sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Talon kalalautanen - hävikistä herkuksi

Kala on ehdottomasti kesäruokaa. Kalaa tulee syötyä kylmänä ja lämpimänä. Kala sopii niin alku- kuin pääruuaksi, lounaaksi kuin illalliseksikin. Miehen suurin kesäherkku lienee paistetut muikut, joiden perkaaminen on meillä 10-vuotiaan biologinalun vastuulla. Koko perheelle maistuvia kesäisiä kalaruuat valmistuvat usein lohesta: grillaten, savustaen ja graavaten. Uusiaperunoita ja silliä on melko vaikea vastustaa. Ruokaa saa harvoin valmistettua niin justia määrää, että se loppuisi yhdellä syömisellä. Usein ruokaa jää kuitenkin niin pieniä määriä, että kokonaiseksi ateriaksi jämäruoka ei riitä kaikille. Minä kokosin viikon varrella jääneistä ruuan rippusista meille alkupalalautasen, joka sai juhlallisen nimen: talon kalalautanen.






*

Talon kalalautanen


maalahden limppua ja graavilohta
grillattua lohta
ruisnachoja
perunasalaattia
kananmunia muikkumoussella

koristeluun sipulinvarsia, tilliä ja pieniä kapriksia

Kokoa ja koristele annos mieleiseksi ja nauti hyvässä seurassa

perunasalaatti
6 pientä keitettyä uuttaperunaa
pieni kesäsipuli
1 dl kermaviiliä
suolaa
pippuria
kapriksia

Pilko perunat ja sipuli pieneksi. Sekoita joukkoon kermaviili ja mausteet. Anna tekeytyä hetkinen kylmässä.


kananmunia muikkumoussella
keitettyjä kananmunia
3 paistettuja muikkuja
0,5 dl kermaviiliä
1 dl kermavaahtoa
pieni sipulia
suolaa

Keitä munat kypsiksi. Halkaise munat ja ota keltuainen talteen. Sekoita peratut muikut ja muuta aineet. Täytä kananmunat vaahdolla ja koristele keltuaismurusilla.

*









Talon kalalautanen oli oikein nuukuuden ylistys, mutta se oli hyvä osoitus siitä, että pienetkin ruuan jämät kannattaa laittaa talteen. Kyllähän minua vähän huvitti, kun perkailin kolmea paistettua muikkua muikkumoussea varten. Muikkumousse olikin ruuista se, joka syntyi vähän vahingossa ja omasta päästä, mutta se oli maultaan niin hyvää, että uskon tekeväni sitä uudelleenkin. Ainakin aikuisille. Lapsille muikkumousse oli liian eksoottista ruokaa. Olisi pitänyt osata nimetä ruoka paremmin.


1 kommentti:

  1. Kiitos ohjeesta.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista