keskiviikko 15. elokuuta 2018

Tamperrada 2018 I'm speechless

Ajattelin ensin, että en osallistu koko Tamperradan pintxos-viikkoon, vaan toisin kävi. Kun nyt satuin olla Tampereella viinipruuvin merkeissä, ajattelin, että jos sitä maistelisi muutaman paikan pintxos. Vaan kuinkas sitten kävikään? Tulipahan kierrettyä kokonaista kymmenen ravintolaa (!) Suoritus on ihan hyvä, sillä osa illasta kului Alkon viinipruuvissa. Sekin oli ensikertalaiselle miellyttävä kokemus, mutta taisi nyt ikävä kyllä jäädä vähän pintxosien jalkoihin.



Pintxos-kilpailun järjestetään jo 6. kertaa. Tuomareiden lisäksi annoksia pääsee arvioimaan kuka tahansa. Tämän vuoden pintxoiluun ehtii osallistua vielä parin päivän ajan (17.8 saakka) Kilpailuun osallistuu tällä kerrralla 55 ravintolaa.  Osallistuvilla ravintoloilla on usein kilpailuannoksen lisäksi tarjolla myös muita pintxoja, ja niille mietittyjä juomia. Kilpailuannos maksaa 3 euroa. Juomilla ja muilla annoksilla saattaa hinta olla jotain muutakin. Oman mielipiteensä pääsee kertomaan Tamperradan www-sivuilla ja samalla pääsee osallistumaan ravintolalahjakortin arvontaan.

Minä ehdin käydä 10 ravintolaa:



Ihan päällimmäisenä mieleen jäi ajatus siitä miten hienoa on, että tällaisia tapahtumia järjestetään. Ja vielä parempi, miten hienoa, että ihmiset lähtevät mukaan! Pintxoseilla (voi apua, miten tämä sana taipuu) piipahtaminen oli tehty helpoksi. Toteutukset vähän vaihtelivat paikasta toiseen. Jossakin mentiin kassalle, ja kerrottiin montako syödään ja sitten ilmoitettu ja maksettu määrä haettiin tiskin toiselta puolelta (Huber). Toisaalla ruoka otettiin noutopöydästä ja kassalla laskutettiin tikkujen mukaan (Pikkubistro Kattila). Jossakin tilaus tehtiin tiskille ja pintxoset tuotiin pöytiin. (Ohranjyvä) Yhtä kaikki homma tuntui toimivan. Suurimmat ruuhkat minun reitilleni osuivat pikkubistro Kattilaan, eikä ihme, ravintola on aiemmin menestynyt kisoissa.




Pidin kolmen euron hintaa yleensä melko huokeana. Kyllähän sitä tosin laskua kertyy, kun käy useammassa paikassa, mutta ylipäätään ajattelin, että lähes kaikissa paikoissa sain riittävästi vastinetta tuolle kolmelle eurolle. Annosten laatu tosin vaihteli paikasta toiseen ja ihan saman puljun sisälläkin harmillisen paljon. Deli 1909 Queso y Jamon oli minulle pienoinen pettymys, ei sillä, etteikö juusto, kinkku, salami ja leipä olisi hyvää, mutta olisin toivonut enemmän vaivannäköä. Myöskään ravintola Piemonten makrillia, munakoisoa, jogurttia, sinapinsiemeniä ja sitruunaverbanaa jäi vaisuksi. Ravintolalla olisi ollut potentiaalia kai enemmän. Tai en ole siitä varma. Takana on nyt 1 hyvä kokemus ja kolme huonoa. Vieläköhän antaisi yhden mahdollisuuden?

Kiinnitin huomiota myös annosten esillepanoon ja tarjoiluun, jota kaikissa paikoissa ei ehkä oltu mietitty ihan viimeisen päälle Esimerkiksi 2 h + k Apa possu: salvia-hernepyre, possunkylkikroketti ja sinapinsiemen oli maultaa ja rakenteeltaan loistava. Yksi suosikeistani. Sen syöminen oli kuitenkin hankalaa. Possu oli liian iso yhdeksi suupalaksi, mutta pienessä muovikipossa ja pienellä haarukalla sitä oli vaikea laittaa pienemmäksikään. Salvia-hernepyrettäkin uhkasi jäädä muovikupin pohjaan. 




