sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Nevskin blinit lisukkeineen ja arvonta ystävänpäivän kunniaksi

Minä kuulun siihen koulukuntaan, joka paistaa jokavuotiset blininsä valurautaisella lättypannulla. Se  on enimmäkseen käytännön sanelema juttu. En omista, enkä ole saanut aikaiseksi ostaa blinipannua. Toisaalta tykkään syödä näitä pikkublinejä. Niitä voi syödä eri täyttein vaikka useammankin kappaleen. Ihan hyvällä omatunnolla. Kotona paistetut blinit eivät välttämättä ole sellaisia rasvapommeja kuin ravintolassa tarjottavat, vaikka kyllä paistamiseen kotonakin kannattaa käyttää rasvaa rennolla kädellä. Paras mahdollinen rasva on kirkastettu voi. Voin voi kirkastaa itse, tai ostaa valmiina. Kun kerran on paistanut kirkastetussa voissa, ei tee enää mieli alkaa käryttämään tavallisen pakettivoin kanssa. Kirkastettu voi ei käryä.



blinit






*

Nevsikin blinit


3,5 dl maitoa
20 g hiivaa
1 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl tattarijauhoja
2 keltuaista
noin 1 dl lager-olutta
2 kananmunan valkuaista

Paistamiseen

kirkastettua voita

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva. Lisää sekaan myös suola ja puolet jahomäärästä.

Anna juuren turvota ja hapantua huoneenlämmössä. Minä turvotin noin 8 tuntia, mutta pidempikään aika ei tee pahaa.

Sekoita juureen keltuainen, olut ja loput jauhot.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää vaahto taikinaan varovasti nostellen juuri ennen kuin alat paistaa blinejä.

Kuumenna pannu. Paista blinejä kirkastetussa voissa molemmin puolin, kunnes ne saavat kauniin värin. Jos paistat blinipannulla isoja ja paksuja blinejä, saattaa olla, että joudut kääntelemään blinejä useampaan otteeseen. Pienempiä ei tarvitse käännellä moneen kertaan.

Älä anna pannun kuumentua liikaa, sillä silloin blinit eivät ehdi kypsyä kunnolla. Pannu ei myöskään saa olla liian haalea, koska silloin blinit vetävät liikaa rasvaa itseensä.

Tarjoa blinit mädin, smetanan ja punasipulin kanssa. Blinien kanssa sopii myös punajuuri-fetasalaatti, sienisalaatti, savukala sekä suolakurkut ja hunaja.

*

Tämän vuotinen resepti on napattu Klassikkoruokia-kirjasta. Resepti oli oikein toimiva. Ensi vuonna yritän muistaa koittaa Sillä sipulia -blogista lukemaani vinkkiä paistaa blinit jääkaappikylmästä taikinasta. Tällöin taikina rapeutuu. Taikinamäärästä tulee sen verran iso satsi blinejä, että kaksi aikuista ei niitä pystynyt yhdellä kerralla syödä. Blinejä syötiin uudelleen seuraavana päivänä, jolloin käytin ne uudelleen nopeasti pannun kautta. Kuohkeus tässä vähän kärsi, mutta maku oli aivan yhtä hyvä kuin tuoreissakin. Loput ylijääneet laitoin pakkaseen. Sieltä voi ottaa yhdet alkuruoka-annokset akuuttiin blinin himoon.



blinit



blinit







Ystävänpäivän kunniaksi ajattelin järjestää blogissa arvonnan ja samalla kiittää uusia ja vanhoja lukijoitani, tykkääjiä ja seuraajia. Osallistujien kesken arvotaan Tiina Rantasen Klassikkoruokia -kirja. Klassikkoruokia-kirjasta olen kirjoitellut muutama viikko takaperin, kun paistoin kaneliässiä. Arvontaan pääset osallistumaan kommentoimalla tätä postausta,. Lisää arpoja saat tykkäämällä Viikonloppukokin facebook-sivusta ja seuraamalla instagramissa. Yksi arpa per kanava. Monellako arvalla osallistut? Arvonta suoritetaan 14.2.2018 klo 20. Palkinto voidaan toimittaa kotimaiseen postiosoitteeseen. Muista jättää yhteystietosi!

EDIT: Arvonta suoritettu ja voittajalle on ilmoitettu. Kiitos osallistujille!


arvonta

18 kommenttia:

  1. 2 arpaa, instagramissa myös seuraan :) Kiva arvonta! Hyvää tulevaa viikkoa.
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  2. 2 arvalla mukana :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kolmella arvalla mukana! Oikein mukavaa alkavaa viikkoa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Yhdellä arvalla olen mukana. :) Hyvää alkavaa viikkoa! lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Yhdellä arvalla mukana! :)
    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  7. Mukana ainakin yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  8. Mukana kahdella arvalla, fb:ssä seuraan. En oo ikinä syönyt blinejä, voi kääk!;)
    Terkuin S
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukana. Pakko paistaa blinejä kun kuvasi laittoivat veden kielelle.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Mukana yhdellä arvalla :)
    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kuulostaa herkulliselta kirjalta! Olen yhdellä mukana.
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Hyvää ystävänpäivää!
    Kolmella arvalla mukana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  13. Kolmella arvalla mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Yhdellä mukaan :) Mukavaa ystävänpäivää! suvimarjao at hotmail com

    VastaaPoista
  16. En taida olla mukana arvonnassa kun olen vähän kaukana,Mukavaa ystävänpäivän iltaa, ja herkullisen näköiset blinit; siitä on ikuisuus kun olen niitä viimeksi syönyt.

    VastaaPoista
  17. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Voittoarpa on nyt nostettu ja siinä luki Kaura. Kauralle on sähköpostia odottamassa. Jaelille kiitos kommentista! Harmi, ettei ole kulkua siihen suuntaan. Jos olisi, olisin voinut tuoda kirjan tullessani.

    Mukavaa ystävänpäiväniltaa kaikille!

    VastaaPoista
  18. Blinit ovat herkkua ja sopivat talvipakkasten keskelle just eikä melkein :)

    VastaaPoista