torstai 14. heinäkuuta 2016

Mansikkacharlotta nimipäivän deluxe-herkku

Charlotta olisi erityisen hyvä nimipäiväkakku Lotalle. Mutta koska perheestä ei Lottaa löydy, täytyy soveltaa; mansikkacharlotta on mainio nimipäiväkakku kenelle tahansa mansikka-ajan nimpparisankarille. Mansikkacharlotta on yksi blogini vanhimpia ja suosituimpia reseptiä. Ensin ajattelin, että päivätän vanhaa postausta, kirjoitan tämänhetkisen reseptin ylös (resepteillähän on tapana muokkautua aikojen kuluessa) ja vaihdan uudet, paremmat , kuvat, mutta en minä sitten millään malttanutkaan ruveta peukaloimaan vanhaa kirjoitustani. Vuosien varrella moni asia on muuttunut, mutta mansikkacharlotan teen yhä vain kerran kesässä. Tässäpä mansikkacharlotta uudemman kerran:







*

Mansikkacharlotta


kääretorttu

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta

lisäksi tarvitset:

nokareen voita leivinpaperin voiteluun
muutaman lusikallisen sokeria leivinpaperin päälle

kääretortun täyte

mansikkahilloa
2 dl kermavaahtoa
150 g ranskankermaa
2 rkl sokeria

charlotan täyte

250 g rahkaa
2-2,5 dl vanilijakastiketta
2-4 liivatelehteä

sitruunamehua

250-500 g mansikoita
reilu puntti basilikaa
0,5 dl tomusokeria

Valmista ensin kääretorttu. Tässä kohtaa voi myös oikaista ja käyttää valmista kääretorttua. Jos näin teet siirry suoraan kokoamaan charlottaa.

Laita uuni lämpenemään 225 asteiseksi. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon puuhaarukalla nostellen perunajauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhot. Sekoita hyvin.

Kumoa taikina voidellulle leivinpaperille uunivuokaan. Paista kuumassa uunissa noin 6-8 minuuttia. Levitä pöydälle toinen pala leivinpaperia. Sirottele paperin päälle sokeria ja kumoa paistettu torttupohja leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä.

Valmista kääretortun täyte. Vaahdottamalla kerma. Lisää kermavaahtoon ranskankerma ja mausta sokerilla. Sekoita hyvin. Levitä torttulevyn päälle mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Kääri torttu melko tiukalle rullalle. Tortun leikkaaminen on helpompaa, kun se ehtii vetäytyä hetkisen jääkaapissa.

Aloita charlotan kokoaminen vuoraamalla sopivan kokoinen vuoka tuorekelmulla. Kaapistani löytyy Tupperwaren 2,5 l Samba-kulho. Kulho on juuri sopivan kokoinen ja muotoinen. Bonuksena siinä on vielä tiivis kansi.

 Leikkaa kääretorttu siivuiksi ja asettele siivut kulhon reunoille. 

Laita liivatelehdet likoon kylmään veteen.

Jatka täytteen valmistamiseen. Aloita perkaamalla ja pilkkomalla mansikat. Lisää mansikoiden sekaan tomusokeria ja pieneksi pilkottu basilika ja jätä hetkiseksi odottamaan. 

Sekoita rahka ja vanilijakastike keskenään. Lämmitä mikrossa sitruunamehu ja sulata siihen kuivaksi puristetut liivatelehdet. Yhdistä rahka-vanilijakastikeseos ja basilikamansikat. Lisää seokseen liivate ohuena nauhana. Kaada mansikka-rahkaseos kääretorttusiivuilla vuorattuun vuokaan. Laita kansi päälle ja hyydytä charlottaa jääkaapissa vähintään muutama tunti, mutta pitempikään aika ei haittaa. Voit tehdä charlotan valmiiksi vaikka jo tarjoilua edeltävänä päivänä.

Kumoa kakku tarjoiluastialle juuri ennen tarjoilua ja koristele mansikoilla ja basilikan lehdillä.

*







Ihan alunperin olen bonganut charlotan ohjeen Glorian ruoka ja viini -lehdestä. Resepti on muokkaantunut vuosien varrella jonkun verran. Nykyisin esimerkiksi teen kääretortun pelkästään perunajauhoista, joten charlottani on gluteeniton. Deluxeksi charlotta on nimetty, koska käytän kääretortunkin täytteenä kermaa. Silloin koko charlotasta ja tietenkin kääretortusta tulee täyteläisempi ja riittoisampi. Itse asiassa kääretorttua jää tässä versiossa vähän ylikin. Tortun menekkiin toki vaikuttaa leikkaamiesi siivujen paksuus ja käyttämäsi kulhon muoto ja tilavuus. Tortun sisään voi tosiaan kääräistä pelkän mansikkahillonkin.,

Monivaiheista (resepti on niin monivaiheinen, että sen kirjoittaminenkin tuntui haastavalta) leivonnaista ei kannata pelästyä. Lopputulos on palkitseva! Basilika ja mansikka sopivat loistavasti yhteen. 










Ohje on valitettavasti vähän suurpiirteinen. Esimerkiksi liivatteiden määrään vaikuttaa tosi moni asia. Jos mansikoista irtoaa paljon nestettä, liivatetta tarvitaan enemmän. Tai jos käytät vanilijakastiketta, joka on kovin juoksevaa, tarvitaan liivatetta enemmän. Myös silloin liivatetta tarvitaan enemmän, jos kakun pitää kestää tarjoilupöydässä pidempään. Jostakin syystä vierastan liivatteen käyttöä ja siksi yritän mennä aina mahdollisimman vähillä liivatteilla.

Tänä kummallisena kesänä paras mansikkasesonki alkaa näin heinäkuun puolessa välissä olla jo ohi. Jos vielä maltat "tuhlata" mansikoita, leivoppa mansikkacharlotta. Mansikkacharlotta on viikonloppukokin nimipäiväkakku kaikille heinäkuussa nimipäivään viettäville tytöille ja miksei pojillekin. Hyvää nimipäivää!













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti