sunnuntai 7. elokuuta 2016

Västerbotten-juustopiirakka - rapujuhlien alkuruoka

Iloiset ja rennot rapujuhlat ovat loppukesän parhaita pippaloita. Kotijärvestä nousee isoja täplärapuja sitä tahtia, että tapana on viettää useita rapujuhlia kaudessa. Rapuja syödään oman perheen kesken, sukulaisten kanssa ja ystävien seurassa. Meidän rapukautemme on pitkä. Ravustus alkaa heinäkuun 21. päivä. Usein, kuten tänäkin vuonna, ensimmäiset ravut syötiin heti pyyntikauden avausta seuraavana viikonloppuna oman perheen kesken. Kauden viimeiset on tapana syödä kiirastorstaina. 




Menu rapujuhliin


*

Västerbotten-juustopiirakka

Täplärapuja, tilliä ja paahtoleipää

Ruusuinen vadelma-mascarponekakku

*

Ravut ovat rapujuhlissamme poikkeuksetta pääruokaa. Olen kokenut juhlien emäntänä sen mukavimmaksi vaihtoehdoksi. Näin myös emäntä ja isäntä pääsevät nauttimaan juhlista ja vieraiden seurasta. Koska rapuja syödään usein, myös blogiin on kertynyt joitakin kirjoituksia  Muutamien aikaisempien rapujuhlien menuja pääset kurkistamaan täältä.





Västerbotten-juusto on jo pitkään ollut vanhemman apukokin suosikkijuusto. Murukoloinen ja aromikas juusto on tuttu herkku jääkaapissamme.  Västerbotten sopii hyvin leivän päälle, ruuanlaittoon ja juustolautasen herkuksikin. Perinteistä ruotsalaista piirasta valmistin Västerbottenista ensimmäistä kertaa. Noudatin lähes kirjaimellisesti Fazerin reseptiä.






*

Västerbotten-juustopiirakka


pohja

125 g huoneenlämpöistä voita
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
kananmuna

täyte

3 kananmunaa
2 dl kermaa
1 dl maitoa
300 g Västerbotten-juustoa
ripaus suolaa
pari mustapippurimyllyn pyöräytystä

Sekoita jauhot ja suola. Nypi huoneenlämpöinen voi jauhojen joukkoon. Sekoita lopuksi kananmuna taikinaan. Älä vaivaa taikinaa, ettei se sitkisty. Laita taikina lepäämään puoleksi tunniksi jääkaappiin.

Painele taikina 24 cm vuokaan. Pistele pohjaan haarukalla reikiä. Esipaista pohjaa 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. 

Pohjan paistuessa valmista täyte. Raasta juusto. Vatkaa kananmunien rakenne kevyesti rikki. Lisää kerma, maito ja mausteet. Lisää täytteeseen lopuksi raastettu juusto ja sekoita. Kaada täyte esipaistettuun pohjaan ja paista vielä 200 asteessa puolisen tuntia. Piirakka on valmista, kun täyte on hyytynyt ja pinta on saanut kauniin ja tasaisen ruskean värin.

Anna piirakan vetäytyä ja jäähtyä hieman. Se on parhaimmillaan vähän lämpimänä, muttei kuumana. silloin maut ovat ehtineet tasaantua.

*

Piirakka oli aika vaivaton ja nopea valmistaa. Suolan kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä juusto on aika suolaista. Itse lisäsin suolaa vain hyvin vähän. Taikinaa esipaistaessa huomasin reunojen hieman laskeutuvan. Jos piiraakkaan haluaa korkeat reunat, kannattaa ehkä harkita paistoherneiden lisäämistä taikanan painoksi. Sain kuitenkin juuri ja juuri täytteen mahtumaan esipaistetuun pohjaan. Rakastan juustoja hullun lailla, ja pidin kovasti myös Västerbotten-piiraasta. Piiras sopi todella hyvin rapujuhlien alkuruuaksi. Kyllä ne ruotsalaiset tietää!











Eiliset rapujuhlat lopettelevat muunkin perheen loman. Arki alkaa ensi viikolla. Arki on hitusen erilainen aikaisempaan verrattuna. Tästä eteenpäin perheessä onkin vain työssäkäyviä ja koululaisia.

2 kommenttia:

  1. Meilläkin vietettiin pienimuotoista rapujuhlaa viikonloppuna, Västerbotten-piirasta ei tehty tällä kertaa, vaan sadonkorjuupastaa pääruoaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pastakin sopii varmasti hyvin rapumenuuseen. Meillä on aika usein myös sienikeittoa rapujuhlissa. Toivottavasti teillä oli mukavat rapujuhlat!

      Poista