Kesälomareissu Lappiin ja Kainuuseen

Tavarat laukkuihin, laukut autoon, auto junaan ja juna kohti pohjoista. Suunnitelma, joka toteutettiin heti kesälomani alkajaisiksi 8-12.7. Autojunalla ajattelimme säästää aikaa, istumalihaksia ja hermoja, mutta myös tarjota harvoin junalla matkustaneille lapsille yhden erilaisen elämyksen.  Ja onhan se yöjuna on elämys aikuisellekin. Auto lastattiin junan kyytiin Tampereelta ja aamulla olimme jo pohjoisessa. 

Jo ennen kuin juna oli nytkähtänyt matkaan istuimme makuuvaunun alasängyllä evästelemässä. Uni maistui junassa hyvin, vaikka apukokit jakoivat alimmaisen sängyn. Joskus yöllä heräsin ja juna tuntui menevän kovaa kyytiä eteenpäin. Silloin vähän huimasi ja hirvittikin. Ajattelin, että tässäpä sitä on minulle särkänniemeä ihan tarpeeksi. Aamulla nukutti sen verran pitkään, että aikaa jäi aamupala evästelyihin omassa makuuhytissä, aamutoimiin ja pikaiseen piipahdukseen, aamukahviin ja -teehen, ravintolavaunussa. Suuri hupi tuntui olevan yläsänkyyn kiipeäminen ja sieltä alastuleminen. Minulle se kolmas sänky oli liian korkealla.

Ensimmäisen kohde Lapissa oli Ylläs. Karuja maisemia kävimme ihailemassa aurinkoisessa säässä Ylläksen huipulla Gondoli-hissillä. Kiertoajelu hissillä oli suolaisen hintainen. Perhelippu maksoi 35 €. Meillä oli ajatuksena syödä lounas Ylläksellä, mutta eipä siellä kesäturisteille juuri ollut palveluja tarjolla, ei ainakaa lounasta. Vaikka nälkä jo kurni vatsassa, jatkoimme Maisematietä Ylläsjärveltä kohti Äkäslompoloa. Sieltä löytyi onneksi ravintola, jossa oli ruokaa tarjolla. Mitäs sitä muuta pohjoisessa syötäisiin kuin poronkäristystä, joka sattuu olemaan pienimmän apukokin lempiruokaa. Nälkäisen suurin huoli oli se, että käristyksen valmistaminen kestää yhtä kauan kuin kotona. Ei onneksi kestänyt.

Ylläkseltä jatkoimme määränpäähämme, mökille Pallastunturin kupeeseen, jossa ilta ja iltapäivä kului saunoen ja laavulla tulistellen. Lapin reissuni on aikaisemmin tehty talvella. Lapin kesä oli itsellenikin uusi, miellyttävä kokemus. Mökin ympäristössä, tunturissa ja patikkareiteillä ihailin kauniina kukkivia kukkasia ja vihreää luontoa. Luonnossa oli vielä vehreyttä, joka täällä eteläisessä Suomessa on jo kesän edetessä kadonnut ja vaihtunut tummempiin sävyihin. Puolukka, mustikka ja hilla vasta kukkivat. Porot olivat ilmeisesti paenneet tuntureihin, eikä niitä kovin montaa nähty. Säät suosivat meitä. Aurinko paistoi, ja mittari kipusi jopa 20 asteen paremmalle puolelle. Lomalla oli lämpimämpää kuin kotipuolessa. Sopivasti tuulinen sää piti sääsket ja mäkäriset mukavasti loitolla. 

Hyvin nukutun yön jälkeen pakkasimme kaikki reppumme. Tarkoituksena oli lähteä tavoittelemaan Taivaskeron huippua Pallaksella.  Matka suuntaansa on noin 3 km. Reitti oli luokiteteltu keskivaikeaksi, mutta varsinkin alkumatka oli pitkospuineen helppo kulkuista, vaikka nousu teki reitistä raskaan. Huiputusyritys oli hyvä, mutta matka jäi kesken. Isommalle apukokille tuli pahat rakot molempiin jalkoihin. Rakkolaastarit ja urheiluteippi olivat tietysti jääneet mökille. Evästä olisi kyllä riittänyt pitempäänkin vaellukseen. Lähelle huippua kuitenkin pääsimme. Käännyimme ns. satulasta, josta loppumatka olisikin ollut vähän haasteellisempi louhikkoineen. Itku pääsi tunturin valloittajalta, ei niinkään kivusta vaan pikemminkin harmituksesta, koska huippu jäi saavuttamatta. Onpa jotain miksi mennä Pallakselle uudelleenkin. Toinenkin syy on, palaan siihen myöhemmin. Uskon, että ketään muuta ei huiputuksen epäonnistuminen harmittanut niin kovasti kuin 9-vuotiasta. Pääsimme kuitenkin patikoinnin makuun ja kiipesimme sen verran korkealle, että saimme nauttia maisemista, jotka eivät ole meille aivan arkipäiväisiä. Kunnon evästauon jälkeen helppo paluumatka myötämäkeen sujui leppoisissa merkeissä. Molemmat tytöt jaksoivat tosi hyvin patikoida aika raskaassakin maastossa. Pallaksella tutustuimme myös luontokeskuksen ilmaiseen näyttelyyn ja pieneen matkamuistomyymälään. 

