sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Aromaattinen tyrni-pannacotta vie kielen mennessään

Havahduin siihen, etten ole aikoihin julkaissut menua, vaikka lauantai-iltaisin meillä on lähes poikkeuksetta tapana syödä alku-, pää- ja jälkiruoka. Jos oikein irrotellaan, alkuruokia ja/tai jälkiruokia saattaa olla kaksikin. Viimeisimmän lauantaisen aterian päätti tyrni-pannacotta, jonka ohjeen kirjoittelen tähän postaukseen. Ensin kuitenkin menu kokonaisuutena:




tyrni-pannacotta, jälkiruoka


Syyskuun viimeisen lauantain menu


*

Gnoccheja, paistettua ankanrintaa, tyrni-punaviinikastiketta ja metsäsienihöystöä

Tyrni-pannacotta

*


Aloitetaan menun purkaminen siis jälkiruuasta, joka valitettavan usein on meidän lauantai-illallisilla lapsipuolen asemassa. Harvoin riittää energiaa kokata kaikkia kolmea ruokalajia. Jälkiruoka tulee usein kuitattua suklaalla tai jäätelöllä. Syyskuun viimeisen lauantain kunniaksi päätimme panostaa oikein kunnolla. Valmistin meille jälkiruuaksi sesongin marjasta eli tyrnistä pannacottaa. Tyrni-pannacotta tarjoiltiin annosmaljoista, enkä edes suunnitellut pannacotan kumoamista lautaselle. Annoksesta tulikin kaunis. Tässä resepti:





tyrni-pannacotta, jälkiruoka




*

Tyrni-pannacotta


150 g tyrnejä
1 dl vettä
1,5 dl sokeria
2 liivatelehteä

2 dl kermaa
1 dl maitoa
1/2 dl sokeria
1 tl vanilijasokeria
2 liivatelehteä

Jos haluat tyrni-kerroksen pohjalle, aloita sen valmistamisesta. 

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. 

Mittaa muut ainekset kattilaan. Keitä muutama minuutti. Kun tyrnit ovat pehmenneet, siivilöi liemi ja painele tyrnit siivilää läpi, että saat kaiken mahdollisen maun irti.

Ota tilkka mikrossa tai vedenkeittimessä lämmitetty vettä, ja sulata siihen kylmässä vedessä lionneet liivatelehdet, jotka on puristettu huolellisesti kuiviksi. Lisää sulatetut liivatelehdet tyrnimehuun.

Annostele tyrnimehu annosmaljojen pohjalla ja laita jääkaappiin hyytymään. Muutaman tunnin kuluttua kiisseli on sen verran hyytynyt, että päälle voi lisätä pannacotta-kerroksen.

Ryhdy valmistamaan pannacotta-kerrosta, kun muutama tunti on kulunut ja tyrni-kerros on hyytynyt annosmaljojen pohjalle. Laita pannacottaa varten varatut liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.

Mittaa kerma, maito ja sokerit kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoitellen.

Purista liivatelehdet ylimääräinen neste pois, ja sulata ne mikrossa tai vedenkeittimessä lämmitettyyn vesitilkkaan.

Lisää sulatettu liivate ohuena nauhana kuumaan pannacotta-massaan, sekoita hyvin ja kaada pannacotta hyytyneen tyrnikerroksen päälle annosmaljoihin. Nosta tyrni-pannacotat jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi. 

Koristele ennen tarjoilua esimerkiksi jäisillä tyrneillä ja sitruunamelissan lehdillä.

*

Tyrni-pannacotan maku oli kohdillaan. Sokeriakin oli juuri sopivasti, eikä tyrni tuntunut lainkaan happamalta. Rakennetta kritisoin. Liivatetta oli minun makuuni aivan liikaa! En juurikaan pidä liivatteella hyydytetyistä jälkiruuista tai kakuista. Pyrin aina laittamaan mahdollisimman vähän liivatetta. Kun liivatetta on liikaa, rakenne muuttuu lähes kumimaiseksi. Luonnollisuus katoaa. Varsinkin näin annosmaljoista tarjottuna liivatteen määrän olisi varmasti voinut melkeinpä puolittaa. Jos pannacotan olisi halunnut kumota, silloin kannattaa nipistää liivatteen määrästä vaikka vain puoli lehteä. Tämä vinkiksi, vaikka näilläkin määrillä jälkiruuasta tulee ihan kelvollinen.



