torstai 3. tammikuuta 2019

Porkkalaa ja pientä pohdintaa suomalaisista mauista

Porkkala ei ole mikään uusi juttu, mutta minun köökissäni se on. Tunnettu tosiasia on, etten ole ihan trendien aallonharjalla ratsastaja oikein minkään asian suhteen. Uudet jutut rantautuvat näille main hitaasti. Mahdanko olla ainoa hidas? Tiedätkö sinä mitä porkkala on?


porkkala, porkkanalohi




Porkkala on porkkanalohta eli vegaanista lohta. En nyt ajatellut mennä siihen tarvitseeko vegaani lohenkorviketta, mutta nimenä porkkala on mielestäni melko onnistunut. Suolakuoressa kypsennetyn, siivutetun ja marinoidun porkkanan suutuntuma nimittäin todella muistuttaa kylmäsavulohta. Myös savuinenmaku tuo mieleen kalan. Savunmaku porkkalaan saadaan savuaromilla, joka on tuotteena aika kiva. Ihan luontaisesti savusta tiivistetty aine ei sisällä mitään E-juttuja, vaikka äkkiseltään niin saattaisi luulla. Mikäli kiinnostuit, tässäpä sinulle porkkalan resepti.



porkkala, porkkanalohi


*

Porkkala


3 pulleaa porkkanaa
noin 600 g karkeaa merisuolaa

1 rkl ruokaöljyä
2 tl nestemäistä savua
1 tl valkoviinietikkaa

Tarjoiluun


Pese ja kuivaa porkkanat hyvin.

Levitä uunivuuan pohjalle kerros suolaa. Esimerkiksi leipävuoka on hyvänmallinen. Laita porkkanat suolakerroksen päälle ja kaada loput suolat porkkanoiden päälle. Porkkanoiden pitää olla kokonaan suolan peitossa.

Kypsennä porkkanoita noin 1,5 h 175 asteisessa uunissa.

Irrota porkkanat varovasti suolakuoresta ja anna niiden jäähtyä hieman. Kuori porkkanat kun sormesi kestävät ja siivuta porkkana ohuiksi siivuiksi esimerkiksi juustohöylällä, mandoliinilla tai kuorimaveitsellä.

Sekoita marinadi ja kaada siivutettujen porkkanoiden päälle. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kokoa porkkalaleivät ja tarjoile iltapalana, alkupalana tai ruuan osana.

*

Porkkala osoittautui monikäyttöiseksi ja hyvänmakuiseksi. Meillä on syöty sitä leipien lisäksi salaattikulhon osana ja lisäkkeenä sitruunaisen kanapojan paistileikkeen lisäkkeenä.  Porkkalaa voi myös jatkojalostaa vaikkapa piirakaksi tai sitä voi käyttää voileipäkakkuun kuten ruoka-alkemisti-blogissa on tehty. Ihan parhaita vinkkejä tuttujen raaka-aineiden käyttöön voi saada vege-blogeista, joissa katsotaan maailmaa hieman eri näkökulmasta. 

Jos jotain muuttaisin reseptissä, niin marinadista pienentäisin hieman nestesavunmäärää. Savunmaku oli porkkanalle aavistuksen liian vahva. Tein samaan aikaan samalla taktiikalla myös punajuuria. Punajuurille marinadi oli sopivampi. Punajuurten tarinan kirjoittelen toisella kerralla.



porkkala, porkkanalohi


Yksi huono puoli suolakuoressa valmistetussa porkkalassa on, ja se on suuri määrä suolaa, joka valmistamiseen tarvitaan. Käytännössä suolaa ei oikein pysty edes käyttämään uudelleen. Suolan säästäjien versioita löytyy muun muassa Vaimo matskuu -blogista. Koska pidin porkkalan mausta testaan seuraavalla kerralla jotain muuta valmistustapaa. Suola kulutukseen vaikuttaa tosi paljon myös uunissa käytettävän astian muoto. Leipävuokaan sain mukavasti aseteltua kolme pulleaa porkkanaa. Tuntui, että pitkän mallisessa vuokassa riitti vähempi määrä suolaa.

Valmistin porkkalaa harvinaisille vieraille. Serkkuni kävi kyläilemässä äitinsä ja ulkomaalaisen miehensä kanssa.  Halusin tarjota eteläamerikkalaistaustaiselle vieraalle suomalaisia makuja, vaikka totta kai hän on suomalaisiin makuihin ja ruokiin tottunut asuttuaan pari vuotta Suomessa. Kelailin, että pöydässä pitäisi olla kalaa,  juureksia ja riistaa. Paljon puhtaita makuja, joiden mausteena olisi lähinnä suola. Porkkalaleipien kanssa alkuruokana oli myös kylmäsavulohileipiä, vegaanista poroa ja leipäjuustosalaattia. Pääruuaksi söimme poronkäristystä, puikulamuusia ja puolukoita. Koska marjat ovat mielestäni kovin keskeisessä osassa suomalaisessa ruokakulttuurissa valmistin vielä jälkiruuaksi tyrneistä pannacottaa. Mitä sinä tarjoisit vieraalle, jolle suomalainen ruokakulttuuri ei ole vielä kovin tuttu?

Näissä mietteissä keittiössäni päätettiin vuosi 2018. Otan ilolla vastaan vuoden 2019, mitä mahtaakaan se tuoda tullessaan. Hyvää alkanutta vuotta lukijoille.



porkkala, porkkanalohi


8 kommenttia:

  1. Tätä pitää kokeilla. Kuulostaa hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkala oli hyvää! Pidin myös punajuuresta vastaavalla tavalla valmistettuna. Pitää päivittää se myöhemmin blogiin.

      Poista
  2. Onpas mielenkiintoinen ohje. Ihan muutenkin tätä voisi kokeilla. :) Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää Uutta Vuotta myös sinulle. Porkkala toimii! Suosittelen.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, en ollut kuullut aiemmin porkkalasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekasyöjä voi oikeasti saada älyttömän paljon vinkkejä ja uutta näkökulmaa tuttuihin raaka-aineisiin, kun seurailee myös miten erilaisia ruokavalioita noudattavat syövät.

      Poista
  4. Niinpä! Olen parhaillaan tekemässä pitsaa nyhtökaurasta, tämä on mulle aivan uusi aluevaltaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäisi treenata lisää sitä nyhtökauraa. En oikein päässyt makuun :)

      Poista