sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Karitsapullat

Lihapullat eivät jätä ketään kylmäksi. Toisinaan apukokkien mieliksi käymme Ikean lihapullilla ja välillä tulee ostettua valmiitakin lihapullia. Parhaimpia lihapullat ovat kuitenkin itse tehtyinä. Yleensä teen ihan perinteisiä lihapullia, joissa isoin osa on naudan jauhelihaaa ja maun vuoksi vähän possua, mutta viime kerralla, pääsiäisen aikoihin, irrottelin ja valmistin lihapullat karitsan jauhelihasta. Odotin vähän tylyä tuomiota, mutta yllättäen lihapullat katosivat aika nopeasti parempiin suihin. Aika usein teen lihapullia ison satsin ja paistan ne uunissa. Karitsapullat paistoin voissa pannulla. Puolen kilon taikinasta pyöritellyt lihapullat kypsyivät aika nopeasti kolmessa erässä.


lammas, jauheliha, lihapullat

*

Karitsapullat


500 g karitsan jauhelihaa
150 g fetaa
sipuli
valkosipulin kynsi
za'atar  mausteseosta
lehtipersiljaa
(suolaa)

voita paistamiseen

Kuullota pieneksi leikattu sipuli ja valkosipulin kynsi ja jäähdytä.

Lisää jauhelihan sekaan murusteltu fetajuusto, kuullotetut sipulit, za´taar ja pieneksi hakattu lehtipersilja. Jos fetajuustosi ei ole kovin suolaista, kannattaa lisätä taikinaan myös hieman suolaa.

Sekoita aineet nopeasti keskenään, mutta älä jää vaivaamaan. Liika vaivaaminen aiheuttaa sen, että lopputuloksena on kuivia pullia. Pyörittele taikina kevein käsin valmiiksi pulliksi. 

Kuumenna paistinpannu. Paista lihapullia parissa kolmessa erässä, kunnes ne ovat riittävän kypsiä. Tarjoile mieleistesi lisukkeiden kera pääruokana tai vaikkapa ruokaisana iltapalana.

*

Niin kuin melkein kaikessa, niin lihapullissakin raaka-aineen merkitys on tärkeä. Monet käyttävät sidos- ja lisäaineina lihapullissa leipää, korppujauhoja, perunaa ja kananmunaa ja välillä sekin on hyvä vaihtoehto. Tällä kerralla valmistin pullat ihan vain hyvästä jauhetusta lihasta ja fetasta. Kun tietää millaisesta lihasta lihapullat valmistaa, voi pelata hieman kypsyydenkin kanssa. Jos taikinassa on possun jauhelihaa, on tärkeää paistaa lihapullat aivan kypsiksi. 


jauheliha, lammas, karitsapullat


Vähärasvaisesta karitsan jauhelihasta valmistetut pullat pysyivät koossa oikein hyvin ilman sen kummempia sidosaineita. Mielestäni sipuli kuuluu ehdottomasti lihapulliin, oli ne sitten valmistettu mistä tahansa jauhelihasta. Sipuli kannattaa ehdottomasti kuullottaa ennen kuin sen lisää lihapullataikinaan. Vaikka pidänkin sipulista, myös raa'asta, juuri mikään ei ole inhottavampaa kuin raa'aksi jäänyt sipuli, joka rouskuu hampaissa lihapullia syödessä. 

Ihmettelitkö reseptissä mitä on za'atar? Za'atar on Lähi-idästä kotoisin oleva kuivamausteseos. Omani olen ostanut etnisestä kaupasta,  koska tavallisessa ruokakaupassani sitä en ole nähnyt. Mausteseoksen koostumus (ja kirjoitusasu) vaihtelee hieman sen mukaan miltä alueelta se on kotoisin ja varmasti senkin mukaan kuka sen on sekoittanut. Usein za'atarista löytyy ainakin timjamia, oreganoa ja seessaminsiemeniä, mutta olen nähnyt tuoteselosteessa lisäksi ainakin meiramia, sumakkia ja minttuakin. Kuten huomaat aivan loistava yleismausteseos moneen maustamiseen. Jos sinulla ei ole za'ataria käytössäsi, voit maustaa kartisapullataikinan edellä mainituilla yrteillä tai joillakin niistä omien makumieltymystesi mukaan.



lammas, jauheliha, karitsapullat


Tämän lihapullareseptin myötä meidän pääsiäisruuat on suurin piirtein blogattu. Lähitulevaisuudessa blogiin tai Viikonloppukokin muihin somekanaviin on tulossa juttua ainakin poroburgerista, jotka olivat ihanista briosseista alkaen omaa tekoa. Myös juurileivonta kokemus on raportoimatta. Lisäksi on luvassa arvontaa tai pari. Viikonloppukokkia pääset seuraamaan blogin lisäksi myös facebookissa ja instagramissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti