maanantai 6. heinäkuuta 2015

Inkiväärinen possun sisäfile grillissä

Ne thaimaan maut olivat taas mielessä, kun mietin millaisen marinadin valmistaisin possun sisäfileelle. Selvää tietysti oli, että possu valmistetaan grillissä, kuten näin kesällä lähes kaikki liha tässä taloudessa. Grillaaminen taas on aivan toinen juttu, eikä vastuullani lainkaan. Työnjako on selvä. Mies grillaa.






*

Grillattu inkiväärinen possu punaisella kastikkeella ja nuudeleilla


2 possun maustamatonta sisäfilettä

Marinadi

öljyä
2 valkosipulin kynttä
1/2 punainen chili pilkottuna
2 rkl raastettua inkivääriä
2 tl sitruunaruohotahnaa
suolaa
hunajaa
1/2 sitruunan mehu

Kastike

öljyä
sipuli
3 valkosipulin kynttä
1/2 punainen chili
vettä
sitruunaruohotahnaa
vettä
2 kaffirlimetin lehtiä
soijaa
2 rkl kalakastiketta
1 tl punaista thai-currytanhaa
hunajaa

maizenaa

Tarjoiluun
nuudeleita ja  paahdettuja seessaminsiemeniä

Valmista marinadi sekoittamalla ainekset keskenään. Laita sisäfile marinoitumaan vähintäänkin 2 tuntia ennen lihan valmistamista. Meillä possu uiskenteli marinadissa oikeastaan koko päivän.

Kastikkeen voi tehdä valmiiksi ennakkoon ja lämmittää sitten kun on ruoka-aika, tai sitten kastikkeen voi valmistaa sillä välin, kun filee kypsyy grillissä. Laita  kastiketta varten kattilaan tilkka öljyä. Kuullottele pilkottuja sipuleita muutamia minuutteja öljyssä. Lisää pilkottu chili. Lisää kattilaan sitruunaruohotahna, currytahna ja sekoita hyvin. Lisää kattilaan vesi ja loput mausteet. Anna kiehua hiljalleen muutamia minuutteja. Suurusta ennen tarjoilua maizenalla.

Ota filee lämpimään ainakin puoli tuntia ennen valmistamista. Grillaa fileestä pinnat kiinni ja siirrä filee kypsymään epäsuoraan lämpöön. Grillaa lihaa kunnes sisälämpö on noin 67 astetta. Anna vetäytyä hetki. Koristele liha paahdetuilla seessaminsiemenillä ja tarjoile pussin ohjeen mukaan keitettyjen nuudeleiden ja herkullisen, lämmittävän, punaisen kastikkeen kera.
*








Haaveissa oli sellainen ihanan makea, lähes tahmainen, ruskean kastike. Aivan eivät haaveet täyttyneet. Punainen currytahna ja chili värjäsivät kastikkeen punaiseksi. Makeaa kastike oli, mutta ei aivan tahmaista. Mistähän sitä palmusokeria saisi? Hunaja makeuttajana on aivan ok, mutta kovin itämainen se ei ole. Tätäpä kokkailen toisenkin kerran.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti