torstai 17. tammikuuta 2019

Joulun aika Lapin lumoissa

Kevättalven aurinko on jo useampana päivänä paistellut taivaalta. Sen valolla on ollut uskomaton vaikutus. Valon ihmettä korostaa Lapissa vietetty kaamosjoulu, johon palaan muutaman kuvamuiston verran. Lapinhullut ajoivat pohjoiseen neljästi vuoden sisällä: jouluna, hiihtolomalla, kesälomalla ja uudelleen taas jouluna. Erämaan rauha ja hiljaisuus tekevät vaikutuksen kaikkina vuoden aikoina. Jouluna erityistä on vielä kaamoksen sininen hehku ja pastellivärit taivaalla. 

joulu_Lappi_Ounasjoki_kaamos


Viikko Lapissa kului siivillä. Ulkoilimme suksilla ja jalan, loimuttelimme lohta, paistelimme makkaraa, lämmittelimme glögiä, pelailimme pelejä ja saunoimme. Ja tietysti ohjelmaan kuului myös perinteisiä joulujuttuja, lähinnä ruokien muodossa. Joulupukkia emme nähneet, vaikka lahjat ilmestyivätkin ovan taakse, mutta vieraitakin kävi; mökin naapurista on tullut niin tuttu, että hänet kutsuimme taas käymään. Kaukaisemmat vieraat olivat kotikulmilta. Naapurikadun kaverit olivat hekin pohjoisessa, ja he pyörähtivät tapaninajelulla meillä kylässä. Kätevää tavata 1000 km päässä kotoa. Siinä sitten saunottiin ja pelailtiin Trivialia, jotain taisi jäädä hampaankoloon.



joulu_Lappi_kaamos_Ylikyro

joulu_Lappi




Jälkeenpäin on laskettuna reissussa sattui monia pieniä vastoinkäymisiä. Onneksi vain pieniä. Meillä oli matkassa yhdet väärät monot tai siteet, miten sen nyt ottaa. Kinkku oli liian iso tai uuni liian pieni. Vanhan puhelimen sim-kortti ei sopinutkaan uuteen lahjapuhelimeen, varmisteluista huolimatta. Kertaalleen poltin perunatkin pohjaan ja mitähän vielä... Kaiken kaikkiaan Lapin reissu teki taas tehtävänsä. Loman jälkeen olo on rentoutunut.

joulu_Lappi_Ounasjoki_Ylikyro


Kaikilla Lapin reissuillamme olemme poikenneet Pallaksella ja joko Levillä tai Ylläksellä. Tällä kerralla vietimme niin tiivistä mökkielämää, että emme juuri mökistä poistuneet lukuunottamatta yksiä pizzoja Muoniossa Olostunturilla, joka vaikutti mukavalta paikalta. Täytynee tutustua joku kerta paremmin!

Suunnitteleme seuraavaa Lapin matkaa kesälle. Silloin olisi tarkoitus piipahtaa vielä vähän Enontekiötä pohjoisempana. Olen mietiskellyt Inaria, Utsjokea tai mahdollisesti Norjaa, Altaa ja niitä seutuja. Onko kenelläkään vinkkejä?

joulu_Lappi_Pallas_Hetta_kaamos

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia täältä meiltä päin :) Taisitte käydä Oloksella Kammarilla pitsalla? Se on kyllä tosi kiva paikka. Oloksella on myös ravintola Takka, jota suosittelen myös. Se on auki sesonkiaikaan.

    Oletteko käyneet Senjan saarella Norjassa? Se on Tromssan ja Lofoottien välissä sijaitseva kaunis saari, jossa voi patikoida. Kannattaa ottaa selvää patikkareissuista etukäteen. Me emme löytäneet mitään reittejä, vaan kipusimme tosi jyrkkää vuorenrinnettä ylös. Maisemat olivat upeat.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Teillä päin on aina niin kaunista :)

    En ole käynyt Senjan saarella, mutta olen lukenut siitä ja katsellut sieltä otettuja valokuvia. Taitaa olla luontokuvaajien suosiossa. Täytyy käydä katsomassa mitä sinä olet siitä kirjoittanut.

    VastaaPoista