Onni on tuore kala - kuhaa ja pinaattikastiketta

Tuore, kotimainen kala on ylellisyyttä. Pikku kaupungin marketin kalatiskissä ei useinkaan uiskentele muuta kun silliä ja lohta. Jos muuta on tarjolla, hinta on huima. Kala on kallis raaka-aine. Onneksi työpaikalla on harrastelijakalastaja, jolla on silloin tällöin ylitarjontaa ja tuoretta kalaa myytävänä. Tänäänkin ostin eilen pyydettyä kuhaa. Sen tuoreempaa on vaikea saada paitsi itse pyydettynä.

Mielestäni kala on parhaimmillaan ihan vain voissa paistettuna. Korkeintaan ohuesti jauhoilla leivitettynä. Kuha venhäjauhoilla ja muikut ruisjauhoilla. Mielestäni kalan kanssa kuuluu tarjota perunoita. Usein ihan vain keitettynä. Jos viikonloppukokki on viitseliäällä päällä, saatan pyöräyttää Kuha Valevskan, mutta laiskan päivän sattuessa, en jaksa moiseen ryhtyä. Niin hyvää kuin Kuha Valevska onkin, niin luvalla sanoen: siinä on järjettömän kova homma.

Yhden kalanirsoilijan takia minun on pitänyt keksiä houkutin, jolla saan kuopuksenkin syömään kalaa. Tässäpä kokeilemisen arvoinen vinkki muillekin. Valmista kalan kaveriksi pinaattikastike. Pakastepinaatista se valmistuu helposti. Muut syövät perunoita, kalaa ja hieman pinaattikastiketta. Neiti 5 v syö pinaattikastiketta ja hieman kalaa ja perunoita.

*

Pinaattikastike

50 g voita

0,5 dl vehnäjauhoja

7 dl maitoa

1 pss pakastepinaattia

suolaa

varovainen ripaus valkopippuria

hieman muskottipähkinää

Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot ja anna kiehahtaa. Varo ruskistamasta. Lisää maito. Sekoita kunnes kastike sakenee ja kiehahtaa. Lisää pakastepinaatti. Mausta ja tarjoile esimerkiksi kalan lisäkkeenä.

*

Eikö olekin niin, että kauniin vihreä kastike on kuin lupaus keväästä. Kevättä odotellessa nautitaan kuitenkin nyt tästä talvesta, lumesta ja hiihtokeleistä, kun ne on vihdoin saatu.

Kuhaceviche

Ceviche on nopea, herkullinen ja helppo valmistaa. Helpompi valmistaa kuin kirjoittaa. Oikein piti taas arpoa mihin kohtaan c:t ja h:t kirjoitetaan. Ceviche on meillä yleensä valmistettu lohesta, mutta nyt pääsi testiin kuha. Vaalea lihainen kala onkin kai perinteisempi cevichen raaka-aineena. Vaikka kyllä lohikin ihan hyvin toimii. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on, että kala on mahdollisimman tuoretta.

*

Kuhaceviche

200 g tuoretta kuhaa

puolen sitruunan mehu

limen mehu

puolikas punainen chili

tomaatin malto kuutioina

puolikas avokadoa

suolaa

pippuria

lehtipersiljaa

loraus oliiviöljyä.

Leikkaa kala ohuiksi siivuiksi kulhoon. Purista päälle sitrusten mehu ja sekoittele niin, että kala kostuu kauttaaltaan. Kalttaa tomaatti, poista kuori ja siemenet. Leikkaa tomaatin malto pieniksi kuutioiksi. Pilko myös chili ja avokado ja lisää kalojen päälle kulhoon. Mausta suolalla, pippurilla ja lehtipersiljalla. Lorauta vielä oliiviöljyä joukkoon. Sekoita vielä ja anna tekeytyä muutama minuutti. Annostele tarjolle ja nauti.

*

Perinteinen cevichen mausteyrtti on korianteri. Koska en ole oppinut korianterista oikein vieläkään pitämään, korvasin sen lehtipersilijalla. Kalan kypsyy sitrusten mehussa aivan silmissä. Kypsyessä väri muuttuu vaaleammaksi. Eri ohjeissa cevichen kypsennysaika vaihtelee muutamista minuuteista tunteihin. Itse pidän lyhyestä kypsennysajasta. Pitkä odottelu jääkaapissa jotenkin sitkistää kalaa. Sanoisin, että vajaa puolituntiakin riittää. Tietysti kalan palojen koolla voi vaikuttaa siihen, miten nopeasti ne kypsyvät. Pieneksi pilkkomisella on etunsa tässä suhteessa. Ja ehkä tässä ruuassa pieneksi pilkkomisen puolesta puhuu myös ulkonäkö. Pieni on kaunista!

