perjantai 3. marraskuuta 2017

Puolukkainen kakku ja synttäritytön tunnustus

Kovin suuri tunnustus ei ole, että pidän valtavasti kermakakuista. Sitä olen hehkuttanut monesti muun muassa tehdessäni Maunon päivän kakkua, tai silloin kuin koin ahaa-elämyksen täytekakkupohjien kanssa. Tunnustus on kuitenkin se, että lempikakkuni on käpykakku. Eikä mikä tahansa käpykakku, vaan sellainen kaupasta ostettu. Koska perhe ei jaa käpykakkurakkauttani, päätin toteuttaa toisenlaisen syntymäpäiväkakun, kun vietin syntymäpäiviä viime maanantaina. Apukokit olisivat mielellään osallistuneet leivontapuuhaan, mutta halusin valmistaa syntymäpäiväkakkuni itse. Mielessäni oli nimittäin puolukalla ja kinuskilla maustettu kermaihanuus, joka on oikeastaan kakun ja piirakan välimuoto. Ohje on napattu Talo ja Koti-lehdestä (7/2011). Lapset olisivat mielellään panostaneet kermakakkuun ja sen koristeluun, mutta saavat toteuttaa itseään isänpäiväkakussa. Nyt vaan eletään peukalot pysytyssä, että seuraava sankari toivoo kakukseen kermakakkua.




puolukkainen kakku, kinuski, puolukka, kakku, kerma



puolukkainen kakku, kerma, kinuski, puolukka, kakku



*

Puolukkainen ja kinuskinen kermakakku


Pohja

4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
150 g voita
0,5 tl suolaa
0,75 dl sokeria
1 muna
1 keltuainen

Täyte

4 dl  puolukoita 
1 rkl sokeria
4 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
ripaus kardemummaa

Kinuski

2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
0,5 dl siirappia
1 rkl voita

Tee ensin pohja. Anna sen jäähtyä sillä aikaa kun teet täytteen. 

Sekoita leivinjauhe. suola ja sokeri vehnäjauhoihin. Lisää huoneenlämpöinen voi ja sekoita murumaiseksi. Lisää kananmuna ja keltuainen ja sekoita nopeasti taikinaksi. 

Kannattaa käyttää irtopohja vuokaa. Pingota vuoan pohjaan leivinpaperi ja voitele ja jauhota vuoan reuna. Taputtele taikina vuokaan ja pistele haarukalla pohjaan muutama reikä. Tee foliosta rengas ja tue sillä taikinan reunat, etteivät ne valu alas paistamisen aikana. Käytin halkaisijaltaan 26 cm vuokaa , mutta pienempään saisi hieman korkeammat reunat.

Paisat keskellä uunia 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä. Avaa vuoka varovasti ja siirrä kakkupohja tarjoiluastialle. Kakku murenee todella helposti, joten ole erityisen varovainen.

Laita seuraavaksi kinuski tulemaan. Mittaa paksupohjaiseen kattilaan kerma, fariinisokeri ja siirappi. Keitä seosta välillä hämmentäen noin 10-20 minuuttia kunnes kinuski on saostunut. Kiillota kinuskia voi nokareelle. Jäähdyttele kinuskia vähän väliä sekoitellen, ettei se saostu jäähtyessään liikaa.

Valmista sitten täyte. Murskaa suurin osa puolukoista sokerin kanssa. Jätä koristeeksi muutama puolukka. 

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Levitä puolukkaseos kakkupohjalle ja lisää päälle kerma.

Kun kinuski on jäähtynyt tarpeeksi, kaada se päällimmäiseksi kakkuun. Kuvistani näet miten käy, jos kerma on hieman liian kuumaa. Kunpa olisin malttanut jäähdytellä kinuskia hieman enemmän, niin kakun pinta olisi säilynyt kauniinpana.

Koristele kakku kokonaisilla puolukoilla.

*





puolukkainen kakku, kerma, kinuski, puolukka, kakku



Puolukkainen kermaunelma sopii hyvin 39-vuotiaan synttäritytön juhlakakuksi. Tässä kakussa pääosassa ovat ne osat, jotka yleensäkin ovat kakussa parhaita: täyte ja kuorrute. Ohueksi taputeltu pohja on todella sivuroolissa. Pohjan tehdessä kannattaa olla siinä mielessä tarkka, että se olisi kauttaaltaan saman paksuinen. Tämä on tärkeää kypsymisen kannalta ja tietysti syödessäkin on mukavampaa kun pohja ei ole liian paksu.




puolukkainen kakku, kerma, kinuski, puolukka, kakku



Kinuski ja puolukka ovat parina klassikko. Tässä kakussa ne on tarjoiltu vähän eri tavalla kuin yleensä. Jo sinänsä täydellistä makuparia on täydennetty vielä kermalla. Jonkun kerran olen kakku tehdessäni olen jättänyt pohjasta suolan pois. Ei kannata, sen suolan tarkoitus on taittaa kinuskin makeutta ja luoda vastinpari kerman pehmeydelle. Vaikka suomalainen voi on suolaista, se ei yksin riitä.




puolukkainen kakku, kerma, kinuski, puolukka, kakku



Äidin lähettämän syntymäpäivätervehdyksen johdosta heittäydyn nostalgiseksi ja aloin penkoa vanhoja valokuvia. Omasta albumista löytyi kuva ensimmäisiltä syntymäpäiviltä. Synttärityttö on ollut kermakakun ystävä jo yksivuotiaana! Ensi vuonna sitten pyöreitä. Saas nähdä millainen kakku on pöydässä silloin.





4 kommenttia:

  1. Onpas kaunis! Kinuskihirmulle tämä kyllä maistuisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tässä olisi kinuskihirmulle hyvä kakku. Varsinkin jos kinuskihirmu sattuu pitämään vielä kermastakin. Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Myöhäiset onnittelut vielä!
    Kakut ovatkin kovasti sellainen juttu mikä jakaa mielipiteitä. Mulla ei ehkä oikeastaan ole mitään erityistä suosikkikakkua jota pitäisi saada säännöllisesti. Kaikki käy kunhan ovat hyviä :)

    VastaaPoista