maanantai 3. syyskuuta 2018

Täytetyt paprikat - retro hävikkiherkku

Ensi viikolla on teemaviikko, johon osallistun mielelläni. Hävikkiviikon aikana on tarkoitus nostaa keskusteluun ruokahävikkiin liittyviä asioita. Ihan yksityisenä kuluttajanakin voi pienillä arkipäivän teoilla vaikuttaa merkittävästi hävikin pienentämiseen ja sitä kautta ruuan ympäristövaikutuksiin. Kun puhutaan ruuan ympäristövaikutuksista - joista siis hävikki muodostaa vain pienen osan - ei puhuta ihan mistään pienestä asiasta.

Kotitalouksille helpoin tapa pienentää ympäristövaikutuksia on kiinnittää huomiota hävikkiin. Tällä hetkellä kotimaisesta ruokahävikistä 30 % syntyy kotitalouksissa. Ajatelkaa 120-160 miljoonaa kiloa ruokaa menee hukkaan suomalaisissa kodeissa! Tuota määrää pienentämällä voidaan helposti pienentää ruuan ympäristövaikutuksia.
Yritän parhaani mukaan välttää kotona hävikkiä. Ja oikeastaan voinkin ylpeästi todeta, ettei meillä juurikaan synny ruokahävikkiä. Kodin ruokatalous on suunnitelmallista. Kotiin hankitaan vain raaka-aineita, jotka myös käytetään. Olen tarkkan myös siinä, että jämäruuat käytetään hyödyksi. Kaikkein suurimmalta tuhlaukselta tuntuukin heittää pois ruokaa, joka on raaka-aineista itse valmistettu. Siihen on käytetty paljon aikaa ja rahaa. Kumpaakaan edellemainituista en haluaisi tuhlata tyhjänpäiväisyyksiin. 

Jos ylijääneestä ruuasta ei riitä koko perheelle, siitä riittää varmasti lounaseväiksi töihin. Tai sitten ruuan tai sen osat voi jatkojalostaa uuteen muotoon. Peräkkäisinä päivinä ei viitsi syödä samaa ruokaa, mutta sekään ei ole ongelma, sillä asianmukaisesti valmistettu ja jäähdytetty ruoka säilyy jääkaapissa useita päiviä hyvänä. Välillä voi syödä jotain muuta.

Ensimmäinen hävikkiruokavinkkini on täytetyt paprikat. Retroherkku on täydellinen hävikkiherkku. Paprikoita voi täyttää mielensä mukaan niillä aineksilla, joita kaapista löytyy esimerkiksi kasviksilla, sienillä tai vaikkapa jauhelihakastikkeen jämillä. Päälle voi raastaa jääkaapin peränurkkaan kertyneet juuston käntyt. Omiin paprikoihin hyödynsin edellisenä päivänä keitetyt riisit. Keitetyn riisin kanssa tosin pitää olla aika tarkkana, sillä keitetty riisi pilaantuu melko nopeasti.


taytetyt paprikat


*

Täytetyt paprikat

4-6 annosta

4 paprikaa

2 dl keitettyä riisiä
sipulia
350 g naudan jauhelihaa
porkkana
palanen pienestä kesäkurpitsasta
varsisellerin varsi
ruokaöljyä
suolaa
mustapippuria

2 dl juustoraastetta

lehtipersiljaa

Laita paistinpannuun tilkka ruokaöljyä. Ruskista öljyssä jauheliha ja sipuli. Lisää joukkoon raastettu porkkana ja kesäkurpitsan palanen ja pieneksi pilkottu varsiselleri. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita jauheliha-kasvisseokseen vielä riisi.

Halkaise paprikat ja poista siemenkota.

Laita paprikan puolikkaat uunivuokaan ja lado niihin jauhelihatäytettä. Ripottele päälle juustoraaste. 

Paista paprikoita 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

*

taytetyt paprikat

Olin aivan varma, että paprikat eivät tee meillä kauppaansa. Ilokseni saatoin todeta, että olin väärässä. Ei jäänyt kuin yksi puolikas, ja sen otin seuraavana päivänä lounaaksi töihin. Täytettyihin paprikoihin voi tosiaan varioida täytteitä mielensä mukaan. Täytteeseen kelpaavat jo parhaat päivänsä nähneet kasvikset. Pilaantuneita ei toki voi käyttää, mutta joskus esimerkiksi porkkanat saattavat olla sen verran nahistuneita, ettei niitä tee mieli syödä raakana. Ne saattaavat vielä hyvin kelvata kypsennettynä.

Tänä päivänäkin olen tehnyt pari pientä hävikkitekoa: päivällisen loput pakattiin eväsrasioihin, ja ne on tarkoitus syödä huomenna lounaaksi. Toin liittyy ruuan hankkimiseen. Otin kaupasta ison paketin leipää, josta pakastin enimmän osan. Pakastimesta leipää voi ottaa sulamaan sitä mukaa kun tuoreet tulevat syödyksi. Eipä pääse leipää kuivamaan tai homehtumaan kaappiin. Tiesitkö muuten, että leipä on yksi niistä elintarvikkeista, joita kodeissa useinmiten heitetään pois? Onko sinulla vinkkejä ruokahävikin torjuntaan? Kerro, vaikka kommenteissa omasi. Voit myös liittyä mukaan hävikkiviikkoon.


taytetyt paprikat



2 kommenttia:

  1. Minulla oli eilen omantunnonkolkutuspäivä, kun saimme siivottua jääkaapin ja aika paljon meni kompostiin. Oli sekalaisia purkinpohjia ja vanhoiksi menneitä elintarvikkeita. Onneksi tuoreosastoa ei ollut juuri ollenkaan vanhentuneena. Mutta nyt on taas jääkaappi kuosissa ja jostain syystä nautin kovasti siitä, että näen jääkaapin takaseinän. :)

    Täytetyistä paprikoista sen verran, että meillä ne ovat menneet paremmin kaupaksi, samoin täytetyt kesäkurpitsat, kun niitä paahtaa ensin tyhjinä "veneinä" muutaman hetken, sipaisee niihin vähän öljyä ja paahtaa ennen täyttämistä. Ovat sitten täytteiden kanssa yhtälaisen kypsää tavaraa. :) Töissäkin tein täytetyt kesäkurret ja menivät kuin kuumille kiville niillekin, jotka vähän ensin nypristelivät "liian kasviksilliselle ruoalle".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jossakin niin purkin pohjissa saattaisi täälläkin olla hieman parantamisen varaa. Kaikenlaisia tahnoja ja töhniä kertyy jääkaapin oveen. Olen oppinut kaupassa tarkistamaan, että maustepurkeissa päiväystä pitkälle. Ja olen myös huomannut, että se niissä mausteissa se päiväys on todella suuntaa-antava.

      Kiitos ennakkoon paahtamisvinkistä!

      Poista