Toisen päivän patikointipaikaksi valittiin maastoltaan helpompi reitti pohjoisempaa Ylläs-Pallastunturin kansallispuistossa. Upea reitti Hietajärvelle lähti Ketomellasta 957 tien varresta. Patikoimista Hietajärvellä oli vain noin 2,5 km suuntaansa. Maasto oli helppokulkuista metsäautotietä tai mönkijäuraa. Reitin varrella pääsi kangasmaaston ja kelohonkien lisäksi ihailemaan kuitenkin myös kukkivia hilloja ja suopursuja. Vaikka parkkipaikalle oli selvä opastus, itse reittiä ei ollut  maastoon merkitty mitenkään. Alueella kulki paljon uria ja polkuja, mutta kartan avulla löysimme hyvin perille upealle hiekkarannalle ja laavulle tulistelmaan. Lämmin päivä houkutteli tytöt kahlaamaan ja sitten nuoremman jopa uimaan ja sukeltamaankin. Jos olisin ehtinyt, olisin kieltänyt sukeltamasta. Ei muuten, mutta tiedättehän miten pitkään hiukset ovat märät ja miten märät hiukset laittavat palelemaan. Laavulla seurailimme kuukkeleita, jotka ovat kyllä sympaattisen näköisiä varislintuja. Harmi, että ei ollut kameraa käden ulottuvilla. Kuukkelia sanotaan onnenlinnuksi ja sitä se taitaa olla. Pelkkä linnun seuraaminen teki onnelliseksi. Hietajärven ilmeisen uusi laavu ja kaunis rantamaisema oli lähellä paratiisia. 

Ruuanlaitto oli meillä reissussa hyvin yksinkertaista, vaikka mökissä olisi ollut kokkailuun hyvät mahdollisuudet. Syötiin eväsleipiä, paisteltiin tulilla makkaroita ja loimutettiin lohta. Jälkiruuan virkaa hoitivat muurikalla paistetut lätyt tai nuotiolla paahdetut vaahtokarkit. Mainio lättytaikina-vinkki on muuten Lidlistä ainakin kesäaikaan saatava lättytaikina muovipulloissa. Pulloissa on muut aineet valmiina ja sinne lisätään vain maito. Mökkiolosuhteissa ihan kätevää, ettei tarvinnut erikseen hankkia kaikkia aineksia. Tiskiäkään ei tullut, kun taikinan sai sekoitettua suoraan pulloon.

Nyt tulee se toinen syy miksi Pallakselle kannatti palata. Se on hotelli Pallaksen ravintola ja erityisesti sen lasten lista.  Hietajärven patikoinnin jälkeen kävimme pikaisesti mökillä vaihtamassa vaatteet ja lähdimme Pallakselle syömään. Me aikuiset nautimme Pallaksen hirsisessä ravintolassa padasta tarjoiltua poronkäristystä ja jälkiruuaksi tietenkin leipäjuustoa, jota oli hauduteltu kanelikermassa. Leipäjuusto tarjoiltiin lakkasorbetin kera. Ei mitään yllätyksellistä, mutta hyvää ja maistuvaa koko päivän ulkoilun jälkeen. Arvelimme annoksia isoiksi ja jätimme alkuruuan tilaamatta. Iso annos olikin. Ateriaa täydensivät vielä puinen leipälautanen, jossa oli paikanpäällä leivottua mallasleipää, rapeaa ohuen ohutta näkkileipää ja voita sekä keittiön tervehdyksenä tuotiin aikuisille kauniin värinen, herkullinen ja täyteläinen juuressosekeitto. Lapset tilasivat epäröimättä listalta lastenmenun, joka oli kolmen ruokalajin kokonaisuus. Alkuruuaksi tarjoiltiin kermaista lohikeittoa, pääruuaksi poronkäristystä ja jälkiruuaksi vanilijajäätelöä ja piparkakkua. Juuri näin sen pitää ollakin: lapsille pitää tarjota ravintolassa ihan sitä samaa ruokaa kuin aikuisillekin. Annoskokoa voi pienentää ja esillepanossa ottaa lapset huomioon esimerkiksi tarjoilemalla kastikkeet erikseen. Lasten menusta ravintola saa täyden kympin. Hyvin maistui lasten menu ja 11 € oli todella edullinen hinta tästä kokonaisuudesta! 

Kolmen perillä Lapissa vietetyn yön jälkeen aloitimme kotimatkan. Huristelimme autolla Kainuun kautta kotiin Pirkanmaalle. Matkan varrella tulivat nähdyiksi vielä Levi, Luosto, Pyhä ja Ruka-tunturit. Ennen yöpymistä ihmeteltiin Hiljaista kansaa Suomussalmella, jossa nukuttiin yksi yö Kiannon Kuohuissa ja seuraavana päivänä tutustuttiin Raatteen tiehen varsin kylmässä +8-10 asteisessa säässä. Se ehkä auttoi pääsemään tunnelmaan. Ellei kylmänä talvena 1939-40 olisi Raatteen tiellä taisteltu, tuskin olisimme siellä nyt käyneet. Mielenkiintoinen ja vaikuttava nähtävyys.

Toinen yö vietettiin Kuopiossa Rauhanlahden kylpylässä. Jonka perhehuone saa myös kunniamaininnan. Sänkyjen (, joita ei kyllä voi kehua) päälle oli rakennettu parvi, jossa kaksi lasta mahtui hyvin nukkumaan. Ei tarvinnut kinata siitä, kumpiko nukkuu yläsängyssä. Kylpyläyön jälkeen matka jatkui Kuopion torin kautta kotiin. Kalakukkoa kotiin tuomisina tietysti. Auton matkamittaariin kertyi kilometrejä 1680, vaikka menomatka tehtiin junalla. Paluumatkasta kertyi tietenkin valtaosa, reilu 1200 km.

Nyt kotona on oltu pari päivää. Auto ja laukut on tyhjätty ja pyykitkin pesty. Oikeastaan sitä alkaa olla valmis uuteen reissuun. Parasta kotiin paluussa on se, että huomaan olevani jo ihan lomalla. Kaikki työasiat ovat unohtuneet, ensimmäinen reissu on tehty ja melkein koko loma on vielä edessä.