Hohtavia hankia ja aurinkosoppaa

Näitä talvikelejä on odotettu! Aamupäivän hiihtolenkillä totesin, että mahtava luisto ladulla. Taisin tosin lähteä liian kovaa ja kunto loppui kesken. Naapurit lähtivät heti perääni hiihtämään, ja hetihän siinä sitten tuli ajatus, että heitä en ainakaan edelleni päästä. Lähtiessä tarkoituksena oli hiihtää reilu kymppi, mutta lopputuloksena oli vajaa kymppi.  Naapurit pysyivät kuitenkin takanani.

Valmistelin ruokaa ennen lähtöäni kuorimalla ja pilkkomalla juurekset valmiiksi kattilaan. Lauantain soppavuorossa oli aurinkosoppa. Heti kotiin päästyäni napsaisin vain levyn päälle, ja lounassoppa valmistui nopeasti. Sosekeitto on lasten nimeämä. Nimi sopii pääosin bataatista valmistetulle keitolle hyvin. Aurinkoisen väristä keittoa. Sitä paitsi on paljon mukavempi syödä aurinkosoppaa kuin sosekeittoa.

*

Aurinkosoppa

3 pientä bataattia

3 isoa porkkanaa

4 pientä perunaa

2 sellerin vartta

sipuli

vettä

kasvisliemikuutio

suola

mustapippuri

1 tl kanelia

1/4 tl inkivääriä

Kuori ja paloittele juurekset kattilaan. Lisää päälle vettä niin, että kasvikset peittyvät. Laita kattilaan liemikuutio ja tarvittaessa suolaa sekä pippuria. Keitä kasvikset kypsyksi ja soseuta. Mausta kanelilla ja inkiväärillä. Tarjoile höyryävän kuumana.

*

Tälläisenään aurinkosoppa sopii hyvin arkiruuaksi, mutta sitä voi hyvin jalostaa pyhäisemmäksi versioksi lisäämällä esimerkiksi kookoskermaa tai tuorejuustoa. Meillä lapset tykkäävät syödä aurinkosopan kanssa raejuustoa, mutta sopan höysteeksi sopivat hyvin myös paahdetut siemenet, pähkinät tai pekoni.

Soppaa tuli totuttuun tapaan melko paljon. Keitin keittoni jälleen 5 l kattilassa. Käytin makua tuomaan vain yhden liemikuution, joten lisäsin myös suolaa. Koitan kovasti vältellä valmiiden liemivalmisteiden käyttöä, ja itseasiassa tähänkään ruokaan ei olisi välttämättä tarvittu sitä yhtäkään liemikuutiota. Selleristä tuli niin paljon makua. 

Bataattisosekeitto on vähän haastava valmistettava, joskus siitä tulee liian makeaa.  Sen vuoksi tapaan laittaa keittoon myös muutaman perunan. Kuvittelen, että peruna vähän tasoittaa bataatin mahdollista makeutta. Tällä kerralla bataatit eivät olleet liian makeita ja keitto onnistui hyvin ja siitä tuli maistuvaa. Vanha sauvasekoittimeni ei vain ole enää oikein lyönnissä, joten vähän kokkareita keittoon jäi. Arkiruuassa sillä nyt ei niin ole väliä.

Palapaistia hiihtäjille

Tämän talven kelit ovat olleet niin vaihtelevat, että ilo ulkoilusta on otettava heti, kun siihen on mahdollisuus. Yhtään ei tiedä pääseekö luistelemaan tai hiihtämään, onko tulipalopakkanen vai vesisade. Aamupäivällä koko perhe lähti hiihtolenkille. Hiihtelin 5-vuotiaan kanssa 2 km lenkin. Samassa ajassa 8-vuotias päästeli isänsä kanssa 7 km. Valmistelin päivällistä jo etukäteen, vaikka ruoka laitettiinkin uuniin vasta, kun olimme päässeet kotiin. Kaakaon ja leivän voimalla jaksoimme hiihtolenkin jälkeen odotella palapaistin valmistumista.