Kierroksellani pubiruoka oli poikkeuksetta hyvää. Pidin paljon Ohranjyvän rieska, poro, palsternakka, siitake, karpalo -annoksesta. Ohranjyvän toinen suolainen, lohimoussea ja näkkileipää, oli myös herkullista, kun sitä kaverilta vähän maistoin. Samoin Gastropub Nordicin lohitartar oluella huuhdeltuna oli suunmukainen. Kierroksen ainoan lämpimän annoksen söin Tapas Bar Inezissä, jossa bellotakroketti oli keihästetty tikulla, jossa oli jättikatkaravun pyrstö. Lähes oikeaoppista, sillä pintxolla tarkoitetaan yleensä leipäpalaa höysteineen, joka on tikulla lävistetty. Pidin myös Kulma26 metsäisestä savulta ja kuusenkerkältä maistuvasta katkarapuannoksesta.




Dining 26 Balsamicovoiselleriä, karamelli-selleripyreetä ja rapeaa selleriä jäi positiivisena kasvisannoksena mieleeni. Kilpailuannoksissa ei kovin monta kasvisannosta ollutkaan. Ravintolan pintxo tarjottiin ihan oikealta keraamiselta lautaselta. Sille pisteet maun lisäksi. 

Pikkubisto Kattila on panostanut valtavasti tapahtumaan. Ei ihme, että menestyneen ravintolan pintxojono kaartui kulman taa. Tarjolla oli huikea määrä erilaisia pintxoseja: suolaisia, makeita, lämpimiä, kylmiä. Mielestäni kisapintxo oli Kattilassa kovin tuhti ja rasvainen. Nieriänmakua ei paljon massasta erottanut. Aivan älyttömän hyvä, joskin tuhti oli Kattilan chorizomousse, mansikka ja patonki. Kattilassa olisi ollut maisteltavaa enemmän kuin vatsa olisi vetänyt. 



Huberissa oli vähän sama "ongelma" kuin Kattilassa. Kisa-annos jäi muiden annosten varjoon. Tosin lypsylehmää ja tattipyrettä liha oli ehdottoman laadukasta ja tattipyre maukasta, mutta jos voisin äänestäisin Huberin mustekalaa, fenkolia ja pankomurua parhaaksi maistamakseni annokseksi. Nyt on vielä vähän mietittävää kenellä ääneni annan.




Vielä annoksia maistellessani ajattelin, että enpä taida pintxokilpailusta mitään kirjoitella, mutta niin se mieli muuttuu. Eihän minun pitänyt lähteä koko juttuun mukaan ollenkaan. Kirjoitus on kyhätty kasaan yön pimeinä ja aamun aikaisina tunteina ja viimeistelty ruokatunnilla. Kuvat on otettu puhelimella. Tässäpä kuitenkin vinkkejä niille, jotka vielä ovat lähdössä kierrokselle. Oli upea kierros! Olen sanaton, lähes. Ensi vuonna uudelleen minulla jäi monta paikkaa näkemättä, vaikka kovasti urakoin. Olisin halunnut piipahtaa vielä ainakin Aistissa, Armas kuppilassa, Henriksissä, Tiiliholvissa ja Trattoria Tammerissa. Huh, silmät vielä söis, mutta vatsa ei enää vedä.


Muita Tamperrada 2018 postauksia:

12 kommenttia:

  1. Tuonne kun pääsi, SLURPS,loistava idea tapahtumalle ja varmasti kukin löytää suosikkinsa! Pintxojen kuuluisi tosiaankin olevan helposti syötäviä ja valmiiksi tikutettuja, varmasti aiheuttaa haasteita ja timantit karsiutuvat massasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin tosiaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna, enkä varmasti viimeistä. Toivottavasti tapahtuma ei kasva liian isoksi. Nyt mukana oli jo 55 ravintolaa, eikä niitä tietenkään mitenkään voi kaikkia ottaa haltuun. Siinä on tuomareilla tekemistä.

