sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Suppilovahveropesto tuoreista suppilovahveroista

Viimeiset tuoreet suppilovahveroni hupenivat suppilovahveropestoon. En usko, että enää lähden tänä syksynä sienimetsään, joten suppilovahveropesto oli kauden viimeinen tuoreista sienistä valmistettu ruoka. Säilöttyjä sieniä kyllä riittää. Sieniä on pakastimessa, jääkaapissa suolattuna ja kuivattuina lasipurkeissa. Onko sinulla vielä tuoreita suppilovahveroita? Tässäpä suppilovahveropestoresepti:



suppilovahveropesto




*

Suppilovahveropesto


1 l tuoreita suppilovahveroita

1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl pinjansiemeniä

pari vartta tuoretta persiljaa
50 g parmemesan-juustoa
1,5 dl rypsiöljyä
(suolaa)

Paahda siemenet kuivalla pannulla ja siirrä odottamaan. Kannattaa paahtaa siemenet erikseen, koska kuorettomat pinjansiemenet ottavat värin pintaan huomattavasti nopeammin kuin kuorelliset kurpitsansiemet.

Ryöppää tuoreita sieniä paistinpannulla omassa liemessään. Nosta sivuun jäähtymään.

Yhdistä paahdetut siemenet, jäähtyneet, ryöpätyt sienet, persilja ja juusto ja jauha tasaiseksi monitoimikoneessa. Lisää seokseen öljyä niin, että pesto on haluamasi paksuista. Pyöritä pesto monitoimikoneessa tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tarjoa pesto pastan kanssa. Suppilovahvero pesto sopii hyvin myös esimerkiksi leivän päälle tai salaatin sekaan.

*

Jo kesällä tuli todistetuksi, että persiljasta voi tehdä pestoa, kun yrttimaassani hyvin viihtyvälle persiljalle piti keksi käyttöä. Persiljapestossa käytin ensimmäistä kertaa kurpitsansiemeniä. Yrttimaan persilja voi edelleen todella hyvin, ja taas päädyin valmistamaan siitä pestoa. Tällä kerralla lisäsin pestoon sieniä. Persilja ja sienet sopivat hyvin yhteen.


suppilovahveropesto


Hyvän suppilovahverokauden innoittamana olen kehitellyt ja kokeillut uusia tapoja käyttää suppilovahveroita.  Suppilovahveropeston lisäksi olen tehnyt suppiksista levitettä ja hilloa. Sienipestoon hain inspiraatioita blogeista. Kananpoikien bistrossa pesto on valmistettu kuivatuista mustatorvisienistä, Kokit ja potit -blogista löytyy suppilovahveropesto-resepti, Minna Ku ite tekee- blogissa on valmistanut myös pestoa suppiksista ja  Hannan soppa-blogista löytyy vegaanisen suppilovahveropeston ohje. 



suppilovahveropesto



Mitäs mieltä olet, haluatko vielä yhden suppilovahverovinkin kuivatuista suppiksista? Vai joko kirjoittelisin jostakin muusta? Lähiaikoina blogiin on tulossa tarinaa perunoista, karitsasta, punajuuresta ja omenasta, kustakin vuorollaan. Kun nyt vain osaisi päättää, mistä kirjoittaa seuraavaksi. Onko toiveita? Olethan muuten huomannut, että Viikonloppukokkia pystyt seuraamaan helposti muun muassa blogit.fi-blogilistan kautta tai facebookissa, jonne linkitän aina uudet postaukset.


4 kommenttia:

  1. Kiitos pesto-ohjeesta, mutta miten olisi jotain kuivatuista muuta kuin ne tavalliset mausteena ja liotettuna ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija kommentista! Yksi maustevinkki tuossa on tulossa kuivatuista suppiksista. Katsotaan, jos keksin lisää.

      Poista
  2. Oi oi mitä herkkupestoa, nyt pitäis saada heti noita suppiksia, tosi vähän löytynyt mökiltä, jospa sitä lähtisi viikonloppuna toisiin metsiin. Kiitos herkullisen kuuloisesta ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienionnea Sari! Ainakin täällä Pirkanmaalla on ollut hyvä suppissyksy.

      Poista