Palapaisti on jälleen yksi osoitus siitä, että maistuvaan herkulliseen kotiruokaan ei tarvitse monimutkaisia menetelmiä tai erikoisia raaka-aineita. Perinteinen suomalainen palapaisti on sellaista ruokaa, joka tuo lapsuuden mieleen. Se on vähän sellaista mummularuokaa. Pitkään uunissa kypsyvästä ruuasta leviää hyvä tuoksu koko huusholliin. Tuoksu oli niin hyvä, että 5-vuotias havahtui yläkerrasta leikeistään ja huuteli, että mikä hyvä haju täällä on. Hyvästä tuoksusta, ja siitä, että se huomataan tulee äidille ja kokkaajalle hyvä mieli. Palapaisti on siis hyvän mielen ruokaakin kaiken muun lisäksi. Resepti lienee tuttu, mutta julkaistaan se nyt, vaikkapa taas muistin virkistykseksi.

*

Palapaisti

1 kg naudan paistia 

vehnäjauhoja

sipuli

voita

rypsiöljyä

suolaa

vettä

mustapippuria

maustepippuria

pari laakerinlehteä

Valitse tuoretta hyvälaatuista naudanlihaa. Meillä käytettiin tällä kerralla naudan ulkopaistia. Ota liha hyvissä ajoin ennen valmistamista huoneenlämpöön. Leikkaa liha mieleisesi kokoisiksi paloiksi. 

Pyörittele lihanpalat vehnäjauhoissa ja ruskista paistinpannussa voi-öljyseoksessa pienissä erissä. Tässä ruuassa ei kannata säästellä voita, eikä jauhoja. Siirrä ruskistetut lihanpalat pataan odottelemaan. Huuhtele paistinpannu aina välissä vedellä ja kaada se pataan ruskistettujen lihojen päälle.

Kuullota myös sipulia paistinpannussa ennen pataan lisäämistä. 

Mausta pata pippureilla, suolalla ja laakerinlehdillä. Lisää lopuksi pataan vettä niin, että lihat peittyvät. Siirrä pata uuniin 125 asteeseen kypsymään ja anna hautua rauhassa ainakin pari tuntia. Mitä pidempään maltat, sen parempaa tulee. Meillä pata oli uunissa 3, 5 tuntia. Tarkkaile ruokaa välillä ja lisää nestettä, jos on tarvetta.

Tarjoa palapaistia keitettyjen perunoiden kanssa. Lisäkkeeksi sopivat mainiosti myös esimerkiksi sienisalaatti ja puolukkasurvos.

*

Harvoin meillä vallitsee ruokapöydässä niin harras hiljaisuus, kun viime sunnuntaisella päivällisellä.  Ulkoilun ja urheilun tuoma nälkä on harvinaisen hyvä mauste. En tiedä tuleeko muilla palapaistista mieleen mummula, mutta minulla tulee. Mummula-fiilistä vahvistetin kattamalla pöytään mummulasta peräisin olevat Sorsakosken aterimet ja keittelemällä jälkiruuaksi oikein kunnon pullakaffeet. Pullan ovat apukokit leiponeet, kuinkas muuten kuin mummulassa.

Lämmittävä minestronekeitto Viikonloppukokin tapaan

Launtain valjetessa totesin, että ulkona on taas tosi kurjanäköinen sää. Ei ollenkaan sellainen mukava keli, joka houkuttelisi tammikuisiin puuhiin hiihtämään tai luistelemaan. Vielä alkuviikosta oli kunnon talvi, mutta eilisen vesisateen jäljiltä kaunis lumikerros pihassa on muuttunut jäätiköksi. Mittari näytti nollaa ja tuuli niin, että tuntui. Kun sinne ulos sitten uskaltautuikin, huomasi, että sää on ulkoiluun oikein mukava. Tuulikin tyyntyi päivän mittaan. Liukasta tosin oli. Kotipihassakin olisi parhaiten päässyt liikkeelle luistimilla.

