä. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Siivilöi vesi pois.

Yhdistä lopuksi pasta, munakoisosiivut, sipulisilppu ja paahdettu pähkinä. Lisää vielä oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Koristele annos basilikalla ja raastetulla gruyere-juustolla.

*


munakoiso_saksanpahkinapasta
Monessa yhteydessä olen jo todennut, että olen löytänyt pastat uudelleen. Suurin syy tähän on, että olen alkanut ostaa ja etsiä laadukkaampia pastoja. Pääosin käytän italialaisia kuivatuotteita, joita on pienten erikoisliikkeiden valikoimissa todella hyvin. Tässä käyttämäni munapasta on niin ikään italiassa valmistettu tuote, jota on myynnissa Tampereen kauppahallissa Mama´s cornerissa. Pastassa on paljon munaa, jonka vuoksi sen proteiinipitoisuus on korkea. Pastaa on valikoimissa naturel-version lisäksi sitruunalla ja tryffelillä maustettuna. Sitruunalla maustettu sopi hyvin esimerkiksi simpukkapastaan. Sitruunaisessa versiossa mauste tuoksuu ja maistuu kunnolla. Tryffeliversio on maultaan maltillisempi. Tryffelimaistuu kuitenkin pastassa selvästi, mutta lusikallinen tryffeliöljyä ei olisi varmasti ollut tässäkään tapauksessa hullumpi idea. 

Sveitsiläinen luolassa kypsytetty Kaltbach sopii pastajuustoksi oikein hyvin. Viime aikojen negatiivinen uutisointi parmesaniin liittyen, sai minut pohtimaan uusia vaihtoehtoja pastan maustamiseen. Tosin tässä taannoin simpukkapastaa tehdessäni totesin, että ei se pasta aina edes juustoa vaadi. Välttämättä ei olisi vaatinut tämäkään pasta, mutta kyllä Kaltbach maistui kivasti erityisesti saksanpähkinän kanssa. Itse tuskin olisin kyseistä keksinytkään, mutta Juustosopissa sitä osattiin suositella. Erikoisliikkeissä parasta on asiantuntemus ja palvelu. Niitä meidän kuluttajien tulisi oppia paremmin hyödyntämään.




munakoiso_saksanpahkinapasta


Aika usein hehkutan kotimaisuuden ja lähellä tuotetun puolesta. Toisinaan kuitenkin asia on niin, että mahdollisimman laadukasta tuotetta etsiessä, joutuu turvautumaan kauempana tuotettuun. Vaikea on nimittäin nimetä laadukkaista italilaisista jauhoista valmistetulle pastalle kotimaista korvaajaa. Juustolle se varmasti löytyisikin. Munakoisopasta löytyy kuitenkin yksi kotimainen, positiivinen, yllättäjä. Heikkisen tilalla Kangasalla kasvaneita söpöjä munakoisoja oli Tampereen Kauppahallissa Valliuksen vihannesmyymälän tiskissä. Kotimaisen munakoison satokausi alkaa vedellä jo viimeisiään, mutta onnekseni ehdin testata, miltä maistuu lähellä kasvanut munakoiso. Täytyy ensi syksynä olla vähän aiemmin hereillä. Loppukesästä ja alkusyksystä kannattaa ilman muuta napata ostoskoriin kotimaassa kasvanut munakoiso.



munakoiso_saksanpahkinapasta


Jos munakoiso on keittiössäsi harvinainen vieras, listaan tähän alle muutamia hyväksi havaittuja reseptejä, joiden avulla voit tutustua munakoisoon paremmin:
Yhteistyö: pasta, juusto ja munakoiso saatu Tampereen kauppahallin yrittäjiltä tuotenäytteinä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti