keskiviikko 5. elokuuta 2015

Nostalginen juusto-savukalasalaatti

Muistattekos sitä aikaa, kun Valiolta sai tilata ihan kotiin asti "Kodin ruokavuosi" -nimisiä ruokaohjevihkosia? Se oli aikaa ennen nettiä. Minulla on Kodin ruokavuosi ja muita Valion vihkosia siististi kansiossa. Nostalgisesti kaivelin taas reseptini esiin. Ne on lähetetty tyttönimelläni osoitteiseen, joka oli ensimmäinen yhteinen mieheni kanssa. Oi niitä aikoja! Juusto-savukalasalaatti on ollut ruokalistallamme jo hyvin pitkään. 







Epäilemättä monet vihkosten resepteistä löytyvät nykyisin Valion www-sivuilta, mutta minun tulee aina kaiveltua kansioni esiin. Vihkosten reseptit ovat melko simppeleitä, mutta maukkaita ja varmasti testattuja. Ikinä mikään, mitä olen näistä vihkosista tehnyt, ei ole epäonnistunut. Osa resepteistä on jo vähän retrojakin, mutta toimivia. Ja ainahan niitä kaikkein retroimpia voi päivittää tähän päivään. Luonnollisesti kaikkia tuotteita ei välttämättä ole enää edes saatavilla, mutta sitähän tämä ruuanlaitto parhaimmillaan on soveltamista ja keksimistä. Tällä kertaa hain määrätietoisesti "Opas juuston ystävälle". Ihminen on hassu. Muistan juusto-savukalasalaatin ainekset ulkoa, mutta aina ne on tarkistettava. Tässäpä mainio resepti jakoon edelleen:

*

Juusto-savukalasalaatti

2 annosta

1/2 Juustoportin vähälaktoosisesta leipäjuustosta
1/4 makeasta melonista
Salaattia esim. frisee, jääsalaatti, tammenlehvä
pieni uusi sipuli
200 g kylmäsavulohta
suolapähkinöitä

kastike

1 dl turkkilaista jugurttia
1 rkl Dijon sinappia
1/2 sitruunanmehu
hienonnettua tilliä

Valmista ensin kastike, että se ehtii makuuntua. Valmista sitten salaatti. Kuutioi juusto ja meloni, revi salaatti sekä leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Kokoa salaatti laakealle astialle tai suoraan lautasille. Koristele suolapähkinöillä, tillillä ja halutessasi sitruunan lohkoilla. Tarjoa salaatti kastikkeen ja tuoreen leivän kera. 

*









Tuhti ja maukas salaatti sopii hyvin ihan pääruuaksi ainakin näin kesäaikaan. Talvisin soisin pääruuan olevan jotain lämmintä. Tai sitten voit tarjota salaatin vaikkapa iltapalaksi. Nälkä ei tästä salaatista jää. Suolaisen ja makean liitto toimii hyvin ja miedon makuinen juustoleipä tasapainottaa makuja. Suolapähkinät tuovat salaattiin vähän purutuntumaa. Niitä ei alkuperäisessä reseptissä ole, mutta meillä ne ovat tulleet osaksi salaattia ja se onkin kirjattu käsin muistiin alkuperäiseen reseptiin. Joskus olen koittanut tehdä salaatin savusiiasta, mutta meloni ei natsaa siian kanssa niin hyvin kuin rasvainen lohi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti