lauantai 6. lokakuuta 2018

Seafood risotto - melkein kuin ulkomailla olisi

Asioin jälleen viime lauantaina Tampereen kauppahallissa. Tällä kerralla lauantaisapuskoja haettiin Kalaherkut Nygreniltä. Nygren on se kauppa, jonne suuntaan halutessani esimerkiksi ostereita tai simpukoita. Harmittaa vieläkin, että en päässyt muutama viikko aiemmin maistelemaan sammakonreisiä, joita tiskiin oli koeluontoisesti tilattu. En muista näinkö mainoksen ranskalaisten herkusta facebookissa vai Kalaherkkujen Instagram-tilillä.


seafood risotto

seafood risotto

seafood risotto

Viime lauantaina Nygrenin kalatiski oli kuulemma Tampereen kalamarkkinoiden ja syysmarkkinoiden innoittamana varsin kotoisen oloinen. Kotimaisia tai muuten vain tuttuja kaloja ei tehnyt yhtään mieli, vaikka ne hyviltä maistuvatkin. Viime aikoina meillä on syöty paljon lohta, kuhaa ja järkisärkeä, kun on oikaistu säilykkeillä. Onneksi silmiini osuivat esikeitetyt mustekalan lonkerot, marinoidut tiikeriravun pyrstöt ja kokonaiset kampasimpukat. Seafood risotto iski tajuntaan kuin salama ja siitä hetken mielijohteesta päätinkin toteuttaa ajatuksen. Ei helppo nakki, sillä kesän lomamatkalla Montenegrossa ja Kroatiassa söin parhaat seafoodrisotot ikinä. Tähän asti olen tehnyt risottoni lähes samalla kaavalla ja samoilla sitruunaisilla mauilla.

*

Seafood risotto

3-4 annosta

2 salottisipulia
valkosipulin kynsi
oliiviöljyä
70 g tomaattipyrettä
ripaus sokeria

2,5 dl risottoriisiä

puolikkaan sitruunan mehu
1,5 dl valkoviiniä
noin 1 l kasvislientä
(suolaa)

2 rkl voita

35 g parmesanjuustoa

esikeitettyjä mustekalan lonkeroita
kampasimpukka per syöjä
marinoituja tiikeriravun pyrstöjä

Kuullota hienonnetut sipulit oliiviöljyssä kasarissa. Lisää tomaattipyre ja ripaus sokeria. Sekoittele hetkinen. Lisää kasariin riisi. Anna riisin kuullottua hyvin sekoittellen. Aloita nesteiden lisääminen sitruunamehusta ja viinistä.

Kun viini ja sitruunanmehu ovat imeytyneet riisiin, ala lisätä kasariin poreilevaa kasvislientä pienissä erissä. Lisää uutta lientä vasta kun vanha on imeytynyt. Sekoittele koko ajan ja anna riisin kypsyä hiljalleen. Varaan lientä hellalle yleensä reilusti. En tiedä mistä johtuu, mutta risotton tarvitsema nestemäärä on aina vähän arvoitus. 

Kun riisi on sopivan kypsyistä ja koostumukseltaan sellaista, joka miellyttää omaa silmää ja suuta. Lisää joukkoon parmesanraaste ja hieman voita. Voi kiillottaa risoton kauniisti. Voin lisäämisen jälkeen kannattaa maistella risoton suolan tarve.

Risotto ei odota syöjää, siksi samalla kun risotto valmistuu esikäsittele merenelävät. Jos käytät valmiiksi marinoituja raaka-aineita, ei tarvitse kuin huolehtia siitä, että nostat ne riittävän ajoissa pöydälle ja kuivaat pois ylimääräisen marinadin. Tällä kerralla meille jäi tehtäväksi myös kampasimpukoiden avaaminen, joka sujui ensikertalaiselta varsin mallikkaasti. Avaaminen oli kuulemma helppoa. Avatuista simpukankuoresta otettiin talteen valkoinen syötävä osa, josta poistettiin sulkijalihas. Kampasimpukka huuhdeltiin nopeasti ja taputeltiin kuivaksi.

Simpukat, mustekalan lonkerot ja ravunpyrstöt grillattiin kaasugrillissä kypsäksi vasta siinä vaiheessa kun risotto oli lähes valmista. Simpukat kypsyivät kuumalla parilalla reilun minuutin puoleltaan. Ravun pyrstöt kypsyivät samassa ajassa. Mustekalan lonkerot olivat suorassa tulessa grillissä aavistuksen simpukoita ja rapuja kauemmin.

Mustekalan lonkeroita pilkottiin pienemmäksi ja sekoitettiin risottoon, mutta ravut ja simpukat nostettiin annoksiin kokonaisina. 

*


seafood risotto

Risottoa oli tarkoitus maustaa tai ainakin koristella lehtipersiljalla, mutta nälkäisenä se unohtui. Olimme molemmat oikein tyytyväisiä lopputulokseen. Risotto maistui melkein samalta kuin kesälomalla. Mielestäni tämän tomaattisessa risotossa on ehdottoman tärkeää muistaa lisätä jotain makeutta, muuten lopputulos on liian hapan. Toinen huomioitava juttu liittyy merenelävien kypsentämiseen. Siinä kannattaa grillaajan olla nopea ja grillin kuuma. Etukäteen pelkäsin, että tuleeko mustekalan lonkeroista sitkeitä. Niitä laitoimme ensimmäistä kertaa, mutta grillimestari onnistui kypsennyksessä oikein hyvin. Ja vinkiksi vielä, että kampasimpukoiden kuoret kannattaa ilman muuta pestä. Simpukat voisi hyvin laittaa tarjolle kuoriin tai sitten kuoria voi käyttää koristeena kattauksessa.

Sen verran nälkä kasvoi syödessä, että ajatus kokonaisen mustekalan valmistamisesta jäi itämään päähän. Mutta se taitaa olla kesähommia?


seafood risotto


seafood risotto

Minulla on pitkä lista hyviä ruokia blogattavaksi reseptiin, mutta tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista... Viikon parhaita hetkiä ovat olleet lapsuudenystävän tapaaminen yli kymmenen - lähes viidentoista - vuoden jälkeen. Meillä riitti juteltavaa koko illaksi! Toinen mukava kohtaaminen oli bloggariporukalla, kun pääsimme seuraamaan Tampereen työväenteatteriin Billy Elliot -musikaalin harjoituksia ja kurkistamaan kulisseihin. Sen jälkeen  kävimme syömässä Saunaravintola Kuumassa. Näitä kahta olenkin jo hehkuttanut Viikonloppukokin face- ja instagram-tileillä.  Ja nyt lauantaina aamupäivällä on vielä koko ihana viikonloppu edessä. Hyvää viikonloppua!

Yhteistyö: Merenelävät saatu tuotenäytteenä Kalaherkut Nygreniltä

6 kommenttia:

  1. merenelävä "risottoon" juustoa??? tossa kun tota kuvaa kattoo annoksesta ollaan enemmän pilahvin jäljillä kuin risoton. Ja veikkaan et minnepäin tahansa maailmalla menet ja tilaat kyseistä risottoa, ei siihen todellakaan lisätä juustoa missään tapauksessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Mun mielestä italialaistyyliseen risottoon kuuluu ehdottomasti juusto. Valmistin risoton lisäämällä nestettä pienissä erissä kasariin. Pilahvissa neste lisätään yleensä kerralla ja riisi keitetään kypsäksi kannen alla.

      Poista
  2. Oi nam! Ihanan näköinen risotto. Juuri viime vkolla Nizzassa tuli nautittua mm. jättirapuja ja muita meren herkkuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Blogiini jättämäsi kommentti näkyy hieman kikkailemalla, sillä onnistuin jotenkin poistamaan koko kommentin, vaikka tarkoitus oli vastailla sinulle.

      Poista
    2. Nizza on minulla to do -listalla, eikä vähiten ruuan vuoksi. Nyt olikin varmasti hyvä aika matkustaa Etelä-Ranskaan.

      Poista
    3. Niin ja kiitos kommentista ja vastauksesta :)! Joskus tämä kommentointi ei oikein tunnu toimivan.

      Poista