sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kesäkurpitsapiiras on ehkä enemmän uunimunakas kuin piiras

Loppuviikosta jääkaappi on usein tyhjää täynnä. Viime viikolla yhtenä päivänä oli taas edessä tilanne, jolloin ruokaa piti keksiä käytännössä tyhjästä jääkaapista. Lähtökohtana oli kesäkurpitsa, joka keikkui yksinäisenä vihanneshyllyllä. Tyhjästä jääkaapista valmistui oikein maittava kesäkurpitsapiiras. Piiraassa on lisäksi tomaattimurskaa, monta kananmunaa, runsaasti sipulia, vähän suppilovahveroita ja kanttarellejä, monenlaisia juuston kannikoita raastettuna ja yrttejä yrttimaasta. Lopputulos oli piiras, jonka viimeisen palan lämmitin töissä lounaaksi.



kesäkurpitsapiiras, kananmuna, sienet




*

Kesäkurpitsapiiras


500 g kesäkurpitsaa
vähän oliiviöljyä
kaksi pientä keltasipulia
valkosipulin kynsi
pari kourallista tuoreita kanttarelleja ja suppilovahveroita
tölkki tomaattimurskaa
tuoretta timajamia, persiljaa ja ruohosipulia
6 kananmunaa
noin 80 g juustoraastetta
suolaa 
mustapippuria


Laita uuni lämpenemään 175 asteiseksi.

Leikkaa kesäkurpitsat noin sentin siivuiksi ja kuullota niitä oliiviöljyssä molemmin puolin. Nosta sivuun odottamaan.

Lisää hieman öljyä paistin pannuun ja kuullota pannulla hitaasti pieneksi hienonnettuja sipuleita ja timjamia. Lisää joukkoon sienet. Lisää sienten ja sipuleiden joukkoon tomaattimurska ja mausta seos suolalla ja mustapippurilla. Anna kiehua kunnes enin neste on haitunut seoksesta pois.

Riko kananmunat kulhoon ja sekoita niiden rakenne rikki. Yhdistä kananmunat, tomaattimurska ja suurin osa juustoraasteesta. Jos paistinpannusi kestää uunin, voit valmistaa piiraan suoraan paistinpannussa. Toinen vaihtoehto on voidella piirakkavuoka ja koota piiras siihen. Lisää kesäkurpitsansiivut tomaatti-kananmunamassaan ja ripottele pinnalle loppu juustoraasteesta.

Paista 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. 

*

Kuten kuvista huomaatte tätä piirasta valmistaessa Viikonloppukokki oli varsin hajamielinen. Uuniin oli erehdyksessä kääntänyt uuniin päälle ylälämmön ja sen vuoksi kesäkurpitsapiiras on saanut väriä pintaan ehkä vähän enemmän kuin olisi tarpeen. Onneksi piiras ei ihan ehtinyt palaa.




kesäkurpitsapiiras, kananmuna, sienet



Kesäkurpitsapiiraaseen voi hävittää jääkaapista juuston, yrttien ja kasvisten jämiä. Oivallista hävikkiruokaa siis! Viikonloppuna on kerätty voimia tulevaan viikkoon rentoutumalla sienimetsällä. Suppilovahveroita on metsässä nyt uskomattoman paljon, ja blogiinkin on tulossa pari onnistunutta suppilovahvero-reseptiä lähiaikoina. Sieni- ja kasvisreseptit saattavat tulla tarpeeseen niille, jotka viettävät lihatonta lokakuuta. Meillä lokakuu ei ole lihaton, mutta voisin yrittää panostaa kasvisruokaan tavanomaista enemmän. 

Viikonloppukokki-blogi on saanut paljon uusia seuraajia facebookissa. Lämmin kiitos lukijoille kommenteista, yhteydenotoista ja tykkäyksistä, joita olen saanut muun muassa facebookissa ja sähköpostissa. Kaikki kommentit lämmittävät mieltä todella. Viikonloppukokkia pystyt seuraamaan myös blogit.fi-blogilistan kautta.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa oivalta hävikkiruokareseptiltä :) Tein kesällä yhden vieraspostauksen ruokablogin puolelle. Unohdin piirakan uuniin 5-10 minuuttia liian pitkään, maku oli hyvä, mutta kuvissa piirakka oli himpun verran liian ruskettunut. Käsityöblogin kirjoittamisessa on se etu että aina voi purkaa, mutta mitenkäs saat liian paistuneen piirakan näyttämään kuvissa hyvältä muuta kuin tekemällä uudestaan. Itse en olisi huomannut sinun piirakkasi tummuusastetta, ennen kuin mainitsit asiasta. Usein oma silmä on se kriittisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Onneksi ei maistunut palaneelta. Pinnan värin olisi voinut koittaa pelastaa uudella juustokerroksella, mutta voi olla, että sitten maku ei olisi ollut enää tasapainoinen.

      Poista