lauantai 1. elokuuta 2015

Peruna on perusruokaa - folionyyttit keitetyistä perunoista

Toripäivinä, tiistaina ja perjantaina, olen ostanut torilta uusia perunoita. Toisinaan olen ostanut kilon ja toisinaan kaksi. Torilta ostettuna uudet perunat ovat parhaita! Juuri nostetuista perunoista kuorikin lähtee helposti pesämällä pois. Nyt kesä on niin pitkällä, että potuille joutuu näyttämään jo juuresharjaakin, mutta kuoria niitä ei vielä tarvitse. Hyvin pessyt perunat vain kiehuvaan, suolalla maustettuun, veteen ja ruoka alkaakin olla valmis. Mä niin rakastan perunaa! Pärjäisin pitkään pelkillä perunoilla (ja voilla). Perhe saattaisi kyllästyä aiemmin. 

Laiskuuttani olen noudattanut samaa taktiikkaa koko kesän. Keitän aina kaikki perunat (n)osto päivänä riippumatta siitä onko niitä kilo tai kaksi, iso tai pieni kappa. Toripäivänä meillä syödään keitettyjä perunoita ja muina päivinä perunoista on sitten jalostettu jotain muuta ruokaa esimerkiksi munakasta, paistettuja perunoita, perunasalaattia jne. Loistava vinkki keitettyjen uusien perunoiden jatkojalostukseen on folionyytit. 





Folionyytit toimii loistavana jääkaapin tyhjennys ruokana. Perunoiden lisäksi nyyttiin voi laittaa ne kaslerin tai kanan palaset, joita kukaan ei enää jaksanut syödä, kun viimeksi grillattiin. Nyyttiin voi lisätä kasviksia joko raakana tai kypsennettynä.  Makkarakin käy folioon oikein loistavasti. Päällimmäiseksi nyyttiin voi lisätä juuri sitä tai niitä juustoja, joita kaapista sattuu kulloinkin löytymään. Tarkkaa ohjetta on mahdoton antaa, koska ideana on käyttää kaikkea sitä mitä on sattunut jäämään. Tässä kuitenkin ideaa:

*

Folionyytit keitetyistä perunoista


alumiinifoliota

öljyä
keitettyjä perunoita
3 pientä uutta sipulia
1/2 kesäkurpitsaa
herkkusieniä
1 grillattu kasslerpihvi
2 grillattua kanan rintafilettä
oliiveja
fetajuustoa

Ota alumiinifoliosta neliöitä, joiden pohjalle lisäät öljyä. Nostele öljyn päälle keitettyjä pilkottuja perunoita ja kasvikset sekä pilkotut pihvi ja fileet. Lisää päällimmäiseksi oliivit ja fetajuusto. Sulje nyytti ja lämmitä nyytti grillissä lämpimäksi.

*

Suolaa ja pippuria voi lisätä maun mukaan. Tähän satsiin en lisännyt kumpaakaan. Täytteistä sekä feta, että oliivi ovat riittävän suolaisia ja lihakin oli valmiiksi maustettua. Koska perunat ja lihat olivat valmiiksi kypsiä, edellisiltä ruuilta jääneitä raaka-aineita, nyyttien valmistuminen grillissä ei kestänyt kuin kymmenkunta minuuttia.






Vaikka kesä jatkuu, arki alkaa vähitellen. Perheen yhteiset lomat on nyt lusittu. Kyllä vaan kolmessa viikossa ehtii paljon. Sitä voi matkata Lappiin, käydä mummulassa Pohjanmaalla ja Sata-Hämeessä, ihailla auringonlaskuja ja -nousuja, ehtii soutaa ja huovata, ravustaa, poimia mansikoita, onkia, pelätä purjeveneessä, tavata ystäviä ja sukulaisia, kyläillä, talkoilla ja olla vaan. Viimeinen lomaviikko kuluu osin jo eskari-, koulu- ja työarkeen valmistautuen. 

Vaikka kesä ei säiden puolesta ole ollut paras mahdollinen, voimia talveen ja on kerätty monenlaisissa maisemissa. Kotiseudulla maisemat ovat erityisen rakkaita. Pohjanmaalla käydessä ihailen aina avaruutta. Taivas on korkealla. Vuosi vuodelta korkeammalla. Viime reissulla ihailin tienpientareita. Päivänkakkaroita ei paljon kaupungissa näe!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti