tiistai 16. huhtikuuta 2019

Keväinen salaatti kananmunasta, mädistä ja parsasta

Muna on pääsiäsen symboli ja siksi sillä on iso rooli meidän pääsiäisruuissa. Pääsiäisen, kevään ja uuden elämän tarinaa tukevat myös vihreä parsa ja mäti. Kristinuskoon ja osin jo esikristilliseen aikaan liittyvä symboliikka ja kulttuuriperintö elää omassa perheessä vahvasti erityisesti erilaisten kalenterivuoden juhlien aikaan. On mukava kunnioittaa ja jatkaa ikiaikaisia perinteitä. Juhlava salaatti, jonka pääosassa olivat kananmuna ja mäti, starttasi meidän perheen ruokapääsiäisen. Koko talven on ollut tapana juhlistaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua ruokaisalla salaatilla. Ruokaisan salaatin perinteenne liittyy vahvasti työn ja vapaan erottamiseen. Kun viikon leipätyö saadaan pakettiin, käydään saunassa ja kokoonnutaan yhteisen iltapalan äärelle. Laakereille ei levätä viikonloppunakaan, mutta silloin työt ja puuhat ovat erilaisia kuin arkena. Tässäpä vinkkiä ruokaisaan salaattiin:



salaatti, mati, parsa, soijamarinoitu kananmuna

*

Keväinen salaatti kananmunasta, mädistä ja parsasta

4 annosta

mieluista salaattia
puntti parsaa palasiksi leikattuna
150 g leipäjuustoa pieninä kuutioina
pieni punasipuli ohueksi siivutettuna
100 g kirjolohen mätiä
50 g smetanaa
tilliä

Salaatti itsestään on nopea koota, kun kananmunat ovat valmiina ja parsa kypsää. Soijamarinoitujen kananmunien valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä, että munat ehtivät marinoitua kunnolla. Ohjeen olen kirjannut jo aiemmin, mutta lyhesti kerrottuna homma kulkee näin: 

Huoneenlämpöiset kananmunat lisätään varovasti kiehuvaan veteen. Munia keitetään 6 minuuttia 50 sekuntia. Kun aika on täysi, munat jäähdytetään nopeasti. Munien jääntyessä valmistetaan soijapohjainen marinadi. Heti kun näpit kestävät munat kuoritaan varovasti ja laitetaan yön yli marindiin. Tarkemman ohjeen löydät täältä.

Mikäli kypsennät parsat samaan aikaan kun valmistat salaatin. Aloita parsoista. Niitä ei voi laittaa salaattiin lämpimänä. Katkaise parsoista kova puumainen varsi ja kuori parsat mikäli tarpeen. Keitä parsoja suolalla maustetussa vedessä  3-5 minuuttia parsojen paksuudesta riippuen. Nosta parsat jäähtymään ja leikkaa paloiksi.

Kun kaikki ainekset ovat sopivan kokoisina paloina, kokoa salaatti laakealle vadille ja nautiskele!

*
salaatti, mati, parsa, soijamarinoitu kananmuna

Pääsiäsien ruokasuunnitelmat ovat vielä aivan vaiheessa. Pääsiäisherkuista mämmi on vielä kokonaan tälle kaudelle maistamatta. Karitsan viulu odottaa pakastimessa, ja siellä on myös vähän lampaan filettä. Viulu valmistetaan perinteisellä Mysi Lahtisen reseptillä. Kahvilla maustettu viulu on niin hyvää, että en ole koskaan kokeillut mitään muuta reseptiä. Ajattelin hyödyntää pääsiäisenä myös kokonaisen kuhan, joka on niin ikään pakastimessa tilaa viemässä. Sille pitäisi keksiä keväisiä lisukkeita. Mielessä on raaka-aineina ainakin varhaiskaali ja parsa. Millaisia ruokasuunnitelmia sinulla on pääsiäiseksi?



salaatti, mati, parsa, soijamarinoitu kananmuna


4 kommenttia:

  1. Heli - Beach House Kitchen17. huhtikuuta 2019 klo 9.44

    Nyt on niin mun makuun salaatti, ihana tuo soijapinta, nappasin ohjeenkin jo talteen : ) Herkullista pääsiäisen odotusta teidän perheellenne!

    VastaaPoista
  2. Nyt tuli niin hyvään saumaan tämä! Mun pitää hukata pakastimesta mätiä, tästä inspiraation saaneena sillä on nyt selvä kohde. Pitää kokeilla tuota soijamarinointia myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että osui! Minua kyllästytti iänikuiset mätileivät niin hyviä kun ovatkin. Voi sitä mätiä syödä ilman leipääkin :) Herkullista pääsiäistä sinne!

      Poista