tyrni-pannacotta, jälkiruoka



Lapset söivät jo aiemmin illalla, eivätkä kelpuuttaneet aikuisten menusta kuin tämän jälkiruuan. Tyrni-pannacotta sai kyllä kehuja lastenkin suusta. Apukokkien lauantain lempiruoka, ranskalaiset, lehtipihvi ja maustevoi, oli itse tehtyjä gnoccheja ja ankanrintaa mieluisampaa. Aikuisten pääruuasta ajattelin kirjoittaa toisella kerralla. Väänsin nimittäin gnoccheja ensimmäisen kerran. Helppoa kuin heinänteko! En ole ruuanlaitossa, tai muutenkaan pitkäjänteinen piipertäjä ja pikkutarkan työntekijä, gnocchit olivat kuitenkin varsin helppoja valmistaa. Ankanrintaa meillä syödään tämän tästä ja ankka-tunnisteen alta löytyykin joukko reseptejä ja menuita aikaisemmista ankka-aterioista.

Hassua on, että usein ankka-aterian jälkiruoka jalostuu tyrnistä. Esimerkiksi viime syksynä näihin aikoihin söimme ankan jälkiruokana tyrnibruleeta, joka oli varsin onnistunut tyrnijälkiruoka sekin.



tyrni-pannacotta, jälkiruoka




tyrni-pannacotta, jälkiruoka



Ceviche pääsee usein alkuruuaksi. Yhden kuhacevichen linkkasinkin jo menuun. Lisää ceviche-reseptejä voi hakea esimerkiksi reseptit-välilehden kautta tai sitten haulla. Olemme valmistaneet cevicheä lohesta, siiasta ja kuhasta hieman eri resepteillä. Välillä kala kypsennetään pelkällä limen mehulla, mutta usein käytän, sekä limeä, että sitruunaa. Aiemmin maustoin cevichen aina lehtipersiljalla, koska en pitänyt korianterin mausta. Olen kuitenkin oppinut pitämään korianterista, joten nykyisellään käytän usein sitäkin.

Osallistuin viime viikolla webinaariin asiantuntijabloggauksesta. Vaikka Viikonloppukokki ei asiantuntijablogi olekaan, olen pyrkinyt torstaina saamiani oppeja pitämään mielessä tässä postauksessa. Paljon hyviä vinkkejä, joita ruokabloggaajakin voi soveltaa käytäntöön.

8 kommenttia:

  1. Jälkiruoka näyttää kyllä todella herkulliselta ja kuvat ovat todella kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Kun jääkaapissa on kermaa ja pakastimessa vähän marjoja, voi valmistaa ihmeen hyviä jälkkäreitä.

      Poista
  2. Pannacotta on suosikkijälkiruokiani mutta tyrnin makuista en ole koskaan maistanut. Ihania kuvia, ihan vesi herahtaa kielelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pannacotan valmistaminen on itse asiassa aika helppoa. Varsinkin, jos pannacotan tekee suoraan annosmaljaan eikä haaveilekaan sen kumoamisesta. Kiitos kommentista Craft Candidate!

      Poista
  3. Mielenkiinnolla kyllä kuuntelen vinkkejä mitä kolmen ruokalajin menu pitää sisällään. Ehkä ensi viikolla minäkin pääsen poimimaan tyrnejä ja testaamaan pannacottaa. Aivan uusi tuttavuus. Taannoin kokeilin blogistasi "kuhafile ruskistetussa voissa". Se resepti on lähtenyt elämään meidän keittössä. Olen oikonut mutkat ja laitan voin, suolan ja kalafileet kiireisinä arkipäivinä suoraan uunivuokaan ja uuniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Johanna! Kiva kuulla, että olet kokeillut reseptiä. Vielä mukavammalta tuntuu, kun kerrot, että kokeilun jälkeen resepti on jäänyt elämään muokattuna teille sopivaksi. Tyrni-pannacotta on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen!

      Poista
  4. Tämä menee ihan ehdottomasti kokeiluun! Leipuri-kondiittoriopinnoista huolimatta en ole koskaan kokeillutkaan valmistaa pannacottaa. Tyrni ei ole ihan oma juttuni, mutta voihan tähän käyttää oikeastaan marjaa kuin marjaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pannacotta, creme brulee, posset jne kaikki kerma-jälkkärit ovat niin herkullisia ja kohtuu helppo valmisraa. Monet marjat ja hedelmät sopivat niihin. Suosittelen kuitenkin valitsemaan hieman hapokkaita, ne antavat vähän haastetta pehmeälle kermalle.

      Poista