tiistai 28. marraskuuta 2017

Rommihedelmät ja menu, joka veti sanattomaksi

En valehtele, enkä edes liioittele yhtään, kun kerron, että viime lauantaina nautin yhden elämäni parahista illallisista. Rommihedelmät olivat täydellisen kotona kokatun illallisen päätös. Vähän tuonnenpana kerron jälkiruuan yksinkertaisen reseptin, mutta ensin ajattelin hehkuttaa vähän illallista. Ne,  jotka ovat kiinnostuneet rommihedelmistä, voivat suosiolla skrollata vähän alemmas, parin kuvan päähän, josta alkaa rommihedelmien resepti. Illallinen oli niin OMG!, että siitä on kerrottava ensin.



rommihedelmät, jälkiruoka



Loppusyksyn menu


*

Gratinoitu hummeri

Poronfile, glögikastike, paahdetut punajuuret ja palsternakkapyre

Rommihedelmät vaniljaisella kermavaahdolla

*


Ennen kuin hehkutan älyttömän onnistunutta ruokaa lisää, totean, että tällä erää ei menusta ei ole postattavaksi enempää. Minulla ei nimittäin ole kuvia alkuruuasta, eikä pääruuastakaan. Päätin säästää hermojani, enkä edes yrittänyt kuvata illallista marraskuun pimeässä illassa. Toisaalta samaan hengenvetoon uskallan luvata, että joskus myöhemmin voin kertoa teille enemmän gratinoidusta hummerista. Aina tämän tästä niitä saa kohtuulliseen hintaan saksalaisen marketin pakastealtaasta. Vaikka pakastettu hummeri ei ole kotijärvestä pyydettyjen rapujen veroinen, tulemme varmasti valmistamaan sitä uudelleen. Porosta puolestani innostuin niin paljon, että tilasin sunnuntaina lähetyksen suoraan Inarista. Kunhan toimitus saapuu perille, laitan uudemman kerran myös poroa. Parasta juuri tässä illallisessa oli se, että kaikki onnistui täydellisesti myös ajoitus, joka usein ruokaa laittaessa saattaa pettää. Tällä kerralla illallinen sujui kuin tanssi. Sentään jotain postattavaa illallisesta jäi. Rommihedelmät, joiden alkuperäinen resepti löytyy Tsajut-ruokablogista,  sopii hyvin kauden jälkiruuaksi. 



rommihedelmät, jälkiruoka



*

Rommihedelmät

4 pientä annosta

1,5 dl vettä
0,5 dl fariinisokeria
2 cl Stroh (60 %)
pieni päärynä
6 ananaskirsikkaa
6 kuivattua luumua
6 kuivattua aprikoosia

1 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria

kaakaojauhetta


Kiehauta vesi ja lisää siihen sokeri. Sekoittele kunnes sokeri on sulanut. Nosta kattila sivuun jäähtymään ja lisää sinne rommi.

Kuori päärynä ja ananaskirsikat. Pilko hedelmiä pienemmäksi ja lado kerroksittain kulhoon. Kaada päälle vielä lämmin rommi-sokeriliemi ja anna jäähtyä. Laita hedelmäastia jääkaappiin tekeytymään vähintään 12 tunniksi. Pidempikään aika ei tee pahaa.

Juuri ennen tarjoilua vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla. Kokoa annos rommihedelmistä ja kermavaahdosta. Koristele kaakaojauheella.

*


rommihedelmät, jälkiruoka



Rommihedelmissä voi käyttää mieleisiään hedelmiä. Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty päärynän sijaan nektaria. Myös kuivatut hedelmät sopivat hyvin, sillä ne ehtivät pehmetä, kun jälkiruoka jäähtyy ja tekeytyy. Mietin vähän, että pitäisikö rommilientä maustaa jotenkin, mutta enpä tullut lisänneeksi mausteita. Maku olikin sen verran voimakas, että en sitten valmiissa jälkiruuassa osannut enää muita makuja kaivatakaan. 



rommihedelmät, jälkiruoka



Tämä jälkiruoka saattaisi sopia meidän joulupöytäämme. Ruokaa on usein niin paljon ja monenlaista, että jälkiruuaksi riittää vain joku hyvin pieni, kevyehkö, mutta makea tarjottava. Rommihedelmien ainoa heikko puoli on se, että ne eivät sovi lapsille tarjottavaksi, koska alkoholia ei jälkiruuasta keitetä pois. Alkoholiton vaihtoehto syntyy kuitenkin helposti samoista raaka-aineista. Marinotuvathan ne hedelmät sokeriliemessäkin.

2 kommenttia:

  1. Kaikki missä on rommia on ihanaa (rakastuin rommiin asuessani Venezuelassa) Ihana jälkkäri!

    VastaaPoista
  2. Voin kuvitella miltä rommi maistuu Venezuelassa, kun se täälläkin on niin hyvää!

    VastaaPoista