lauantai 19. marraskuuta 2016

Samettinen sienikeitto suppilovahveroista

Siihen nähden paljonko tässä taloudessa käytetään sieniä, blogista löytyy todella vähän sienireseptejä. Hämmästyin todella huomatessani, että eihän täällä ole ainoatakaan sienikeitto-ohjetta. Yksi selitys saattaa olla se, että minä en ole perheen sienikeittovastaava. Toinen selitys on se, että sieniruokia tehdään paljon "kyllä sen sitte kätehensä tuntoo" -menetelmällä. Kuivattuja suppilovahveroita murustellaan mausteeksi kastikkeisiin ja keitotkin tehdään yleensä ottamalla purkista sopivan kokoinen kourallinen kuivattuja sieniä. Sama koskee pakastettuja sieniä, joita käytetään muhennoksissa, paistoksissa ja munakasrullissa. Sienipiirakan ohjeita sentään löytyy jokusia. Kun klikkaat tunnisteissa, tai tässä sienet-sanaa, pääset käsiksi blogin sieniresepteihin. Jos sinulla on syksyllä säilöttyjä sienivarastoja, ne kannattaa ottaa käyttöön ihan heti. Kuivatuista suppilovahveroista tulee maukas keitto:






*

Samettinen sienikeitto

2-4 annosta

20 g kuivattuja suppilovahveroita
vettä sienen liottamiseen

nokare voita
tilkka öljyä

puolikas sipuli

2 rkl vehnäjauhoja

3 dl kasvis- tai lihalientä
1 dl maitoa
1 dl kuohukermaa

suolaa
mustapippuria

Laita sienet likoamaan kylmään veteen ainakin pariksi tunniksi. Kuivatut sienet imevät yllättävän paljon nestettä! Sieniä kannattaa murusella kuivana hieman pienemmäksi.

Lisää kattilaan nokare voita ja tilkka rypsiöljyä. Kuullotele sipuleita hetkinen kattilassa ja lisää kattilaan liotetut sienet, joista on ylimääräinen neste puristettu pois. 
Ripottele sienten ja sipuleitten päälle vehnäjauhoja ja sekoita hyvin.

Lisää kattilaan nesteet. Kiehauta ja anna kiehua miedosti poreillen noin 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.

Halutessasi soseuta sauvasekoittimella sileäksi ja tasaiseksi. Tarkista maku, ja nauti esimerkiksi tuoreen leivän kera. Keittoa koristamaan voi lisätä esimerkiksi timjaminoksia, pekoni- tai juustolastuja tai siemeniä tai pähkinöitä.


*

Yritin kysellä sienikeittovastaavalta, miksi hän ei käytä sienten liotusliemeä keittoon. Vaan eipä hän osannut vastausta antaa. On kuulemma tottunut näin tekemään. Ainakin, kun kuivatut sienet ovat suppilovahveroita tai mustatorvisieniä, liemen voisi varmasti hyvin käyttää keitossa. Meillä makua lisäämään tulee usein käytettyä lihaliemeä, mutta kasvisliemestäkin makua tulee riittävästi. Aika usein neste on yhdistelmä lientä ja maitoa. Nyt poikkeuksellisesti oikein kuohukermaa, jota jääkaapissa sattui olemaan puoliksi käytetty purkki.








Mielestäni paras tapa säilöä suppilovahvero on juuri kuivaaminen. Pakastimessa sieni jotenkin sitkistyy, vaikka sen säilöisikin kuuman pannun kautta. Minusta tuntuu myös, että pakastetut suppilovahverot alkavat nopeasti maistua pakastimelta. Tiedä sitten, onko luulosairautta?

Sauvasekoittimella sileäksi ajettu keitto on juhlava, ja sopii mielestäni parhaiten alkuruuaksi.  Mikäli teet keittoa lounaaksi, keitto voi olla krouvinpaa ja sienet voi jättää isommiksi.  Aina keittoa ei tarvitse tarjota lautaselta. Alkuruoka-annos mahtuu hyvin vaikka teekuppiin.


1 kommentti:

  1. Hei Olen ihmetellyt samaa kuin sinäkin, liotusvesi heitetään pois? Samoin sienien ruskistaminen, paahtaminen nesteet pois? Mikä on syy? Sama kuin heittäisi sienistä puolet pois. Sienikeitosta on nyt kysymys.

    VastaaPoista