sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Poron sisäfilettä, palsternakkapyrettä, punajuuri-mustaherukkahilloketta ja maa-artisokkasipsejä

Koska edellisestä postauksesta tuli megalomaanisen pitkä, pidetään nyt virsi kauniina ja lyhyenä. Luvassa on ohje lauantai-illallisen pääruokaan. Alkuruoka onkin julkaistu blogissa jo aiemmin. Jälkiruuasta ei valitettavasti ole mitään kerrottavaa, sillä monien valmistusvaiheiden alku- ja pääruuat veivät voimat niin, että jälkkäriksi tarjottiin suklaata. Poron sisäfileen ympärille rakennettu pääruoka sai lisäkkeekseen aavistuksen makeita ja kermaisia makuja palsternakkapyreestä, maa-artisokkasipseistä ja punajuurihillokkeesta, johon hain hapokkuutta mustaherukoilla. Pääraaka-aine on laatulihaa suoraan Lapista. Vielä kerran kiitoksia Lumiporolle hyvästä palvelusta!


Poron sisäfilettä, palsternakkapyrettä, punajuuri-mustaherukkahilloketta ja maa-artisokkasipsejä



*

Poron sisäfilettä, palsternakkapyrettä, punajuuri-mustaherukkahilloketta ja maa-artisokkasipsejä


Punajuuri-mustaherukkahilloke


350 g punajuuria kuutioituna
1 dl mustaherkukoita
2 salottisipulia pieneksi pilkottuna
nokare voita
1 tl kuivattua timajamia
2 rkl hunajaa
suolaa
2 dl vettä
2 tl vadelmaviinietikkaa

Aloita pääruuan valmistaminen punajuurihillokkeesta, sillä punajuurten kypsyminen ottaa aikansa, vaikka punajuurikuutiot olisivat pieniäkin. Muuten pääruoka valmistuukin nopeasti.

Lisää kattilaan nokare voita ja kuullota sipuli ja punajuurikuutioita voissa. Lisää kattilaan mustaherukat ja vesi. Mausta suolalla, hunajalla ja vadelmaviinietikalla. Keittele rauhassa, kunnes punajuuret ovat kypsiä. Tarkkaile, että vettä on riittävästi.

Palsternakkapyre


2 palsternakkaa
1 dl kuohukermaa
maitoa
suolaa
ripaus valkopippuria
nokare voita

Kuori ja pilko palsternakat muutamaan osaan. Lisää kattilaan kuohukerma ja maitoa sen verran, että palsternakat peittyvät.

Keitä, kunnes palsternakat ovat kypsiä.

Soseuta palsternakat keitinliemessään sauvasekoittimella tasaiseksi pyreeksi. Mausta suolalla ja varovaisella ripauksella valkopippuria.

Lisää pyreeseen lopuksi pieni nokare voita. Se kiillottaa pyreen kauniiksi.

Poron sisäfilettä


2 sisäfilettä
suolaa
mustapippuria

paistamiseen

voita
öljyä

Lämmitä valurautapannu tai vastaava, jonka voit huoletta kuumentaa kuumaksi. Lisää pannulle nokare voita ja tilkka öljyä. Ruskista suolalla ja mustapippurilla maustetuttuja poronfileitä pari minuuttia puoleltansa. Nosta fileet vetäytymään folioon.

Paistinpannu kannattaa huuhdella pienellä vesitilkalla. Huuhteluliemen voi lisätä vaikka punajuuri-mustaherukkahillokkeen joukkoon.

Leikkaa hyvin vetäytyneet poronfileet ja kokoa annos palsternakkapyreestä, punajuuri-mustaherukkahillokkeesta ja maa-artisokkasipseistä.

*


Poron sisäfilettä, palsternakkapyrettä, punajuuri-mustaherukkahilloketta ja maa-artisokkasipsejä

Resepti on tässä kirjoitettu lähes yhteen pötköön. Vain maa-artisokkasipsit on julkaistu jo aiemmin. Ja ne kannattaakin tehdä jo hyvissä ajoin, että ehtivät rapeutua kunnolla. Myös punajuuri-mustaherukkahillokkeen voi valmistaa ennakkoon. Se ei tykkää pahaa lämmittämisestä. Ainakin hillokeen valmistus kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Punajuurien kypsyminen todella ottaa aikaa, vaikka ne olisi pilkottu pieniksikin. Punajuurihillokkeen valmistamisessa on tämän kokonaisuuden kovin homma. Annos on onneksi sen verran iso, että syötävää lisäkkeestä jää ainakin toisellekin aterialle. 



Poron sisäfilettä, palsternakkapyrettä, punajuuri-mustaherukkahilloketta ja maa-artisokkasipsejä


Myös pyrettä tulee enemmän kuin kaksi annosta, enkä neljä. Riippuu palsternakkojen koosta. Aterialta ylijääneen pyreen voi hyödyntää myös rieskoihin tai lepuskoihin tai miten niitä nyt sitten haluaakaan kutsua. Palsternakkalepuskojen ohjeen olen kirjoitellut tänne blogiin vähän ennen joulua.

Poron liha on minulle aika uusi tuttavuus. Aikaisemmat kokemukset liittyvät lähinnä käristyksen haudutteluun. Sisäfilettä olen laittanut kerran aiemmin. Silloin file maksoittui aavistuksen verran ja tuon kokeilun jälkeen olenkin opiskellut, että on tärkeää, että poroa ei kypsennetä nousevassa lämmössä. Näin taisi viimeksi käydä. Nyt liha onnistui täydellisesti. 

Onko sinulla vinkkejä poronlihan valmistukseen? Pakastimesta löytyy vielä muun muassa maksa ja niskakiekkoja. Kuinkahan ne kannattaisi laittaa?


Poron sisäfilettä, palsternakkapyrettä, punajuuri-mustaherukkahilloketta ja maa-artisokkasipsejä



6 kommenttia:

  1. Vau, oon aina niin kateellinen kun joku jaksaa nähdä näin paljon vaivaa ruoan laittamiseen :D Itte oon niin laiska kokkaamaan. Kuulostaa ihan superherkulliselta ja näyttää myös! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Välillä on kiva nähdä vaivaa, mutta harvoin ihan näin paljon kuin tämä pääruoka ja saman aterian alkuruoka vaativat. Toisinaan mennään helpoimman kautta. Juuri lämmittelin meille valmiita pinaattilättyjä ;)

      Poista
  2. Poron liha on meillä harvinaista herkkua ja siitä ei ole tullut kokkailtua itse hirveästi. Tämä näyttää kyllä täydelliseltä aterialta kaikkinensa. Oikein alkoi tehdä mieli poroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vasta tutustun poroon. Tähän asti olen laittanut lähinnä käristystä. Nyt pakkasessa on myös jauhelihaa, niskakiekkoja ja maksa. Mukavaa alkavaa viikkoa, teilläkin taitaa olla hiihtoloma?

      Poista
  3. Poro on parasta vai miten se meni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin taas juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, kun uunista leijailee ihana poronkäristyksen tuoksu ;) Vaikka aika vaikea näitä laadukkaita raaka-aineita on laittaa paremmuusjärjestykseen

      Poista