      Poista
  2. Tämä olikin oiva katsaus, olen lähdössä kierrokselle ja nytpä tiedän runsaudenpaljoudessa mihin suunnata ja mitä jättää väliin! Kattila on ollut monena vuonna suosikkini. Hyvien pinxtojen lisäksi tykkään luottamuksesta asiakkaisiin, systeemistä että kukin saa koota pinxtonsa ja maksaa lopuksi tikkujen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja! Tässäkin oli vain pieni osa. Kuten kirjoitenkin muutama paikka jäi vähän kaivelemaan, mutta ensi vuonna sitten. Toivottavasti osut sellaiseen saumaan Kattilaan, että siellä mahtuu olla. Minä olin aikamoisessa ruuhkassa eilen.

      Poista
  3. Kiva kun innostuit kiertämään, idea on juurikin matalan kynnyksen tapahtuma ja tutustua itselle uusin ravintoloihin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava tapahtuma! Harmi, kun en päässyt paikalle useampana päivänä. Onneksi ensi vuonna voi jatkaa!

      Poista
  4. Olen kiertänyt yli parikymmentä paikkaa. Parhaat tähän mennessä olleet Makasushi, Näsinneula, Inez ja Myllärit. Kivasti pintxovalikoimaa on ollut tarjolla Trattoriassa, the Bullissa ja Los Pollosissa (pollosissa tilaa luukulta lämpimät pintxot).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä somessa olen seurannut moni on hehkuttanut Inezia, josta itsekin pidin. Los Pollos jäi käymättä. Sitäkin tosi moni on kehunut. Näsinneula saattaa vähän kärsiä syrjäisestä sijainnista. Sinne pitää lähteä erikseen.

      Poista
  5. Tamperradasta on mukava lueskella muiden kokemuksia ja ilokseni huomasin, että olit linkittänyt lounaspintxo-juttuni mukaan - kiitos siitä!

    Jatkoin tänään illasta omaa kierrostani ja hyvin samastuin Inezin ja 2h+k kohdalla mietteisiisi. Ajattelin vielä perjantaina tehdä yhden kierroksen illasta, niin saa aika hyvän kuvan kokonaistarjonnasta. Ilokseni huomasin tänään sen, että iltapintxot keskimäärin oli paremmin onnistuneita kuin lounaspintxot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Rami! Ajattelin liittää vielä muitakin linkkejä pintxoista, jos kohdille osuu. Ihan kiva lukea mitä muut tuumailevat.

      Kävin muuten viime vuonna Porvoon Smakussa, joka on vähän saman tyylinen tapahtuma. Ilmapiiri Smakussa oli erilainen. Tampereella on enemmän suuren kansan juhlan tuntua!

      Poista
  6. Siis tämä on mielettömän kiva tapahtuma. Olen osallistunut kahtena vuonna tähän, ja nyt harmittaa kun töiden vuoksi en Tampereelle ole tulossa. :/ Tässä on kiva idea, ja samalla pääsee tutustumaan eri ravintoloiden tunnelmaan. Nuo annokset ovat yleensä todella hyviä, ja makuihin panostettu. Näyttääpä tänäkin vuonna olevan herkullisia settejä, ja niin paljon ravintoloita tuossa osallistumassa. :o Aiemmin oli vaan murto- osa mukana, kun ekaa kertaa kiertelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuma alkaa olla jo niin iso, että kaikkea ei millään pysty ottamaan haltuun vaikka mieli tekisikin. Onneksi annokset on julkaistu etukäteen, että pystyy vähän valkkaamaan. Parempi kartta voisi olla ensi vuotta silmällä pitäen hyvä idea. Ei paikkakuntalaiselle olisi helpompi suunnistaa.

      Poista