Lauantain lounassoppa vuorossa on Minestronekeitto. Minestronekeiton reseptejä löytyy kirjoista, lehdistä ja netistä pilvin pimein, mutta ajattelinpa laittaa jakoon omani. Tiedän, että joskus vain on sellainen tilanne, että ei millään keksi mitä ruokaa laittaisi. Tuntuu, että aina laitetaan samoja ruokia samoista ruoka-aineista. Olin itse vallan unohtanut minestronen, ehkäpä joku muukin mainion keiton unohtanut saa tästä inspiraation. Muistelen, että meillä ei ole minestronea syöty ainakaan vuoteen. Tämäkin keitto on siinä mielessä kiitollinen valmistaa, että sitä voi tehdä kerralla muuripadallisen tai soppatykillisen. Maku ei lämmittämisestä kärsi, vaikka pasta saattaa vähän ottaa nokkiinsa. Minestrone kuuluu myös niihin ruokiin, johon voi sitä käyttää sitä, mitä kaapista sattuu löytymään. Jos haluaa välttyä pilkkomiselta, voi hyvin käyttää pakastekasviksia. Itse käytän mieluumin tuoreita.

*

Minestrone viikonloppukokin tapaan

kelta- ja punasipuli

pari valkosipulin kynttä

pari varsisellerin vartta

puolikas isosta paprikasta

pari porkkanaa

palsternakka

tomaattipyrettä

öljyä

400 g valkokaalia

vettä 

2 tlk tomaattimurskaa

500 g kinkkukuutioita

suolaa

sokeria

laakerinlehti

mustapippuria

oreganoa

savupaprikajauhetta

rakettispagettia

Esivalmistele kasvikset pilkkomalla ja kuorimalla ne. Laita ison kattilan pohjalle kunnon loraus öljyä, että saat kuullotettua kasvikset. Aloita kuullottaminen sipuleista ja selleristä. Lisää sitten vuorollaan kuullottumaan porkkana, palsternakka ja paprika. Lisää kasvisten joukkoon tomaattipyre ja kuullottele vähän ennenkuin lisäät kaalin ja kinkkukuutiot. 

Lisää sitten tomaattimurska ja vettä, niin paljon, että saat tarpeeksi lientä keitollesi. Tein minestroneni 5 l kattilassa. Muista, että keittoon tulee vielä pasta, joten lientä saa olla reilusti. Muuten lopputuloksena on pata. Jos haluaa varmistua siitä, ettei pasta ime kaikkea nestettä ja kypsy ylikypsäksi. Pastan voi keittää erikseen ja lisätä valmiiseen keittoon. Mausta keiton pohja.

Kun keitto kiehataa lisää rakettispagetti ja keitä kypsäksi ohjeen mukaan. Tarkista maku ja tarjoile nälkäisille ruokailijoille.

*

Keiton variaatioita on lukuisia, italialaisista suomalaisiin, ja kaikkea siltä väliltä. Suomalaisissa voi käyttää vaikka sarvimakaroonia, jos niitä kotona on. Tai sitten voi käyttää spagetin jämät. Moni lisää keittoonsa herneitä ja käyttää pekonia tai pancettaa jne. Minulla sattui olemaan kinkkukuutioita ja savunmakua yritin tehdä keittoon savupaprikajauheella. Ilmeisesti sitä olisi saanut olla vähän reilummin. Toisaalta se olisi voinut tehdä keitosta lapsille liian tulisen. Jos jotain jäin kaipaamaan, se oli tuore persilja.

Apukokit taitavat olla siinä iässä, että ovat alkaneet protestoida keittojen syömistä vastaan. Olen perustellut, lähinnä itselleni, lauantain keittolounasta milloin sen taloudellisuudella ja milloin terveellisyydellä, ja pitänyt tavasta sitkeästi kiinni. Kuin uskon vahvistuksesti kirjastosta tarttui matkaan Riitta Pojaluoman Sata soppaa -kirja. Olen samaa mieltä Pojaluoman kanssa; siinä missä italialainen mamma pystyy loihtimaan erilaisen pastaruuan vuoden jokaiselle päivälle, suomalainen sopantekijä pystyy loihtimaan yhtä monta uutta keittoa. Maailmassa on miljoona keittoreseptiä. Usein ei tarvitse syödä samaa. Minestroneakin vain kerran vuodessa. Soppa-kirjasta muistui mieleen monta keittoa, joita ei ole syöty pitkään aikaan.

Minestronen arvelin houkuttelevan apukokkejakin. Onhan siinä kaikkien lasten suosikkia pastaa. Ei keitto ihan älytön suksee ollut, mutta kyllä siitä kaikki saivat vatsansa täyteen. Ensiviikolla keitolla täyttää vatsansa pari lounastajaa ja riittääpä siitä koko perheellekin päivällinen, jollekin kiireiselle arki-illalle.