tiistai 14. marraskuuta 2017

Kylmäsavulohirullaa, mätimoussea ja kuhacevicheä confatulla keltuaisella alkuruoka isänpäivältä

Isänpäivän lounaan alkuruokalautanen koottiin muutamista erilaisista kala-annoksista. Lautaselle nostettiin mallasleivän päälle koottu kuhaceviche ja keltuainen confit sekä kylmäsavulohirullaa. Kylmäsavulohirullan valitsin lautaselle sen vuoksi, että se oli ainoa osa, jonka tiesin maistuvan molemmille lapsille. Annoksen kolmas osanen oli mätimousse, jonka tarjoilin sitruunalla ja oliiviöljyllä maustetun paistetun perunan päältä. 



Kylmäsavulohirullaa, mätimoussea ja kuhacevicheä confatulla keltuaisella



Aika harvoin annosta tulee, ainakaan lounaalla, koottua valmiiksi lautaselle. Annoksen kokoaminen on mielestäni vaikeaa! Pelkään aina, että annoksesta tulee liian pieni. Varmaan siksi usein käykin niin, että annoksesta tulee lopulta liian suuri. Tämä annos pysyi  hyvin hanskassa. Toinen asia, mikä valmiissa annoksessa jännittää, on se, että maistuuko se kaikille. Juuri tämän kalalautasen kanssa riski oli pieni, sillä se tarjottiin appivanhemmille, joiden tiedän nauttivan kalasta. Omat lapset tuntien uskalsin laittaa heille lähes samanlaiset annokset kuin aikuiset. Confattu keltuainen oli ainoa mikä jätettiin pois ja kuopukselle laitettiin vain hyvin vähän cevicheä. On hienoa, kun lapset ovat kulinaristeja!

Blogista löytyy jo monta cevichen ohjetta. Olemme syöneet cevicheä lohesta, kuhasta ja siiasta valmistettuna. Siikacevichen olen aiemminkin tarjonnut mallasleivältä confatun keltuaisen kanssa.  Kylmäsavulohirulla ja mätimousse olivat äärimmäisen helppoja valmistaa. Ja mikä parasta, ne saattoi tehdä jo etukäteen. Vieraiden saavuttua ei (periaatteessa) ollut muuta tehtävää kuin annoksen kokoaminen.



Kylmäsavulohirullaa, mätimoussea ja kuhacevicheä confatulla keltuaisella



*

Isänpäivän kalalautanen





Mätimousse paistetulla perunalla


1 dl kuohukermaa
1 dl turkkilaista jogurttia
liivatelehti
1 rkl kuumaa vettä
70 g mätiä (+30 g koristeluun)

1-2 perunakiekkoa per ruokailija
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa

Laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen.

Vaahdota kerma kovaksi vaahdoksi. Sekoita kerma ja turkkilainen jogurtti keskenään. Lisää seokseen mäti.

Purista liivatelehdestä vesi pois. Sulata liivatelehti pieneen määrään kuumaa vettä. Sekoita mätivaahtoon ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Ota kypsästä perunasta 1-2 kiekkoa per ruokailija. Paista kypsiin perunoihin kaunis pinta oliiviöljyssä. Mausta paistetut perunat voimakkaasti sitruunalla ja suolalla. Nosta perunat talouspaperin päälle jäähtymään.

Nosta jäähtyneen perunan päälle mätimoussea. Koristele esimerkiksi tillillä ja mädillä.



Kylmäsavulohirulla


200 g kylmäsavulohta
200 g ruohosipulituorejuustoa
2 rkl sitruunamehua
tuoretta tilliä ja ruohosipulia

Pilko yrtit. Sekoita yrtit ja sitruunamehu tuorejuustoon. Nosta sivulle odottamaan.

Ota pala elmukelmua. Lado ohueksi leikatut kylmäsavulohifileet tasaiseksi matoksi kelmun päälle. Levitä lohimaton päälle aiemmin valmistamasi täyte, ja kääri lohimatto rullalle kääretortun tapaan.

Laita lohirulla pakastimeen jähmettymään. Se on helpompi leikata hieman kohmeisena. Mikä parasta, voit valmistaa lohirullan vaikka edellisenä päivänä, kunhan vain muistat nostaa sen sulamaan riittävän ajoissa.

Leikkaa lohirullasta ohuita kiekkoja. Koristele esimerkiksi tuoreella tillillä ja ruohosipulilla.

*

Alkuruuassa jäi harmittamaan oikeastaan vain se, että olisin halunnut panostaa esillepanoon ja koristeluun vielä enemmän. Sen verran siinä oli kuitenkin kaikkea hässäkkää, että esillepanoon ei sitten tullut panostettua. Vaikka olin varannut koristeluun yrttejä kuten tilliä ja ruohosipulia sekä esimerkiksi katkarapuja. Kun jo istuimme pöydässä huomaisin, että olin unohtanut ripotella suppilovahverosuolaa keltuaiselle, vaikka se oli ollut tarkoituksena. Siitä selvittiin nostamalla sirotin pöytään, ja täytyy kyllä sanoa, että suppissuolan umamisuus sopi keltuaiselle täydellisesti.



Kylmäsavulohirullaa, mätimoussea ja kuhacevicheä confatulla keltuaisella



Onnistuneen alkuruuan jälkeen nautimme pääruuaksi savustettua merilohta ja suppilovahverokastiketta perunoiden ja ruusukaalin kera. Jälkiruuaksi oli isänpäivän kunniaksi täytekakku, jonka olin täyttänyt yhdessä apukokkien kanssa puolukkacurdilla ja kermajogurttivaahdolla. Kakku päällystettiin kermalla ja kinuskilla. 

Isänpäivänä puolen päivän aikaan valo muuttui sisälläkin, niin että piti katsahtaa ulos ikkunasta. Sen jälkeen olikin sännättävä ulos kesken ruuanlaiton. Maaginen valo, auringonpaiste, tehtaan savut, usvan nouseminen järven selälle ja hyvin pienet paikalliset vesi kuurot siellä täällä tekivät maisemasta upean. Melkein mystisen.






4 kommenttia:

  1. Piti tulla kurkistelemaan tännekkin suuntaan. Ohooi mitkä upeat herkut teillä onkaan ollut isänpäivänä. Kala on aivan ykkösjuttuja kyllä. Näyttää niin hyvältä että kernaasti istuisin alas herkuttelemaan :) Ja luontokuvia, niitä minä rakastan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piiku! Minäkin pidän kovasti luonto- ja maisemakuvista. Parastahan on vielä, kun kuvat ovat paikoista,jotka ovat itselle tärkeitä.

      Poista
  2. Oi kuin kaunista juhlamaisemaa teillä! Kulinaarilapset on mahtavia, niistä on iloa myös pitkässä juoksussa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja, valo muuttui tosiaan niin erilaiseksi, että havahduin siihen sisällä ruokaa valmistellessani. Jätin kulinaarilapset hommiin ja kävin räpsäisemässä muutaman valokuvan ;)

      Poista