sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Salvialla maustettu omenahillo

Olen jo aiemminkin kehunut paikallista fb-ryhmää, jossa metsän- ja puutarhanantimet, leivonnaiset ja ruuat vaihtavat omistajaa kohtuullista korvausta vastaan. Itse olen ollut Marjapörssissä vain tyytyväisenä ostajana, vaikka varmasti voisin myydä esimerkiksi hilloa, joka on keitetty Marjapörssistä hankituista omenoista. Viimeksi tein nimittäin kauppaa omenatuoremehusta ja omenoista.. Suurin osa omenoista keiteltiin kuorineen päivineen sokerittomaksi soseeksi, joka maistuu puuron, jogurtin ja lettujenkin kanssa pitkin talvea. Sokerittoman soseen lisäksi keittelin pienen määrän kuorittuja omenoita hilloksi, jonka maustoin salvialla, kanelilla ja tujauksella calvadosta.




salvia-omenahillo, hillosokeri



*

Salvialla maustettu omenahillo


1 kg omenasosetta
500 g hillosokeria
1 dl vettä
2 oksaa (noin 30 lehteä) salviaa
kanelitanko
4 cl calvadosta

Lisää omenasoseen joukkoon vesi, hillosokeri, calvados ja mausteet. Anna kiehua 10 minuuttia välillä sekoitellen. 

Poimi kanelitanko ja salvian oksat pois kypsästä hillosta. Purkita hillo ja säilytä kylmässä.

*

Tavallisesti keitän omenat soseeksi kuorineen päivineen. Hilloa varten kuitenkin oikein kuorin pienen määrän omenoita. Hillosta tulikin kauniin vaalean keltaista. Edes kanelitanko ei värjännyt hilloa, mutta hentoinen maku siitä kyllä hilloon jäi. Samoin omenahillosta erottaa juuri sopivasti salvian ja calvadoksen aromit.




salvia-omenahillo, hillosokeri



Hillosokerilla valmistettu omenahillo säilyy hyvin jääkaapissa. Yleensä emme ole niinkään makeiden hillojen ystäviä, mutta uskoisin, että pieni määrä hilloa tulee talven aikana käytetyksi. Koska tiedän, että hillomenekki on meillä varsin maltillista, pakastin osan hillosta varmuuden varalta. Säilyypähän varmasti!




salvia-omenahillo, hillosokeri



Olen maistellut hilloa vasta voileipäkeksi päällä ja juuston kanssa, ja todennut sen maultaan oikein hyväksi. Oikein jo odotan sunnuntaiaamun hillopaahtoleipää. Tulevana sunnuntaina paahtoleivän päällä onkin itsekeitettyä hilloa. 

2 kommenttia:

  1. Salviaa, omppuja ja calvadosta...kuulostaa hyvältä kombolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain Anne salvia-vinkeistä! Salvia sopii ompulla, ja melkein mille vaan :)

      Poista