tiistai 3. huhtikuuta 2018

Ihannekakku - Viikonloppukokki perinnekokkina

Ihannekakun resepti osui silmiini Sweet Food O Mine-blogista, kun hain helppoa leivonnaista apukokkien synttärijuhlien kahvipöytään. Synttärijuhlia vietettiin pääsiäisenä ja pääsiäisen teemaan sitruunalla maustettu kahvikakku sopi tosi hyvin. Resepti oli minulle uusi, mutta nimi tuntui heti etäisesti tutulta. Ja makukin, sitten kun kakkua päästiin syömään.


ihannekakku


Kuivakakkuja tulee leivottua harvakseltaan. Hyviähän ne ovat, mutta ehkä aika on vähän ajanut kuivakakkujen ohi. Koska vieraiden kutsuminen ja kahvittelu ovat vähentyneet, ei ole enää tilaisuutta tarjota kuivakakkua. Olen kuitenkin ottanut tavaksi leipoa aina välillä kuivakakkua. Syntymäpäiväjuhlien kahvipöytään se ikään kuin kuuluu.  Ihannekakun leivoin yhdessä isomman apukokin kanssa aivan täsmälleen Sarin reseptin mukaan. Sari kun tuntuu olevan kuivakakkuvelho.



ihannekakku



*

Ihannekakku


1,5 dl vettä
200 g huoneenlämpöistä voita
4 munaa
5,5 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 sitruunan kuori raastettuna

Kiehauta vesi ja lisää siihen voi. Anna voin sulaa.

Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään.

Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri keskenään. Lisää vaahtoon raastettu sitruunankuori, vesi-voiseos ja jauhot. Sekoita hyvin.

Kaada taikina voideltuun rengasvuokaan (vetoisuus noin 2,5 l) ja paista 175 asteisen uunin keskitasossa noin tunti. Tarkista tikulla, että kakku on kypsää.

Anna kakun jäähtyä noin vartin verran vuokassaan ennen kuin kumoat sen ritilän päälle jäähtymään. Kakku on parhaimmillaan kun sen tekee päivän pari ennen tarjoilua, jolloin maut ehtivät tasaantua.

*

Ihannekakku oli todella helppo valmistaa. Omaan suuhun kakku oli aika makea, ja jäinkin pohtimaan voisiko sokerin määrää hieman vähentää. Paitsi makunsa puolesta ihannekakku sopi syntymäpäivän kahvipöytään myös teemansa puolesta. Tarjolla oli nimittäin myös paria muuta perinneleivonnaista. Kurikkalaisen pitsikakun ja appelsiinilla maustettujen haarukkaleipien ohjeet ovat tulossa blogiin myöhemmin. Koska synttärihulinassa kuvat jäivät ottamatta, keitin uudet kahvit kahdelle ja sain ihannekakusta arvoisensa kuvat. 


ihannekakku



ihannekakku


Ihannekakku on loistava perusohje. Tuli nimittäin heti mieleen montakin eri vaihtoehtoa, millä kakkua voisi maustaa. Jouluiseen ihannekakkuun sopivat varmastikin kaneli tai kardemumma. Sitruksista voisi kokeilla myös appelsiinia tai limeä. Tästä lähtien olenkin vaikean valinnan edessä, jos minun pitää nimetä lempikuivakakkuni. Ihannekakku kirii kyllä tähänastisen suosikkini Kentuckyn kakun rinnalle. Mikä on sinun suosikkisi?

7 kommenttia:

  1. Onpas kauniisti onnistunut kakku. Voisi kokeilla tätä. Vkonloppuna tuli tehtyä pitkästä aikaa mokkaista tiikerikakkua, tosin erittäin harvoin tulee kahvikakkuja tehtyä. Lähinnä Joulun aikaan muistamisiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaura! Ohje oli helppo ja raaka-aineet ihan perusjuttuja. Olen tullut siihen tulokseen, että mulla on hyvä kakkuvuoka. Siinä onnistuu kakku aina! Mokkainen tiikerikakkukin kuulostaa hyvältä. Löytyykö siihen ohje blogistasi?

      Poista
    2. Hyvä kakkuvuoka on kyllä onnistumisen edellytys. Kokeilin joskus silikonista, vaan sillä kakusta tuli kaikkea muuta kuin onnistunut. Mun mielestä ne kovapintaiset on parhaita vuokia. Millainen vuoka sinulla on käytössä? Tuo Tiikerikakkuohje odottaa päivitystä :) Tulossa kyllä, kunhan ehtii pvittämään. :)

      Poista
    3. Vuoka on ikivanha, sellainen ihan tavallinen pinnoitettu. Olen saanut sen (ja muita leivontavälineitä) kummitädiltäni lahjaksi. Aika hyvä lahjaidea muuten!

      Poista
    4. Itsellänikin sellainen pinnoitettu, niillä paistuu hyvin.:) Totta, on hyvä idea lahjaksi. Kiva saada vuokia ja muita välineitä keittiöön. :)

      Poista
  2. Ihannekakku oli meillä kotitalouden oppikirjassa ja sitä seiskaluokalla koulussakin paistettiin. Muistan, että oli hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha kotitalouden kirja on kyllä tallessa. Täytyykin selailla löytyykö minunkin kirjastani ohje. Kakut on hyviä! Onneksi tästä ihanuudesta on vielä puolet pakastimessa :)

      Poista